VyK: Ideoita jäsensälästä?

Hathaldir

Kontulainen
Verkkoyhteisö Kontu ry -paidat ovat nyt valmiina ja tilattavissa (väreinä musta ja tummanvihreä), ja monella The Miittiin osallistuneella sellainen jo onkin. Paita on hieno, tosin minä yhdyn Nerwenin näkemykseen siitä, että seuraavassa erässä logo voisi olla paljon pienempi ja sijaita jommalla kummalla puolella rintaa.

Kontusormusasia on vaiheessa ja etenee hitaasti, mutta varmasti.

Juuri nyt ei liene kiire ryhtyä tuottamaan hirveästi lisää erilaista kamaa, mutta sellaisen ideointi tulevaisuuden varalle olisi pitkänäköistä. Tässä topikissa on mahdollista heitellä rohkeasti ilmaan ideoita ja arvioida muiden ajatuksia, jotta meillä olisi pohja valmiina, kun seuraavasta Kontu-tuotteesta päätetään.

Sälä voi siis olla suoraan sidoksissa yhdistykseen, kuten nuo yhdistyspaidat, mutta minusta olisi kuitenkin järkevää panostaa ennen kaikkea sellaisiin tuotteisiin, jotka sopivat niin yhdistyksen jäsenille kuin muillekin kontulaisille. Kontusormus on erinomainen esimerkki, siihenhän ei ole tulossa mitään yhdistykseen viittaavaa, vaan ainoastaan kaikille kontulaisille yhteistä symboliikkaa. Toki sälä kuin sälä tulee olemaan yhdistyksen jäsenille hieman halvempaa kuin muille, sillä yhdistys mahdollistaa sen tuottamisen, mutta hintaero ei ole päätähuimaava.

Vastoin sitä, mitä juuri äsken kirjoitin, nostan esille Thalin muutama kuukausi sitten esittämän idean Verkkoyhteisö Kontu ry -hihamerkeistä, kun logomme kerran on siihen soveltuva. Toisaalta, tässä topikissa ei ole tarkoitus päättää mistään, vaan ainoastaan pohtia erilaisia ideoita, joten ne voivat olla miten villejä hyvänsä: onhan teoriassa mahdollisuus tuottaa myös yleiskontulaisia kankaisia hihamerkkejä / pinssejä / rintaneuloja.

Minkälaisia kontujuttuja haluaisitte itse ostaa?
 
Olinkin jo kirjoittamassa tänne siitä kangasmerkistä, mutta kiva huomata ettei ideani ole kadonnut tuulen mukana vaan joku on jopa pistänyt sen muistiin. :)

Kannatan lämpimästi erilaisia kangasmerkkejä. Niissä voi olla joko yhdistyksen logo, ja/tai sitten jonkinlaisia foorumin teemaan sopivia lausahduksia - netti lienee täynnä ytimekkäitä Tolkienin kirjoista revittyjä sloganeita ja vitsejä.

Merkkien aloitushinta on melko tyyris, kun valmistajan täytyy siirtää kuva/teksti brodeerausohjelmaan tahi sen sellaista teknistä. Mutta yhden merkin hinnaksi ei tule lopuksi paljoakaan, ja vaikka merkkejä myisi edulliseen kahden, kolmen euron kappalehintaan, voittoa kertyy mukavasti.

Merkkejä on myös helppo myydä erilaisissa tapahtumissa, sillä monella on pari euroa aina taskussaan, ja kangasmerkki sopii mihin tahansa; laukkuun, takkiin, opiskelijahaalareihin... Eikä merkkien kantaminen myyntitapahtumaan vaadi paljoa, yhteen karkkirasiaan mahtuu niitä kymmenittäin (ai kuinka niin olen tehnyt tällaista ennenkin).

Eli, ääni kangasmerkeille. Tästähän voisi vaikka kehittää jonkinlaisen ideakilpailun, jossa kontulaiset ehdottaisivat nokkelia tekstejä tai kuvia merkkien aiheiksi.
 
Jep, työkaveri tuossa vieressä kiinnostui heti hankkimaan kangasmerkin, kun sellainen vain tulee. Ja luulen että haalareihin niitä menisi tosiaan enemmänkin. :)
 
Joo, kangasmerkit voisivat olla kiva vaihtoehto myös suunnitelluille badgeille joilla on aina tapana hajota ja putoilla ja hukkua. Löytyykös kenenkään kokemuspiiristä niiden suunnittelua ja/tai tilaamista vai aloittaako hallitus julmetunmoisen googlettamisen?
 
Suunnittelusta en sano mitään, mutta parikin tarjouskilpailua on kyllä tullut tehtyä eri merkkitehtaiden kesken. Voin kaivaa niitä esiin, jos haluatte. Tosin ei niitä ole vaikea googlellakaan löytää, ja monella firmalla on jo valmis tarjouspyyntölomake sivuillaan. :)
 
Hm. En tiedä soveltuuko tämä sinänsä yleiseen käyttöön mutta onko minulla mahdollisuus käyttää Yhteisön logoa (joka paidassakin on) mikäli painatan itselleni olkalaukun? Mikä logon käyttölisenssi oikein on?
 
Heitän tämän nyt ihan mutuna, mutta veikkaisin että oletusarvoisesti yhdistyksen logon käyttäminen tuolla tavalla "omapäisesti" ei ole ihan ok juttu. (Vaan entäpä "Kontu (+ mahdollisesti joku slogan)", sen käyttöä emme rajoittane?)

Emme tietenkään voi valvoa logon väärinkäyttötapauksia tai rangaista niistä, mutta en silti kannustaisi logon käyttöön virallisten yhteyksien ja tuotteiden ulkopuolella. Vertauksena: tuskin esim. Suomen Tolkien-seura, Suomen Punainen Risti tai Tampereen Naisvoimistelijat ilahtuisivat jos joku teettäisi itselleen tuotteita heidän logoillaan (hmm... onkohan TNV:llä logoa?) Rahallisestihan tuollainen "yksittäiskappale itselle" ei ole ongelma, mutta tekijänoikeuksien kannalta kylläkin, ja tulevaisuudessa se voisi vaikeuttaa rajanvetoa.

Hallitus tietysti voi keskenään päättää sallia esim. jäsenille logon vapaan käytön, mutta siihen asti sanoisin valitettavasti "ei".

Oo ja muuten, kaikenlaisia jäsensäläsuunnitelmia on työn alla. Uskoisin että osasta niistä saamme jopa jäsenetuja ensi vuodelle. Stei tuund! :)
 
(=

Jokaisella pitäisi olla hieno Kontukynä hienolla tekstillä. :)
Sehän on ensimmäinen asia millä uudet firmat, yhteisöt ja porukat saa helposti julkisuutta. Konnun Konnat.. :D
 
Joo! Sellaista kynää ehdotinkin jo jossakin irkkikokouksessa kohdassa "muut esille tulevat asiat", mutta kun muut puhuivat ihan offtopikkia niin puheenjohtaja kopautti nuijalla kiinnittämättä sen kummemmin huomiota ehdotukseen. :p

Ehdotan toki myös Kontu-sukkia tai -villasukkia! :D
 
Erestor sanoi:
Hm. En tiedä soveltuuko tämä sinänsä yleiseen käyttöön mutta onko minulla mahdollisuus käyttää Yhteisön logoa (joka paidassakin on) mikäli painatan itselleni olkalaukun? Mikä logon käyttölisenssi oikein on?

Varros vain, nuor mies! Konnun ninjat tulevat ja hakevat pois piraattilaukkusi ja laittavat sinut jalkapuuhun ja sitten häpeäpenkkiin. Lisäksi sakot, viikon turpaan ja lopuksi saunan taakse. Piraattituotteiden kanssa ei voi olla koskaan liian varma.

Veikkaan tosin että mikäli itsellesi kaikessa hiljaisuudessa painat laukun etkä ryhdy tekemään mitään sivubisnestä, katsoo kaikki toimintaasi sormien läpi. Virallisestihan luonnollisesti tuollainen piratismi pitää kieltää ja turvallisintahan lienisi että Verkkoyhteisö liittyisi johonkin etujärjestöön joka pitäisi huolta Verkkoyhteisön immateriaalioikeuksista.
 
Miccoh sanoi:
Ehdotan toki myös Kontu-sukkia tai -villasukkia! :D

On ollut jo olemassakin Kontusukat, varvassukat ja normaalit muistaakseni.. mie jopa ostin ne, mutta ne hävisivät jonnekin. Mutta että jos (ehkä) otettaisiin uudestaan tämä sukka-asia, niin.. onko siihen sitten innostusta?
 
Ostaisin varmasti kontusukkia ison nipun jos olisi varvassukkamallia :D Ehkäpä tavallisiakin voisi hankkia, mutta varvasmallia ehdottomasti.
Lapasetkaan eivät olisi hassumpi idea.

Ollaan Henanen kanssa mietitty, että paidasta voisi olla toppimalli myös. Nuo T-paidat kun ovat aika suuria pienetkin koot. Ja muutenkin.
 
Nerwen sanoi:
Vertauksena: tuskin esim. Suomen Tolkien-seura, Suomen Punainen Risti tai Tampereen Naisvoimistelijat ilahtuisivat jos joku teettäisi itselleen tuotteita heidän logoillaan

Itse asiassa Punainen Risti vei jonkun oikeuteen logonsa käytöstä paidan rinnuksessa. En nyt muista mistä luin tämän. Sitä punaista ristikuviotahan ei saa käyttää edes kartassa tarkoittamassa sairaalaa, mikäli Punainen Risti (tai sosiaali- & terv.ministeriö) ei ole sairaalaa erikseen hyväksynyt luvalliseksi. Hupaisaa, eikö?

Mutta selvä, en siis toistaiseksi ainakaan teetä olkalaukkua. Itse asiassa en välttämättä ollenkaan, sain toisenlaisen idean. Mutta kelle lyön kirjallisen hakemuksen jos haluankin sen teettää?
 
Erestor sanoi:
Mutta kelle lyön kirjallisen hakemuksen jos haluankin sen teettää?
Luonnollisesti yhdistyksen hallitukselle, joko pj@vyk.kontu.info tai sitten postitse yhdistyksen osoitteeseen.
 
o.O

Miccoh sanoi:
Joo! Sellaista kynää ehdotinkin jo jossakin irkkikokouksessa kohdassa "muut esille tulevat asiat", mutta kun muut puhuivat ihan offtopikkia niin puheenjohtaja kopautti nuijalla kiinnittämättä sen kummemmin huomiota ehdotukseen.
Ja kuten huomaat: Jälleen kävi samalla tavalla.. Ei meitä pikkuisia kukaan huomioi täällä. :(
 
Miccoh ja WhiteWolf: vaikka ajatusta ei kommentoitaisi tai muuten
näyttäisi siltä, että sitä ei ole noteerattu, niin älkää antako sen hämätä.

Jokainen kommentti kyllä luetaan ja kokouksessakin pyrin kaiken
huomioimaan, vaikkei se olisikaan aina mahdollista. Se, että kukaan ei
sano ehdotukseen mitään tarkoittaa useimmiten sitä, että siihen ei ole
sillä hetkellä sanottavaa tai aikaa pohtia ajatusta.

Ja ei, minulla ei ole tällä hetkellä mielipidettä yhdistyksen mahdollisiin
mainoskyniin. Jakaisimmeko niitä kerran tai pari vuodessa joissain
tapahtumissa? Ottaen huomioon vähäisen varallisuutemme, meillä ei
ole mahdollisuutta tehdä tappiota joillain mainoskynillä.
 
Pienin erä mainoskyniä useimmissa paikoissa on 200 kpl, joten hintakin voi olla sen 200€. Tässä rahatilanteessa ei tule siis kysymykseen.
 
Mainoskynä on kaksiteräinen ase: tiettyinä hetkinä mikään ei ärsytä enempää kuin kynä joka ei toimi. (Kohtalo joka odottaa ennemmin tai myöhemmin kaikkia täytekyniä: lyijykynän käyttökelpoisuuden sensijaan näkee jo etukäteen. Mainoslyijykynä?)
 
Ylös