Wikiuutisia

Wikiuutisia 24.10. – 13.11.2016

Mitä tapahtuu kun Kontuwiki jätetään irralleen ilman suitsia ja kuolamia kolmeksi viikoksi? No tällaista, iihaa:

Uusia sivuja:

Uusia kuvia:


Laajahkoja päivityksiä:

Kolmen viikon hirnahtelu, hypähtely ja hännän heiluttelu on saanut aikaan paitsi melusaastetta, tantereen töminää ja kauhua kärpästen parissa, myös uutta luettavaa, minkä ansiosta Kontuwikissä oli vuorokauden vaihtuessa sunnutaista maanantaiksi yhteensä 5048 artikkelia (tai sisältösivua tai miksi niitä nyt nimittääkään). Se tarkoittaa artikkelipaljouden lisääntymistä 5:llä verrattuna kolmen viikon takaiseen 5043 artikkeliin (nopsasti laskien tekee 1 2/3 artikkelia viikossa). Ja jos vielä ottaisimme puheeksi Kontuwikin etusivun avaamisten määrän, niitä on nyt (juuri tarkistin) 213 937 kappaletta eli 3086 enemmän kuin kolme viikkoa sitten (silloin 210 851). Tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että viimeisten kolmen viikon aikana etusivu on avattu keskimäärin 1028 2/3 kertaa viikossa. Se on aika lailla enemmän kuin mihin olemme tottuneet. Toisin sanoen: "Hei, me trendataan! Wuhuu!"


Herkkää! Täysimittainen numeroselostus pitkästä aikaa! Ihan tuli tippa sarveiskalvon pintaan. Mutta hymy pois ja mars matkaan kohti joulukuun ankaria koettelemuksia. Niistä jos selviämme pelkällä rahan ja hermojen menolla, niin hyvä se. Oikein hyvä. Erinomaista kerrassaan. Siispä tsemppiä, ohi menee sekin aikanaan! Juokaa paljon inkivääriteetä, syökää tummaa suklaata ja lukekaa hyviä kirjoja. Kyllä me pärjätään. Eikös niin?
 
Wikiuutisia 14.–27.11.2016

"Sinivuorten , siellä uuras työ!" ja muita ajankohtaan sopivia huudahduksia, kuten "Tule Jule!" Adventtiaikaa viettäessä (ja Sormuksen saattueen lähtöpäivää odotellessa) ja kenties (mahtaako onnistua tällä kertaa?) Vihreän Lohikäärmeen joulukalenteria availlessa onkin mukava makustella uusia Kontuwikin artikkeleita, partikkeleita ja tarkastella tärkeimpiä päivityksiä, häivityksiä. Ja jos suklaan & rosollin mutustelulta aikaa liikenee, itse kukin meistä voi vaikka ryhtyä väsäämään uusia sivuja sinne niin (tai ottaa yhteyttä johonkuhun Tolkien-taiteilijaan ja pyytää lupaa käyttää hänen kuviaan sivujemme koristukseksi). Vaan tässä kahden viime viikon kukiwiilumiset ei kun wikikuulumiset:

Uusia sivuja:

Laajahkoja päivityksiä:

  • Marcho (toinen Konnun perustajista, hobitti-Hengist)
  • Blanco (Konnun perustajista toinen, hobitti-Horsa)
  • Varas yöllä (luvun 16 tapahtumat)
  • Halethin kansa (kovaonnisten joukko)
  • Smaug (vt. vuorenalainen kuningas 2770-2941 ka.)

Näin marraskuun (eli blotmathin) mailleen mennessä on Kontuwikissä 5053 sisältösivua, 5 enemmän kuin kaksi viikkoa sitten (5048) eli 2,5 artikkelia viikossa on kokoelmamme karttunut. Etusivu on kolahtanut 216 733 kertaa, 2796 kertaa kahdessa viikossa (viimeksi 213 937) mikä tekee suorastaan ennätykselliset 1398 käyntiä viikossa! Mitä nyt? Trendaako K-Wiki? Tämä on vallan hämmentävää.

Jaa, nyt on asiat ajettu ja hommat hoidettu. Eipä tässä muuta kuin tutkailemaan Tolkienin sangen tiuhaan vaihtuneita kotiosoitteita. Miten tämä mies- (ja sitä ennen poika-) parka muisti kulloinkin missä asui, koskapa muutti useammin kuin muuttokyyhky (joka sentään on alan ammattilainen nimensäkin puolesta)?

Ja vielä: Oikein hyvää joulun odotusta itse kullekin meistä, säädystä riippumatta!
 
Wikiuutisia 28.11.20168.1.2017

Pitemmittä puheitta: kuulumisia kuuden viikon ajalta!

Uusia sivuja:

Laajahkoja päivityksiä:

Ja vielä tilastoja: Kontuwikissä on nyt 5055 sisältösivua, 2 enemmän kuin marraskuun lopulla. Etusivulla on käyty yhteensä 226 606 kertaa eli 9 833 kertaa kuudessa viikossa (n. 1638 käyntiä viikossa). Hyvää tammikuun jatkoa itse kullekin!
 
Wikiuutisia 9.1.–5.2.2017

On kuulkaas kevät, ainakin sen puoleen, että päivät pitenevät. Ei ehkä minkään muun puoleen. Paitsi että Kontuwiki tietysti viheriöi ankarasti, visertää kuin vappupillitehtaan tuotekehitysosasto ja työntää nuuhkuttavaa kuonoaan pesän suulle aina milloin sattuu horroksestaan hetkeksi havahtumaan.

Tämä kaikki on luonnollisesti silkkaa sanahelinää ja olkaimien onttoa venytä-ja-päästä-verryttelyä. Mutta tilastot ovat toista maata. Tässäpä niitä neljän tammi- ja hieman myös helmikuisen viikon osalta:

Uusia sivuja:
Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:
  • The Adventures of Tom Bombadil (vuoden 2014 laitoksen tietoja lisätty)
  • Tolkien (lisää pohdintaa nimen ja suvun itäpreussilais-puolalaisesta alkuperästä)
  • Bëor (kansanjohtajasta luolamiehen palvelijaksi)
On kuulkaas Kontuwikissä 5062 artikkelia, 7 enemmän kuin 4 viikkoa sitten. Etusivu on rapsahtanut 233 972 kertaa, 7366 kertaa sen jälkeen kun otimme viimeksi väliajan neljä viikkoa sitten.

Mitä muuta haluatte tietää? Tähtien ja muiden taivaankappaleiden ynnä elollisten ja elottomien nimet ja sähköpostiosoitteet? Ylisen ja alisen taivaan hienorakenteen ja miten monta varvasta enteillä keskimäärin on? (Lasketaanko muuten kaksihaaraiset varpaat yhdeksi, jos ne haarautuvat vasta ensimmäisen nivelen jälkeen?) Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaus löytyy tietysti Kontuwikistä. Katsokaa sieltä!

(Ai niin, hitsi vieköön, enttien varvaskysymystä ei ole vielä ehditty päivittää mukaan artikkeliin; siinäpä näemme, Kontuwiki ei ole vielä ihan täydellinen. Itse asiassa sieltä puuttuu monen monta edellämainittua detaljia tärkeämpääkin tietoa, katso vaikka artikkelia Fëanor... tai Silmarillionin 21. luvun Túrin Turambar esittelyä...)


Joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta: Myöhästyneet runeberginpäiväonnittelut! Ylimääräisenä helmibonuksena Kontuwiki antaa täten Sinulle Virallisen valtuutuksen syödä runebergintorttuja vielä tänään ja kenties huomennakin, elleivät ole loppuneet. Ja joka tapauksessa tänään, kuudentena helmikuuta, täytyy juhlia saamelaisten kansallispäivää. Näihin näkymiin, näihin tunnelmiin, Kontuwiki out.
 
Wikiuutisia 6.2.–16.4.2017

Uutisia ei paljon ole mutta koska edellisestä kerrasta on kulunut jo reilut kaksi kuukautta, lienee asiallista esittää ainakin joitakin elonmerkkejä:

Uusia sivuja:
Uusia kuvia:
Kontuwikissä on nyt 5066 sisältösivua. Etusivu on avattu 250 990 kertaa.

Anke Eißmann on antanut luvan kuviensa käyttöön Kontuwikissä. Niitä ehkä nähdään siellä tulevaisuudessa lisääkin artikkelien kaunistuksena.
 
Wikiuutisia 17.4.–6.8.2017

Wikiuutiset ovat selkä kiireellisyydessä eli back in business. Lähes neljän kuukauden hiljaiselo on päättynyt, terveisiä vain Clichystä, oli mukavaa istua kahvilassa ja katsella ohikulkijoita.

Kevään ja kesän aikana on joukkomme sentään lisääntynyt. Uusia kontuwikistejä ovat Laichalaf, Katti, Kristiina1234 ja Walkinet, tervetuloa ja hyviä muokkauksia ja uusia artikkeleita! (Vuoden 2017 aikana on muuten rekisteröitynyt jo 8 uutta käyttäjää, yhtä paljon kuin vuonna 2016 yhteensä.)

Vaan pitemmittä blablabloitta itse uutiset, s'il vous plait eli jos teitä miellyttää:

Uusia sivuja:

Uusia kuvia:

Laajahkoja päivityksiä:

Tässä nämä vajaan kolmannesvuoden uutuudet olivatkin. Kontuwikissä on niiden jäljiltä 5072 sisältösivua, kuusi enemmän kuin viime näkemältä. Etusivulla on käyty 278 449 kertaa eli 27 459 kertaa 16 viikon aikana, noin 1716,2 kertaa viikossa, mikä osoittaa kiitettävää aktiivisuutta vierailijoilta, joskaan ei tekijöiltä. Hyvä niinkin.


On taas aika toivottaa hyvää jotakin, vaikkapa hyvää MaailmanHuijausta tällä kerralla. Pysykää lujina syksyn hiipiessä luihin, ytimiin ja seinänrakoihin!
 
Sitten vaihteeksi pieni tilastollinen välipalapäivitys: Kontuwikillä on tällä hetkellä noin 3200 lukijaa kuukaudessa. Keskimääräinen lukijamäärä on noussut ihan mukavasti viimevuotisesta, jolloin lukijoita oli alkuvuoden puolikkaan ja kesäkuukausien aikana noin 2500 kuukaudessa.
 
Eilen telkkarista tullut elokuva, josta joskus olette kenties kuulleet - nimeltään semmoinen kuin Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit - aiheutti pienimuotoisen kävijätulvan Kontuwikiin. Ainakin 250 katsojaa intoutui setvimään tarkemmin asioita Tolkienin luomasta maailmasta.
 
Kaksi tornia houkutteli vain semmoiset 220 katsojaa Kontuwikin ääreen. Tänään muuten tulee vielä Kuninkaan paluu. Tuokohan trilogian päättävä elokuva eniten väkeä?
 
Kuninkaan paluu veti ihmisiä oikein hyvin: jopa 400 katsojaa innostui selaamaan Kontuwikiä elokuvan katselun lomassa. Valtaosa tuli käyttäen kännykkää, mihin peilaten on hieman harmillista, ettei Kontuwikin ulkoasu vielä taivu puhelimen näytölle.
 
Wikiuutisia 7.8.–3.9.2017

Kas tässä, lähinnä elokuisia wikiuutisia iloksenne ja riemuksenne. Ei niin paljon mutta jotain kuitenkin:

Uusia sivuja:

Laajahkoja päivityksiä:

Kontuwikissä on 5074 sisältösivua, etusivu on nyt avattu 285 965 kertaa. Lisäystä neljän viikon takaiseen tilanteeseen 2 artikkelia ja 7516 käyntikertaa (muhkeat 1879 käyntiä viikossa -- siihen taustaa yllä Merrin viesteissä).

Sangen hyvää alkavaa syksyä itse kullekin lukijallemme ja tekijällemme!
 
Montako aamu- tai hienostuneemmin iltarommillista kaikki tuo vaivannäkö onkaan vaatinut — sitä saatamme vain (itsevarmoina ja pelottomasti) kuvitella. </memeviittaus>

Kutkuttavaa nähdä, kuinka pian löydän itse jälleen aikaa autella KontuWikin kuntoon höyläämisessä muilta — myös niiltä samantyylisiltä — luovuudenlevitysaskareiltani.
 
Wikiuutisia 4.9.–.1.10.2017

Palaamme asiaan kuukauden tauon jälkeen. Tässä me olemme ja tässä ovat uusimmat wikiuutiset, käykää kiinni:

Uusia sivuja:


Uusia kuvia:


Laajahkoja päivityksiä:

Kontuwikissä on nyt 5078 nk. sisältösivua (neljä uutta neljässä viikossa) ja sen etusivu on avattu 294 279 kertaa. Neljässä viikossa siis 8314 käyntiä, mikä tekee 2078,5 käyntiä viikossa. Kyllä siinä ovat saranat kovilla ja ovilaudat paukkuvat, mutta mehän vain myhäilemme tyytyväisinä, myh myh.


Viettäkäämme siis aikaa niin Kontuwikissä kuin Vihreässä Lohikäärmeessäkin, jossa keskustelkaamme Hobitista ja ajan salliessa lisätkäämme vaikkapa lukujen kuvauksia Kontuwikiin kyseisen teoksen lukuja esitteleviin artikkeleihin. Niitä sieltä vielä yllättävän monta puuttuukin.
 
Wikiuutisia 2.10.–5.11.2017

Koko lokakuun ajan on aherrettu ankarasti juu-u, joku jossakin niin on tehnyt, ihan varmasti. Mutta Kontuwiki on myös ollut, ellei hereillä, niin korkeintaan kevyessä koiranunessa. Tässä todisteita siitä:

Uusia sivuja:

Uusia kuvia:


Laajahkoja päivityksiä:
  • Luokka:Arvonimet (arvonimet lajiteltu luokan etusivulle, että kaikki näkisivät, miten paljon niitä vielä puuttuu!)
  • Tolkien (elokuva) (näyttelijöiden nimiä – tiedätkö lisää?)
  • Valkoinen puu (Gondor) (”Saakutin sitkeä pirulainen” sanoisi Sauron jos vielä eläisi)
  • Roger Garland (lokakuussa 2017 kuollut taiteilija, joka muistetaan erityisesti The History of Middle-earth -sarjan yhdeksän ensimmäisen osan kansikuvista)

Behold, Kontuwikissä on nyt 5081 (eli 3 lisää viidessä viikossa) sisältösivua. Etusivulla on käyty 304 306 kertaa, se on: viiden viimeksi kuluneen viikon aikana 10 027 kertaa (2005,4 kertaa viikossa).


On kieltämättä pimeää (etenkin iltaisin) mutta juleaika riemuineen lähestyy vinhalla vauhdilla. Sitä odotellessa lukekaamme Kontuwikin artikkeleita, tehkäämme niitä lisää ja laajentakaamme & korjatkaamme vanhoja. (Kuten huomaatte, Kontuwikissä käy vilske ja vilinä, joten eikö meidän velvollisuutemme olekin pitää paja timmissä kunnossa?)

Siinä aika kuluukin rattoisasti, ja kappas kehveli, julepukki jo tuota pikaa ovelle koputtaikse ja julelahjoja lapsille ynnä kenties kilteimmille aikuisillekin säkistään viskovi. Sitä odotellessa, pitkään eläkää ja kukoistakaa!
 
Wikiuutisia 6.–12.11.2017

Yllättäen palaamme keskuuteen jo viikon kuluttua, ollen niin paljon uutisoitavaa:

Uusia sivuja:

Laajahkoja päivityksiä:

Kontuwikissä on nyt
5089 sisältösivua, 8 enemmän kuin viikko sitten. Etusivulla on käyty 306 298 kertaa eli 1992 kertaa kuluneella viikolla.

Jatkakaamme väkevästi kohti sydäntalvea, joulua sekä sen jälkeisiä aikoja.
 
Wikiuutisia 13.–19.11.2017

Tässä me taas olemme wikiuutisinemme:

Uusia sivuja:
  • Lähteen huone (yksi Gondolinin klaaneista, ei siis Gandolinin klooneista)
  • Eron laulu (Berenin hittibiisi Taur-nu-Fuinin Talent-kisassa)
  • The Lay of the Children of Húrin (kesken jäänyt runoelma vuosilta 1918-1925)
  • Maedhrosin liitto (yritys hyvä kymmenen, poikamies kun oli [vai oliko?], solmi edes tämän liiton)
  • Mairon alias Tar-mairon alias Kuningas Erinomainen (muuan ihailtava, joskaan ei kovin vaatimaton, maia)

Uusi kuva:

Laajahkoja päivityksiä:
  • Tolkien: Maker of Middle-earth (lisätietoja tulevasta teoksesta, kuten ISBN-numero, sivumäärä, kuvien määrä, hinta, tilausohjeet ja sisältö pääpiirteittäin; eikö ala himo iskeä? [Niin, ja ei, Kontuwiki tai sen tekijät eivät saa provikkaa Bodleianilta Suomeen ennakkomyydyistä kirjoista.])
  • Orodreth (hieman lisää elämäntarinaa)
  • maiar (lähdeviitteitä ja nimiluettelo [josko lienee läheskään täydellinen?] lisätty)

Kaiken tämän jälkeen on Kontuwikissä 5094 sisältösivua, 5 enemmän kuin viikko sitten. Etusivu on avautunut 308 444 kertaa, 2146 kertaa viikon aikana. Jatkakaamme väkevästi!
 
Wikiuutisia 20.–26.11.2017

Jos Aki Kaurismäki saisi ohjata uuden Sormusten herra -televisiosarjan, siihen tulisi kehyskertomukseksi Tolkienin haamun ja Frank Kontuwikin keskustelu, joka alkaisi (ja päättyisi) näin:

Tolkienin haamu: "Viikko on vierähtänyt, voisiko tilannetta sen tarkemmin ilmaista?"
Frank Kontuwiki: "Ei."
Tolkienin haamu: "Jaa-a, Kontuwiki on suorastaan fiksoitunut valtikoihin kuluneen viikon aikana, vai mitä?"
Frank Kontuwiki: "Kyllä."
Tolkienin haamu sytyttää piippunsa ja pölläyttää sarjan komeita savurenkaita.
Frank Kontuwiki: "Kröhhöh. Tässä viikon wikiutiset."
Raid: "Niinpä."

Uusia sivuja:

Uusia kuvia:

Laajahkoja päivityksiä:
  • gondolindrimin kaksitoista huonetta (jos olette kaivanneet omatekoisia suomennoksia näille, täältä pesee)
  • maiar (lisää pohdintaa nimestä ja siitä, ketkä porukkaan kuuluivat)
  • Telperion (hieman lisää tarinaa hopeisesta puusta)
  • Idril (paljasjalkainen gondolinilainen, syntyi tosin Amanissa)
  • Galathilion (Valkoisen puun kuva, mitä se sitten tarkoittaakaan, paras kysyä Yavannalta)

Kontuwikissä on nyt 5102 sisältösivua, 8 enemmän kuin viikko sitten. Etusivulla on käyty 310 606 kertaa, 2162 käyntiä viikon aikana. Hip hip hurraa!
 
Mieleen nousi kysymys:

Onko sinulla, Tik, jotain tiettyä suosikkia kaikista noista lukemattomista (parhaillaan kuluvien ja tulevaistenkin kulupolvien avuksi) kirjoittamistasi artikkeleista?
 
Ylös