VyK ry:n ja STs:n pikkujoulumiitti Vesilahdella (2.-4.12.2011)

Meppin, odottelen siinä rautatieaseman edustalla viiden jälkeen :)
Toivottavasti tämä flunssa olisi huomiseen mennessä jo täysin laantunut...
 
Pagba sanoi:
Jättäkee nyt sentään kauppareissuun aikaa, eli haetuttakaa itsenne klo 17:48 läheisen S-marketin pihasta. Eipä tarvitse Gilanin sitten muuta kuin kuskata teidät suoraan perille.
Näin teemme.
 
Pahoitellen ilmoitan, etten saavukaan tämänkertaiseen pikkujoulumiittiin. En ole saanut kerätyksi energiaa edes pakkaamiseen, joten lienee parempi, että jään lepäilemään. Tästäkin huolimatta hyvää miittiä lähtijöille.
 
Ja virkistävää lepoa sinulle. Harmi, ettei lähtö onnistunutkaan, mutta onneksi tulee aina uusia miittejä.
 
Kointähden tavoin, toisistaan riippumista syistä tosin, minäkin joudun perumaan päivävierailun. Henkilökohtaisessa elämässä tuli nyt sen luokan hommia vastaan, että miittailu on parempi jättää tuonnemas. Huolestua ei tarvitse, kuulette sitten ajallaan. Kyytiäkään en ehtinyt saada, joten sikäli ei muutoksia.

Pitäkää mukavaa ihanat höpötit, onneksi tulee uusia miittejä! :) Hallituksille onnistuneita kokoustuksia!
 
Harmi ettei Kointähteä ja Minyaa tosiaan näkynyt, mutta aina ei vaan onnistu eikä mitään voi.
Anteeksi Jas jos puutuin liikaa. Hankala päästää irti hommasta johon on vähän kasvanut kiinni ja oikeastaan vasta mennyt kunnolla selkärankaan :p
Ja kiitokset kaikille harvinaisen sosiaalisesta ja varsin miellyttävästä miitistä :) ison tuvan rauhoittaminen oli omalta puoleltani katsottuna todella hyvä ratkaisu. En päässyt hautautumaan saunatuvan pimentoon, sai nukuttua oli paljon mukavampaa.

Niin ja Pagballe vielä kerran kiitos matkaseurasta ja oli ihan kiva kun poikkesin vielä meillekin. Tule toistekin :)
 
Kiitoksia kaikille hyvästä seurasta. Tässä alkaa jo odottamaan seuraavaa miittiä, jolloin voi pakkanen paukkua kirjaimellisesti (jos se talvi sieltä lopulta tulis).
 
Kiitos mainiosta miitistä niin Jasdrilille kuin muille miittaajillekin. Lehtokuusamalle vielä kerran kiitos kyydistä ja Pagballe erirtyiskiitos Tolkien-seuran historiallisen Upsalan retken muisteluista =)
 
Suuri ja sydämellinen kiitos kaikille hienosta pikkujoulusta! Varsinkin kiitos Qoheletille hieronnasta. :)
Kuten lupasin, opettelin yhden uuden pelin, mutta jäi kyllä Menolippu ja Papupeli pelaamatta, muutenkin tuntui kuluvan aika paljon aikaa vain lagaillessa. Jälleen oli kuitenkin hirvittävän mukavaa, oli kiva käydä uimassa ja saunoa, huomautella sinä-passiivista, vartoa Morsoa, käydä pitsalla, juoda glögiä, valvoa myöhään ja puhua levottomia... Ei-kivaa olivat vain makuupussi ja poislähteminen. Minä <3 Kontu! Nyt podetaan sitten ankaraa miittikrapulaa seuraavaan miittiin asti.
 
Olipa kiva miitti, kiitos epic tapahtumavastaaja-Jasille ja kaikille muille miittaajille!
Erityiskiitos delvorille kyydistä melkein kotiovelle asti, ja Qoheletille hieronnasta.

[size=-5]Ja Sirkulle siitä että "sain" kivasti hyppiä sen päällä.

[/size][size=-6]Varokaa Morsoa![/size]
 
Qoheletin hieronnasta unohdinkin ihan kiittää. Oli kyllä iso apu ja helpotus :)
 
Oli kyllä kiva miitti. :) Ainakin minun mielestä oli ihan toimiva idea sijoittaa valvova väestö saunatuvalle - pientä ahtautta lukuun ottamatta siellä pystyi kyllä puuhastelamaan kaikenlaista, ja päärakennuksella sai nukuttua.

Kiitokset kaikille tasapuolisesti oikein mukavasta viikonlopusta!
 
Kiitokset miitistä. Mukavaa oli. Ja kyllä sitä näköjään päärakennuksessakin pystyy nukkumaan.
Dominioniakin taisin viimein oppia pelaamaan kunnolla (ajatteluun menee kyllä jatkossakin aikaa).
Erityiskiitos Isilmírëlle vaihtokuskina toimimisesta.
 
Oih, kiitos teille kaikille taas miitistä, jossa tapahtumavastaavan rooli on helppo, kun asiat tapahtuvat itsessään. Taisin jollekin jo miitissä sanoa, miten hienoa on ollut seurata kontulaisten kehitystä oma-aloitteisiksi, kun muistelen oman miittailuni alussa erillisten nakkien jakamisen tarpeen paljon suuremmaksi. Mainitsinkohan varsinaisesti miitin aikana kerran yhdestä roskiksesta ja kerran jostain puidenkannosta. (Tosin Arkintin asenneongelma täytyy hoitaa :p )

Kiitos kaikille :)
 
Kiitos Jaamarille ja Novalle kyydityksistä. Oli kiva käydä kotonanne ja nähdä Velhokin. Tulen toistekin, insallah. Kiitos myös Qoheletille muslimien moraalikäsityksistä kertomisesta. Raiskatun kivittäminen avioliiton ulkopuolisen sukupuolisuhteen vuoksi näyttää nyt hitusen ymmärrettävämmältä, vaikkeikaan yhtään sen hyväksyttävämmältä.

Minun pitää selkeästi harjoitella salaa RoboRallyn pelaamista.
 
Ryhmäkuvaa muuten tarjolla. Siinä lähtökiireessä luulin, että kamera oli puoliautomaagilla ja olisi ymmärtänyt mitä haen takaa, mutta se olikin jäänyt edellisillan pukkivierailulta täysmanuaalille ja näin ollen valotusaika ei ollut lainkaan optimi. Ryhmäkuva ylivalottui JA tärähti.
 

Liitetiedostot

  • _MG_6411 as Smart Object-1.jpg
    _MG_6411 as Smart Object-1.jpg
    349,7 KB · Katseluja: 68
Kiitos miitistä :) Pelailua, saunomista ja juttelua :) Ekaa kertaa uskaltauduin saunatupaan. Vastaisuudessa yövalvojat voisivat harkita lattian raivaamista niin että pöydän lisäksi lattialla pystyisi pelaamaan toista peliä. Qoheletille kiitos hieronnasta ja Gilanille leffaseurasta vikana yönä, kun kaikki muut nukkuivat.
Pitänee huomenna jynssää kurat pois maihareista, tuo mökin piha menee melko kuravelliksi. Ei ihme että miulla lukee aina muistutus kumisaappaista, jotka silti aina unohdan.
Onko aikaisemmista miiteistä kuvia jossain? Tämän vuoden puolelta lähinnä siis.
 
Pagballe kiitos myös Roborallysta. Tarinoita olen siitä kuullut ennenkin, vaan nytpä pääsin itse pelaamaan ja hauskaa oli.
 
Kaikille kiitokset miitistä ja tuossa aamulla huomasin että oli miitin jälkeisenä yönä satanut lunta vesilahdella. :)
 
Ylös