Wikiuutisia

Wikiuutisia 11.9.–1.10.2023

Näiden viikkojen aikana on tapahtunut paljon Kontuwikiinkin vielä kauan vaikuttavia asioita, tai paremminkin yksi suuri asia: Sormusten herran uusi laitos on nyt keskuudessamme ja se poikii yhtä, toista ja kolmattakin päivitettävää, lisättävää ja korjattavaa. Tästä se lähtee, huh heijaa.

Uusia sivuja:Uuden nimen saaneita sivuja:Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:_________
1.10.2023 Kontuwikissä oli 5965 sisältösivua (< 5962 / +3)
 
Wikiuutisia 2.–15.10.2023

Tässä näitä taas tulee. Mukana on myös alkua uuden Seppä ja Satumaa -laitoksen tietoihin. Eipä muistu mieleen, että kukaan olisi tällä foorumilla kertonut sitä lukeneensa tai edes hankkineensa. Voi olla että huomio on vain livahtanut ohi, mutta vähäistä on kiinnostus kuitenkin ollut. Ehkä voisimme ottaa kirjan seuraavaksi käsittelyyn Lukutuvassa. Siis, tuota, heti kohta parin vuoden kuluttua.

Uusia sivuja:Uuden nimen saaneita sivuja:Uusia kuvia:
_________
15.10.2023 Kontuwikissä oli 5971 sisältösivua (< 5965 / +6)
 
Wikiuutisia 16.–29.10.2023

Vielä kerran ehdimme uutisoida wikimaailman kuulumisista lokakuun puolella, sitten koittaakin marraskuu, kuten varmaan olette arvanneet. Mitä tästä vielä seuraakaan? Ettei vain joulu!

Uusia sivuja:Uuden nimen saaneita sivuja:Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:_________
29.10.2023 Kontuwikissä oli 5975 sisältösivua (< 5971 / +4)
 
Last edited:
Wikiuutisia 30.10.–12.11.2023

Tässä näitä taas tulee, wikiuutisia nimittäin.

Uusia sivuja:Uuden nimen saaneita sivuja:Uusia kuvia:
  • Tekoälyn luomia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:_________
12.11.2023 Kontuwikissä oli 5977 sisältösivua (< 5975 / +2)
 
Nyt vasta tuon pyökkiosuuden luettuani tajusin, että jopa haltiasoljet ovat väärän näköiset Jacksonin leffoissa. Niiden pitäisi olla pyökinlehden muotoisia, mutta tosiasiassa ne kyllä näyttävät enemmän sellaisilta tyylitellyiltä viininlehdiltä, joita on keskiaikaisissa käsikirjoituksissa.
 
mihin lähteeseen perustuu taistelun osapuolten lukumäärät, 200 000 örkkiä?

Eikös kieltä vaihtamalla löytyvän englanninkielisen Tolkien Gateway -sivuston vastaavan artikkelin keskusteluosiossa anneta joitakin lähteitä:
:p

i heard on the bonus feature of the return of the king that it could be 200,000 or 350,000 ether way its huge your thoughts —Unsigned comment by Sauron (talkcontribs).
I've done an extensive amount of calculations on this, and they have come out just about the same as the purposed 200,000.--Dwarf Lord 22:14, 29 April 2008 (EDT)
 
Artikkelin alkuperä on hieman hämärä eli se on nk. ”Ei-GFDL-artikkeli”, mikä viittaa johonkuhun poistuneeseen kirjoittajaan, jolta ei ole saatu lupaa tekstin muokkaamiseen. Lisäksi artikkeli on merkitty näin: ”Tämä artikkeli kokonaisuudessaan tai osa sen sisällöstä on todettu virheelliseksi, huonosti muotoilluksi tai selvästi korjausta kaipaavaksi. Voit auttaa Kontuwikiä korjaamalla tämän artikkelin sisältöä.” Ja kommenteissa sitä ehdotetaan Mathomiin siirrettäväksi. Ehkä näin pitäisikin tehdä ja kirjoittaa uusi tilalle.

Kyllä örkkien määrä pitäisi löytää Tolkienin tekstistä tai sitten jättää avoimeksi.
 
Wikiuutisia 13.–26.11.2023

Kas tässä, wikikuulumisia, ei paljon mutta vähän kuitenkin. Lämmittäkööt ne itse kunkin mieltä täällä Forodwaithin kylmyydessä.

Uusia sivuja:Uuden nimen saaneita sivuja:Uusia kuvia:
  • Anke Eißmannin kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:
  • Keijut (fairies) (Liitteen FII muuttuneesta suomennoksesta)​
  • Westernesse (Kersti Juvan kommentista nimen kääntämättä jättämiseen)​
_________
26.11.2023 Kontuwikissä oli 5978 sisältösivua (< 5977 / +1)
 
Wikiuutisia 8.–14.1.2024

Kas tässä lisää uutisia, ja kuten huomata saattaa, lähestymme vaarallisesti 6000 artikkelin haamurajaa, mistä kiitos kuuluu ennen kaikkea uudelle käyttäjällemme Sateenvarj.olle

Uusia sivuja:________
14.1.2024 Kontuwikissä oli 5999 sisältösivua (< 5980 / +19)
 
Wikiuutisia 15.1.–11.2.2024

Kas niin, Kontuwiki on päässyt pitkästä aikaa uudelle tuhatluvulle. Nimittäin 7. helmikuuta klo 19.48 pläjähti eetteriin artikkeli numero 6000 Sauli Niinistön ollessa tasavallan presidenttinä toisella kaudellaan. Todettakoon että 2000 artikkelia tuli täyteen tammikuussa 2006 Tarja Halosen ensimmäisellä presidenttikaudella, 4000 artikkelia maaliskuussa 2008 Halosen toisella kaudella ja 5000 artikkelia maaliskuussa 2016 Niinistön ensimmäisellä presidenttikaudella. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin niin presidenttien kuin Kontuwikinkin.

Uusia sivuja:
  • Nan (jättiläinen)​
  • Gilim (jättiläinen)​
Poistettuja sivuja:
Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:_________
11.2.2024 Kontuwikissä oli 6000 sisältösivua (< 5999 / +1)
 
Kontuwiki on päässyt pitkästä aikaa uudelle tuhatluvulle.
Kiitos, Tik! On hienoa että joku jaksaa työskennellä Kontuwikin parissa tuhatluku tuhatluvun ja presidenttikausi presidenttikauden jälkeen. (Minun yritykseni osallistua tyrehtyi aikanaan joihinkin teknisiin vaikeuksiin, jotka olisivat epäilemättä selvinneet jos sopiva tukihenkilö olisi istunut vieressä muutaman minuutin ajan näyttämässä kädestä pitäen.)

Tuossa "Helmin portti" -artikkelissa näyttäisi olevan jotain epäselvyyttä. Artikkelin alussa todetaan että Helmin portti oli Helmin syvänteen suu, jonka poikki oli rakennettu Syvänteenmuuri. Neljännessä kappaleessa kuitenkin kerrotaan, että ulompi varustus Helmin valli sijaitsi kahden vakomitan päässä Helmin portilta Syvänteen suulle päin. Kuinka tämä on mahdollista jos Helmin portti on sama kuin Syvänteen suu? Alkutekstissä Helm's Dike,... two furlongs below Helm's Gate.

[Olisiko joku voinut joskus ajatella, että syvänne on jotain mihin laskeudutaan, jolloin "below" olisi osoittanut että ollaan syvänteeseen päin menossa. Helmin syvänne on kuitenkin rotko josta virtaa joki, ja joka on siis ylempänä kuin se tasanko josta päin syvänteeseen ollaan menossa. Helmin syvänne on toki "syvällä" verrattuna niihin vuorenseinämiin jotka nousevat sen ympärillä.]

Jos taas Helmin portti ei ole sama asia kuin Syvänteen suu, vaan syvänteen suu on tasangolta vuorille päin tullessa vasta Helmin portin (eli linnoitusrakenteiden) jälkeen kapeneva rotkon suuaukko, niin silloin Helmin valli ei tietenkään ole Helmin portilta syvänteen suulle päin vaan syvänteen suulta pois päin eli tasangolta tullessa ennen Helmin porttia, minkä Tolkienin karttapiirroskin osoittaa.

Karttapiirroksessa (johon linkki tämän kontuwikiartikkelin englanninkieliseltä sisarsivulta) teksti "Helm's Gate" on muuten ainakin parin vakomitan päässä Helmin muurilta vuorille päin, kun taas "Helm's Dike" tosiaan lukee kyseisen vallin kohdalla. Tämän takia epäilen hiukan, että Helmin portti ei ole synonyymi Helmin muurille tai jollekin tässä muurissa olevalle konkreettiselle portille, vaan saattaisi tarkoittaa rotkon suulla olevia linnoituslaitteita tai jopa koko aluetta yleisemmin. Alkutekstissä, Théodenin joukkojen saapuessa Helmin syvänteelle, kerrotaan At Helm´s Gate, before the mouth of the Deep, there was a heel of rock thrust outward by the northern cliff. [Jonne Ämyrilinna oli rakennettu].

Muoks. A Reader´s Companion (Hammond & Scull) esittää sivulla 414 määritelmän "Helm´s Gate" - 'The entrance to Helm´s Deep guarded by the Hornburg' ja lähteenä tälle Index. Tämä olisi siis ilmeisesti jokin Tolkienin itsensä kirjoittama määritelmä, mahdollisesti jostain laajempia selityksiä sisältäneestä hakemiston luonnoksesta, koska ainakin minun "The Lord of The Rings" -kirjani (HarperCollins Paperback vuodelta 2005) hakemistossa on "Helm´s Gate" kohdalla vain sivunumero.
Joka tapauksessa "Entrance" voisi ehkä olla jotain laajempaa kuin pelkkä rotkon suuaukko luonnonmuodostelmana tai jokin yksittäinen konkreettinen portti Helmin muurissa.
 
Last edited:
Wikiuutisia 12.–25.2.2024

Tässä sitä taas ollaan:

Uusia sivuja:
Uuden nimen saaneita sivuja:
Uusia kuvia:
_________
25.2.2024 Kontuwikissä oli 6004 sisältösivua (< 6000 / +4)
 
Ylös