Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

VyK ry:n ja STs:n Pikkujoulumiitti #15 (17.-19.12.2010)

Keskustelu huoneessa 'Yhdistyksen tapahtumat', aloittanut Jaamar, 05.10.2010.

  1. Dracaena

    Dracaena Raseena

    Saladin, Carcassonne ja Monopoly voisivat napata. Minä voisin tuoda vielä Aliaksen. Ja Skip-Bo -kortit, yksi niistä harvoista korttipeleistä, joita minä osaan.

    Purr, minulle ei ole muuten väliä, tuletko kyytiin, haluan vain tietää ajoissa, että voidaan sopia, mistä tulet kyytiin. Ehkä sovitaan niin, että tulet kyytiini joka tapauksessa, ettei tarvitse kohtuuttomasti jännäillä ElenGirlin vuoksi (eihän tämä nyt hänen syytään ole yksin, en minä sillä :)). Kuitenkin jo ylihuomenna. Yksäröidään siitä sitten.
     
  2. Pagba

    Pagba Hyvienkin vitsien kertoja

    Minun tuskin tarvitsee kertoa, mitkä lautapelit otan mukaani. Tunnen edelleen tiettyä ylpeyttä siitä, että olimme viime konkarimiitissä luultavasti ensimmäinen yökukkujaporukka Vesilahdessa, joka hoksasi, että lautapeliä ei ole pakko pelata yöllä keittiön lattialla, vaan sinne voi kantaa pöydän jakkaroineen.

    Jos matkatavaroissa on tilaa, niin kannattaa ottaa viltti mukaan. Sen verran kylmä viikonloppu on tulossa. Villasukatkaan eivät ole liioittelua, vaikka Lammasniemessä onkin lattialämmitys. Viltistä saa sitä paitsi lisäpehmikettä makuualustalle.
     
  3. Olórin

    Olórin Kontulainen Suomen Tolkien-seura

    Jos nyt kykenen paikalle (flunssa uhkaa), niin voin ottaa mukaan Blokuksen, jos jotakuta kiinnostaisi. Varsin simppeli peli.
     
  4. Caele

    Caele Armoton kurmoottaja

    Mihin aikaan porukkaa yleensä alkaa tulla paikalle?
     
  5. Minyaleiel

    Minyaleiel Hobitti

    Ensimmäiset avaimelliset ovat yleensä paikalla kolmen-neljän aikoihin, mutta suurin yleisöryntäys lienee klo 17 - 19. :)
     
  6. Henane

    Henane Raccoon (Little, but evil)

    En nyt tiedä, ketkä kyytiini tulevat, mutta olen neljän aikoihin Lahden juna-asemalla. Minulla on pesukarhu olkapäälläni, sen vuoksi, että osaatte tunnistaa minut.

    Numeroni lähetän teille kaikille(purr, Olórini, Sindoria, ElenGirl ja Pagba) yksityisviestillä, joten toivoisin kaikkien lähettävän minullekin numeronsa tekstiviestillä, sillä minulla ei ole nettiä käytössä. Minulta tosiaan on hävinnyt kaikki numerot kännykästä jälleen, kännykän korjauksen yhteydessä.

    Onko purr nyt menossa Dracenan kyytiin?

    Silloin kyytiini tulisi Olórini, Sindoria, Pagba ja ElenGirl?

    Eli mahdollisimman nopeasti minulle informaatiota. Pyrin tulemaan huomenna Kultaiseen Ahveneen sekä Käärmeeseen aamulla 11 aikoihin, joten toivottavasti saadaan jotain selvyyttä tähän kyyti asiaan :)

    (Ja toivoisin selkäni vuoksi sohvaa nukkumapaikaksi, mikäli vain sopii, eli toivoisin, että minulle jätettäisiin/varattaisiin sellainen. Lähdemme neljältä Lahdesta, joten tulemme sen jäljistä.)
     
  7. Qohelet

    Qohelet Kontulainen

    Me ollaan varmaan 18:30 vesilahdessa. Täältä kun ei päästä lähtemään kovin aikaisin. Huomenna päivällä käyn vielä kaupassa kääntymässä.
     
  8. Lathron

    Lathron Kontulainen

    Lathronin sotavaunut alkaa moottorimarssinsa Jyväskylästä noin kello 13, jolloin ajoneuvoon nousevat Lathron ja Meppin. Pysähdymme kello 14 Jämsässä, missä poimimme kyytiin Lathroninvaimon. Jatkamme marssia määrätietoisesti kohti Tamperetta, lähestyen koillisesta. Saavutamme välietapin, jonka koordinaatit viestitetään salattuna purskeena "Krummitukselle" noin kello 15.30. Tästä noin puolen tunnin kuluttua lähestymme ryhmän määränpäätä Vesilahtea, jonne jalkaudumme ja ryhmitymme kehäpuolustukseen turvaamaan jälkijoukkojen saapumisen joukkueen tukikohtaan. Loppu.
    8-)
     
  9. Micco

    Micco Jäsensihteeri, rahastonhoitaja Suomen Tolkien-seura

    Olisiko joku kuski halukas noutamaan kolme junailijaa Lempäälän asemalta pientä korvausta vastaan vai otammeko taksin? Noutoaika olisi siis kauppareissun jälkeen noin kello 17.45 tai 19.45.
     
  10. Henane

    Henane Raccoon (Little, but evil)

    Hienoa, kyytiasia alkaa pikkuhiljaa selvitä (ja ähhähähhää.. sain netin lainaan taas :D), mutta ElenGirlistä ei ole nyt sitten ollenkaan tietoa. Eli tuleeko miittiin ollenkaan? Ei muuten, mutta en mielelläni odottaisi siellä Kouvolan assalla turhaan.

    14.45 olisin siellä ja mikäli ElenGirl ei ole siellä silloin, valitettavasti kyyti lähtee 14.50. Siis mikäli soittoa ei kuulu eikä miittiläistä näy. Eli ElenGirl, mikäli näet tämän viestin, soittaisitko/lähettäisitkö viestin minulle ennen klo 14.20, niin tiedän asian oikean laidan.

    Automme ennakkolaskettu saapumisaika olisi noin kello 18.15, kauppareissu lisätään, joten n. klo 19.00 ;)
     
  11. Saladin

    Saladin Hahmo Pimeässä

    Äh, en ottanut huomioon, että viime aikoina siskoni ja veljeni ovat rahdanneet monet hyvistä lautapeleistä ties minne
    ja ainoita kunnon lautapelejä, joita oli löydettävissä pakatessani oli Risk ja Carcassonne.

    Saatte siis tyytyä maailmanvaltaukseen ja linnafiilistelyihin minun puoleltani; koittakaa kestää.

    Nähtävästi DVD:itä pakatessani olin humoristisella tuulella, sillä sinne päätyi Andre Wikströmin stand-up komiikkaa
    ja Noises off niminen hulvaton komedia 90-luvulta.

    Nähdään Vesilahdella.
     
  12. Henane

    Henane Raccoon (Little, but evil)

    Tuon muutamia pelejä sekä DVD:itä mukanani.. siis mikäli löydän ne tietyt pelit ;)

    Kyytijuttukin on selvä ja tavarat miltei pakattu.. kjeh kjeh, en ole aloittanutkaan, joten lähden tästä pakkaamaan kiireen vilkkaan.

    Nähdään miitissä!! :)
     
  13. Micco

    Micco Jäsensihteeri, rahastonhoitaja Suomen Tolkien-seura

    Jotta useampi henkilö ei lähtisi hakemaan samoja ihmisiä asemalta, niin ilmoitanpa täälläkin että minä, Ringlad ja Enriisse tulemme Lempäälästä Lammasniemeen Fairy talen ja Qoheletin kyydillä.
     
  14. Qohelet

    Qohelet Kontulainen

    Kiitos kaikille. Oli kiva nähdä uusia ihmisiä, vaikken kaikkien kanssa ehtinytkään juttelemaan. Kyl teitä vanhojakin tuttavuuksia oli kiva nähdä, ihan oikeesti hei :)
     
  15. Lathron

    Lathron Kontulainen

    Kiitos ja kumarrus kaikille läsnäolleille. Vaimokin näyttää olevan vielä hengissä. Velallisille lähtee tässä joskus yksärillä lasku. Oli tosi kivaa ja näemmä kaveritkin on kateellisia kun kuulivat kuinka kivaa oli. Kehoitin liittymään Kontuun...
     
  16. Qohelet

    Qohelet Kontulainen

    Kai ne on sentään kontukelpoisia ihmisiä? Muistit kertoa, että konnussa on äärettömän ujoa porukkaa ja et jotkut oudot tyypit harrastaa niinkin kyseenalaista toimintaa kuin sekasaunat? Miiteissä on vielä vaarana se, että joutuu sinne keittiön puolelle tekee jotain hyödyllistä >< (edit: sitä en tiedä miten ujot pystyy olee saunassa, mut ehkei kaikkee tarvi tajuta)
     
  17. Lehtokuusama

    Lehtokuusama Lonicera xylosteum

    Toivottavasti Dracaena joukkoineen pääsee turvallisesti kotiin (kuten toki kaikki muutkin). Olen tässä sydän syrjälläni katsellut kotona ulos ikkunasta jatkuvaa lumisadetta, toivottavasti pohjoisempana ei ole pyryttänyt samalla tavalla lunta kuin täällä pääkaupunkiseudulla.
     
  18. Qohelet

    Qohelet Kontulainen

    Meillä oli ihan hyvä ajokeli koko matkan Vesilahdesta Naantaliin. Se lumimyräkkä oli sitten siellä "itäsuomessa". Lauantaina alkoi tuulemaan sen verran ettei ulkona enää viitsinyt kovin pitkään vilvoitella ja muutenkin tais ihmiset olla aika tiiviisti sisätiloissa.
     
  19. Minyaleiel

    Minyaleiel Hobitti

    Kiitos ja anteeksi.

    Kiitos Citadelsista, voitto kotiin viimein! Tulen muistuttamaan tästä ainutkertaisesta tapahtumasta kaikkien seuraavien miittien ajan. :yay: Kiitos myös mainiolle Pukille, reippaille piparinleipojille ynnä napakoille ja kärsivällisille kokoustajille. Ja lääkintämies Pagballe, erityisesti. Saunaan ei päivävierailija ikävä kyllä nyt ehtinyt, tällaisella rajoittuneella aikataululla tällä kertaa. Omassa sängyssä oli hyvä nukkua, tosin enhän mä mitään unta saanut vaan luin scifiä aamu kuuteen. Unirytmi pääsi kääntymään miittirytmiin noinkin pienellä altistuksella.

    Anteeksi siitä, että tajusin vasta kotona jättäneeni sotkua jälkeeni. Ainakaan sitä teepannua ei tullut pestyä, ja joku kahvimukikin saattoi jäädä. Hävetti, ei tule toistumaan tällainen sotkeva päivävierailu.
     
  20. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    Hampaat irvessä tiskasin vierailijoiden mukeja ja teepannuja. Murh! No ei vaan kyllähän nuo mukit siinä meni. Teepannu oli vähän kurja kun oli pujut sisällä, mutta siitäkin onneksi selvittiin. Ei paniikkia.

    Kiitos kaikille jotka tuntevat olleensa ahkeria siivoojia tai muuten ahkeria jossain muussa jutussa (piparit, ruuat, sauna jne.). Nakkeja jaeltiin aika vähän tässä miitissä kun kaikki tuntui sujuvan hyvin ihan omalla painollaan. Ja parastahan se aina niin onkin. Pukki oli kieltämättä vähän erihenkinen kuin aikaisempina vuosina, mutta oli se piristystä näin vaihteeksi ;) Kiitos Lathpukki.
    Oli mukavaa nähdä uusia, oli mukavaa nähdä vanhoja. Ja mukavaa nähdä myös naamoja jotka ovat olleet "kadoksissa" vähän aikaa.

    Oma missioni oli viettää enemmän aikaa päärakennuksella, mutta se vähän meni pyllylleen.
    Ja nyt seuraa selityksiä: Edellinen viikonloppu meni muutossa+koko viikko aamuvuorojen jälkeen jossain määrin laatikoiden purussa ja uni oli jäänyt todella vähäiselle. Siksi perjantaina saatoin olla hieman omituinen ja väsynyt. Meninkin nukkumaan jo puoliysin maissa ja sain hyvät ja pitkät unet (Anteeksi Lathron ja vaimo kun höpötettiin aamulla). Lauantaina sitten aamupäivällä pari tuntia tein pohjatyötä kokousta varten ja olin siksi sulkeutuneena saunatuvalle. Sitten olikin jo pitsareissu ja kokous. Kokouksen jälkeen olisi tietysti voinut tulla enemmänkin sosialisoitumaan, mutta kokous imi suuren osan sosiaalisuutta. Mutta hei, minä yritän! Saako siitä pisteitä? Jos lupaan yrittää seuraavassa miitissä vielä enemmän? :)

    Tästä suuresta epäonnistumisestani huolimatta oli hyvä miitti. Olitte ihania sen vähän mitä teitä näin. Lauantai-illan saunan alku johon osallistuin oli miellyttävä ja ensimmäistä kertaa tulin miitistä pois pirteämpänä kuin menin sinne. On sekin jo jotain.
     

Jaa somessa