Yhteenmuuttaminen

Minulla on yhdessä asumisesta pelkästään hyviä kokemuksia, nimenomaan parisuhteen kannalta. Jos tavoitteena on rakentaa jotain yhteistä elämää, saman katon alla huomaa kyllä selvimmin, miten toisen kanssa viihtyy ja millainen tyyppi se oikeastaan on.

Muutin kirjoistusten jälkeen pois kotoa ja asustin kämppisten kanssa pari vuotta seurustellen samalla. Kun sitten muutimme yhteen tuolloisen poikaystävän kera, ei juttu ollutkaan aivan sellaista kuin kuvittelin, vaikka siihen asti olimme olleet 3v ihan tyytyväisiä. Yhteenmuutto sinänsä ei siis aiheuttanut ongelmia, mutta se toi selkeästi esiin suhteen aiemmat ongelmat. (Mikä on tietysti ihan hyvä asia, eli siinä mielessä yhteenmuuttoa ei kannata pelätä.)

Nykyisen mieheni kanssa muutimmekin sitten yhteen melkein heti; hän oli muutenkin hankkimassa asuntoa ja tulimme siihen tulokseen, että nyt sitten ainakin nähdään pian, miten homma alkaa toimia. (Tämä ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta olimme molemmat jo asustelleet sekä yksin että puoliskon kanssa, joten oli aika turvallinen olo.)

Ja loistavasti on mennyt. Asumista säätelevät olosuhteet aika luonnollisesti eikä mitään rankkoja keskusteluja ole tarvinnut käydä. Teemme aika paljon asioita yhdessä, mutta minä teen enemmän kotitöitä, koska minulla on enemmän aikaa (mies töissä, minä opiskelen). Rahat ovat yhteiset. Vaikka järjestelyä aluksi epäilinkin, on se toiminut ihan hyvin. Tuloeroja toki on, mutta ei niin dramaattisia että tässä vaiheessa (avioon menossa) "omat rahat" tuntuisivat kummallekaan mitenkään olennaisilta.

Yhdessä asuminen on selvästi minulle ja miehelle se paras vaihtoehto. Tietyssä mielessä on mukava tietää, että pärjää yksinkin, mutta kyllä yhteinen koti (ja sitä kautta yhteinen jokapäiväinen elämä) on Se Juttu, oma pesä ja yksi suhteemme kulmakivistä. Enää en jaksaisi kaukosuhdetta (been there, done that).

Asuin muutama vuosi sitten silloisen tyttöystäväni kanssa yhdessä. Sitä ennen olimme seurustelleet vähän yli kaksi vuotta, ja suhteen siinä vaiheessa varmasti useista muistakin pareista alkaa tuntua siltä, että jokohan sitä voisi koota tavarat yhteisen katon alle. Me teimme niin, ja se oli Virhe. Meidän kohdallamme. Syyt siihen, että erosimme vuoden ja muutaman kuukauden yhdessäasumisen jälkeen, olivat toki peräisin jo kaukaa: olimme vain niin erilaisia ihmisiä luonteeltamme. Muuttamisen jälkeen ne piirteet toisessa, jotka olivat olleet vain pieni harmi suhteen alkuaikoina, muuttuivat jokapäiväiseksi seurattavaksi, joten ei ollut mikään ihme, että sitä alkoi pidemmän päälle harmittamaan oikein huolella. Siinä sitten kävi niin, että vaikka muutimme yhteen, niin etäännyimme toisistamme yhä vain kauemmaksi.

Sekään, että olisimme jättäneet muuttamatta yhteen, tuskin olisi suhdettamme pelastanut, olisipa vain siirtänyt tuota loppuratkaisua pidemmälle. Ei meistä kumpikaan olisi muuttunut niin, että eroa ei olisi tullut. Mutta en kuitenkaan ole katkera mistään. Opinpahan vain, että erilaiset ihmiset eivät todellakaan aina täydennä toisiaan.

Minä en ole koskaan asunut yksin ja ei haittaa yhtään. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta mielestäni tämä on aika söpöä. Muutin noin vuosi sitten kotoa suoraan poikaystävän luokse Tampereelle(suhteemme oli tosi tosi alussa) ja hyvin on toiminut. Asumme pienessä yksiössä, joka ajoittain tuntuu hieman pieneltä meille kahdelle, mutta kun vuosi kerran on mennyt niin varmasti menee toinenkin. Asunnon sijainti ja hinta ovat ihan loistavat, joten mikäs tässä. Poikaystävän vanhemmat omistavat kämpän, joten vuokrassa he eivät paljoa vaadi ja keskustorille kävelee 10-15 minuutissa.
Kotityöt olemme tottakai jakaneet. Minä siivoan käytännössä muuten, mutta poikaystävä hoitaa tiskit aina, koska en voi sietää kyseistä touhua! :yuck:
Parasta yhdessä asumisessa on kun saa herätä aamulla rakkaansa vierestä ja kun sunnuntai-iltana käperrytään sohvalle katseleen jotain hyvää leffaa ja saa vain olla toisen lähellä. Riitojen aikana yksiö on painajainen kun vessaankaan ei haluaisi mennä murjottamaan, mutta ehkä sitä helpommin sopiikin riitansa kun pitää katsella toista siinä lähellä kokoajan. Ristiriitoja syntyy etenkin siitä, että haluaisin koko ajan sisustaa jotenkin kotiamme ja olen mieletön siivousfanaatikko ja poikaystäväni ei taas omaa tätä piirrettä. Tottakai olen miettinyt, että hankkisimme isomman asunnon ja varmasti lähivuosina niin teemmekin. Ainoa vaan, että en suostu muuttamaan keskustan alueelta minnekään.

Kultakutri sanoi:

Kotityöt olemme tottakai jakaneet. Minä siivoan käytännössä muuten, mutta poikaystävä hoitaa tiskit aina, koska en voi sietää kyseistä touhua! :yuck:

Click to expand...

Hmm. Olen taas ihan hirveä pilkunviilaaja, mutta minusta kaikki siivous vs. tiskaus eivät ihan vastaa toisiaan. Siinä muussa siivouksessa on hiukka enemmän hommaa. Olen huomannut, että hirveän monet ihmiset sanovat kyllä kannattavansa tasa-arvoa ja jakavansa kaikki hommat jne. jne. mutta käytännössä se on sitten sitä, että nainen tekee isomman osan kuin mies. Mikähän siinä on niin vaikeaa? Yksi syy on varmaan se, että miehiä ei ehkä ihan oikeastkikaan kiinnosta siivoaminen niin paljon kuin naisia. Naiset tietävät, että roskiskaappi on joskus siivottava, miehille se ei ehkä tule mieleen - varsinkaan, jos eivät ole asuneet koskaan yksin. Tuollaiset harvemmin tehtävät hommat jäävät ehkä siksi usein naiselle. Toisaalta olen huomannut sellaistakin, että miehille vessan siivoaminen tuntuisi olevan jotenkin ylivoimasta. Vaikka minun isäni on kotona ja äiti töissä ja vaikka isä tekee hirveästi kotihommia mukaan lukien imuroinnin, pihatyöt, ruuanlaiton ja ostoksilla käynnin, niin en usko, että hän on koskaan siivonnut vessaa. En ymmärrä sen kaltaista jakoa, että toinen tekee toisen ja toinen toisen homman. Jokainen käyttää vessaa ja siksi sen siivouksen saloihin tulisi myös tutustua. Ei mikään kotityö ole niin kamalaa, etteikö siihen pystyisi. Ne vaan on hoidettava, halusi tai ei. Myöskään kiire ei mielestäni ole mikään selitys. Yksin asuvat joutuvat hoitamaan kämppänsä aina kokonaan itse, oli kiire tai ei. Jostain se aika yleensä revitään kaikelle muullekin.

Mortal Illusion: Ensinnäkin, olen tyytyväinen työnjakoomme, koska itse tahdon erityisen paljon siivota kotiamme. Jos siivoaminen olisi minulle jokin ongelma, valittaisin siitä ja tapoja pitäisi muuttaa. Toiseksi, elän täysin tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa kumpikin meistä kunnioittaa toistensa tekemisiä. En ikinä eläisi sellaista elämää, jossa toinen tekee kaiken(oli se sitten minä tai poikaystäväni). Se ei olisi reilua.
Jos vain näkisit millainen tiskiläjä meillä muutamassa päivässä kerääntyy, ymmärtäisit, että sen siivoaminen vastaa samaa työmäärää kuin jokin imurointi yms.. Kaikki pitää nyt ilmeisesti kärjistää, joten sekin pitää nyt ilmeisesti mainita, että poikaystäväni tekee niitä ns. "minunkin hommiani" joskus. Ja kolmanneksi, minusta on vain kiva jakaa työt, koska itse esim. vihaan tiskaamista ylikaiken ja poikaystävälleni se on ihan ok, niin mieluummin kai hän sen silloin tekee ja minä puolestani jotain muuta!Eiköhän kantani tullut selväksi.

Vessan siivoaminen ja siivoaminen ylipäätään miehillä on hieman verkkaisempaa kuin naisilla. Minä ja isäni kyllä siivosimme silloin kun asuimme vain kaksistaan täällä nykyisessä kämpässä (siskolla jatkui opiskelu entisessä asuinkaupungissa, äiti jäi seuraksi). Erona on se, että siivosimme paljon harvemmin. Ei ollut mitään tarvetta siivota usein. Ja minäkin siivosin pytyn muutaman kerran, vaikka nyt äidin taas tultua kuvioihin se on pudonnut kuvioista pois. Olen sitä mieltä, että äitini siivoaa aivan liian usein. Sitten saa kuulla valitusta siitä, ettei melkein koskaan siivoa mitään. Miksi siivoaisin kun joka paikka on jynssätty jo valmiiksi viimeisen päälle? Taaskin kuuluu imurin jyrinä yläkerrassa, vaikka edellisen kerran siivottiin pari päivää sitten.

Joten Mortal Illusionin ihmettely ja kritiikki on siten minusta hieman turhaa. Kokeile pois vaan: jätä jokin paikka siivoamatta kyllin pitkään ja kyllä sen se joku toinen siivoaa (tosin 100% varma ei voi koskaan olla, kaikista ihmisistä ei koskaan tiedä). Toisaalta ehkä naisilla on fiksaatio siivota jokikinen paikka, myös ne paikat joilla ei ole mitään väliä olla puhtaita.

Mies siivoaa jos jokin haittaa (näyttää pahalta, haisee jne.).
Nainen siivoaa jos jokin haittaa (edellisestä kerrasta kulunut ~viikko).

Merri sanoi:

Mies siivoaa jos jokin haittaa (näyttää pahalta, haisee jne.).
Nainen siivoaa jos jokin haittaa (edellisestä kerrasta kulunut ~viikko).

Click to expand...

Tervetuloa tähän talouteen. Kumpikaan ei siivoa, vaikka haittaisikin (eli näyttää pahalta, haisee ja edellisestä kerrasta on kulunut jo kuukausia).

Jep, yleistäminen on aina ongelma, mutta kaikkea ei aina voi pakata viestiin Poikkeukset vahvistavat säännön, eh?

Merri sanoi:

Jep, yleistäminen on aina ongelma, mutta kaikkea ei aina voi pakata viestiin Poikkeukset vahvistavat säännön, eh?

Click to expand...

Juuh, en ajatellutkaan (tällä kertaa ) ryhtyä halkomaan hiuksia, kunhan vain viestisi aiheutti pienoisen naurunpyrskähdyksen täällä päin. Viimeksi toissapäivänä taidettiin puhua, että pitäis kyllä siivota kun on ehkä yövieraitakin tulossa. Saa ny nähä, miten käy.

Kultakutri sanoi:

Mortal Illusion: Ensinnäkin, olen tyytyväinen työnjakoomme, koska itse tahdon erityisen paljon siivota kotiamme. Jos siivoaminen olisi minulle jokin ongelma, valittaisin siitä ja tapoja pitäisi muuttaa.

Click to expand...

Juu, en minä halua kenenkään parisuhteita ja systeemeitä lähteä arvostelemaan. Tuo vain nousi mieleen ensimmäisenä. Usein myös kuulee sen perustelun, että nainen "haluaa" tehdä kaiken, vaikka syynä voisi olla esim. sekin, ettei jaksa patistella miestä, mies ei tee kunnolla, haluaa itse pitää vallan itsellään jne. jne. En väitä, että sinun tapauksessasi olisi kuitenkaan kyse tuosta.

Merri sanoi:

Olen sitä mieltä, että äitini siivoaa aivan liian usein. Sitten saa kuulla valitusta siitä, ettei melkein koskaan siivoa mitään. Miksi siivoaisin kun joka paikka on jynssätty jo valmiiksi viimeisen päälle? Taaskin kuuluu imurin jyrinä yläkerrassa, vaikka edellisen kerran siivottiin pari päivää sitten.

Click to expand...

Itse asiassa jotain tuollaista hainkin. Kuka voi sanoa, mikä on oikea tapa siivota ja kuinka usein? Jotkut ihmiset eivät vain huomaa likaa. Toisaalta joku viikkosiivous on mielestäni järkevä sen takia, että sitten lika ei pääse pinttymään eikä ikinä tarvitse siivota kunnolla. Anyway, jotenkin tuntuu, että ihmiset eivät mieti näitä asioita ennen kuin muuttavat yhteen. Minusta pitäisi sopia jostain periaatteista jo etukäteen.

Merri sanoi:

Kokeile pois vaan: jätä jokin paikka siivoamatta kyllin pitkään ja kyllä sen se joku toinen siivoaa (tosin 100% varma ei voi koskaan olla, kaikista ihmisistä ei koskaan tiedä).

Click to expand...

Niin mutta sepä onkin mielestäni ilkeää ja inhottavaa, varsinkin jos asutaan yhdessä ja yritetään kunnioitta toinen toistaan.

Ehkä kyseessä ei tarvitse olla toisen kunnioittaminen, vaan toisen tapojen ja käyttäytymisen ymmärtäminen (joka tosin sekin on osa toisen kunnioittamista). Valittamalla toisen tavoista ja syyllistämällä toista ei kuitenkaan pötki kovin pitkälle jos jokin toisen siivoustavoissa tai niiden puutteessa ärsyttää, se vain aiheuttaa toisen sulkeutumista. Jotenkin vain tuli tässä tunne, että jos toinen alkaa vaatia ja olettaa enemmän siivousta, hän myös astuu turhan helposti siihen ansaan että alkaa syyllistää toista. Syystä tai toisesta tällainen henki nousi mielessäni esille viestiesi yleisilmeestä. Joten jos asiaa lähtee käsittelemään, täytyy sekin tehdä oikealla tavalla, toista syyllistämättä ja liikoja vaatimatta. Toista kun ei voi pakottaakaan tekemään enemmän kuin tämän mielestä on tarpeellista, mutta tälle voi tuoda esille hyviä syitä sille, miksi jokin on tärkeää siivota oman tahtinsa mukaan. Tämä on myös hyvä tapa kyseenalaistaa omaa käsitystään siivoamisesta.

Noin muuten, yksi hyvä perustelu on esimerkiksi usein käyvät vieraat, jos niitä käy usein. Tuolloinhan on jo hyväkin, että on siistiä melkein joka päivä.

Usein käyvät vieraat jotka välittävät onko siistiä on hyvä syy Kokeilkaapa ihmiset asua työnarkomaanin kanssa, jolla riittää ehkä yhtenä päivänä viikossa johonkin tiskaamisen tai pyykkikoneen täyttö-suuruiseen askareeseen. On aika karmeaa menoa. Mä olen vielä suth epäsiisti mutta siihen kun lisätään että tämä työnarkomaani ostaa ties mitä rihkamaa ja hänellä on myös tämä "en halua heittää mitään pois"-kompleksi niin katastrofi on valmis.

Merri sanoi:

Valittamalla toisen tavoista ja syyllistämällä toista ei kuitenkaan pötki kovin pitkälle jos jokin toisen siivoustavoissa tai niiden puutteessa ärsyttää, se vain aiheuttaa toisen sulkeutumista. Jotenkin vain tuli tässä tunne, että jos toinen alkaa vaatia ja olettaa enemmän siivousta, hän myös astuu turhan helposti siihen ansaan että alkaa syyllistää toista. Syystä tai toisesta tällainen henki nousi mielessäni esille viestiesi yleisilmeestä. Joten jos asiaa lähtee käsittelemään, täytyy sekin tehdä oikealla tavalla, toista syyllistämättä ja liikoja vaatimatta. Toista kun ei voi pakottaakaan tekemään enemmän kuin tämän mielestä on tarpeellista, mutta tälle voi tuoda esille hyviä syitä sille, miksi jokin on tärkeää siivota oman tahtinsa mukaan. Tämä on myös hyvä tapa kyseenalaistaa omaa käsitystään siivoamisesta.

Click to expand...

Niin, oman siivouskäsityksen kyseenalaistaminen on tosiaan sekin oleellista, kun niitä tapoja on niin monia. Sivumennen sanoen olen joskus lukenut lehdistä jotain virallisia siivousohjeita, ja ne ovat aivan mahdottomia. Petivaatteita pitäisi tuulettaa jatkuvasti ja kaikenmaailman tyynyjä olla pesemässä muutaman kuukauden välein. Imurointikin pitäisi varmaan hoitaa päivittäin. En tajua.

Mutta mitä tulee tuohon syyllistämiseen, niin tämänkin palstan Siivous-topikista on saanut lukea, miten aikuinen ihminen ei tee niitä hommia mitkä on sovittu, ei vaikka mitä tekisi. Mitä jos toinen ei ihan oikeasti tee yhtään mitään, ellei pyydä? Onko se sitten syyllistämistä ja nalkuttamista? Miksi ylipäätään toisen osapuolen pitäisi joutua "vaatimaan" siivousta? Onko niin vaikea sopia asioista? Helpompaahan nimenomaan on sopia, että imuroidaan vaikka kerran viikossa kuin käydä jatkuvasti taistelua siitä, mikä on sopiva pölykoirien määrä siivoukselle.

Kuinka kauan ihmiset ovat yleensä vatvoneet yhteen muuttamista?
Vaikuttaisi, että aika nopeasti ihmiset kärräävät tavaransa samaan asuntoon. Minusta se on pelottavaa.
Onko silloin ehtinyt varmasti punnita asiaa tarpeeksi kauan?
Ajattelen niin järkiperäisesti tässä asiassa, että vatvon niin kauan kunnes olen aivan varma. No, eipä tässä ole mikään kiire eikä ole järkeäkään kiirehtiä. En halua pilata mitään hätäilemällä.

Ihmisenkin oppii tuntemaan niin pitkän ajan päästä vasta - jos koskaan.

Vohobitti sanoi:

Se miten Tarja ja Pena (siis tasvallavan presidentti ja valiokuntaneuvos) ovat järjestäneet asumisasiansa on Vohobitin mieleen. Ennen muuttamista Mäntyniemeen he asuivat Kalliossa naapuriasunnoissa. -- Mutta tiesittekö, että eivät Tarja ja Pena edelleenkään asu samassa tilassa päivittäin Mäntyniemessä, vaikka ovat menneet naimisiin (Vohiksen pettymykseksi)? Joissain haastattelussa Tarja sanoi, että Pena asuu Mäntyniemen toisessa siivessä, yhdessä vartijoiden kanssa.

Click to expand...

Olen samaa mieltä Vohobitin kanssa! Oma tila helpottaa monenlaisia ongelmia, koska läheinen ihmissuhde ei ole koskaan mutkaton.

Kaks asuntoa olis ihanaa kyllä.

Sekin tietysti, miten tulee toimeen arjen ja esim. juuri siivoustaistelujen keskellä riippuu aivan siitä, miten asennoituu.


Tottakai, alussa oli vähän totuttelemista ja tutustelemista, kun kuitenkin vanhempieni luona olin asunu ennen yhteen muuttoa, mitä nyt viikot asuin asuntolassa. Mutta kaikki sujuu, kun jaksaa pitää myönteisen asenteen. Onhan sitä joskus tullu sellastakin ettei toinen millään suostu siivoamaan, vaikka mie oon tukehtua pölypallojen määrään, enkä enää jaksa sitä ruljanssia tehä, kaiken muun työn päälle. Mutta kun itse muuttaa omaa asennoitumistaan, eikä kitise, vaan sanoo että nyt ois kiva kyllä yhdessä siivota, aattele, vähänkö sitten olis hauskaa, ja voitas vaikka siivoilun jälkeen keittää päiväkahvit ja ihailla kiiltävää kämppää.. niin kyllä aina tulee virne naamaan ja saa kuulla että oot sulonen ja että siivotaan nyt sitten ja niin pois päin.

Ja siitä omasta ajasta, aina pystyy järjestämään omaa aikaa.. Jos ei muuta, niin lähtee ulos kävelemään yksin tai jotain. Tai sopii oman, että tänään on oma päivä, saa olla omien kavereiden kanssa ja omilla teillä.

Yhessäolo on jatkuvaa kompromissia, jatkuvaa asioiden uudelleen, erinäkökulmasta tarkastelua jne. Siinä oppii vähän näkemään, miten kaikki ei näytäkkään samalta toisen silmin, kuin miltä se ite tiirailtuna näyttää.

pb sanoi:

.

Mie muutin Possuseni kanssa virallisesti saman katon alle viime kesän lopulla, johon mennessä oltiin pyöritty yhdessä vain vajaa puoli vuotta, koko ajan saman katon alla kyhnöttäen, eli siis tavallaan meidän suhde alko melkeimpä yhteen muuttamisella. Juu, kummallista ja tyhmää, mutta kun tuntu siltä, niin tuntu siltä. Eikä suurempia ongelmia ole ollut!

Click to expand...

Hih, meillä taas poikaystävän kanssa meni niin, että kolme vuotta oltiin ehditty olla kavereita, ja kun tulin Tampereelle viime keväänä valmennuskurssille, niin asustelin tämän pojan luona sen ajan. Sitten alkoi seurustelu ja jo heinäkuussa asuin virallisesti täällä saman katon alla ja hyvin on toiminu. Mitäpä sitä turhia miettimään kun homma toimii! Voin ainakin sitten vanhana ihailla meidän molempien rohkeutta muuttaa heti yhteen. Tein siis ainakin jotain hurjaa elämäni aikana!

Hellas Platinum sanoi:

Vaikuttaisi, että aika nopeasti ihmiset kärräävät tavaransa samaan asuntoon. Minusta se on pelottavaa.

Click to expand...

Niin minustakin. En tajua, miten nopeasti ihmiset ovat valmiita luopumaan omasta yksityisyydestään. Muutenkin tuntuu, että yhteenmuutto on jokin päämäärä ihmisillä ja yksin asuminen on vain välivaihe. Jotenkin kannatan sitä, että asuttaisiin ensin erillään, omissa kodeissa. Raha ei minusta ole syy muuttaa yhteen. Toisaalta näin ideaalia tilannetta ei läheskään kaikilla ole. Itsellä meni monta vuotta asian vatvomiseen. Toisaalta eihän yhdessä asumistakaan turhan vakavasti kannata ottaa. Voihan sitä ajatella, että tämä on kokeilu ja muutetaan erilleen, jos ei toimi.

Mortal Illusion sanoi:

Raha ei minusta ole syy muuttaa yhteen.

Click to expand...

Olen samaa mieltä. Minusta tuntuisi kyllä pahalta, jos seurustelukumppanini haluaisi asua kanssani vain sen takia, että hyötyy siitä taloudellisesti. Itse en myöskään tekisi toiselle sellaista. Jos ihan kaverin kanssa olisin alkamassa kämppiksiksi, niin silloin tietty tilanteesta olisi rahallisesti molemmille hyötyä. Mutta kyllä miettisin tarkkaan kenen ystäväni kanssa asuisin, sillä tottakai haluan tulla hyvin toimeen kyseisen henkilön kanssa.

Mortal Illusion sanoi:

En tajua, miten nopeasti ihmiset ovat valmiita luopumaan omasta yksityisyydestään.

Click to expand...

Minulle yhteenmuuttaminen ei todellakaan ollut omasta yksityisyydestäni luopumista. Ennemminkin yhteenmuuttaminen kehitti minua, myös yksityisyyttäni. Osaan nauttia paremmin yksinäisistä lenkeistä koiran kanssa tai siitä, kuinka tilavaa on nukkua kun toinen on poissa. Osaan rauhoittua paremmin.

Meillä on yhteistä asumista takana kohta kaksi vuotta. Ongelmia on ollut ja tulee varmasti olemaan, mutta ne ovat enemmän normaaliin elämään kuuluvia, ei suoraan yhdessäasumiseen sidottuja ongelmia. Meillä on työnjako, joka on molemmille selkeä. Se on sovittu alusta alkaen. Minä pesen kaiken pyykin, mies pesee kaikki tiskit. Siivoamme kerran viikossa, minä imuroin ja pesen lattiat, mies tamppaa matot ja pesee vessan. Yhdessä vaihdamme lakanat, pesemme ikkunat ja matot.

Meillä on esimerkiksi siivoamisesta paljon näkemyseroja. Miehen mielestä satunnainen imuroiminen riittää, vessaa ei tarvitse pestä ja mikä ihmeellisintä; hän ei tiennyt, että lattioita pestään! Minulle kyseiset asiat ovat selkeitä, arkipäivään kuuluvia asioita. Olen kertonut miksi meillä imuroidaan ja siivotaan niin usein, siksi että olen pahasti pölyallerginen. Mies on minua muutamana aamuna katsellut kun olen herännyt aivan tukkoisena ja todennut, että eiköhän siivota tänään. Hän siis tietää nykyään, että siivoaminen on minulle elintärkeää, eikä asiasta edes keskustella. Lattioiden pesemisenkin olen perustellut allergiallani sekä olen myös näyttänyt kuinka paljon likaa lattiasta irtoaa. Nykyään hänelle on itsestään selvää, että lattiatkin luututaan. Edelleenkään hänen vanhempien luona lattioita ei pestä, ja uskonkin, että hän voisi jopa hieman neuvoa vanhempiaan.

Meille yhdessäasuminen merkitsee oman perheen perustamista. Nykyään olemme avopuolisoita ja teemme asioita yhdessä. Molemmilla on kuitenkin omat harrastukset ja osaksi oma kaveripiirikin. Asumme yhdessä, olemmehan toistemme elämänkumppaneita.