Wikiuutisia

Mitenköhän on — kasvaakohan tuossa Pelattavassa Pelissä periwinklejä myös niistä toisenlaisista kukista kuuluisassa Rohanissa . . ?
 
Last edited:
Johan nyt. Kiitos vain Kointähdelle ja Harri P:lle. Mara Hultainen -artikkelia on nyt korjattu ja täydennetty näiden tietojen pohjalta. Tähän voi vain todeta, että mara on periwinklen tavoin kahta aivan eri asiaa (pahahenki tai iso jyrsijä) tarkoittava sana.
 
Wikiuutisia 25.2.–3.3.2019

Kuu on vaihtunut maalis-sellaiseksi, Konkari-herran syntymäpäivää on ilolla juhlittu ja hänen kunink. kork:nsa Elessarin kuolinpäivää on haikeina muisteltu, ja alkamassa on Sormusten herran järisyttävimpien ja jännittävimpien tapahtumien kausi, Sormuksen sodan kuukausi armon ja armottomuuden vuonna 3019 kolmatta aikaa.

Olemme juuri nyt (4. maaliskuuta) kolmannen kirjan luvuissa 7 ja 8 (Helmin syvänne ja Tie Rautapihaan) sekä Frodon, Samin ja Sméagolin osalta neljännen kirjan luvussa 2 (Tie soitten poikki). mutta jo kolmen viikon kuluttua, 25. maaliskuuta, koittaa suurten mullistusten päivä. Siihen mennessä olemme ahmaisseet jokseenkin koko viidennen kirjan ja kiitäneet kuudennen kirjan lukuihin 3 ja 4 (Tuomiovuori ja Cormallenin kenttä).

Samainen maaliskuun 25. päivä on tietysti myös Tolkien-lukupäivä, johon olemme toki kaikki valmistautumassa kukin itsellemme sopivalla tavalla, eikö niin?

Kalenterisivujen kuvittaminen on edennyt sen verran pitkälle, että hieman yli sata päivää on enää kuvaa vailla. Nähtäväksi jää, löytyykö niihinkin vielä jotakin. Etenkin heinäkuu on haastava, sillä sehän on tunnetusti aikaa, jolloin tiettyihin päiviin liitettäviä tarinoiden tapahtumia on niukanlaisesti. Eikä kaikista tapahtumista tahi henkilöistä, olennoista, paikoista ja esineistä (Sauronin) kissa (kissakseen hän sitä kutsuu, vaikka ei sitä omista) vieköön ole kuvia noin vain (kuin Mordoriin marssisi) saatavilla. Joten hyviä ehdotuksia kaivataan.

Uusia sivuja:
Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:
  • Viimeinen laiva (lisätietoja runon ulk. ja sis. historiasta sekä Pauline Baynesin kuvituksesta)
  • Nulukkhizdîn (hieman lisää tekstiä ja lähdeviitteitä)
________________
Tilastotietoja Kontuwikistä:
Sisältösivuja 3.3.2019:
5237 (< 5232 / +5)
Etusivukäyntejä nyt:
433 528 (< 432 055 / +1473)
 
Nasmithin kyky kuvata ihmisiä, etenkin liikkeessä, ei ole hänen ydinosaamisaluettaan, kuten täälläkin keskusteluissa on todettu. Kieltämättä. Mutta häneltä on tarjolla paljon kuvia eri aiheista. Samaten Howella, jonka hahmot ovat kuitenkin selkeästi notkeampia.

Eissmannin synkänoloiset hahmot ovat mielestäni aika ilmaisuvoimaisia. Tiedä sitten, mistä se fiilis tulee, ja hänen vaikutteensa. Myöhäisantiikista? Bysantista?
 
Wikiuutisia 4.–10.3.2019

Maaliskuu on päässyt jo hyvään vauhtiin. Kontuwiki puksuttaa eteenpäin tasaista tahtiaan, vaikka maan hallitus onkin lyönyt hanskansa tiskiin. Miksi kukaan ei kysy meiltä neuvoa sote-uudistuksen tekemiseen? Me tekisimme sen samalla tavalla kuin Kontuwikiä rakennamme, hitaasti, pala kerrallaan.

Muutoin olen sitä mieltä, että ei voi eikä saa unohtaa lähestyvää Tolkien-lukupäivää mystisine sisältöineen. Oletteko jo keksineet tarpeeksi mystisen aiheen josta lukea itsellenne, lähi-ihmisillenne, kissallenne, suurille väkijoukoille? Niin, ja missä tosiaan aiotte kurkkuanne karaista ja puhjeta puhumaan mystisiä sanoja? Kotona, kirjastossa, kauppakeskuksessa, kadun kulmassa? Inspiraatiota voi jopa löytyä Kontuwikistä, mistä sen tietää?

Uusia sivuja:
  • Hugo Dyson (yksi inklingeistä)
  • R. E. Havard (Punainen amiraali eli Rehti Humphrey eli Turha puoskari, inkling hänkin)
Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:
________________
Tilastotietoja Kontuwikistä:
Sisältösivuja 10.3.2019:
5239 (< 5237 / +2)
Etusivukäyntejä nyt:
435 228 (< 433 528 / +1700)
 
Wikiuutisia 11.–17.3.2019

Vaikka maanantai on, kuten yleisesti tiedetään, kaikin puolin kammottava päivä, sitä piristää sentään Wikiuutisten uskollinen ilmestyminen ruutuun ihmiskunnan iloksi ja siunaukseksi. Iloitkaa siis ja pyyhkikää räntä kasvoiltanne, lämmitelkää jäätyneitä sormianne kainaloissa ja lukekaa uutisia (jos se nyt mitenkään onnistuu kädet kainaloissa, toivottavasti ei tarvitse kovin paljon rullata näyttöä; ehkä nenällä voi vierittää, ehkä niin). Vaan eikö jo ihmeellinen rauha ja lämpö asetu itse kunkin pieneen karvaiseen sydämeen? Ja tällaista kerrottavaa meillä on tällä kerralla:

Uusia sivuja:
  • Francesco Amadio (italialainen Tolkien-taiteilija alias TolmanCotton)
  • Gabilān (Gelionin kääpiökielinen nimi)
  • Gelionin putoukset (joita ei ollut olemassa, vai oliko? Vai olisiko voinut olla?)
  • Maaliskuu 3019 (vasta neljä päivää kasassa ja artikkeli on jo pitkä kuin nälkävuosi)
Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:
  • 3. heinäkuuta (Tolkienin kirjeestä vuodelta 1961)
  • 30. kesäkuuta (Gondolinin tuho? Ainakin joidenkin tietojen mukaan...)
  • Entvaimot (lisää tekstiä ja viitteet tarkemmin; kuva puuttuu)
  • Hrívë (kalenteritaulukko!)
  • Tuilë (kalenteritaulukko!)
  • Yávië (kalenteritaulukko!)
  • Quellë (kalenteritaulukko!)
  • Coirë (kalenteritaulukko!)
  • Lairë (kalenteritaulukko!)
  • 3019 (nyt on vuosi paketissa, paitsi maaliskuu omalla sivullaan)
Muistattehan yhä kiivaammin lähestyvän Tolkien-lukupäivän (25. maaliskuuta): Tolkien-seura on ehdottanut mysteeriteemaan liittyen aiheeksi entvaimoja. Juuri siksi ja sen vuoksi olemme täydentäneet kyseistä artikkelia ikään kuin omana kontribuutionamme ja kannustimenamme lukupäivän viettoon.

Niin, olemme saaneet taas yhdeltä Tolkien-taiteilijalta luvan hänen kuviensa käyttämiseen. Kyseessä on italialainen Francesco Amadio, joka käyttää DeviantArtissa nimimerkkiä TolmanCotton. Hieman erilaista kuvakieltä hänellä, mikä on sangen virkistävää. Odottakaas, kunhan ehdimme ladata hänen kääpiönsä...
________________
Tilastotietoja Kontuwikistä:

Sisältösivuja 17.3.2019:
5243 (< 5239 / + 4)
Etusivukäyntejä nyt:
437 038 (< 435 228 / +1810)
 
Tarkastelin artikkelia "Oropher". Siinä sanotaan

[...] Vihermetsään muuttaneet sindarilaiset olivat kotoisin "hävitetystä Doriathista", ja ilmeisesti he muuttivat Vihermetsään pian Doriathin tuhon jälkeen (506-507av.[3]), joka tapauksessa ennen ensiajan päättänyttä Vihan sotaa (545-587av.[3]), koska syyksi muuttoon sanottiin, ettei heillä "ollut mitään halua lähteä pois Keski-Maasta eikä myöskään sulautua Beleriandin sindariin joita hallitsivat maanpakolaiset noldor.[2] [...]
[kohdan viitteet:]
2. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 356.
3. Vuosiluvuista, ks. artikkeli The Tale of Years.

En löytänyt näistä kohdista tai muualtakaan tolkienien teksteistä kohtaa, jossa oltaisiin eksplisiittisesti mainittu tämän itään siirtymisen tapahtuneen jo ennen Thangorodrimin murtumista. Myöskään kontuwikin linkkinä olevassa englanninkielisen sivuston vastaavassa artikkelissa ei ole tällaista spekulaatiota. Sen sijaan Sormusten herran liitteessä B, Vuosien kirja, Toinen aika, sanotaan:
...Tämän ajan alussa oli vielä jäljellä paljon suurhaltioita. Suurin osa heistä asui Lindonissa Ered Luinin länsipuolella; mutta ennen Barad-dûrin perustamista siirtyi suuri joukko sindaria itään, ja jotkut perustivat valtakuntia kaukaisiin metsiin joissa asui enimmäkseen metsähaltioita. Thranduil, pohjoisen Vihermetsän kuningas, oli yksi heistä...Myöhemmin lähti joukko noldor-haltioita Eregioniin...

HoME, XI, 174 (The Tale of Years of the Second Age):
[toisen ajan vuosi:]
750
Foundations of Imladris (or Rivendell) and of Eregion (or Hollin) as dwellings of the Noldor or High Elves. Remnants of the Telerian Elves (of Doriath in ancient Beleriand) establish realms in the woodlands far eastward, but most of these peoples are Avari or East-elves. The chief of these were Thranduil who ruled in the north of Geenwood the Great beyond Anduin...
[tässä siis sijoitetaan Eregionin ja myös Imladrisin perustaminen kyseiseen vuoteen; sindarilaisten metsävaltakuntien perustamisen ei ole tarvinnut tapahtua samana vuonna, koska se esitetään vain rinnastuksena tärkeämmälle noldorilaiselle tapahtumalle]

Oropher-artikkelissa näköjään pidetään perusteluna jo ensimmäisellä ajalla tapahtuneelle muutolle Doriathin pakolaisten haluttomuutta sulautua "Beleriandin sindariin", ilmeisesti sillä taustaoletuksella että Beleriandin sindarista puhumisen täytyisi viitata aikaan ennen Beleriandin vajoamista. Kuitenkin samassa virkkeessä on mainittu myös haluttomuus lähteä pois Keski-Maasta, mikä taas ei olisi ollut mahdollista ennen toisen ajan alkua. Itse ajattelisin, että "Beleriandin sindar, jota hallitsivat noldor", voi viitata tiettyyn etniseen ja kulttuuriseen ryhmään vielä Beleriandin vajoamisen jälkeenkin. (Vertaa kuningas Elessarin sanat Aragornin ja Arwenin tarun lopussa: "minä olen viimeinen numenorilaisista").

KTK:n sivulla 323 puhutaan myös "beleriandilaisen kulttuurin" vaikutuksesta Anduinin laaksossa, mutta tämäkin kohta voidaan mielestäni tulkita niin, että kyseinen kulttuuri jatkoi vaikutustaan Toisella ajalla kulttuurin alkuperämaan jo kadottua.
Galadriel oli tullut tekemisiin Lórinandin nandorilaisen haltiavaltakunnan kanssa joka sijaitsi Sumuvuorten tuolla puolen...näillä haltioilla ei ollut ruhtinaita eikä hallitsijoita ja he elivät huoletonta elämää kun kaikki Morgothin mahti oli keskittynyt Keski-Maan luoteisille alueille, mutta "heidän joukkoonsa tuli paljon sindaria ja noldoria ja he alkoivat 'sindarilaistua' Beleriandin kulttuurin vaikutuksesta".

Sanoisin, että sindarilaisten muutto Vihermetsään jo ennen Vihan sotaa ei mielestäni saa riittävästi tukea lähteiksi esitetyistä teksteistä, ja muuttaisi melko lailla muualta saatavaa yleisempää kuvaa Sinivuorten itäpuolisten alueiden historiasta ensimmäisen ajan lopulla ja toisen ajan alkupuolella.

(Yritykseni luoda toimiva käyttäjätunnus kontuwikiin kariutui jälleen jonkin teknisen ongelman vuoksi, mutta tämä mielipiteeni välittynee tätäkin kautta.)


 
Tähän tätyyy tutustua tarkemmin, kunhan työpäivä päättyy. Mutta joka tapauksessa kopioin viestin Kontuwikiin Oropher-artikkelin keskustelusivulle. Josko siellä otettaisiin asiaan kantaa. Tämä on aika jännittävä kysymys ja toivon siitä syntyvän keskustelua, täällä tai siellä. Ehkä mieluummin Kontuwikissä, koska kysymys liittyy nimenomaan artikkelin sisältöön.

Mutta Telimektarin täytyisi myös päästä Kontuwikiin keskustelemaan asiasta. (Ja tietysti muutenkin kontribuoimaan yhteistä yritystämme, vai mitä?) Pelkäänpä kuitenkin olevani täysin kykenemätön auttamaan tällaisessa teknisessä kysymyksessä. Mutta onhan meillä myös tietotekniikasta ymmärtäväisiä. Josko joku sellainen voisi jeesata? Pitäähän Telimektarin päästä Kontuwikiin. Mahd. pian, siis.
 
Ainakin minun olisi pitänyt hyväksyä joitakin evästeitä, mutta en mielelläni hetkeksikään poistaisi käyttämäni koneen palomuuritoimintoja. Ehkä yritän vielä älypuhelimella, vaikka foorumin lukeminen ja varsinkin sinne kirjoittaminen on viimeksimainitulla deviisillä melko vaivalloista.
 
Se on totta. Ehkä meidän on paras pitää tämä nimenomainen Oropher-keskustelu ainakin toistaiseksi Lohikäärmeessä. Ehkä jopa luomme sille oman topiikin. Joo, tässä se on. Siirtyköön kysymys Oropherista ja sindarin muutosta Keski-Maa -huoneeseen. Täällä voimme jatkaa esim. kysymyksestä Kontuwikiin rekisteröitymisestä.
 
Wikiuutisia 18.–24.3.2019


Laulakaa nyt, te Anorin tornin väki,
kun Sauronin valtakunta iäksi sortui,
ja on kaadettu Musta torni.


(J. R. R. Tolkien, Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu, kirja VI, luku 5;
suom. Panu Pekkanen)


Tämän lisäksi erinomaisen hauskaa Tolkien-lukupäivää kaikille! Päivän kunniaksi Wikiuutiset julkaisee kuvan, jota muuten ei ole Kontuwikissä mutta joka liittyy päivän teemaan. Yhdysvaltalainen deviantti kaiorton on julkaissut DeviantArt-sivuillaan useampiakin kauniita kuvia entvaimoista. Tässä niistä yksi, joka esittää Fimbrethiliä, Virpijalkaa, entvaimoista suloisinta (ainakin jos Puuparralta kysytään):

def6uk-ff8265d0-1622-4ab1-9dd8-0fc166b5625f.jpg


Edelleen päivän kunniaksi Wikiuutiset esittelee uusimmat wikikuulumiset – vaikka olisi se ne esitellyt ilman kunnian päivääkin, turha tässä yrittää huijata itseään tai ketään muutakaan. Joten antaa mennä taas:

Uusia sivuja:
Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:
Sivumennen sanoen kalenterisivujen kuvittaminen on edennyt nyt niin pitkälle, että ainoastaan 10. toukokuuta on kokonaan ilman kuvaa. Joillekin päiville kuvia on siunaantunut kaksi, jopa kolmekin. Vaan eiköhän tuohon toukokuun sinnikkäästi kuvatta pinnistelleeseen vuorokauteenkin jotakin löydy ennen kuin kyseinen päivä koittaa koitteleiksee. Joten silloin ja sinä hetkenä olemme Hemulin probleeman edessä: keräilijästä on tullut omistaja ja on keksittävä uutta puuhaa, ettei ala ahistaa. Mikä neuvoksi?

EDIT: Hemulin hetki koitti nopeammin kuin aavistimmekaan. Sosiaalinen osastomme oli yhteydessä Bodleian Librariesiin ja hankki meille luvan käyttää kirjaston sivuilla julkaistua kuvaa Faith Tolkienin tekemästä appiukkonsa prof. Tolkienin rintakuvasta (siitä tunnetusta, joka on Oxonmootin aikaan esillä ikkunassa). Joten 10. toukokuuta on myös kuvitettu ja sitä myötä koko vuosi.
________________
Tilastotietoja Kontuwikistä:
Sisältösivuja 24.3.2019:
5248 (< 5243 / + 5)
Etusivukäyntejä nyt:
438 664 (< 437 038 / +1626)
 
Last edited:
Ukiwiitisiä 25.–31.3.2019

Tässä sitä taas ollaan satunnaisen täsmällisesti ja toistuvasti kuin pesukarhu kissankupilla! Maaliskuu on loppunut, kesäaika on (aina vaan ja vieläkin) alkanut. Tästä kaikesta autuaan tietämättömät Frodo ja Sam nukkua pussuttavat Ithilienissä ja Arwen arwatenkin pakkaa kapiokirstuaan isä-Elrondin pureskellessa hermostuneena kynsiään – näin siis rinnakkaistodellisuudessamme vuonna 3019 ka. – ja siirtyäksemme takaisin tähän matoiseen ties kuinka monennen ajan maailmaan, Wikiuutiset palaa rikospaikalle tyynen sumeilemattomasti kuin orava lintulaudalle. Tässä siis viikon kuulumiset eli kuukon viilumiset, sillä Pop Jenkins on nyt Jep Ponkins:

Siisiä uvuja:
Kuusia uvia:
Pääjähköjä laivituksia:
  • Orodruin (moniniminen tulivuori Mordorissa)
  • 10. marraskuuta (tapahtuma vuodelta 1955 ja kuva lisätty)
  • Ulrad (lainsuojaton Beleriandissa)
  • Pohjoisneljännys (taistelu, neljätoistakakskymppisen ohra, ja muuta pientä tiedonmurenaa ripoteltu mukaan)
  • Fastred ja Folcred (kuva veljeksistä ja heidän isästään sekä tietoa heidän nimistään)
  • Punasarven portti (eli Caradhrasin sola eli Punasarven sola, aiemmin myös Hämypuron porras tahi sola. Niin ne nimet lainehtivat.)
  • Tolkien (elokuva) (uusia tietoja budjetista ja ensi-illan siirtämisestä; linkki uuteen Karukosken haastatteluun [Jussi Ahlroth, HS])
  • Maaliskuu 3019 (päästy jo/vasta kuudenteen päivään; tästä tulee vielä pitkä kuin nälkävuosi)
  • Odotettu juhla (TSH) (referaatti luvun tapahtumista laadittu)
  • Menneisyyden varjo (TSH) (eten kudella)
  • 3018 (huhtikuun tapahtumia ja Gandalfin liikehdintää keskivuoden päivän tienoilla)
Olette ehkä huomanneetkin, että olemme saaneet taas uuden kuvittajan. Hän on venäläinen Deviant-taiteilija O. G., joka esiintyy DeviantArtissa nimimerkillä steamey. Häneltä saamme taas uuden ja hieman erilaisen näkökulman Tolkienin maailmaan.

Katsokaa vaikka listassa yllä olevaa kuvaa Berúthielista kattien kehystämällä valtaistuimellaan. Mukana ovat kaikki tärkeimmät elementit kuningattaren kuvailusta.Ihastuimme kuvaan niin, että tartuimme röyhkeästi kuin tikka tiaisten talipalloon kiertävien viikonpäiväjuttujen sunnuntaihin ja laitoimme jo toisen kerran sinne Berúthielin esittelyn ihan vain saadaksemme käyttää kuvaa.

Makuasioitahan nämä, suokaa anteeksi, jos ette satu tyylistä pitämään, mutta kaikkihan voivat halutessaan muokata Kontuwikiä. Ja etenkin hankkia yhä uusilta kuvittajilta luvan käyttää heidän kuviaan. Tulipa taas sanottua tämäkin, huum, hm, jaa-a.
________________
Tilastotietoja Kontuwikistä:
Sisältösivuja 31.3.2019:
5255 (< 5248 / +7)
Etusivukäyntejä nyt:
440 323 (< 438 664 / +1659)
 
Ja niinpä jotkut meistä tuota kyseistä wikinäistarhaa muokkaamaan vain näemmä edelleen venyvät (jotkut jopa useammalla kuin vain yhdellä tavalla). Koska haluamme, mutta myös siksi koska niin valitsemme. ;)
 
Last edited:
Wikiuutisia 1.–7.4.2019

Aprillipäiväkin meni ihan aprillaamatta, nirsk narsk, jäi sillit syömättä ja kuravedet juomatta, ja siksipä nälkä vaivaa ja janokin, vaikka ei silliä saatukaan, mutta nyt on liian myöhäistä, aivan liian myöhäistä, voi voi, eikä mikään auta, on esitettävä wikiuutiset täysin asiallisesti, valeuutisia levittämättä, disinformaatiota kaihtaen, sanasta sanaan totena, linkit vieden sinne minne pitääkin, tylsää, miten sanoinkuvaamattoman tylsää ja mielikuvituksetonta, voi voi voi, samalla kaavalla kuin aina, ei mitään vaihtelua, ei kerrassaan mitään uutta eikä erikoista, mutta lukekaa nyt sentään tästä, mitä kuukausista julmimman alku on tuonut mukanaan, lukekaa jos jaksatte ja heräävien hyönteisten ja maan povesta esiin punnertavien kukkasten tarkkailulta ehditte, ellette sitten asu seuduilla, joita Jäärouva vielä pitää vallassaan, hän joka ratsastelee ympäriinsä valkoisella hevosella ja jäädyttää kaikki kohtaamansa, isot ja pienet, hyvät ja pahat, kylmiksi kalikoiksi ja nauraa päälle kylmää naurua, kylmää ja kirkasta kuin helmikuu, niin, kuka viitsii pelätä Westerosin sinisiä miehiä, kun Jäärouva on niitä paljon kauheampi ja vaarallisempi, tuijottaa hetken suurilla silmillään ja naps, olet kylmä ja jäykkä kuin tammikuun pakkasyöhön vajan seinää vasten nojaamaan jäänyt rautakanki, josta roikkuu palanen lapsen kieltä, niin, lukekaa siis uutiset ja pelätkää Jäärouvaa, pelätkää!, pelätkää hänen suurta hevostaan, ja paetkaa!, niin kuin sanoi muuan velho, joka makasi jäisen vuoren jäisellä huipulla kuolleena kuin kivi, makasi monta päivää ja yötä, kuoliaaksi jäätyneenä, mutta sitä ennen sanoi tovereilleen "Kärpänen, sinä narrit!", ei vaan "Paetkaa, typerykset!" sanoi hän ja niin sanomme mekin, sillä tulkoon kevät, tulkoon vaikka kesä, totuus on, että talvi tulee, kaikki muu on turhuutta ja tuulen tavoittelua, niinpä niin.

Uusia sivuja:
Uusia kuvia:
Laajahkoja päivityksiä:
________________
Tilastotietoja Kontuwikistä:
Sisältösivuja 7.4.2019:
5261 (< 5255 / +6)
Etusivukäyntejä nyt:
442 025 (< 440 323 / +1702)
 
Ylös