Yliopistoon/korkeakouluun pyrkiminen ja opiskelu

Kuten jo ounastelinkin, ei paikkaa irronnut. Vähässä ajassa olen kuitenkin jo kehitellyt uutta teoriaa koko tulevaisuudesta, joten saas nähdä nyt, käynkö edes tuolla sosiaalipsykologian kokeessa ensi keväänä.

Dilraen, minä kävin muistaakseni pari kolme vuotta sitten tutustumassa Jyväskylässä etnologiaan. Mikäli elämä olisi vienyt eri poluille, niin saattaisin olla siellä nykyään, oli mielenkiintoisen tuntuista :)

Onnea kaikille niille, jotka saivat paikan!
 
Täytyy nyt sitten tännekin hehkuttaa, että minustakin tulee vielä uudestaan fuksi. :) Eli kaksi seuraavaa vuotta opiskelen vielä farmasiaa, vaikka yksi tutkinto (biologian alalta) onkin jo plakkarissa. Pääsykokeisiin tuli luettua jonkun verran, aloitin siinä joskus helmikuussa pikkuhiljaa ja otin reilun viikon verran lomaa töistä pääsykokeiden alla. Kokeen jälkeen oli vähän epävarmat fiilikset, mutta loppujen lopuksi pääsinkin sisään ihan reilulla marginaalilla.

Että nyt sitten vaan istumaan ekan vuoden kursseille opettelemaan, miten tehdään esseevastauksia ja miten päin pipettiä pidetään kädessä. ;) Onneksi saan ihan reilusti ekan vuoden kursseja hyväksiluettua... Mutta orientoiviin opintoihin on pakko osallistua, ja ne ovat juuri sitä kampuksen esittelyä, koneiden käytön opastamista jne. mihin en enää usko tarvitsevani kauheasti apua. Täytyy sitten varmaan yrittää löytää sieltä muita vähän vanhempia opiskelijoita, tai sitten käydä H&M:ssä ostamassa jotain vaatteita, joiden avulla sulautuu 19-vuotiaiden joukkoon. :D (Ihan kun tässä nyt niin ikäloppuja vielä olisi itsekään, mutta kuitenkin...) Voin kyllä kuvitella, että ekana päivänä on vähän vanha olo, mutta eiköhän se siitä. :p

Odotan kyllä innolla opintoja. Ei kait sitä tämän ikäisenä vielä tartte lopullisesti siirtyä työelämään, siellä se sitten odottaa... (Ja vähän paremmilla työllisyysnäkymillä kaiken lisäksi.)
 
Dilraen sanoi:
Jep, Jyväskylä kutsuu syksyllä!
Onnittelut paikasta ja tervetuloa Jyväskylään!
Jos jo ennen syyskuun alkua tai myöhemminkin tulee jotain kysyttävää kaupungista tai yliopistosta, niin kysele ihmeessä, mielelläni voin koettaa olla avuksi. Toimin taas vaihteeksi syksyllä uusien opiskelijoiden tutorina omassa tiedekunnassani, niin mikä ettei siinä sivussa vähän poikkitieteellisestikin :grin:

(Häpeilemättömänä mainoksena suosittelen jo varaamaan kalenterista torstai-illan 3.9. ainejärjestömme järjestämille uusien bileille yo-kylässä - n. 600-800 uuden ja vähän vanhankin opiskelijan porukasta on hyvä aloittaa tutustuminen uusiin opiskelukavereihin ;))
 
Estelwen sanoi:
Jos jo ennen syyskuun alkua tai myöhemminkin tulee jotain kysyttävää kaupungista tai yliopistosta, niin kysele ihmeessä, mielelläni voin koettaa olla avuksi. Toimin taas vaihteeksi syksyllä uusien opiskelijoiden tutorina omassa tiedekunnassani, niin mikä ettei siinä sivussa vähän poikkitieteellisestikin :grin:

Joo, pidetään mielessä! Eiköhän tuossa lähempänä syyskuuta ala paniikinomaisia kysymyksiä satelemaan. Ja 3.päivä laitetaan muistiin ^^
 
Paikka tuli, Turun yliopiston humanistisesta tiedekunnasta, uskontotieteestä. :yay: Kevään järkyttävät stressiviikot eivät siis menneet ihan hukkaan. Pääsin myös PIRAMKin sosionomilinjalle mutta se jää nyt käyttämättä, yliopisto vetää kuitenkin enemmän puoleensa, luulen että viihdyn siellä paremmin. Turkuun pitäisi melkein kuukauden päästä suunnata, hui! Vielä kun asunnon saisi.

Onnea muille päässeille ja hyviä varasuunnitelmia myös niille, jotka eivät vielä hakemaansa paikkaan päässet!
 
Onnittelut kaikille opiskelupaikoista! Minäkin sellaisen sain, nimittäin Turun yliopiston humanistisesta, pääaineena historia :) Tämä oli toinen yritykseni, viime kerralla jäin reilusti rajan alapuolelle, nyt taas reilusti yläpuolelle. Oli kyllä mahtavaa nähdä oma nimi siellä listassa.

Asunto on jo hankittu ylioppilaskylästä (yksiö kerroskeittiöllä :o), muutto kuukauden päästä, hurjaa :)
 
Uijuijuijui! Kontulaisia Turussa! Pääsin kyseiseen paikkaan lukemaan folkloristiikkaa. Aikamoinen järkytys. En ole vieläkään täysin toipunut...

Minyaleielille onnittelut uskontotieteestä :) Miekin hain sitä, mutta folkkis kolahti.
 
nerdanel sanoi:
Uijuijuijui! Kontulaisia Turussa! Pääsin kyseiseen paikkaan lukemaan folkloristiikkaa.

Kontulaisia on pesiytynyt jo entuudestaan aika iso liuta Turkuun / Turun naapurikaupunkeihin, joten tervetuloa - kyllä tänne mahtuu lisää. :)

Onnittelut opiskelupaikasta!
 
Juu, kontulaisia toki on Turussa jo ennestäänkin, mutta että nyt meitä on ainakin kolme kontulaista humanistifuksiakin! Aika hienoa. nerdanel, ollaanki varmaan sitten nähty muutamaan kertaan pääsykokeissa, itse hain myös folkloristiikaan mutta uskontotiede kolahti. ;) Samiksii. Pyöritään varmaan aika paljon samoissa tiloissa, Nirvanalaisilla ja Nefalaisilla on yhteinen opiskelijahuone, jossa sitten keitetään kahvia ja nörttäillään luentojen välissä.

Täältä tullaan yliopistoelämä! (Ei yhtään suuria odotuksia, ei..)
 
Kirje kolahti* postilaatikkoon viime torstaina, ja sen mukaan en päässyt opiskelemaan siihen mihin minulla oli parhaat mahollisuudet päästä, joka on Jyväskylän yliopiston englannin kielen laitos. Mutta kaukana en ollut, enkä ole nytkään, sillä kirjeessä myös mainittiin minun olevan varasijalla kaksi.

Kaksi! Täytyy vain toivoa, että 36:sta ainakin kaksi menee muualle, unohtaa ottaa paikan vastaan, tai muuten vaan ei haluakaan sinne. Nyt eletään vielä useita viikkoja jännityksessä. Jaiks! :|


*vai kolahtiko? Laatikko on sadan metrin päässä talostamme, joten ketään ei ollut sitä kuulemassa - vrt. kaatuvan puun teoria.
 
Elemmakil sanoi:
*vai kolahtiko? Laatikko on sadan metrin päässä talostamme, joten ketään ei ollut sitä kuulemassa - vrt. kaatuvan puun teoria.
Näsäviisautensa kanssahan sitä ihminen on lähtemättömissä: Epäilen vahvasti, että paikalla ja kuuloetäisyydellä on ollut yksi postinjakaja. Saattaa tosin olla, ettei hän enää voi kovin vakuuttavasti vannoa muistavansa kolahtiko laatikko vai ei. ;)
 
Elemmakil sanoi:
Täytyy vain toivoa, että 36:sta ainakin kaksi menee muualle, unohtaa ottaa paikan vastaan, tai muuten vaan ei haluakaan sinne. Nyt eletään vielä useita viikkoja jännityksessä. Jaiks! :|
Toivossa on hyvä elää! Juuri kevään viimeisessä paikallisen ylioppilaslehden numerossa oli ollut juttua siitä, kuinka lopulta vain 70% Jyväskylän yliopistoon valituista ottaa opiskelupaikan vastaan - siitäkin huolimatta, että viime vuotisessa imagotutkimuksessa Jyväskylän yliopisto oli sijoittunut toiseksi niin tunnettuudessa kuin kiinnostavuudessa opiskelupaikkana. Toki alojen välillä on eroja ja englanti ei ole niitä tyypillisimpiä varavaihtoehtoja muualle hakiessa, mutta todennäköisyys opiskelupaikan irtoamiseen on silti varsin hyvä. Muutama vuosi sitten oma lukiokaverini selvitti tiensä samaan oppiaineeseen tismalleen samalta varasijalta, joten toivotaan että Elemmakililla on yhtä lailla onni myötä!
 
Kiitos tuesta! Tosin se ei auta siihen, että olen kohta pureskellut kynteni juuriaan myöten jännittäessäni lopputulosta. Mieluummin tietäisin nyt jo varmuudella että en pääse, kuin että odotan viikkokausia epätietoisena tietoa - ja kaikki on kiinni minulle tuntemattomien kolmenkymmenenkuuden ihmisen päätöksistä.

Haltiamieli sanoi:
Epäilen vahvasti, että paikalla ja kuuloetäisyydellä on ollut yksi postinjakaja.

Mitä, eikö Haltis ole kuullut Asikkalan postinjakajasta, joka on tunnettu läpi maakunnan salamannopeista toiminnoistaan. Siinä ajassa mikä postilla (varsinkin tuollaiselta n. 70 grammaa painavalta kirjekuorelta) menee pudota laatikon pohjalle, on tuo paikallinen Speedy Gonzalesimme jo liikkunut nopeammin kuin mikä-se-nyt-olikaan vai oliko se jokin muu - vai oliko se sittenkin kolme kertaa jonkin nopeus? Vaikuttavalla nopeudella silti. Ja siinä vaiheessa kun posti kolahtaa (??, kts. al. q.v.) laatikkoon, on hän jo sulkenut ikkunansa ultranopeasti, vaihtanut vaiheen ykköselle, nostanut kytkintä, painanut kaasua, vaihtanut kolmoselle ja painanut lisää kaasua, ajanut matalaan takiaisia ja ahomansikkaa kasvavaan ojaan oltuaan vähällä ajaa tiellä päätöntä jänistä syövän huuhkajan yli, ja kiihdyttää (ojasta pois) kuusinkertaisella valonnopeudella (kreationalistiset huomautukset valonnopeudesta sikseen jättäen) kuusi kertaa maapallon ympäri, ikääntyä kolme sekuntia äsken mainitun muovisen postilaatikon jo mädännyttyä vanhuuteensa, ja maistaa kinkkueväsleipäänsä (jota Rex ei varasta) joka on saanut varsin mielenkiintoisia piirteitä itseensä jouduttuaan kokemaan tuhansien Machien paineen juuri tapahtuneissa kiihdytyksissä ja jarrutuksissa.

(Myönnän, olen lukenut liikaa Douglas Adamsia JA Terry Pratchettia viime aikoina. En ole oikein juuri muita lukenutkaan. Osaisinpa itsekin kirjottaa yhtä hyvin kuin he. Mutta tuskin mikään voittaa sivulauseen sivulauseilua ja monimutkaisia adjektiivi- ja genetiiviattribuutteja (varsinkin jos kyseessä on partisippejä) tai sulkuja (ja sulkujen sisältämiä sulkuja (joita tosin tässä tarinassa ei selkeyden vuoksi esiinny)).
 
Elemmakil sanoi:
Kirje kolahti*

*vai kolahtiko? Laatikko on sadan metrin päässä talostamme, joten ketään ei ollut sitä kuulemassa - vrt. kaatuvan puun teoria.

Kevyen kirjeen putoamisesta postilaatikon pohjalle ei ehkä aiheudu kolahdusta, mutta laatikon kansi kyllä kolahtaa. Meidän (muovinen) postilaatikkomme on n. 20 metrin päässä kadun/jalkakäytävän varrella ja kuulen sisälle laatikon kannen kolahduksen, kun posteljooni laittaa sinne postit. Kolahdus toki kuuluu vain, jos keittiön ikkuna on auki, kukaan ei metelöi sisälllä eikä autoja, mopoja tai muita liikennevälineitä pöristä samaan aikaan ohi. Myös raskaan postin, esim. kirjapaketin laatikkoon pudottamisesta kuuluu aivan selkeä ääni (=> TÖMMPS!), jolloin tiedän lähteä postin hakuun.
 
Noniin Turun yliopiston humanistifuksit, milloin pidetään kontufuksimiitti? Esim. yhteinen lounas joskus ensi (tai jollakin) viikolla voisi olla kivaa, jos kiinnostaa ja uskallamme irroittautua pääaineryhmistämme hiukan poikkitieteellisiksi. :) Mua saa tulla muutenkin moikkailemaan, tuntomerkkeinä geneeriset ruskeanpunaiset hiukset ponnarilla, valkoiset tennarit ja tolkienaiheisia badgeja. nerdanel voi bongata esim. huomenna kopppibileissä. :p

Toistaiseksi opiskelu on sisältänyt vasta tuutorointia, eli on ollut tosi hauskaa ja ilmapiiri on innostava, juuri sellainen kuin odotinkin. On mielenkiintoista tarkkailla hyytyykö hymy kun tässä pääsee oikeasti opiskelemaan. Mitenkäs muilla korkeakouluissa aloittaneilla on sujunut?
 
Puoliksi asiaa, puoliksi offia. Ilonaihe-keskustelua lueskellessani ehdinkin jo ihmettelemään asiaa, eli sitä, miten eri aikataulussa eri kaupungeissa (ja ilmeisesti myös jossain määrin yliopistojen sisällä) lukuvuoden aloituksen hoidetaan. Jo tuon keskustelun perusteella ainakin Tampereella ja Turussa tutorointi on jo ollut vauhdissa tämän viikon ja saman olen huomannut myös oman alan tuttujen kuulumisista Turun suunnalta. Kuitenkin joku Turun yo:n opiskelija oli heidän tekemisiään Facebookissa kommentoinut ihmetellen, että miten mat-lu -puolella aloitetaan noin aikaisin.

Täällä Jyväskylässä kaikki aloittelu taas on vielä edessäpäin, ensi lauantaina on vielä JYY:n syksyn tutor-infokertaus ja nimenhuudot hoidetaan 1.9. Itselläni ei ole vielä edes tietoa omien tutoroitavien määrästä saati nimistä, nytkin listat saadaan mahdollisesti vasta ensi maanantaina. (JYY kuitenkin tahtoi määriä jo materiaalijakoa varten lauantaiksi, toivottavasti amanuenssimme nyt saa listoistaan perustutkinto- ja maisteriopiskelijat sekä poissaolevat setvittyä siihen mennessä...) Itse olen eilen ja tänään suunnitellut tulevia tutortapaamisia kun ainejärjestön ja yliopiston aikataulut ovat pikku hiljaa alkaneet selvitä. Niihinkin tosin on tullut riemastuttavia viime hetken muutoksi, joiden ansiosta mm. ensimmäisenä iltana fuksien pitäisi ehtiä kahteen paikkaan samaan aikaan. Eikä ainejärjestön hallitusta tunnu kiinnostavan, koska he olettavat oman baari-illanviettonsa luonnollisesti tuntuvan fukseista houkuttelevammalta kuin ilmainen Semmareiden konsertti.

Täällä päässä lukuvuoden alku tuo muassaan siis pientä stressinpoikasta, etenkin kun ensi kertaa vuosiin hallituksesta ei löydy yhtä ainoaa tutoria ja näin ollen koko porukka on pimennossa ylioppilaskunnalta tulevien tiedotusten suhteen. Yritä tässä sitten muiden omien hommien lisäksi toimia epävirallisena linkkinä tutorien ja hallituksen välillä. Kaiken kaikkiaan odotan silti uutta syksyä ja uusia fukseja varsin positiivisin mielin, tulisivat vain nyt sieltä niin pääsisi jo muutakin kuin vain suunnittelemaan :grin:
 
Täällä on muitakin Turun yliopiston uusia humanisteja? :) Edellinen ja tämä tuutorviikko on ollut todella kiva. Johdantokurssi oli kyllä rankka, mutta tuutorporukoissa on ollut kiva kulkea. Meillä on jo ollut pari tutustumisiltaa/bilettä. Minulle ainakin on ihan uutta tämä samanhenkisten ihmisten paljous. Kerrankin ihmisiä, joita kiinnostaa puhua vaikka antiikin Roomasta. Tällä viikolla on ollut myös tuutorointia. Huomenna on vielä jotkut ykösten bileet ja viikonloppuna jonkinlainen mökkeilytapahtuma, jossa on tarkoitus tutustua toisiin hissanopiskelijoihin.

Ensi viikolla vasta alkavat opinnot. Välillä olen jo unohtanut, että opiskelemaan tänne tultiin kun on niin paljon tekemistä. Olen kuitenkin saanut lukujärjestyksen tehtyä, on kyllä niin vaikeaa päättää mitä opiskelee ja mitä ei, kun on niin paljon mielenkiintoista tarjolla.
 
Olenpa hakemassa Tampereen yliopistoon lukemaan
käännöstieteitä, b-työkielenä englanti.
Toinenvaihtoehto on yleinen kirjallisuustiede, koska
sinne on hiukan helpompi päästä.
Yo-kirjoitukset eivät ole ohi ja nyt jo ahdistaa.
Tahtoo yliopistoon! Sinne on vain niin pirun vaikea
päästä.
Kolmas vaihtoehto on TAMK:issa englanninkielinen turismin linja, sinne on pääsykoe jo huhtikuussa.

Saa nähdä tuleeko mistään mitään, olisihan
se ihan hienoa saada opiskelupaikka jostain.

Kuitenkaan en pääse minnekkään opiskelemaan ngngngngn
 
Tsemppiä keväälle Vampire! Olisipa hauskaa saada sinut lukemaan käännöstieteitä. :) Jos alat sivuavat toisiaan ja samalla lukemisella voi kerrata useampaan pääsykokeeseen, niin kannattaa toki hakea useampaan.

Englannin kääntämistä on tosiaan hankala päästä opiskelemaan. Lohdutuksena se, että melko suuri osa hakijoista, joiden laumat saavat tilastot näyttämään hirmuisilta ja pelottavilta, hakee (kuulemma) englantia pääasiassa siksi, että ei muuta keksi ja ajattelee että no, enkku, sitähän kaikki osaa aika hyvin, minäkin, haen sinne kun en muuta keksi. Ainakin aiempina vuosina kokeeseen ilmottautuneiden ja läsnäolleiden lukumääränkin välillä on ollut eroa. Eli määrätietoisella hakijalla on varmasti paremmat lähtökohdat.

Myös pääsykoekirja on kohtalaisen kiinnostava ja helppolukuinen. Voisin lainata sen, mutta se taitaa olla yhä eräällä toisella kontulaisella lainassa. :p
 
Miekin oon haaveillut englannin lukemisesta yliopistossa, mutta ei kyllä näillä valmiuksilla ole asiaa yliopistoon...
Olen kyllä hyvä englannissa, että pääsykokeissa nuo kielioppiasiat varmasti menisivät, mutta kun pitää lukea 2 kirjaa ja vastata kysymyksiin niistä, niin se on kyllä liikaa miun taidoille (ja muistille). Suunnitelmissa oli mennä avoimeen yliopistoon opiskelemaan englantia ja sitten pyrkiä yliopistoon, mutta saa nyt nähdä, miten teen.

Englannin kääntäjille kun ei pahemmin töitä löydy, pitäisi osata joku toinenkin kieli sujuvasti (ja sittenkin voivat työt olla kiven alla). Saahan sitä opiskella, ja haluankin, mutta olisi kiva hankkia joku toinen kiinnostava ammatti siinä sivussa, kun ei tuo kääntäjän työ ole ihan pomminvarma ammatti.
 
Ylös