Yökukkujien tunkio! ~klo 1.00 - 5.00

Ällöttävyysvaroitus! ...
Voihan örkin pyllykarvat.

Ô___Ô KARVAT!?!? No todellakin – ällöttävää! *juoksee paikalle partahöylä tanassa* En suvaitse karvoja kohtaamillani örkeillä! U_U

Vakavasti ottaen, toivottavasti voit nyt jo paremmin, Jaamar!
 
Repesin :lol: Kiitos Mehtis. Siksi vähän myös venytän nyt topikin aikarajoja.
Kiitos kysymästä, tänään alkaa tuntua jo ihan ihmiseltä eikä Mordorissa örkin pyllykarvoja tuijottavalta hobittiraasulta.
 
Helevettiläinen, kun pisti pahaa unisettiä. Putin-Venäjä uhitteli Itämeren valtioille ja oli kriisi päällä. Sitten ammuin kiikarikiväärillä jonkun venäjämyötäilijän, mitä seurasi massiivinen trollaus vähän joka puolelta ja pääsin johonkin television viihdeohjelmaan kaivamaan lisää verta nenästä.

Neljä tuntia vasta nukuttu, mutta olo tuntuu paljon pitemmin levänneeltä. Ei tässä taida saada unta uudelleen ainakaan muutamaan tuntiin.
 
No niin, nyt ajautui taas tähän 'normaaliin' unihäiriöön. Nyt ainakin ehtii uimaan ennen muita päivän toimia, jos tästä pitää jotain mukavaa ettiä. Positiivista oli se että nukkui oikeassa asennossa. Unessa näin yläaste/lukioaikaisen kaverin aikuiseksi muuttuneena, jonka jälkeen taisi olla jotain vaeltelua jossain autiossa mestassa jonka näin heränneenä voisi kuvitella olleen Pripyat, kun siitä just eilen oli puhetta.
Jatkanpa tuota Pratchett/Baxter-tuotantoa seuraavaksi, mihin nukahti joskus 21 tienoilla että nukuttua kyllä tuli melkein riittävästi. Ja perunat pitäs keittää.
 
Last edited:
Näin ihan mukavaa unta ja nukuin hyvin. Sitten heräsin aivan tappavaan päänsärkyyn, pahoinvointiin ja hengenahdistukseen. Kello oli vähän vaille 2 yöllä. Säikähdin ensin, että onko tässä asunnossamme nyt sitten sitä asbestia (asbestimittaus tehtiin toissapäivänä ). Mutta asbestimyrkytykseen tarvitaan kuulemma useiden vuosien altistuminen, eli pari viikkoa ei ihan riitä. Taitaa olla ihan tavallisesta ylirasityksesta vain kyse. Tai kenties sisäilman laatu ei tänään muuten vaan ole parhaimmillaan.Tuuletus ja särkylääke näyttävät auttavan.
Ja nyt olen epätyypilliseen tapaani hereillä ja koneella tähän aikaan. Kun tuuletan kunnolla vähän aikaa, niin eikähän tämä sisäilma parane nukkumis- ja elämiskelpoiseksi. Enkä rasita silmiäni ja päätäni myöskään liian pitkään koneella notkumalla.
Ehkä se pahoinvointikin johtui eilisen epämääräisestä ruokavaliosta.
Hengissä siis selvitään. Mutta herätessäni koin hetkellistä kuoleman kauhua. Ei mikään mukava herätys unimaailman ihanuuksista.
 
Heräsin puoli kolmelta, pyörin hetken netissä ja katsoin sitten Yle Areenasta BBC:n Seksi ja länsimaat osa 1:n (Enää 6 päivää näkyvillä!). Vieläkään ei väsytä, joten päätin keittää jo kahvit. Juon kahvia vain - yölinjallain.
 
Kipeänä, mikä tarkoittaa luonnottoman aikaisia herätyksiä (mutta ehdinpä siis juuri ja juuri kirjoittaa tänne :D) ja yleistä kurjaa oloa. Tällä viikolla kaksi tenttiä, yksi niistä tänään illalla. Voih.
 
Toinen yö reissusta palattuani ja olen jo palannut vanhoihin aamuyökahvittelutapoihini. Olisihan tuossa voinut vaan kääntää kylkeä, eikä nousta eikä varsinkaan keittää kahvia. No jospa saisin kuitenkin vältettyä täyden koomaamisen liian vähäisen nukkumisen seurauksena. Pussikarhu, joka ei osaa nukkua!
 
Pidän tosi paljon näistä öistä, kun pää ei vaan sammu. Olisi ehkä sittenkin ollut parempi tehdä ylitöitä, että olisi tullut kulutettua energiat.
 
Unet suunnilleen 20:15 - 02:00. Tuolla ulkonahan näkyy tähdet aika hyvin. Ehkäpä nappaan kameran ja jalustan matkaan autoon ja lähden etsimään pimeää paikkaa. Linnunratakin saattaisi näkyä, kun on uusikuu, vaikka kameran kennolle ei välttämättä sitä saakaan, on tuo sen verran himmeä.

(Muok) Tahi sitten en lähde, ainakaan kuvaamaan, kameran akku on tyhjä, on näköjään tullut käyteltyä salamaa paljon kun viimeksi kuvasi. Eipä silti, viime kerrasta kun näki Linnunrataa, edes jotenkin, on jo vuosi, että voisi vain lähteä vain nähdäkseen tuon. Ei vaan näin lähellä keskustaa ole toivoakaan, ainakin 5 kilsaa ulommas pitäisi mennä ennen kuin on mahdollista omille silmille.
 
Last edited:
Yön pimeydessä ostettu äänikirjana Hobitti, siis käytännössä lahjakorttina veljen sähköpostiin, josta se poltettaneen levylle kummitytön synttäreihin mennessä. Toivottavasti tässä projektissa ei ilmene ongelmia, sillä jos kaikki toimii hyvin, voikin tapaa käyttää joskus uudemman kerran. Yölle on jo jonkin verran nukuttukin, kenties kuusi tuntia, mutta eiköhän tässä vielä sammuta ennen pitkää.
 
Nukuin pitkät päikkärit alkuillasta. Nyt se sitten kostautuu, kun tässä sitä vielä kukutaan ylhäällä vaikka kello on kohta 2.
 
Solunäytteiden analysoiti vei mukanaan ja täällä sitä taas ollaan kello kolmen aikaan jalkeilla. Onneksi ei seuraavaan kahteentoista tuntiin mitään nukkumista parempaa ohjelmaa...
 
Kukkuu, kohtalotoveri! Ei tosin solunäytteitä täällä muuten kuin mitä nenästä välillä tippuu, muuten vain kukuskelen.
 
Täällä taas pöllönä yötunkiolla. Millainen itsepetos, itsekurin puute ja unirytmihäiriö on tällaisen kierteen synnyttänyt, sitä ei pelkurimainen mieleni uskalla tuoda esiin... Toisaalta yö on mitä tuottavinta luovuuden ja vallattoman valaistumisen kulta-aikaa, kun ajatus juoksee piilopolkuja tahtomattakin. Toisaalta itse tahtominen vaikeutuu huomattavasti. Huomaaminen vaikeutuu myös. Vaikeuttaminen sen sijaan on helppoa, sehän kasvaa ajan kuluessa kuin sieni seinän sisällä, eikä neljän seinän sisällä kaltaisenikaan kukkujasieni kestäistäisi, ellen olisi ehtinyt vaikeuttaa nukkumaanmenoa sikseen, että rihmastoni kasvoi koneeseen kiinni - koneeseen, josta sieluni piilevät piilevät yhteyttävät keinovalosta valveillaolotunteja.

Liittyykö unilintsarien joukkoon tänään muitakin?
 
Yleensä nukun erittäin hyvin, mutta tämä yö ei oikein mennyt putkeen. Heräsin kello yhden maissa käymään vessassa ja
sen jälkeen nukuin levotonta puoliunta noin tunnin. Kahdesta kolmeen kuuntelin äänikirjaa kunnes se loppui, jolloin totesin että
en jaksa yrittää nukahtaa enää tunniksi kun herätys soi kuitenkin klo 4.15.

Unta ehti kertymään kuutisen tuntia, mikä on minulle aivan liian vähän. Onneksi tänään on vain 6-10 töitä
ja huomenna vapaapäivä, joten voin ihan hyvin töiden jälkeen ottaa pitkät aamu-unet.
 
Toivottavasti työt menevät hyvin ja päiväunesi ovat antoisat - ja että ennen kaikkea seuraavana yönä nukut paremmin!
 
Täällä kello on vasta puoli viisi, joten voin kerrankin kirjoittaa tähän topikkiin:) Aikaeroon liittyy kirjoittelukin. Aktiivisuusranneke ei suostu muuttamaan aikavyöhykettä ja tämä pieni asia onnistuu ärsyttämään kunnolla. Koska olen nykyisin tottunut kurkkaamaan ajan rannekkeesta, niin joka kerta pitää yrittää muistaa vaihtaa aika päässään. Joskus unohdan tämän ja se aiheuttaa kaikenlaista pientä harmia. Kun vielä tällä viikolla on talviaikaan siirtyminen, niin jippiajee.

Valmistajan kotisivut vakuuttavat, että synkronointi muuttaa automaattisesti rannekkeen kellonajan oikeaksi. Perhanan ranneke ei vaan suostu synkronisoitumaan koneelle, vaan herjaa tuosta nimenomaisesta aikaongelmasta. Oi miksi en ottanut mukaani perintökelloani, joka toimii luotettavasti, kun vain muistan joka päivä vetää sen vireeseen...
 
Uusi sopivan laadukas kone alkaa olla käyttökunnossa. Tästä on hyvä jatkaa näyttämällä esimerkkiä edestä johtamisesta introverteille ja muillekin.
 
Ylös