Yökukkujien tunkio! ~klo 1.00 - 5.00

Ei nukuta. Tekee mieli riehua ja tanssia ja ostaa valtavat kaiuttimet kunnollisia kotireivejä varten. Tosin sadan ihmisen kerrostalon muut asukkaat tuskin arvostaisivat tätä, mutta silti. Tahdon ihan oikeaan yökerhoon, melkein vaikka johonkin teinimenomestaan mutta johonkin pitäisi päästä! Typerä virustilanne on estänyt kaikki reivit ja muut industrial bileet, joissa tanssisin 10 tuntia putkeen hyvässä seurassa, muuten mustissa muutamaa uv-hohtavaa juttua lukuunottamatta.
Olen viimeksi ollut kunnolla humppaamassa viime vuonna ja kaikki muutkin hyvät jutut on vaan peruttu ja siirretty ja peruttu ja poistettu ohjelmasta... Turhaa sanoa että hypin jo seinille tässä kohtaa. Turhauttaa :x
 
Subin viikon alkuun tarjoilema Antoine Fuquan mestarileffa Training Day oli jälleen erittäin miellyttävää katseltavaa — ilmeisesti myös koska välissä ollut näkemistaukokin oli ollut juuri oikeanpituinen. Toden totta, toista samanasetelmallista ja tiettyjä tylyn realismin sanelemia henkilörooleja poliittisesti korrektimpaan fantasiamuotoon vääntelemätöntä (ja siksi rispektit ansaitsevaa) "vaissausta" tullaan tuskin Pohjois-Amerikan mantereella vähään aikaan tuottamaan.

Nykysuomalaisen television tapa turmella elokuvien lopputekstit jo heti alkuunsa (niinkuin kaikki olisivat nykyään jotain kohelluspiirrettyjen kasvattamia tarkkaavaisuushäiriöisiä) tahtoo kuitenkin hetkihuvittaa ja -säälittää yhtäaikaisesti edelleen. :D
 
Last edited:
Voinkin hyvin tulla kukkumaan tänne näin kahvitauon aikana. Ensimmäinen yövuoro on onneksi ollut suhteellisen rauhallinen. *koputtaa puuta*
 
Homelandin kahdeksas kausi myöhäiskoukutti minut Alex Gansan ja Howard Gordonin (israelilaisesikuvan pohjalta) luomaan sarjaan ja Claire Danesin ym. roolityöhön varsin pahasti ja nautittavan ammattilaismaisesti yhdessä toimineesta palakokonaisuudesta ei sitten vain millään löytynyt yhtään tylsää hetkeä — vaikka jokusen jakson alkupuoliskon tulinkin muilta puuhilta missanneeksi. Tänään, finaalijakson onnistuneen väijymisen jälkeen sitä sitten "uskaltaakin" jo käydä tutustumassa sarjaan liittyviin sometileihin ja lisätä aiempien kausien DVD:t mentaaliostoslistalle tulevia antikvariaattivierailuja varten. (Lievätkö panokset ja tapahtumamiljöön laajuus useammassakin niistä edes puoliksi yhtä "24-mäiset" kuin tässä viimeisessä?)

En kuitenkaan (mm. jenkki-TV-elokuva Annihilation Earthin kovana fanina :grin:) spoilaa päätösjaksoa vielä näkemättömille onnistuttiinko globaali konflikti ydinsotaa myöten lopulta välttämään vaiko ei...
 
Last edited:
Ei nukuta. Stressaan vain sitä, että lomasta (jota muutenkin pätkäistiin viikolla) on kohta jäljellä kaksi viikkoa, enkä ole kunnolla rentoutunut. Unta tukevat lääkkeet loppuivat jo pääsiäisen aikaan enkä ole kehdannut hakea niitä lisää. Olen siitä saakka nukkunut vähän niin ja näin. Oliko niitä pakko kirjoittaa vain yksi vaivainen paketti ja taas saa olla hattu kourassa ruinaamassa lisää. Varmaan pakko, jos haluaa välillä nukkua ilman katkoksia ja kunnolla.

Lisäksi näin yön pimeydessä (siellä muuten on oikeasti pimeää) mietin kun parin kolmen kuukauden aikana hiuksia on jäänyt hiusharjaan paljon. Niin paljon että kun itse otin puheeksi mökillä että hiukseni ovat ohentuneet, niin äitini sanoi että hän kyllä huomasi mutta ei ottanut sitä puheeksi. Onneksi hiuksia sentään on vielä päässäkin, mutta kyllä ponnari tuntuu selvästi aikaisempaa ohuemmalta. (Yksi teoria tähän on alkuvuoden ruokavalion muutokseni, joka on tosin vienyt kivasti painoa alas, mutta onko joitakin hivenaineita kuitenkin jäänyt puuttumaan?)
 
Tässä on nyt muutamana yönä yrittänyt löytää sitä komeettaa jonka saattaisi etelä-suomessakin yön pimeimpinä hetkinä nähdä. Molempina öinä oli yläpilveä sen verran ettei ollut toivoakaan nähdä harsomaista kohdetta harsojen seasta. Tämä yö menee puolestaan liian myöhään nautitun kahvin piikkiin. Vähän ennen klo 20 kulautin viimeiset ja nyt sitten valvon siihen asti kunnes nukahdan. Pilviä on tänäkin yönä.
 
Last edited:
Jaan tämän tänne, koska kaikkia aina kiinnostaa, mitä öisin tapahtuu. Varsinkin vilkkaan pesukarhun yöelämässä.

Koira putputtaa, haukkuu ja murisee unissaan. Väitän sen jopa yrittäneen maratonin juoksemista. Se jopa asettautui makkarin oven eteen, etten vain pääse livahtamaan yksin minnekään. Tosin sen jälkeen, kun tapahtui seuraavanlainen keskustelu Mr M kanssa. Kerrottakoon ensin toki, että olen näemmä opettanut Mr M:n puhumaan unissaan näiden vuosien aikana. Aikaisemmin ei kuulemma ole ollut todistajaatälle nykyiselle faktalle.

Olen siis ollut jalkaleikkauksessa ja jalan lihakset ei aktivoidu kunnolla eli en saa nostettua jalkaa omatoimisesti ylös vaan täytyy auttaa joko käsin tai joku toinen apuun. Tästä syystä ollaan menty nukkumaan ja herätty täsmälleen samaan aikaan, jotta pääsen sohvalle jalka koholle, ennen kuin Mr M lähtee eteenpäin.

Ollaan sovittu, että yöllä, jos tarvitsee lähteä vessaan, herätän Mr M:n ja hän auttaa nostamaan jalan alas sekä takaisin koholle tyynyjen päälle. Tämä yönä ilmeisesti mies halusi jäädä nukkumaan. Ainakin unissaan antoi ymmärtää näin:

"Kulta , miun pitäis päästä vessaan."
"No mene."
"siis et auta vai?"
"pärjääthän sie yksinäski."
"No voin mie yrittää."
"älä yritä, vaan mene."
"okei.. Mie yritän päästä itse."
* Tum, Kolin Kolin, vaikerointia *
"älä ole hyttynen vaan mene"
"No mennään mennään"
"tarviiko apua?"
"täh?"
"mihin sie menet?"
"No sinne vessaan."
"Ai no olisin mie voinu auttaa"
"Just.. Yritä jo päättää."

Takaisin tullessa:
"Henane.. Tääl on joku!"
"se olen mie....."
"sie?!"
"Niin kävin vessassa."
"Eikun sie nukut miun vieressä! Kuka täällä liikkuu?"
"No edelleen mie"
"yksin vai?"
"nii.. Tulin vessasta ja nyt tulen takaisin."
"tarviitko apua?"
"Joo.. Autatko nostaa jalan?"
"kyl se koira osaa itekin * kuorsausta *"

Silleen.... Ei sitten tartte auttaa ?

Tämän jälkeen koira siirtyi makkarin oven eteen, aivan kuin vahtisi, etten vaan lähde uudestaan vessaan tänä yönä :grin:
 
Lukioluokan luokkakokous oli kultaa <3 Kaikissa oli jotain samaa, mutta kaikissa oli myös jotain uutta. En tiedä miksi, mutta etukäteen jännitin hieman. Niin kuulemma monet muutkin. Mutta kun astuin sisään juhlapaikkaan ja näin kaikki, oma sydän vaan suli. Olipa mielenkiintoisia ihmiskohtaamisia, ihania keskusteluita, ja parasta oli, että juttuja voitiin jatkaa siitä, mihin ne viimeksi jäivät.
Kaikki käyttäytyivät tosi fiksusti, ja tila oli tyhjänä jo yhdeltä, kun kello kolme oli takalaiton. Minä olin ainoa selvin päin juhliva, joten kuskailin ihmisiä ja vein pullot. Niistä sai mukavasti bensarahat takaisin (Suomen Tölkkien Seura edustaa :p ).
Olipa ihanaa, hauskaa, iloista, haikeaa ja parasta nähdä kaikkia. Sovimme, että seuraavakin illanvietto pidetään - ja se ei ole vasta viiden vuoden päästä, vaan aiemmin. Ihania sekoboltsikultapuppeleita ollaan joo <3
 
Lento-onnettomuus päivällä nostatti sykettä ennen yövuoron alkua, mutta onneksi vielä tilanne ei ole ollut ihan mahdoton. *Koputtaa puuta* Ehkä tästä selvitään
 
Hobittimieheni discord herätti minut - krhm - sulosävelillään keskellä yötä. Ja nyt en saa enää unta.
Olen aina flunssakauden aikaa ahkera nenäkannuttelija, ja eilen sitten huomasin, että hupsistarallaa, minulla on vain enää jodioitua suolaa. Laitoin sitä kannuun, ja on sanomattakin selvää että se oli virhe. Nyt kurkkuni, joka on ollut täysin terve ja kivuton, on kipeä. Tuntuu myös siltä, kuin olisin kaatanut nieluuni kloorivettä, jota en saa sieltä pois. Ei kai tässä auta kuin kärsiä tämä yö, ja toivottavasti tämä nyt ei ainakaan aiheuta flunssaa. Ihmiset saattavat katsoa kyllä kieroon, kun vaikutan flunssaiselta, vaikka olen oikeasti vain käyttänyt nenän huuhteluun sopimatonta suolaa.
 
Jatkan juttua vaikka jo aamu onkin; menin nukkumaan klo 22 ja heräsin vähän yhden jälkeen, sen jälkeen en onnistunut yrityksissäni nukahtaa uudelleen. Aamukahvin keiton aloitin vasta viiden jälkeen, joten en ihan heti luovuttanut.
 
Uni ei vaan ota tullakseen. Väliin yritän ja sammutan valot. Mutta kun pyörin vaan, niin pistän valot päälle ja luen. Onneksi perjantaini ovat vapaat, joten ei sentään tarvitse ahdistua aamuheräämisestä ja töistä liian vähillä unilla. Välillä lukiessa silmät painuu kiinni, mutta annas olla, kun laitan kirjan pois, niin ei. Kaipa sitten jatkan lukemista.
 
Uni ei tule, kun jalka ja käsi kapinoivat unta vastaan. Tai kosteutta. Tai muuten vaan ovat idiootteja. Kyllä.. Alan puhumaan heistä jo persoonina.

Mietityttää myös, kun tädin mies on kuollut, niin nyt hänen perheensä odottaa jotenkin minun ratkaisevan kaikki ongelmat. On milloin mitäkin huolia, mutta koko ajan painostetaan, että milloin tulen käymään? Milloin tulen juttelemaan? Milloin olen heille läsnä? Kun yhdellä on tällainen ongelma, niin toinen yrittää pakottaa parantamaan elämäntapansa viimeisen päälle. Itse olen hieman hämilläni, että miten yhtäkkiä minusta on tullut tukijalka. Ymmärrän toki, että tiedän paljon asioita ja osaan auttaa, vaikken tietäisi asioista yhtään mitään, se muiden auttaminen vain on toinen luontoni, mutta entä minun oma elämäni? Tuntuu kuin minun pitäisi unohtaa oma elämäni yhtäkkiä vaan pois.

Tuntuu, että aina sairaslomallani minun pitäisi auttaa muita enkä ehtisi ollenkaan keskittyä parantamaan itseni.

Aamusta olisi polven fysioterapia. Katsotaan miten homma etenee, kun on kuitenkin niin väsyksissä taas huomenna.
 
Simahti eilen jo klo 21 joten kroonisen selkäkivun seurauksena herääminen tapahtui vähän jälkeen kahden. Tyystin normaalia. Siitä saakka tuuminut lähinnä liikkeitä jotka aiheuttaisivat mahdollisimman vähän kipua. Pitää hommata lääkäriaika varmaan taas.
 
Viime aikoina on nämä yöt venähtäny useinkin aamun puolelle, pisimmillään kahdeksaan. Käsityöt etenee ja univelka kasvaa.. muinaisileiri lähestyy. Ennen leiriä pitäisi kyllä keritä nukkumaan univelkoi poies. Marjametsäänkin olis kiva keritä, kun vielä on mustikoita ja suppilovahveroitakin kuulemma olisi jo.
 
Huomenta. Olen nukkunut tämän viikon kauhean epäsäännöllisesti: unet ovat vaihdelleet 3,5 ja 11 tunnin välillä. Tällä kertaa tuli nukuttua ehkä viisi ja pyörittyä sen jälkeen sängyssä puolitoista. Jotenkin jumittava olo, suunta hukassa. Tunne että pitäisi pyrkiä jotain kohti, mutta en tiedä minne. Oikeastaan jo eilen päivällä oli samantyyppinen tyhjä fiilis. No, aamukahvit on pian juotu.
 
Näitä aamuyön tunteja voisi tosiaan kyllä nukkuakin. Käväisi ulkona tsekkaamassa tähtiä, ja näin noiden sähkömoottorillisten potkulautojen l. skuuttien huoltajan hommissaan. Kuun vieressä oli kirkas tähti vai mahtoiko olla planeetta (tarkastettu myöhemmin, on Mars) ja itätaivaalla nousee Aamuntähti Venus, Earendil. Nykymaailman aikaan tuo vuorottelee Iltatähtenä ja Aamuntähtenä. Tästä voisi joku minua taitavampi yrittää laskea Auringon toisen ajan alun tapahtumien mahdollisia päivämääriä Venuskalenterin mukaisesti, oliko se nyt kierto 254 päivää.(tarkastettu myöhemmin 224,8) No, niistä ajoista on kumminkin varmaan yli 10000 vuotta, että ei sen niin tarkkaa ole. Eikä noista päivistä varmuutta saisi ilman tarkkaa vuotta. Hoh hoi jaa, päiväunia täälläkin torkuttu tällä viikolla.

(Aloitin kyllä kirjoittamaan tekstiä ennen kello 5:00)
 
Last edited:
Ylös