Wanhoja LOTR-näyttelijöiden bongauksia

Aika heikoilla vahvuuksilla olleet tämän bongikiikarit viime aikoina.

Tulossa

Lauantaina 07.11.2009 Mies joka putosi taivaasta Nelonen klo 00.30, jossa Miranda Otto

Samaisena lauantaina 07.11.2009 myös triljoonannen kerran 007 ja kultainen silmä (K15) MTV3, klo 22.30, jossa Sean Bean

Juuri nyt Finnkino lupaa että Viggon Tie (The Road) olisi tulossa valkokankaille 25.12. Anteeksi kun suhtaudun skeptisesti, niin monta mattoa on vedetty alta. Mutta toivotaan parasta. :) Onpahan jotain edes tämän vuoden puolella kun Omaa taivasta joudutaan odottelemaan tammikuun loppuun asti. :yawn:
 
Nelonen näköjään nappaa Flashforwardin ohjelmistoonsa, alkaa tammikuussa. Sarjahan on vielä varsin tuore, ykköskausi on edennyt vasta kuudenteen jaksoon (ja vasta nyt tuntuu pääsevän vauhtiin, tähän asti on kerrattu perusideaa eri puolilta aika turhan monta kertaa). Bongeihin tämä sarja kuuluu Dominic Monaghanin roolin vuoksi (on vakkari, joskaan ei ihan alusta lähtien), mutta muita hyviä syitä seurata ovat ainakin Shakes... Dudl... Joseph Fiennes ja Sonya Walger (aka LOSTin Penelope).

Domilla on rooli myös Täydelliset Naiset-sarjan kuutoskauden jaksoissa 8 ja 9 (joita tosin ei ole vielä näytetty Yhdysvalloissakaan), kutoskausi näköjään starttasi tänään Suomessa, joten kohta on tuokin ajankohtainen.
 
Nelosen sarjoista myös Robinson Crusoessa (lauantaisin joskus alkuillasta) on käsittääkseni LotR-edustusta; Sean Bean esittää Robinson Crusoen isää.
 
Oho, olinkohan siivonnut Robinson-maininnan jo pois? Beanin rooli on kyllä varsin pieni ja ikävän hajallaan sarjassa, joka jaksosta ei siis todellakaan voi bongata. Lisäksi sarja on mielestäni ihan käsittämättömän heikkoa huttua. Positiivisena huomiona silti todettakoon, että Robinssoniksi ovat löytäneet tyypin joka voisi ulkonäkönsä, äänensä ja eleidensä puolesta oikeasti olla Beanin jälkeläinen. :) (Bean siis on Robinsonin isä sarjassa.)

Tämän viikonlopun tv-bongit:

Perjantai 13.11. 007 vaaran vyöhykkeellä (K15) MTV3 klo 22.35: John Rhys-Davies

Lauantai 14.11. Aina eka kerta Nelonen klo 21.00: Sean Astin
 
Eiei, et ollut näemmä siivonnut, vaan itseltäni oli mennyt tuo maininta ohi kokonaan! Yhdynpä tuohon kommenttiisi oikeastaan melkein täysin, tosin jokin jäänne lapsuudesta kummittelee sen verran, että olen puolihuolimattomasti sarjaa silti katsellut ;)
 
Lauantaina 28.11.2009 <i>Brazil - tämän hetken tuolla puolen</i> Nelosella klo 00.30, mukana <b>Ian Holm</b>.

Sunnuntaina 29.11.2009 <i>Da Vinci -koodi</i> Nelosella klo 21.00 ja ainoa mahdollinen syy katsoa miten pilataan ainutlaatuinen tilaisuus tehdä kirjaa parempi elokuva on tietysti <b>Ian McKellen</b>.
 
Yle TV1 aloittaa uusintakierroksen sarjasta Hetty ratkaisee. Hettyn apupoikaa näyttelee tietenkin Dominic Monaghan! Ensimmäiset kaksi jaksoa näytetään 26. ja 27.11. klo 17.08, en ole varma jatkuuko siitä joka arkipäivä samaan aikaan vai osan viikosta vain.
 
30. 12. 2009 YleTeema klo 13:43 <i>Näytelmä alkaa elää
(In the Company of Actors)</i> eli dokumentti australialaisen Hebba Gabler-teatterisovituksen ensi-iltavalmisteluista New Yorkissa. Ohjelmassa nähdään sekä <b>the Cate</b> että <b>Hugo Weaving</b>.

Isolta kankaalta lienee tässä vaiheessa kuitenkin syytä mainita Avatar, jonka ensi-ilta on 18.12. Kukaan tuskin on voinut välttyä kuulemasta tästä elokuvasta mutta se on ehkä jäänyt vähemmälle huomiolle, että wetalaiset olivat tekemässä sen erikoistehosteita.

Edelleen meille lupaillaan <b>Viggo</b>n <i>Tie</i>-elokuvaa (the Road) 25.12 ja Peter Jacksonin ohjaamaa teosta <i>Oma taivas</i> (the Lovely Bones) 29.1. 2010.

//ETA: Domhan oli listattuna kahteen tai kolmeen Täydelliset naiset-sarjan kutoskauden jaksoon. Tällä hetkellä IMDB ei kuitenkaan tiedä niistä mitään ja ainoa puolittainen viittaus minkä löysin asiasta arveli että jaksoja on kuvattu eri järjestyksessä kuin ne esitetään. Tarkempia tietoja odotellessa siis...
 
Oman taivaan ensi-ilta on siirretty maaliskuun viidennelle päivälle. (?!?)

<i>Fringe</i>n uusintakierros alkaa MTV3:lla 1.1. 2010 klo 00.20. Yhtä sarjan päähenkilöistä esittää John Noble.

Muistuttelen vielä, että Flashforward alkaa 7.1. LOSTista tutulla paikalla eli Nelosella torstai-iltana klo 21 (ja syyhän on sama eli Dom.)


++ Ai niin, unohtui se syy miksi oikeastaan tätä topikkia tulin penkomaan. Elijah Wood oli Conanin vieraana 23.4. (ja jutusteli muiden aiheiden ohessa myös LOTRista). Ohjelmaoppaat ovat Conanin osalta taas tällä viikolla auttamattoman vajaat, mutta vaikuttaisi siltä että kyseinen jakso esitetään Subilla TÄNÄÄN 28.12. klo 23.00 ja uusintana huomenna 29.12. klo 15.10.
 
Selailin tuossa Finnkinon kevään ohjelmistoa ja näköjään vähän kaiken muunkin ensi-iltapäiviä on jostain syystä lykätty (en vissiin menekään katsomaan vuohia tuijottavia miehiä äiteen kanssa helmikuun alkupuolella...)

Nyt kun Lovely Bones siirtyi maaliskuun viidenteen päivään, tuolle päivälle aiemmin merkitty Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa (Alice In Wonderland) siirtyy viikolla eteenpäin, eli ensi-ilta tähän tietoon 12.3. Siirrosta huolimatta huippunäyttelijöiden joukossa edelleen Christopher Lee sekä Marton Csokas.

Vähän aikaisemminkin tulee lotrahtavaa katsottavaa, kun 12.2. saavat ensi-iltansa sekä lastenleffa Percy Jackson Salamavaras (Percy Jackson & The Olympians: The Lightning Thief) jossa Sean Bean sekä The Wolfman, jossa Hugo Weaving.
 
Oo, minä kun luulin että Wolfman tulee meille vasta syssyllä. Hrrr!

Uutisia pienempää ruutua töllääville:

Perjantaina 15. 01. <i>13 ja risat</i> Nelosella klo 21.00, mukana <b>Andy Serkis</b>. (Varsin pienessä roolissa joka hädin tuskin oikeuttaa kärsimään tämän leffan lävitse.)

Samaisena perjantaina 15. 01. <i>Epätavallista elämää</i> -K15- (A Life Less Ordinary), MTV3 alkaen klo 22.30, mukana <b>Ian Holm</b>.

Lauantaina 16. 01. kannattaa ehdottomasti katsoa <i>A History of Violence</i> (K15) jonka esittää TV2 klo 22.05, pääosassa <b>the Viggo</b>.

Maanantaina 18. 01. Subilla nähdään <i>X-Men: Viimeinen kohtaaminen</i> klo 21.00 jossa tietenkin <b>söör Ian McKellen</b>.

Enää kaksi vuorokautta <i>Flashforward</i>iin! Oletteko huomanneet, että siinä pitkässä tv-trailerissa soi taustalla aikoinaan Kahden Tornin traileria varten Unelmien sielunmessun musasta sovitettu <i>Requiem for a Tower</i>? :)
 
Re: Bongaa LOTR-näyttelijä TV:stä tai elokuvateatterista

Keskiviikkona 20.01.2010 aka TÄNÄÄN
<i>Näkymätön vihollinen</i> Nelosella klo 22.00, Sean Bean

Lauantaina 30.01.2010
Troija (K-15) MTV3lla, Sean Bean, Orlando Bloom
 
Jos joku on vielä onnistunutt välttymään Viggon Täydellinen murha-elokuvalta (K15) niin se olisi jälleen tarjolla lauantaina 13.02.2010 MTV3:lla klo 22.35.

Ohjelmahaun haaviin jäi myös
Nelosella esitettävä Hiutale, joka lupaa lauantaille 06.02.2010 aamuyhdeksäksi seuraavaa:
Hobitit tulevat Uudesta Seelannista, näin meille ainakin uskottelee Peter Jackson. Hobittien jäljillä on suomen tunnustetuin parkkilaskija Antti-Jussi Kemppainen. Löytyykö salaperäinen Mordor, se selviää tässä jaksossa. Kotimainen talviurheiluohjelma.

Uudestaan tästä voi yrittää ottaa selvää torstaina 11.02. klo 00:25.
 
Lauantai 20.02.2010 Matkalla Vegasiin Nelosella klo 21.00, Sean Astin

Samaisena lauantaina 20.02.2010 myös Lord of War (K15) Maikkarilla klo 22.30, Ian Holm

Maanantaina 22.02.2010 Van Helsing Subilla klo 21.00, David Wenham (kuulemma tässä on myös joku Hugh Jackman).

Torstaina 25.02.2010 E! Suoraan kuvauspaikalta Subilla klo 15.30
Ohjelmassa haastatellaan Hugo Weavingia ja muita The Wolfman-leffan tekijöitä. Wolfman pyörii parhaillaan Suomessa elokuvateattereissa.
 
Nerwende sanoi:
Ohjelmahaun haaviin jäi myös
Nelosella esitettävä Hiutale, joka lupaa lauantaille 06.02.2010 aamuyhdeksäksi seuraavaa:
Hobitit tulevat Uudesta Seelannista, näin meille ainakin uskottelee Peter Jackson. Hobittien jäljillä on suomen tunnustetuin parkkilaskija Antti-Jussi Kemppainen. Löytyykö salaperäinen Mordor, se selviää tässä jaksossa. Kotimainen talviurheiluohjelma.

Uudestaan tästä voi yrittää ottaa selvää torstaina 11.02. klo 00:25.

Missasin ohjelman molemmat näyttökerrat silloin. Voisiko joku sanoa, mitä siinä oli?
 
Oho, minäkään en tässä kiireisessä elämässäni nyt ole moista ohjelmaa edes tajunnut! (Olen siis ollut nyt ihan liian epäaktiivinen Kontulainen..)
Olisi tosiaan kiva kuulla, oliko kyseinen Hiutale katsomisen arvoinen? Vaikutti esittelynsä perusteella jotenkin 'hassulle' ohjelmalle. :D
 
Maanantaina 22.02.2010 Van Helsing Subilla klo 21.00, David Wenham (kuulemma tässä on myös joku Hugh Jackman).

Oikein mukavia vihjeitä, kiitoksia siitä, mutta oletko varma että puhdasta huonoutta edustava Van Helsing kannatti mainita? Olin jo onnellisesti saanut sen pyyyhittyä muististani... Toisaalta, useammankin uskottavan näyttelijän uraan mahtuu tällaisia kultakimpaleita. :D
 
Lauantaina 6.3. tulee TV:stä hieman päällekkäistä bongailtavaa. Ensin alkaa Teemalta mainio I'm Not There, jossa Cate Blanchett ja hetkeä myöhemmin MTV3:lta Peter Jacksonin King Kong, jossa mukana Andy Serkis ja liuta pienempiä bongauksia.

Sunnuntaina 7.3. puolestaan Nelosella Transformers, jossa Megatronina ääntelee Hugo Weaving.

Tällä hetkellähän Suomessakin neuvotellaan Liisa Ihmemaassa -leffan teatterilevityksestä, eli nyt jännätään, saapuuko parin viikon päähän suunniteltu ensi-ilta sittenkään. Tuossa uutisessa mainittu Odeonin boikotti on jo ehditty perua, mutta monessa muussa paikassa on pysytty kovana asian suhteen. Itseäni ainakin kyllä harmittaa vietävästi, jos kauan odotettu 3D-spektaakkeli jää näinkin typerän syyn takia näkemättä kokonaan. Toivotaan parasta Finnkinon järjenkäytön suhteen.

//Muoks. 1.3.
Ilmeisesti järki voitti ja turha spekulointi on ohi, Finnkino ilmoittaa sivuillaan Ihmemaan lippujen ennakkomyynnin alkavan huomenna 2.3., ensi-illan pysyessä ilmoitetulla paikallaan.
 
Lauantaina 13.3. esittää YLE Teema elokuvan Pariisi, rakkaudella (Paris, je t'aime). 18 eri ohjaajan episodista koostuvan leffan yhdessä osiossa on mukana näköjään myös Elijah Wood.
 
Ylös