Wheelbarrows at Dawn - Hilary Tolkienin elämäkerta

Sinilakki

Hobitti
Black & White Ogre Countryä seuranneeksi lupailtu Hilary Tolkienin elämäkerta, "Wheelbarrows at Dawn: The Memories of Hilary Tolkien" on sitten vihdoinkin tulossa elokuun aikana kauppoihin, ainakin jos on uskominen kustantajan nettisivuja, jotka lupailevat teosta "kesäksi 2010" ja muualla on jopa annettu tarkaksi julkaisupäiväksi 14. elokuuta 2010. Kirjaan lupailtu sisältö vaikuttaa upealta - osakseen jopa liian hyvältä ollakseen totta. Valokuvia Hilaryn & JRRT:n yhteisistä vaiheista, heidän kirjeenvaihtoaan, aikaisemmin julkaisematon Tolkienin taideteos (Sothebyn huutokaupassa taannoin myynnissä ollut taideteos vuodelta 1911 "Lamb's Farm, Gedling, Notts") ja päälle vielä kattavaa tietoa Hilaryn elämästä & vaiheista.

Paitsi huhumyllystä on jo kuulunut semmoistakin viestiä, että Tolkienin perikunta ei antaisi julkaista kyseistä teosta ja olisi aivan västikään estänyt kirjan julkaisemisen. Ilmeisesti elämäkerrassa siis olisi jotakin JRRT:stä, mitä perikunta ei tahtoisi julkisuuteen. Noh, toivotaan, että moiset on vaan ilkeitä huhupuheita ja tämä kiinnostava teos saatetaan myös fanien ulottuville.

//Muoks. Epämieluisista huhuista on luettavissa ainakin Tolkien Libraryn nettisivuilta löytyvästä artikkelista (jossa on tulevasta elämäkerrasta muutenkin laajempaa tietoa), jonka kommenteissa huhuista on ainakin keskustelua.


EDIT: Kirja vaikuttaa niin mielenkiintoiselta uutuudelta, että siirsin viestin tänne Tolkien-uutisiin. Kertokaa, jos löydätte siitä lisää tietoja.

Tik
 
Ilmeisesti en pysty muokkaamaan siirrettyä viestiäni, joten postaan ylimääräiset lisätiedot erikseen uutena viestinä. Jos joku konnavahdeista viitsii, tämä nämä kaksi viestiä saisi liittää yhdeksi.

Kuten kustantaja nettisivuillaan kertoo, teoksen "julkistaminen" tapahtuu elokuussa Moroten-in-Marshissa järjesttettävillä Edge of the Wild -messuilla. Kyseisessä tilaisuudessahan nähdään isonippu kovan luokan Tolkien -taitelijoita ja muuta porukkaa, mm. tämänkin elämäkerran tekijätiimi ja ymmärtääkseni myös Hilary Tolkienin pojanpoika Christopher "Chris" Tolkien (älkää siis sekoitta CJRT:hen) on saapuvilla.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta jo 13. elokuuta järjestettävään "ennakkonäytökseen" on jaossa vain rajoitettu määrä lippuja, joiden jakeluperusteista en ole henk.kohtaisesti täysin perillä (sain nimittäin itse tilaisuuden järjestejiltä semmoisen sähköpostin, kun heiltä olin ollut heihin yhteyksissä muissa asioissa, jossa annetaan ohjeet lippujen hankkimiseen sähköpostitse osoitetta ja tarvittavaa lippumäärää vastaan). Jos jollakulla on tästä kyseisestä asiasta enemmän tietoa, valistakoon toki meitä.

30028_404217667491_290428777491_4213104_6249667_n.jpg

Ilmestyväksi lupaillun elämäkerran kansi, joka kuuleman mukaan on piirretty vanhasta valokuvasta, joka esittää Hilary Tolkienia.

Kirjasta tulee olemaan saatavilla normaali- ja deluxepainokset, joista deluxen painosmäärä on rajoitettu 250 ja opus on saatavilla vain suoraan ADC Booksilta, toisin kuin edeltäjänsä Black & White Ogre Countryn deluxe, jota sai aikanaan ostettua myös muista verkkokaupoista. Tämä ihan vaan huomioksi, että jokainen deluxea halajava lähtee liikkeelle tarpeeksi ajoissa.
 
Sain käsiini ADC -booksin mainoslappusen elämäkerrasta, jonka mukaan elämäkerran julkaisu ilmeisesti viivästyy loppuvuoteen (julkaisu ajankohdaksi merkitty "elokuu, 2010" on yliviivätty ja viereen käsin kirjoitettu "Delayed. Now later"). Otin hiukan selvää asioista ja teos on ymmärtääkseni tullut jo painostakin, mutta J.R.R. Tolkienin perikunnan kanssa on neuvoteltava yksityiskohdista, koska teos sisältää myös JRRT:n elämää.

Toivotaan, että viivytys on vain väliaikainen ja teos saapu kuluttajien markkinoille mahdollisimman pikaiseen.
 
Voin kysäistä asiaa syyskuun lopulla Oxonmootissa kirjailijalta itseltään, kas kun Angie on oxonmoottaajien vakiokasvoja. ;)
 
Hmm, en ole kuulllut viivästyksestä loppuvuoteen. Angie ei ole kertonut mitään siitä FB:ssä.
 
Samaa minäkin hiukan ihmettelin. Muista yhteyksistä huhumylly osasi kertoa niin "rankasta riidasta perikunnan kanssa" (joka tuskin on todellista, vaan pahaista juoruilua) ynnä muusta. Sinällään vaan ihmettelen, kun tämä mainoslappunen tuli ihan ADC -Booksilta itseltään, jolloin tieto viivästyksestä olisi heistä lähtöisin.

Sitäkin vähän ihmettelen, että Edge of the Wildin kaikissa mainoksissa mainitaan vielä kirjan esitteleminen tilaisuudessa, jolloin siihen mennessä sen kyllä pitäisi ilmestyä ja toivottavasti ilmestyykin. Jos ei, olisihan se kiva tietää Angielta itseltään miten asia on, Oxonmootin kautta sitten vaikka. :grin:

Noh, joko tai tietty on toivottua, jos kirja ilmestyy "ajallaan" ja vaikka ei ilmestyisi, aina voi toivoa, että ilmestyminen tapahtuu sentään mahdollisimman pian.
 
Oxonmootin jälkeen voin kertoa että viivästys on ihan totisinta totta. Kirjahan syntyi siten että Angie tapasi sattumalta Hillary Tolkienin lapsenlapsen. Pitkä tapahtumaketju johti siihen että A:n saataville päätyi laatikkokaupalla ennennäkemätöntä materiaalia Tolkienin veljeksistä: kuvia, kirjeitä, maalauksia ymsyms. A:ta pyydettiin kokoamaan kaikki materiaali yksiin kansiin, tosin aina kun kirjoitustyö oli edennyt materiaalia löytyi "vielä yksi laatikollinen". Kun kirja oli valmis A lähetti sen Perikunnalle näytille ja sieltä alkoikin punakynä heilua. Perikunta sensuroi rankalla kädellä ja A joutui käytännössä kirjoittamaan koko kirjan uusiksi. Sensuroitu versio on tulossa markkinoille loppuvuodesta.

Oxonmootissa oli näytillä A:n luennolla sitä sensuroitua materiaalia runsain mitoin, lisäksi A kertoi hauskoja juttuja siitä, miten kirjoittaessaan kirjaa ja selatessaan materiaaleja H.Tolkienin lapsenlapsi oli mm. kaivanut terassin kolosta esiin Hobitin aivan ensimmäisen version jota suku on muuten vain säilytellyt siellä ja jos joku on halunnut sen lukea niin on ottanut sieltä ja laittanut sitten takaisin. Lukemattomia muita vastaavia tapauksia myös missä mieli tekisi sanoa että tajuatteko minkä arvoisia nämä teidän ympäriinsä lojuvat "rojut" oikeasti ovat?
 
Valitettavasti kirjan julkaiseminen on peruutettu, kuten sähköpostiini ADC Publications Ltd:ltä juuri äsken kopsahtanut viesti osoittaa (laitan sen perään kokonaisuudessaan).

On erittäin harmillista, että etukäteen hyvin paljonkin kehuttu ja odotettu kirja ei sitten tulekkaan julkaistuksi - on kuitenkin ymmärrettävää, että Tolkienin perikunta ei tahdo päästää julkisuuteen materiaalia, joka "mustamaalaisi" mitenkään JRRT:n julkista kuvaa ja ymmärrettävästi ei ole järkevää lähteä painattamaan kirjaa, jonka painamisesta olisi tiedossa perikunnan oikeustoimet.

Hi,

I am sorry to have to advise that despite the tremendous work and dedication to this project by Angela Gardner, Neil Holford, the Publishers, designers, artists, and financial backing by ADC Publications Ltd I have no choice but to cancel the publication of the book for legal reasons.

Despite many revisions and changes made at the insistence of The Tolkien Estate it appears that The Tolkien Estate will seek to take court action to prevent the release of this book regardless. Everyone involved in the publication has worked hard to meet the requests of The Tolkien Estate time and time again, however it would be misleading to release a Biography on Hilary Tolkien without proper reference to his close relationship with his brother.

The launch event on Saturday 4th December has therefore been cancelled and a full refund will be made shortly to anyone has placed advanced orders.

Best wishes

Andrew Compton

Sanonpa vaan, että tämä on enemmän kuin harmillista, tekisi melkein mieli ottaa yhteyttä perikuntaan asian tiimoilta....
 
Tämä Angien Facebookista, vaikuttaisi olevan ihan julkista tietoa:

Hi,

I am sorry to have to advise that despite the tremendous work and dedication to this project by Angela Gardner, Neil Holford, the Publishers, designers, artists, and financial backing by ADC Publications Ltd I have no choice but to cancel the publication of the book for legal reasons.

Despite many revisions and changes made at the insistence of The Tolkien Estate it appears that The Tolkien Estate will seek to take court action to prevent the release of this book regardless. Everyone involved in the publication has worked hard to meet the requests of The Tolkien Estate time and time again, however it would be misleading to release a Biography on Hilary Tolkien without proper reference to his close relationship with his brother.

The launch event on Saturday 4th December has therefore been cancelled and a full refund will be made shortly to anyone has placed advanced orders.


Muoks. Sinilakki ehtikin ensiksi. Sapettaa kirjan tekijöiden puolesta moinen menettelytapa, he kun näkivät valtavasti vaivaa kirjan uudelleen kirjoittamisessa miellyttääkseen Perikuntaa. Tämäkään ei sitten kuitenkaan kelvannut.
 
Jep, varsinkin kun teoksen julkaisua oltiin odotettu pitkään ja varmasti myös tekijätiimi iloitsi, että uudelleen kirjoitettu versio pääsikin Perikunnan tarkan seulan läpi - noh toisin kävi, taas kerran.

Minkäpä me sille mahdamme, mutta henkilökohtaisesti koen Perikunnan menettelytavan vääräksi, varsinkin kun teoksen saattamiseksi painoon on tehty huomattavasti työtä, jonka Perikunta itse on aiheuttanut. Tämä ei tosin ole ensimmäinen - ja tuskin viimeinenkään kerta, kun Tolkien Estate menettelee edellämainitulla tavalla, veikkaisin, että tässä piileekin suurin syy siihen miksi Carpenterin elämäkerta on edelleen "paras" markkinoilla oleva kuvaus Tolkienin itsensä elämästä - vaikka sen kirjoittamisen jälkeen on ilmennyt paljon uutta tietoa ja ainakin Tolkienin akateemisen uran osalta mielestäni elämäkerrassa kuuluisi olla enemmän.

Tarkistin vielä, mutta ilmeisesti minun ja Samoojan viestit ovat vielä sisällöltään ihan samat, jotensa eipä tässä pahasti käynyt.
 
Tällaisten tapausten jälkeen voimme myös kysyä ketä kiinnostaa lähteä kirjoittamaan kirjaa Tolkienista, nähdä kova vaiva ja työ, päätyäkseen vain tyhjin käsin toteamaan että Perikunta käyttää taas laillista muskelia ja vesittää julkaisuhaaveet. Hyvää tällaiset tapaukset eivät ainakaan tee Tolkienin tutkimiselle ja siihen liittyvälle julkaisutoiminnalle.
 
Eivät tosiaan ja mielestäni on enemmän kuin väärin tarkoituksella sensuroida sitä kuvaa, joka Tolkienista saatetaan tietoon julkaistujen teosten kautta. Suoranaisesti en aina edes ymmärrä, miksi jokin tietynlainen tutkimus Tolkienista ei ole Perikunnan mielestä hyväksyttävää - vaikkei siinä olisi ulkopuolisen silmissä mitään pahaa?

En sano, että minulla suoranaisesti olisi mitään Perikuntaa vastaan, mutta ihmettelempä vaan, miksi sen johtokunnassa istuvat Christopher Tolkien ja vaimonsa Bailia, sekä Christoperin poika Simon ja Michael Tolkienin poika Michael G. Tolkien päättävät rajoittaa niin kovalla kädellä JRRT:tä koskevan materiaalin julkaisemista. Voisin varmasti protestoida aiheen tiimoilta äänekkämminkin ja pidempään, mutta ehkä on hyvä, etten sano siitä sen enempää, miettiköön jokainen mielessään onko Perikunnan toiminta aina täysin oikeaa (vaikka oikeutettua se varmasti, ainakin juridisessa mielessä on)?

Ja eihän Hilaryn elämäkerta edes suoraan olisi kuulunut Perikunnalle, vaan mielestäni sen olisi pitänyt saada hyväksyntänsä suoralta kädeltä, eihän kyseessä ole Hilary Tolkienin, vaan hänen veljensä JRRT:n perikunta. Jos nähdään kova vaiva Hilaryn elämäkerran eteen ja hänen veljensä Perikunta päättää estää kaikin mahdollisin keinoin teoksen julkaisun, en usko, että Tolkien itsekkään olisi ollut tyytyväinen - tukeeko tämä muka ajatusta kahdesta, varsin läheisestä veljeksestä, jotka viettivät vanhoillapäivilläänkin iltapäiviä yhdessä Hilaryn kotona, nauttien toistensa seurasta ja kenties hyvästä ruuasta ja juomasta?
 
Minäkään en oikein ymmärrä mihin perustuisi J. R. R. Tolkienin perikunnan oikeus puuttua Hilary Tolkienia käsittelevän kirjan julkaisemiseen. (Epäilemättä J. R. R. mainitaan kirjassa moneen kertaan, mutta kenestä tahansahan saa kirjoittaa.) Onko kaikki veljeksiä koskeva materiaali ehditty jossain vaiheessa luovuttaa J. R. R. Tolkienin perikunnan hallintaan?
 
Luultavasti teoksessa ainakin siteerataan joitakin JRRT:n veljelleen kirjoittamia kirjeitä yms. tekstejä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet/päätyneet Hilaryn hallintaan. Varsinkin (kuten oletettavaa) kun teos sisältää luultavasti useita otteita useammista kirjeistä, on Perikunnalla oikeus estää teoksen julkaiseminen sen takia, että he omistavat tekijänoikeudet kaikkeen JRRT:n kirjoittamaan tekstimateriaaliin. Muistaakseni teoksesta olisi löytynyt ensikertaa myös viimevuonna huutokaupattavana ollut Tolkienin taiteilema piirroskuva veljesten tädin maatilasta, jonka tekijänoikeudet myös, mitä ilmeisemmin, kuuluvat Perikunnalle.

Ja ymmärrettävästi, kuten kirjan peruuttamisesta ilmoittava teksti antaa ymmärtää, teosta ei olisi järkevää julkaista ilman minkäänlaista mainintaa JRRT:hen. Ilmeisestihän mikään ei siis voisi estää sen julkaisemista täysin karsittuna kaikista maininnoista veljessarjan vanhempaan osapuoleen, mutta tukisiko tuo mitään etua tai olisiko tuo edes järkevää, enpä usko.

En sitten tiedä olisiko siitäkään mitään apua, jos närkästyneet ihmiset ottaisivat yhteyttä Perikuntaan, pohdin tuossa eilisessä, että tekisikö se enemmän hallaa vai hyötyä, jos ilmaisi mielipiteensä Tolkien Estatelle heidän sivujensa kautta löytyvällä kontaktilaatikolla - tietysti mielipiteenilmaisun pitäisi olla asiallinen ja perusteltu, mutta enemmänkin mietin olisiko mitään hyötyä ottaa yhteyttä asian tiimoilta, ja korostaa puhuvansa nimenomaan siltä kannalta, että on odottanut kirjan julkaisua ulkopuolisena, tietämättä sen sisällöstä etukäteen juurikaan mitään. Noh, miten vaan, tekijätiimin puolesta olen ainakin kovin pahoillani, että Perikunta on päättänyt tehdä kaikkensa estääkseen nähdäkseni Perikunnalle täysin harmittoman kirjan julkaisun.
 
Ylös