VyK ry:n ja STs:n Pikkujoulumiitti #15 (17.-19.12.2010)

Dracaena sanoi:
Rantasalmelta, joka on Etelä-Savossa päin. :) Vampirelady, Jasdril~ ja Heppuli.
Edit: Savon teinijengi! \o/

Minä istun edessä, koska se on minulle luotu
paikka! :p
 
Pagba merkattu. Palautuspaikasta pitää vielä sopia kun Hikiälle asti takaisin voisi päästä ehkä vasta maanantaiaamuna kun menen töihin.

Jaoin yhteisruokailua koskevat viestit omaksi keskustelukseen. Jatkakaa siellä olkaa hyvät :)
 
Estelwen sanoi:
Mikäli Jyväskylän suunnalta on tällä kertaa lähdössä autokyytiä, olen mielelläni mukana. Jos ei, niin järjestän itseni poimittavaksi matkan varrelta eli viimeistään Lempäälästä.

Jyväskylästä lähtee mustat sotavaununi, joiden kyytiin mahtuu sinun ja Lathroninvaimon lisäksi vielä kaksi.
 
Purr ilmoittautuu jälleen kyytiä kaipaavaksi, Lahden/Helsingin/Mäntsälän suunnasta.
 
Hei, Utista lähtee auto kohti Vesilahtea perjantaina 17.12. Ajan Lahden kautta, mutta tarkkaa aikaa minulla ei vielä valitettavasti ole.

Eli kyytiini mahtuu minä+4.
 
Jos Henkka on Lahdessa myöhemmin kuin puolenpäivän maissa, niin voisinkin mennä hänen kyydillään enkä Jampan. Purria suosien noutopaikka lienee rautatieaseman edusta.
 
Juu, poiminta Lahden juna-asemalta olisi loistavaa ^^ Junat ovat siellä aina kaksikymmentä yli, tunnin välein.
 
Hoplaa. Joku oli huolissaan tamperelaisten puutteesta, joten täten ilmoitan julkisesti notta aion tulla päivävierailulle lauantaina kokoustamaan, syömään, vaihtamaan lahjoja ja saunomaan. :) Mahdollisesti mukana myös Penegrine ja katotaan ny ketä muita yllätysvieraita.
 
Seurailkaa kyytitilannetta ekasta viestistä aktiivisesti. Koitan päivitellä sitä niin että olisi mahdollisimman ajantasalla, mutta en erikseen raportoi muutoksista jos ei ole erityistä syytä.

Kun on pikkujoulusta kyse niin pientä joulurekvisiittaa saa ottaa mukaan ;)
 
Tiedoksi: tulen paikalle omalla kyydillä tapani mukaan. Voisin toki itsekin päivittää sen tuohon ensimmäiseen viestiin, mutten halua mennä sössimään sitä omilla merkeilläni. :p

ps. Jeipop, säikähdin jo etten näkisi Minyaa ollenkaan! \o/
 
Juu, tervetuloa Pagba ja purr vaan kyytiini. Mielelläni minä seuraa otan mukaani, kuin yksikseni ajelen.

Pikkujoulurekvisiittaa lähtee mukaani.

Ja Círdani olen samaa mieltä kanssasi, pelästyin jo etten näe Minyaa ollenkaan :) On niin monta Kontulaista, joita haluaisin Pikkujoulumiitissä nähdä ja näänkin suurimman osan :)
 
Lathron sanoi:
Jyväskylästä lähtee mustat sotavaununi, joiden kyytiin mahtuu sinun ja Lathroninvaimon lisäksi vielä kaksi.
Aivan mahtavaa, kiitoksia. Lähes seitsemän vuoden kontuilun jälkeen asun ensimmäistä kertaa autokyydin päässä miittipaikasta :grin:
Kyseinen perjantai sattuu kohdallani epäsopivasti tenttipäiväksi, mutta suht lyhyen ajomatkan puolesta tuo tuskin sotkee kenenkään suunnitelmia - korkeintaan minun valveillaoloaikaani illan tullen.
 
Vampirelady sanoi:
Dracaena sanoi:
Rantasalmelta, joka on Etelä-Savossa päin. :) Vampirelady, Jasdril~ ja Heppuli.
Edit: Savon teinijengi! \o/

Minä istun edessä, koska se on minulle luotu
paikka! :p

Minäkin istun edessä.
Mutta toisin kuin minä, sinä annat muidenkin istua paikallasi, jos he haluavat.
Ehdottaisin muuten meille, että lähdetään jo ajoissa, eli otetaan koulusta varaslähtö. Jotta ollaan ajoissa ja jottei tarvitse koko matkaa pimeässä ajaa. Ja ihan vain, jotta pääsee koulusta. 8)
 
Minyaleiel sanoi:
Hoplaa. Joku oli huolissaan tamperelaisten puutteesta, joten täten ilmoitan julkisesti notta aion tulla päivävierailulle lauantaina kokoustamaan, syömään, vaihtamaan lahjoja ja saunomaan. :)

Minulla vähän samoja aikeita, en tosin vielä tiedä onko lauantaina töitä vai ei. Huutelen Minya sulle joskus lähempänä ajankohtaa aikatauluista, fiksumpaahan se olisi lastata yksi auto mahdollisimman täyteen. :)
 
Dracaena sanoi:
Ehdottaisin muuten meille, että lähdetään jo ajoissa, eli otetaan koulusta varaslähtö. Jotta ollaan ajoissa ja jottei tarvitse koko matkaa pimeässä ajaa. Ja ihan vain, jotta pääsee koulusta. 8)

Mikäli viime vuoden muistini ei vallan petä, täällä päästään koulusta jo paljolti ennen puoltapäivää lomanaloitusperjantaina, jolloin henkkoht en aio alentua mihinkään lintsaamiseen. Meillä kun ei harrasteta lauantaikirkkoja tai muita niin pidetään se turha lyhyt päivä jo perjantaina :p
 
Jasdril~ sanoi:
Mikäli viime vuoden muistini ei vallan petä, täällä päästään koulusta jo paljolti ennen puoltapäivää lomanaloitusperjantaina, jolloin henkkoht en aio alentua mihinkään lintsaamiseen. Meillä kun ei harrasteta lauantaikirkkoja tai muita niin pidetään se turha lyhyt päivä jo perjantaina :p

Meillä taas koulu jatkuu muistaakseni vielä seuraavalla viikolla. Sillä minä vain. Mutta hyvä vain jos teidän ei tarvitse alentua lintsaamiseen ja voidaan huoletta lähteä jo päivällä tai aikaisin iltapäivällä, veikkaan kuitenkin, että eräs varkautelainen saattaa ottaa tilaisuuden vähän toisella asenteella vastaan. :)

[color=maroon:03df906799]Jaamar vähän sorkki lainausta ja poisteli turhuutta. Koko viestiä ei tosiaan kannata lainata jos siihen ei ole erillistä syytä.[/color]
 
Dracaena sanoi:
...eräs varkautelainen saattaa ottaa tilaisuuden vähän toisella asenteella vastaan. :)
MITÄ sinä vihjaat! :D Minähän olen niin tunnollinen opiskelija!
No oikeastaan vähän pakko olla yhdeltä tunnilta poissa,
koska se loppuisi vasta 15.25. :p
10.50-12.05 olisi tunti jolla haluaisin olla, jos tämä muille sopii/ei tarvitse lähteä aiemmin.
 
ElenGirl, pistä ihmeessä ilmoittautuminen varasijoille, jos tilaa hyvinkin vielä ilmaantuu! Varasijalle ilmoittautumalla et ainakaan menetä mitään :)
 
Pahus soikoon.
Tunnun aina noteeraavan meikämannea kiinnostavat ja aikatauluuni sopivat miitit joko liian aikaisessa tai liian myöhäisessa vaiheessa.

Hrmmm... No menköön meikäläinen varasijoille jos paikkoja vaikka sattuisi vapautumaan.
 
Ylös