Vuosijuhlamiitti Särsjärvellä 4.1.–7.1.2018

Hyvä homma, ehditään Samon kanssa vuosijuhlaankin :D Saisiko muuten miitin ohjelmasta päiväkohtaisen aikataulun (terv. nimim. menen jatkuvasti viikonpäivissä sekaisin)? Oliks joulunpäättäjäisohjelma ja mathomit edelleen aloitusviestin mukaan vain mahdollisesti järkättävää vai todennäköisempääkin? Haluan mainostaa myös lauantain kokouksia eli hallituksen kokousta klo 13 ja vuosikokousta klo 14, jottei kukaan vain unohda näitä mainion viihdyttäviä tilaisuuksia! :D
 
Hmm. En ollutkaan varsinaisesti tullut ajatelleeksi, että vuosijuhla on jo perjantaina. Se saa muuten ihan kelvolta kuulostaneen suunnitelmani saapua paikalle vasta kahdeksan jälkeen kuulostamaan hiukan harmillisemmalta. Tampere–Padasjoki-väli on julkisilla harvaliikenteisempi kuin kenties äkkiseltään kuvittelisi. Oletan, että May kurvaa Lahden ohi aikalailla ennen kellonaikaa 17:40? Noh, rääppiäisethän ne parhaat juhlat joka tapauksessa ovat. :1420:
 
Tuleeko paikalle seuran myyntitavaroita? Olisin nimittäin siinä tapauksessa kiinnostunut ostamaan muutaman kangasmerkin lisää.
 
Hmm, näköjään huominen bussini olisikin Taulun ABC:lla tasan klo 16. Ostan lipun luottaen siihen, että joku tulee joskus hakemaan. :D

PS: Niin ikään ostan paluulipun luottaen, että joku loppusiivousta kaihtava heittää minut ABC:lle sunnuntaina puoli yhdeksitoista, kun täten ostan lipun tuolloin lähtevään linja-autoon. Seuraava bussi lähtisi vasta puoli kaksi.

PPS: Eräs perhetuttumme asuu Padasjoella, ja isä käski vannottamaan, että jos tarvitsen kyytiä, soitan hänelle, jotta hän soittaa perhetutulle, jotta tämä tulee heittämään minut, mutta en ole tavannut häntä yli viiteentoista vuoteen, joten toivottavasti minun ei tarvitse turvautua tähän ratkaisuun, mutta se on kuitenkin ratkaisu. :)
 
Last edited:
Hmm, näköjään huominen bussini olisikin Taulun ABC:lla tasan klo 16. Ostan lipun luottaen siihen, että joku tulee joskus hakemaan. :D

Olorin tulee hakemaan @Dracaena n. Varmaan joudut hetken odottelemaan, kun tän hetkisellä aikataululla ollaan miittipaikalla neljältä ja auto täytyy ensin tyhjentää, että sovit kyytiin.

Tuleeko paikalle seuran myyntitavaroita? Olisin nimittäin siinä tapauksessa kiinnostunut ostamaan muutaman kangasmerkin lisää.

Myyntitavarat on tulossa miittii. Maksu onnistuu käteisellä tai kortilla.
 
Olorin tulee hakemaan @Dracaena n. Varmaan joudut hetken odottelemaan, kun tän hetkisellä aikataululla ollaan miittipaikalla neljältä ja auto täytyy ensin tyhjentää, että sovit kyytiin.

Ei haittaa! Menen jonnekin sisätiloihin odottelemaan. :) Saatan käydä ostamassa sieltä vielä lisäruokiakin.
 
Kiitos miitistä taasen ja anteeksi niille, joita pieni piti hereillä tai häiritsi muuten. Hänellä jäi useammat päikkärit nukkumatta ja siksi kiukkuili iltaisin. Nyt hän on ihan väsy ja nukkuu... eli miittiväsymystä ilmassa. Seuraavan miitin aikoihin toivottavasti osaisi jo nukkua edes jonkin aikaa yksin niin ei tarvitsisi olla aina vieressä.. Suurkiitos teille, jotka katsoitte lapsen perään, jotta sain hetken tehtyä jotain muutakin.

Pelailtua tuli jonkin verran, juteltua, ulkonakin hiukan käveltyä, saunan missasin, mutta pääsin edes suihkuun. Ei tullut silmä tms ongelmia kuten Hämeenkoskella. Keittiö on tilava ja on hyvä, että nukkumahuoneet ovat hiukan kauempana valvomissalista parinkin oven takana. Päädyin käyttämään lapsen kanssa vain yhtä vessaa, ettei ole vaippoja monessa roskiksessa ja toisaalta se eteisen vessa on sen verran tilava, että siellä mahtuu vaipat hyvin vaihtamaan.
Maiden nimiä tuli kertailtua vaikka visa menikin miten meni...
 
Last edited:
Ensinnäkin suurkiitokset kaikille vuosijuhlamiitin toimijoille! Miten ihanaa onkaan tulla valmiille ruualle, snif! Muutenkin oli rentouttavin miitti pitkiin aikoihin. Soitimme takaisin tullessa pari kertaa Bahubalin musiikit :) Paluumatka kestikin vähän oletettua pidempään. Olimme jo Lahdesta kääntäneet nokan kotiinpäin, kun saimme tiedon, että keskimmäinen lapsi oli jäänyt matkan varrelle kyyditsijän auton simahdettua Lempäälään. Ei muuta kuin uukkari ja menoksi. Tuuloksen kohdalla meinasi hieman naurattaa, kun huomasin, että olemme parinkymmenen kilometrin päässä Särsjärveltä :D :D :D Heitettiin sadan kilsan ympyrä :D :D :D Paluumatkaa tuli kaikkiaan tehtyä vajaat 500 km ja aikaakin meni lähes tasan 7 tuntia auton ratissa. En enää ikinä valita parin tunnin miittimatkoista :D Loppujen lopuksi olisimme voineet ottaa kyytiin Lahteen, Hämeenlinnaan sekä Tampereelle menijöitä, lähimmillään oltiin alle 20 km Tampereelta...
 
Kiitos miitistä! Omalla kohdalla se meni jalan ja epäonnistuneen työviikon takia lepäillen, mutta toisaalta sekin oli hyvä ratkaisu. Oli mukavaa huomata että aika raskaiden työjuttujen jälkeen on joku paikka, missä kaveri kantaa rinkkaani, paketoi toistuvasti jalkaani, ja jopa erikseen tulee herättämään minut etten missaisi leffaa. Ja ihan vain siksi, että joku kokee minut ihan mukavana seurana eikä halua, että missaan hauskanpitoa. Nämä, sekä lukuisat halit, tekivät todella hyvää tälle pikkuisen rähjääntyneelle hobitille. Kiitos kontulaiset olemassaolostanne. Te olette aina kannustamassa miiteissä ja täällä, kun maailma potkii päähän. <3
 
Tulipahan totoromainen fiilis, kun Kaarne heräili sylissäni ja hymyili minulle. Pieninä annoksina vauvat ovat ihania. Moni uusi äiti yllättyy lukuisista varoituksista huolimatta, kuinka 24/7 sitovaa vauvasta huolehtiminen on. Myöhemminkin pieni lapsi hätääntyy, kun äiti menee vessaan. Hän olettaa, että maailman tärkein henkilö pakenee vessan pienestä ikkunasta ulos heti tilaisuuden saatuaan. Harva se äiti onkin tiiraillut kaipaavasti vessan ikkunaa tarpeitaan toimittaessaan.

Tunsin olevani miitissä kuin ortodoksipappi Valamossa – lataamassa henkisiä akkujani ennen alkuvuoden myllerryksiä. Se teki hyvää.

Särsjärvestä olisi The Miitti -paikaksi, jos sinne vain saisi mahdutettua tapahtuman rippileirien lomaan. Se näyttää olevan ahkerassa riparikäytössä. Kesällä rantasaunakin olisi auki. Ainoa isompi puute on grillikatoksen puuttuminen. Nuotiopaikka on, mutta grillikatosta en nähnyt. The Miittiin pitäisi siis tilata kaunista säätä. Nuotiopaikan läheisyydessä sijaitsevassa avotaivaskirkossa voi lähettää viime hetken toivomuksia yläkertaan.

Bahubali... Oliko elokuvien katsominen sittenkin kauhea virhe? Tulenko katumaan sitä katkerasti? Uniini ne ainakin ovat tulleet ja laulut soivat korvissani. "Peesaan putkassa! Peesaan matkassa mutkassa!"
 
Olipas ihanana rento ja rauhoittava miitti. Ei kiire minnekään, ei kauheammin mitään mitä pitäisi välttämättä tehdä, mutta hyvää seuraa, hyviä lautapelejä, hyviä leffoja ja muuta kivaa puuhaa jatkuvasti tarjolla. Nyt jaksaa taas ihan eri tavalla pakertaa töissä - katse tietysti jo käännettynä kesän The Miittiin. Kiitos kaikille mukana ja erityisesti järjestämässä olleille!
 
Last edited:
Offia, mutta minä olen suunnitellut vakavissani totorohaalarien ompelemista omille lapsille. Valmiit kun on niin älyttömän hintaisia.
 
Pagballe voisi kyllä ehkä saada sopivan totoron niin, että leikkaisi valmisversion vyötäisiltä kahtia ja ompelisi jatkopalan väliin. Pitäisi vain löytää samanväristä kangasta.

Vähän Jaamarin tapaan olen suunnitellut Eevee-kigurumin omepelemista kuopukselleni. Hänellä on kyllä jo samanlainen pöllö kuin minulla, pienempi vain ja parempaa kangasta, mutta Eevee on hänen lempi-pokémoninsa, eikä sitä esittäviä kiguja saa ostettua valmiina kuin Etsyltä isolla hinnalla.
 
No niin! Tässä viimein ottamiani miittikuvia. :)
Jos joukossa on sinusta tai jälkeläisistäsi sellaisia kuvia, jotka haluaisit pois julkisuudesta, laita minulle viestiä niin poistan ne.

Kiitos myös yleisesti miitistä jokaiselle läsnäolijalle <3, erityisesti juhlan järjestäjille sekä lettipajalaisille.
Minusta miittipaikka oli oikein hyvä kaikin puolin.
 
Ylös