Wiki ja kuvat

Nerwende

Kontulainen
Tässä aihe joka on pitänyt aloittaa jo kauan sitten. Tiivistetysti: miten suhtaudemme wikissä kuviin ja niihin liittyviin tekijänoikeuskysymyksiin? Entä kuinka laajasti wikiä on tarkoitus kuvittaa? Luopuuko kontulainen tekijänoikeudestaan omiin kuvallisiin tuotoksiinsa jos niitä wikiin lataa, tai antaa luvan lisätä?

Tähän astihan wikin kuvasisältö on koostunut etupäässä kirjojen kansista, joka ainakin jenkeissä lankeaisi käsittääkseni nk. fair use-käytön alle. Koska olemme Suomessa ja pääosa esittämistämme kansikuvista on suomalaisten artistien käsialaa, on tämä monimutkaisempaa. "Krediitit" toki ovat paikallaan, eli tieto siitä kuka kuvan on taiteillut.

Sitten meillä on myös kontulaisten omia tuotoksia jonkin verran. Miten on näiden suhteen (lupa epäilemättä on) - jos valitsemme jonkin valmiista wikilisensseistä, on syytä pitää huolta siitä, ettei se tää näistä "yhteistä omaisuutta" - paitsi jos tekijä erikseen tietysti haluaa julkaista teoksensa kenen tahansa vapaasti kopioitavaksi ja/tai muokattavaksi.

En ole toistaiseksi wikissä törmännyt tunnetuimpien Tolkien-taitelijoiden teoksiin (mutta voihan niitä silti siellä olla). Jos näitä haluamme käyttää, on John Howe varma valinta, hän kun antaa tähän sivuillaan luvan (ei-kaupalliseen, aiheeseen liittyvään, krediiteillä ja john-howe.com-linkillä varustettuna). Leen tai esimerkiksi Nasmithin kantaa aiheeseen en tiedä.

Toivoisin tähän (lisenssi)asiaan pikimmiten jotain selvyyttä, sekä mielipiteitä siitä kuinka laajasti (ja miten) haluamme wikiä kuvittaa (esim. tärkeimpien hahmojen yhteyteen? Taitelijan näkemys, kuvat leffatulkinnoista?) Millä todennäköisyydellä Tolkienin jäämistö hyökkää kimppuumme, jos kuvitamme wikiä itsensä Professorin taiteilemilla kuvilla?
 
Wikin kuvien tekijänoikeuksiin en ota kantaa, mutta mielestäni esim. kirjojen hahmoista (kuin myös kaikesta muista, mistä nyt kuvia ylipäätään on) olisi hyvä saada kuvitukseksi mahdollisimman moni eri (tunnettu - ei siis välttämättä aivan kenen tahansa nobodyn) näkemys.

Eikä olisi muutenkaan hullumpaa, jos Wikin ulkoasua jaksettaisiin "personoida" ainakin luetuimpien ja haetuimpien sivujen kohdalla. :)
 
Joo, itse olen kanssa sillä kannalla, että jos vain pystymme siihen laillisesti, olisi kiva saada esim. Leen, Howen ja Nasmithin "tulkinnat" näkyville. Eikö Merrillä ollut joskus lupa käyttää jonkun tietyn taiteilijan teoksia Konnun kuvitukseen? Oliko se juurikin Nasmith? Se yksi akvarellitaitelija on muistaakseni kanssa joskus antanut lupia, Anke jotain nimeltään (aivot eivät nyt tuota nimeä esiin.) Näiden lisäksi minun mielestäni myös PJ:n trilogian tarjoama potretti olisi mielenkiintoinen lisä, ja miksei vaikka jonkin kotimaisenkin tuotannon. Mikäli minusta tehdään ryyn hallituksen "käärmevastaava" kuten puheissa on ollut (titteli on siis vielä muokattavissa koska ei ole riittävän kattava) otan toki hommakseni selvitellä näitä lisensointikysymyksiä. Ainakin siihen asti haluaisin kuitenkin aiheesta mahdollisimman laajaa keskustelua ja ideoita.
 
Minusta tarvitsisimme kunnollisen keskustelun tekijänoikeuspuolen selvittämisestä ylipäätään: meillä ei tällä hetkellä ole selvää tekijänoikeutta. Suurin ongelma lienee, että haluamme (käsittääkseni kaikki) pitää Internet-julkaisuoikeuden vain Konnussa, mutta muutoin pitää käytön vapaana GPL:n tapaisesti. Koska tuskin haluamme että sisältö kopioidaan jollekin toiselle sivustolle (hakukoneiden indeksointeja lukuunottamatta).

Minulla on vain ongelmana se, että karsastan byrokratiabalrogeja ja inhoan kapulakieltä ja lakitermien viilailua pilkulleen oikein (mikä varmasti selittää, miksi en esim. yhdistyksen sääntöihin ottanut niin aktiivisesti osaa kuin vaikkapa Incánus odotti).
 
Eikö meillä kuitenkin ole molemminpuoleinen yhteistyösopimus Tolkien gatewayn kanssa, siis että he teoriassa saivat käyttää myös meidän wikimme materiaalia? (Vai olenko käsittänyt täysin väärin?)
 
No, sanallinen sopimus meni niin, että voimme käyttää heidän materiaaliaan vastineena sille, että meiltä käy porukkaa välillä muokkaamassa Gatewayn wikiä. Toisaalta tilanne on se, että Gateway käyttää tekstille GPL:ää, samaa kuin Wikipedia, joten käytännössä saisimme käyttää samaa materiaalia vain mikäli meidänkin lisenssimme on GPL tai tärkeimmiltä kohdiltaan yhteensopiva sen kanssa. Käytännössä järkevintä olisi kysyä muusta materiaalista Hyarionilta ja sopia asia uudelleen jollakin tavalla, että saisimme vastapainoksi käyttää kuvamateriaalia.
 
Ei kai Gatewaylla ole mitään originaalia (siis sen käyttäjien tekemää) kuvamateriaalia? Yksinkertaisempaa on siis kysyä luvat suoraan artisteilta, ja tehdä wikiin useita lisenssimallinteita, joista sitten kuvaa upatessa valitaan sopiva (ja se roikkuu sitten kuvan yhteydessä kaikkialla).
 
Nerwen sanoi:
Tähän astihan wikin kuvasisältö on koostunut etupäässä kirjojen kansista, joka ainakin jenkeissä lankeaisi käsittääkseni nk. fair use-käytön alle. Koska olemme Suomessa ja pääosa esittämistämme kansikuvista on suomalaisten artistien käsialaa, on tämä monimutkaisempaa.
Niin, tiedä häntä, ainakin suomenkielisen Wikipedian enemmän tai vähemmän virallinen kanta näyttää olevan, että levyn kansi tai elokuvan juliste kyseisestä teoksesta kertovan artikkelin yhteydessä on Suomen tekijänoikeuslain mukaan OK. (1) En tiedä, vedotaanko tässä yleiseen sitaattioikeuteen vai oikeuteen ottaa "julkistetuista taideteoksista" kuvia "arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen".

Jos uskomme tämän, nykyisten kirjankansien pitäisi ainakin olla ongelmattomia. Tolkien-aiheisen taiteen käyttöön yleisenä kuvituksena lain antamat oikeudet tuskin venyvät, jolloin laikuuliaisuuden nimissä pitäisi käyttää vain niitä taiteilijoita, jotka ovat antaneet luvan kuviensa nettikäyttöön (Howe ja keitä niitä nyt olikaan). Laillisuus lienee kuitenkin aika vaikea tavoite: esimerkiksi Konnun hieno yläpalkki on varmaankin tekijänoikeusrikkomus. Tuollainen hieno palkki taitaa kuitenkin olla suositun saitin elinehto, ainakaan en muista koskaan nähneeni suosittua fanisaittia, jolla ei olisi hienoa palkkia ja muuta kuvamateriaalia, johon tekijöillä ei yleensä ole laillisia oikeuksia.

Siihen(kään) en tiedä sanoa, kuinka paljon käytännössä pitää esim. Tolkienin omaa taidetta verkkoon pukata, ennen kuin saa Cathleen Blackburnilta vihaisen kirjeen (ja alkaako se Didst thou think that the eyes of the White Tower were blind? :)).
 
Auts, sitten perun pahat puheeni. Oletin vain, että lupien saaminen kaikilta alkuperäisten kuvien tekijöiltä ei käytännössä onnistuisi, varsinkin kun palkissa kuvia on muokattu, mihin pelkkä kuvan käyttöoikeus ei taida teknisesti riittää.
 
Olen nyt käärinyt hihani aloittaakseni tämän kuvakysymys- ja selvittelyprojektin. Ihan ensimmäiseksi pitäisi päästä käsiksi mallinteisiin (mallinneisiin? mitä kieltä tuo sana muka on?) mutta mahtaako tämä onnistua rivikäyttäjältä? (Ei, en ole tavoittelemassa valtaa kaikkialla vallan itsensä vuoksi.)
 
Linkki mallinteeseen:

{{Mallinteen nimi}}

Sivun nimi on:

Mallinne:Mallinteen nimi


Vai olikohan se sittenkin Malline...
 
Joo, viime yönä päätellessäni tulin samaiseen tulokseen että kyllä pitäisi pystyä rivikäyttäjänkin tuohon (ja löysin hienon tuotriaalinkin), jäi vain kokeilematta kun viimeinkin sain oman wikini korjattua. :D

Joo siis mallinne kuulostaisi mielestäni enemmän oikealta, mutta kuka näistä tietää? Kielitoimisto? Mikä taho on alunperin kääntänyt mediawikin?
 
Nerwen sanoi:
Joo siis mallinne kuulostaisi mielestäni enemmän oikealta, mutta kuka näistä tietää? Kielitoimisto? Mikä taho on alunperin kääntänyt mediawikin?
Tjaa, silloin kun itse opettelin mallineita käyttämään lueskelin jostain pidempääkin väittelyä ännien kieliopillisesti oikeasta lukumäärästä. Joku onnistui heittämään suht vakuuttavaa juttua mallineen ja mallinteen merkityksellisestä erosta sanoina, mutta enpähän enää muista. Vaan malline se Wikissä on eikä sitä taida ihan hevillä voida muuttaa vaikka kielikorva kapinoisikin vastaan (minulla kyllä tökkivät molemmat muodot suht tasavertaisesti :p). Lyhyesti löytyy juttua Wikistä yhä ainakin täältä.
 
Nerwen sanoi:
Joo, viime yönä päätellessäni tulin samaiseen tulokseen että kyllä pitäisi pystyä rivikäyttäjänkin tuohon
Siis hetkinen, eikö mallineita voi kuka tahansa tehdä ja muokata? Minun käsittääkseni asialle ei ole minkäänlaista rajoitusta.
 
Voi voi. :) Mutta aiemmassa viestissäni vielä oletin, että siihen on jotain rajoituksia, kun en löytänyt mistään helppoa tapaa niiden luomiseen.
Se on kyllä minulle vielä auki, että miten tiedostonlataussivulle saa läjäytettyä menuun josta käyttäjä noita pääsee valitsemaan, mutta kaikki aikanaan. :)
 
Yleistä tekijänoikeuskeskustelua vielä: ymmärtääkseni pitäisi siis päättää, mitä oikeuksia kirjoittajan tai muun sisällön tuottajan pitää sitoutua luovuttamaan muokatessaan KontuWikiä. Mieleen tulee ainakin neljä vaihtoehtoa:

1) Kirjoittajat luovuttavat ainoastaan oikeuden julkaista tekstinsä KontuWikissä. Tämä malli ei vaadi mitään toimenpiteitä, mutta taitaa sopia huonosti wikiprojekteihin. Jos joskus tulee hyvä syy käyttää sisältöä jossain muualla, kaikki alkuperäisen artikkelin tekijät pitäisi tavoittaa jostain.

2) KontuWiki saa luovuttaa oikeuksia eteenpäin harkintansa mukaan. Pitäisi vain tietää, kuka "KontuWiki" on. Kuuluisiko tämä uuden yhdistyksen toimenkuvaan?

3) Merrin kommentti edellä:

haluamme (käsittääkseni kaikki) pitää Internet-julkaisuoikeuden vain Konnussa, mutta muutoin pitää käytön vapaana GPL:n tapaisesti
Paperijulkaisuista en tiedä, mutta mahdollisuus nettijulkaisuihin muualla olisi minusta hyvä pitää auki ainakin kakkoskohdan mukaisesti. Maineesta ja kunniastahan ei ole pakko luopua, ks. alla. Kaksi (tekemällä tehtyä) skenaariota mietittäväksi: a) joku myy KontuWikiä kirjana mainitsematta materiaalin alkuperää (en haluaisi sallia), b) joku suomea ja kiinaa taitava on huomannut kontuwikiläisten kirjoittaneen netin parhaan artikkelin homppapompasta, kääntää sen kiinaksi ja julkaisee omalla saitillaan asianmukaisten lähdetietojen kera (haluaisin sallia).

4) GFDL tai samantapainen valmis copyleft-henkinen lisenssi. Etuna on ainakin se, että valmis lisenssiteksti on olemassa ja toimintamalli on tuttu Wikipediasta ym. Mahdollisena haittana on, että kuka vain voi ottaa KontuWikin oman BriiWikinsä pohjaksi, mutta on tulkintakysymys, onko tämä varsinaisesti huono asia. Toinen ongelma on, että lisenssitekstit ovat aina lisenssitekstejä, joiden kiemuroista jää aina jotain epäselväksi.

Vielä kommentti Merrin kommenttiin pikkukysymysten puolelta:

tämä lähinnä siksi, että en haluaisi arvokkaan työn menevän hukkaan esim. tiedon massakopioitumisella suomenkieliseen Wikipediaan, jossa heidän ei välttämättä tarvitsisi edes merkata mistä tieto on lähtöisin (näin ymmärrän GFDL:n toimivan).
GFDL vaatii kyllä alkuperäisen dokumentin tekijöiden ilmoittamisen. Wikipedia kai tarkoituksella lieventää tätä hieman ilmoittaessaan, että linkki alkuperäiseen artikkeliin riittää, kun heidän materiaaliaan käytetään. Wikipedian kopioista jotkut noudattavat tätä, jotkut eivät. Tolkien Gateway taitaa muuten kuulua niihin, jotka eivät mainitse Wikipedia-lähtöisten artikkelien alkuperää.

Minua ei välttämättä häiritsisi KontuWikin sisällön käyttö suomenkielisessä Wikipediassa, mutta enpä ole kovin paljon sisältöä tuottanutkaan. Suuri osa KW:n sisällöstä on kuitenkin WP:n skoupin ulkopuolella (pienet detailjit, uusi tutkimus, ei-neutraalilla tyylillä kirjoitetut tekstit). Keskeisimpien artikkeleiden kohdalla on kieltämättä päällekkäisyyttä.

En osaa sanoa, mitä pitäisin parhaana vaihtoehtona, mutta ykkönen kuulostaa huonolta pitkällä aikavälillä ajateltuna. Toisaalta en tiedä, miten joku vaihtoehdoista 2 - 4 saataisiin käyttöön wikin nykyisen sisällön osalta tallomatta kovin paljoa kenenkään oikeuksia. Käytännössä kai yritettäisiin varmistaa tärkeimpien kirjoittajien suostumus ja pyydettäisiin loppuja vaatimaan tekstiensä/kuviensa poistamista, jos uudet ehdot eivät miellytä. Tällä hetkellä aktiivikirjoittajia on sen verran vähän, että lupien kysely jälkikäteen saattaa jopa onnistua.

Onko muita ideoita kuin nuo neljä? Ja selostinko nekin väärin?
 
Minulla ei olisi ongelmaa GFDL:nkään suhteen. Kuten Harri jo totesi, verrattain pieni osa sisällöstämme on kovin kelvollista suoraan Suomi-Wikiin kopioitavaksi. Ja noh, jos linkkikin osoittaa lähteeseen niin en näe moisessa mitään valittamista. Sama kai pätee muihinkin kopiosaitteihin, jos toimivat asiallisesti ei moisesta ole haittaa ja jos eivät, tiukempikaan linja tuskin olisi auttanut juuri.

Ja eikö kuvien osalta GFDL:n noudattamisesta olisi sekin hyöty, että voisimme käyttää Wikipedian kuva-arkistoa? Vai mitenkäs se menee kuvien suhteen, onko siellä minkälaiset lisenssit yleensä? En ole moisia kovin tarkoin tutkinut.
 
Semmoinen ongelma tuli vastaan, että olisi kiva tallentaa erilaiset kaaviot, kartat sun muut (myös) vektorimuodossa, jottapa muutkin voisivat niitä helposti editoida. Ainoat wikin hyväksymät päätteet ovat ilmeisesti kuitenkin tällä hetkellä png, gif, jpg ja jpeg. Wikipedian suosima SVG vaikuttaisi hyvältä ratkaisulta, varsinkin jos Mediawikissä on oletuksena SVG-tuki käytössä.
 
Ylös