VyK ry:n ja STs:n pikkujoulumiitti Vesilahdella (2.-4.12.2011)

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Ehkä olen jo säikäyttänyt olemuksellani tarpeeksi päiväkotitätejä. M-kaupan piha olkoon rendezvous. Kiitos jo etukäteen kyydistä.
 

meppin

Kontulainen
Eli Jasdril hakeutuu paikalle aikaisemmin?
Hmm, voinen silti lupautua lähtemään autolla matkaan. Tulen Lappeenrantaan Joensuun suunnalta junalla joka on perillä 14.38. Tähän aikaan on siis lähtö Lappeenrannan asemalta. Kyytiläisiä noukin mukaan kohtuullisella poikkeamalla reitiltä niin monta kuin kyytiin mahtuu, eli Aulë, onnistuu! Laitatko vaikka yksärillä viestiä tarkemmista suuntimistasi? Ja purr mukaan Lahdesta? Jos matkan varrella on muita kyytiin haluavia niin sinne vaan. Paljoa en ole itse ajellut noita välejä, enkä oikein tiedä kuinka kauan ajamiseen kuluu. Oltaisiinkohan Lahdessa viiden maissa? Jää nähtäväksi.

Sunnuntaina aikataulu on vapaa, Jasdril varmaan haluaa lähteä paikalta viimeisten joukossa?
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Muistaakseni Lappeenrannasta Taavettiin ajaa vajaan tunnin, Taavetista Kouvolaan ajaa vajaan tunnin ja hyvin hämärä käsitys että Lahteen menisi pari tuntia (Taavetista siis).
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
MISTÄ = Lappeenranta
MIHIN = Lahti
NOPEUS = 80

Välimatka on 148 km
Nopeus on 80 km/h
Ajoaika on 1 h 51 min

Noin sanoo Liikenneviraston välimatkalaskuri. Jostain kumman syystä se ei kerro tuloksia korkeammille keskinopeuksille kuin 110 km/h. Lahdesta Lempäälään vie puolitoista tuntia ja edelleen Vesilahteen noin vartin. Meppinin porukka on siis halattavissa joskus seitsemän maissa, kun kauppareissukin otetaan huomioon.
 

eowynofmay

Kontulainen
Marja maps (kokemusperäinen) kertoo seuraavaa talvinopeuksilla:
Lpr-Taavetti 40 min
Taavetti-Lahti 1t 45 min

Olen ainakin laskuttanut matkat tuollaisten aikojen mukaan :D! Muutama minuutti noissa on pelivaraa, mutta pyrin ajamaan nopeusrajoitusten mukaan.
 

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
meppin sanoi:
Eli Jasdril hakeutuu paikalle aikaisemmin? -- Sunnuntaina aikataulu on vapaa, Jasdril varmaan haluaa lähteä paikalta viimeisten joukossa?
Kyllä, ja kyllä. :p Sunnuntaina voinemme myös ottaa avaintenvientinakin.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
eowynofmay sanoi:
Marja maps (kokemusperäinen) kertoo seuraavaa talvinopeuksilla:
Lpr-Taavetti 40 min
Taavetti-Lahti 1t 45 min
Hienoa että minullakin on vielä sen verran idänmuistia että ollaan samoilla linjoilla aikojen suhteen :)
 

Penegrine

Kontulainen
Hola! Jollei ihmisillä ole painavaa sanaa sitä vastaan, niin näillä näkymin olemme Wumingin kanssa tulossa poikkeamaan lauantaina. Toivottavasti sauna on vielä yhtä hyvä kuin muistelen :)

Vaan mites kun haltipukki ei näy listoilla..
 

meppin

Kontulainen
Jeejee!

Hienoa, summittaiset aikatiedot lohduttavat, eihän tuo matka niin pitkä ole kuin olisi voinut olla. Aulë siis kyytiin Taavetista puoli neljän tienoilla ja purr viiden jälkeen Lahdesta? Great. Ja kauppa kyllä jossain lähempänä päätepistettä. Muistaisinkohan vielä katsoa jonkinnäköisiä ajo-ohjeita matkalle ennen ajon alkua.. :j
 

Gilan

Kontulainen
Jos huomenna on ihmisiä jotka tarvitsevat kyydin lempäälän juna-asemalta voin tulla hakemaan, jos saan auton lainaan mikä on erittäin todennäköistä.
 

Vampirelady

Vamperi, Queen of Sassgard
Vastuuhenkilö
Minä ja Kointähti saavumme Lempäälän juna-asemalle klo 17.18, eli
kyyti kyllä kelpaisi. :p
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Jättäkee nyt sentään kauppareissuun aikaa, eli haetuttakaa itsenne klo 17:48 läheisen S-marketin pihasta. Eipä tarvitse Gilanin sitten muuta kuin kuskata teidät suoraan perille.

Näillä näkymin lauantaina on Vesilahdella lämpötila nollassa ja heikkoa tuulta. Ääh, tylsää. Kerran Kotkassa oli hauskaa viettää viikonloppua smial Thorondorin kesken lumimyrskyssä. Muistan kävelleeni saunatuvalle päin kunnon tuiskussa lumessa kahlaten. Ainoa harminaihe koko touhussa oli se, että sunnuntaina piti sitten tarpoa päätielle asti, kun autolla ei päässyt leirikeskukseen. Eivätpä avantouimaritkaan sinne päässeet, auraamatonta pikkutietä pitkin.
 

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Lauantaina pitseria Makasiini aukeaa vasta kolmelta, mikäli joku sinne haluaa. Ennenhän sinne on menty jo puolenpäivin maissa, mutta soitin sinne äsken ja avaavat kuulemma vasta kolmelta. Pitsallelähtijät varautuvat sitten henkisesti esimerkiksi kokouksien jälkeen portaittain siirtymään pitseriaan. Paikka on ihan kävelymatkan päässä, mutta autollakin sinne pääsee näppärästi. Samassa puodissa on paljon kaikkea pientä kivaa hunajasta tikkukaramelleihinkin myynnissä.

Miettikää perjantain infoon jo alustavasti, lähdettekö pitsalle vai ette. Pitsalistat ja lisätietoja www.makujenmakasiini.fi .


Kysykää yksärillä tai irkissä puhelinnumeroa jo tänään jos kaipaatte, istuksin pitkälti koko illan koneen ääressä ja vilkaisen yksärit vielä aamulla.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Kello kolme on melko myöhäinen aika tähän vuodenaikaan, joten pizzailijoiden kannattaa ottaa heijastimia mukaan. Ainakin paluumatkalla ne voivat tulla todella tarpeeseen.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Meillä on sitten aika rankka työviikko takana joten jos olen luvannut jollekin jotain muuta kuin hakea Pagban, vetää kokouksen ja tulostaa Miccohille papereita niin laittakaa vielä yksäriä tämän vuorokauden puolella. Luultavasti unohdan puolet noistakin lupaamistani jutuista tai sitten unohdan itse lähteä, mutta yritän parhaani.
 

Minyaleiel

Kontulainen
Hei! Hiljaiseloa viettänyt Minya on myös tulossa lauantaina piipahtamaan kokouksen, syömöttelyn, saunaan, ynnä pukin vierailun ajaksi. :) Tiedustelen vielä mahtuuko Tampereen autoon, (mahtuuko Mic?), mutta jos ei niin haluaisin mieluusti kyydin Lempäälän rautatieasemalle ja takaisin lauantaina. Olisiko kukaan kuskeista vapaaehtoinen? Jokusen euron voin vaivanpalkkaa maksaa.

Voin saapua Lempälän rautatieasemalle lauantaina klo 11:18. Myös seuraava 12:48 saapuva juna on mahdollinen, mutta siitä tulee kokoukseen vähän kiire, joten jos aiemman aikaan joku on jo hereillä niin ois huippua!

Takaisinpäin autoilen Penegrinen tahi Micin (?) kyydissä.
 

Aulë

Kontulainen
Heijj olen ottamassa mukaani farlanderin, dominionin, pari fluxia, Bohnatsan, kimblen jaaa riskin. Ainii vielä munchkinin perus setti ja lisä osa.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Hei jos yhdistys tarjoaa piparitaikinat niin muotteja kannattanee tuoda jos jollain on kotona. Lammasniemen kaulintilannetta en myöskään muista. Ja varmaan tonttulakit on ihan ok kun pikkujoulusta kyse ;)
 

Caele

tukehtuva majava
Huomenna soittotuntini on 15.00 - 15.45, joten lähtö olisi neljän jälkeen.

//edit. Typot ja iso JOO pahville! :D
 
Ylös