XIII kansainvälinen Tolkien-lukupäivä 25.3.2015

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tolkien Societyn vuonna 2003 käynnistämään vuotuiseen tapahtumaan on tasan kaksi kuukautta aikaa. Tänä vuonna siis kolmastoista kerta, kun eri puolilla maailmaa kokoonnutaan lukemaan Tolkienia.

Tolkien Society ehdottaa yleensä jotakin teemaa lukupäiväksi, viime vuonna se oli "toivo", ja siitä tuli tieto helmikuun lopulla. Jos siis halutaan olla mukana kansainvälisessä teemassa, täytyy odotella, mutta siitä huolimatta lienee paikallaan jo tässä vaiheessa herätellä väkeä pohtimaan, mitä ja missä omalla paikkakunnalla voisi saada aikaan.

Onko suhteita kirjastoihin tahi kirjakauppoihin? Vaikka ei olisikaan, kuka tuntee olevansa valmis ottamaan yhteyttä ja kehittelemään tapahtumia? Entä millaisia tapahtumia? Lukutilaisuus? Tietokilpailu? Keski-Maa-asuihin pukeutuneita esiintyjiä? Musiikkia?

Olisiko joku mielellään ryhtymässä toimeen mutta kaipaa kavereita apuun? Eipä muuta kuin tänne huutelemaan apua ja esittelemään ideoita. Smialit ovat tietysti aivan omiaan kehittelemään ja toteuttamaan ideoita.

Aiempien vuosien lukupäiväkeskusteluista voi myös löytyä hyviä vinkkejä. Tässäpä linkkejä niihin (keskustelut ovat viimeistä lukuun ottamatta huoneessa Yhdistyksen tapahtumat):

Tässä vielä Thetolkienist.com-sivuston kartta ja kalenteri vuoden 2014 tapahtumista.

Tolkien Society kehottaa myös ilmoittamaan heille eri maiden tapahtumista (tai ainakin kehotti viime vuoden TRD-sivullaan). Siinähän olisi tilaisuus saada hieman kansainvälistä näkyvyyttä...
 
Last edited:
Voin ainakin viedä tiedotetta kirjastolle ja kysyä haluaisivatko ottaa kirjoja vaikka erikseen esille tms.
 
Kas, nyt on Tolkien Society ilmoittanut myös lukupäivän teeman. Se on ystävyys Tolkienin teoksissa (engl. friendship in Tolkien's works). Että siltä pohjalta jos ryhtyy suunnittelemaan tapahtumia...
 
Kiva aihe! Pitääpä kysellä Juhlapuulaisilta pidetäänkö taas jo melkein perinteinen Lukupäivän teemakeskustelu.
 
Mitäs jos Brandagambakin saisi tällä kertaa jotain julkistakin ohjelmaa aikaiseksi, pari vuotta (?) on tainnut mennä omassa porukassa. Tässä on kumminkin sentään kuukausi aikaa suunnitella.
 
Juhlapuun sähköpostiryhmässä ainaki pari jo näyttänyt vihreää valoa. Eli järjestämme irckiin teemakeskustelun :)
 
Ylös