Yo-kirjoitukset

Dracaena, pisterajat vaihtelevat vuosittain koska yo-kokeet pisteytetään (fysiikanopettaja jaksoi lukiossa virnuilla MAOLin tai jonkun tahon pisteitysohjeille iillä :p) Gaussin käyrän mukaan niin että L:n saa kirjoittajista paras 5%, muita arvosanoja vähän isompi osuus ja I:n taas huonoin 5%. Entisten vuosien arvosanarajataulukoita löytyy ainakin YTL:n nettisivuilta, sieltä voi katsella suuntaa, mutta tarkat rajat muodostuvat sitten sen mukaan minkälainen koe on ollut. Käytännössä jos koe on ollut helppo, kirjoittajilla on keskimäärin enemmän pisteitä ja rajat korkealla, vaikean kokeen kohdalla toisinpäin.

Tulosten tuloa en yhtään muista mutta heittäisin nyt että syksyn satoa saa odottaa kuulevansa joskus marraskuun tienoilla, ainakin kevään tulokset tulivat ehkä toukokuun puolivälissä. Aika kummalliselta minusta kyllä kuulostaa ettei opettaja kerro alustavia pisteitä, pelkääköhän se olevansa huono arvostelija tai jotakin?

Itse en tainnut kauheasti eväspuoleen panostaa, tai ainakaan syömiseen, lähinnä mutustin leipiä siinä vaiheessa kun olin vastannut ja pidin taukoa ennen tarkistamista (suosittelen jos vain on aikaa!) tai sitten muuten vain kokeen jälkeen kun en vielä saanut/viitsinyt poistua salista. Juomana oli vettä tai mehua, kirjoitellessa napsin välillä Duello-karkkeja. Yhdestä yliopiston tentistä jäi lystikkäät muistot kun vetäisin ennen lähtöä ison mukillisen kahvia (sen jälkeen piti vielä ajaa parisataa kilometriä kotiin joten halusin pysyä hereillä). Juon jonkin verran kahvia muutenkin, mutta ilmeisesti kofeiinia tuli kuitenkin aika reippaasti, käsien tärinä oli vähintäänkin huomattavaa. Siellä se lähinnä nauratti mutta yo-kokeessa en olisi moista halunnut kokea.

(Aine)reaalista vielä sen verran, että hihittelin koetilanteessa itsekseni kun omat vastaukseni veivät tilaa 0,5-1,5 sivua eivätkä mitenkään reunasta reunaan, toiset kun kirjoittivat konseptin mittaisia esseevastauksia. Kirjoitin siis fysiikan ja vaikka eriäviä mielipiteitä varmaan on niin mielestäni pääsin helpolla, käsi ei väsynyt vaikka kirjoitin kaikki vastaukset kahteen kertaan :grin:
 
Minulla meni myös johonkin kirjoitusten osioon todella vähän aikaa. Muistan sen siitä, että kun poistuin salista, teräväkielinen äikänopemme näki minut ja tuli tivaamaan kiukkuisesti, mitä oikein tein käytävällä siihen aikaan. Vissiin olisi pitänyt istua salissa täysi aika ja hioa vastauksia niin pitkään kuin mahdollista =D
 
Steelsheen sanoi:
Aika kummalliselta minusta kyllä kuulostaa ettei opettaja kerro alustavia pisteitä, pelkääköhän se olevansa huono arvostelija tai jotakin?
Kyse oli ilmeisesti siitä, että ne opettajan antamat pisteet eivät merkitse mitään eikä niistä tule mitään oikeaa arvosanaa. Tietenkin vasta sensori sen lopullisen pistemäärän antaa, mutta minustakin olisi kiva tietää, että menikö vaikka aiempiin suorituksiin nähden hyvin vai huonosti, etenkin jos meni huonosti. Kai opettaja ei halua, että hänen antamaa arvosanaa ei pidetä jotenkin lähtökohtaisena, ja että se lopullinen on sitten vaikka pudonnut yhdellä kirjaimella. En kyllä epäile, etteikö hän osaisi arvostella. Jos ei muuten, niin ehkä hän haluaa pitää meitä tuskaisessa jännityksessä. Onneksi nyt syksyllä toisen aineen opettajat ovat tarkistamassa ja varmaan saan kuulla jonkinlaisen arvion (vaikka tämä opettaja siis ei ole varsinaisesti historianopettaja, ehkä hän ei ole paras henkilö historianvastauksia tarkastamaan).
 
Meidän äikänope aikoinaan nimenomaan käski joka iikkaa soittamaan hänelle ensimmäisen äikänosion jälkeen alustavan arvosanan kuullakseen. Ja antoi minun kuulla kunniani liian huonosta ensimmäisestä aineesta ja komensi, että toisesta aineesta on tultava parempi. Onneksi tulikin, ties minkä ruoskintapaalun ope oli jo takapihalle varannut niille oppilaille, jotka eivät suoriutuneet hänen odotustensa mukaisesti =D

Mutta kyllä meillä ennen kirjoituksia luetettiin aiempien vuosien ylioppilasaineita nippukaupalla, ja seassa oli sellaisiakin, joiden arvosanat olivat muuttuneet radikaalisti YL:n käsittelyssä. Parhaiten on jäänyt mieleen hieno, jotenkin runolliseen tyyliin kirjoitettu aine, joka kuulemma lähti arvosanalla L ja tuli takaisin A:na. YL:n perustelu arvosanan pudotukselle oli "tyhjää sanahelinää".
 
Isilmírë, kokeiltiinko tuota L->A tapausta tarkistuttaa ylioppilaslautakunnassa (vai mikä se tarkistuselin on)? Minulle kokenut opettaja lupasi varman E:n aineistopohjaisesta aineesta, minkä johdosta irrottelin vapaassa aineessa. No, M:nä se tuli takaisin, ja opettaja kehotti kokeilemaan päätöksen tarkastusta. Ei tosin auttanut minun kohdallani.
 
Enpä muista, mainitsiko ope mitään tarkistuttamisesta tuon tapauksen yhteydessä. Hänet tuntien tarkistamista oli kyllä pyydetty, niin kiukkuinen ja omanarvontuntoinen naisihminen oli kyseessä.

Muoks

Pitihän tämä pätkä lainata IRCQuotesista:

msg (843) [92969]
<domoe> olin aamulla ihan wtf, et nyt oon varmastikin unohtanut jotain
<domoe> sit katoin teksti-tv:stä et "yo-kirjoitukset alkavat tänään"
<domoe> ei onneks tullu ees yhtään kiire koululle :D
 
8 pistettä vaille L Englannista.
Menen uusimaan.

Ärsyttää. :evil:

Koko joukko viestejä tästä eteenpäin on siirretty tänne Kulmikkaan pöydän Ärsyttääkö? -topikista, Minyaleielin ehdotus onkeen ottaen.
Terv. konniksenne Lehtokuusama
 
Vampirelady sanoi:
8 pistettä vaille L Englannista.
Menen uusimaan.

Ärsyttää. :evil:

Itsellä lähti historian yo 39 pisteellä ja tuli takaisin kuusi pistettä huonompana. E tuli, ällään 1 piste.
 
Vertaistukiärsytys Vampiren ja Olorinin puolesta! Harvoin laskee reaalin arvosana noin radikaalisti, riippuu toki opettajasta. Mutta yhtä pistettä vaille, äh kuinka typerää! Uusimaan vaan jos maltti kestää, tosin tärkeintähän on se, että itse tietää osaavansa. :) Mutta on se vaan kiva että sukulaisille on paperi jota näytellä että kattokaa, se on nyt se laudatur. Ja itselle.
 
Sekä ruotsi että historia jäivät sitten E:ksi. Ruotsissa kahdesta pisteestä kiinni, hissassa pisteet vähän laskivat ja olikin sitten neljä pistettä liian vähän. Elättelin toivoa, että edes jommasta kummasta tulisi L. Nyt pitäisi sitten vielä päättää, lähteekö uusimaan... Historia houkuttaisi, mutta kun onhan se järjetöntä noin hyvää lähteä vänkläämään...

Lisäksi ystäväni eivät osanneet yhtään lukea tunnelmaa ja minua tänään. Olen hyvä peittämään tunteeni ja myötäilin luonteeltaan hieman haastavaa ystävääni parhaani mukaan, mutta lopulta jäin vain täysin kylmäksi. Hän yritti kaiketi piristää minua, mutta huumori tuntui vain pisteliäältä ja suolalta haavoissa. En itke julkisilla paikoilla raivostumisesta puhumattakaan, mutta sillä hetkellä olin lähes valmis tekemään poikkeuksen.

Mutta kaikista eniten ärsyttää, että olin kylmä rakkaimmalle ystävälleni. Hän ei ansainnut lapsellista käytöstäni ja sieti minua liiankin hyvin. Onnistui mokoma jopa saamaan minut taas hymyilemään ja nauramaan. Pitää laittaa varmaan viesti ja sanoa, että hän on liian hyvä ja ihana ja minä puolestani hankala kakara. <3
 
Kiitos, rakas YTL. -.-" Ylioppilaskirjoitusten lopulliset tulokset tulivat eilen, ja yllätyin niistä aika paljon. Joskaan en positiivisesti.
Useimmiten mua eivät arvosanani koulussa kovinkaan paljoa liikuta, mutta ärsytti kyllä, kun pisteitä oli napsittu ihan kiitettävästi pois. Historian arvosanani oli vähällä tippua kaksi arvosanaa alemmas siitä, mitä alustavien tulosten mukaan odotin saavani. Toivottavasti yksikään sensoriparka ei osu lähiaikoina tielleni... :twisted:
No, ehkä pitäis vaan ajatella, että kun kerran läpi päästiin, niin sama se millä arvosanalla. :D
 
Isilmírë sanoi:
Aleks-i, jos koet tulleesi kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, tee ihmeessä lautakunnalle tarkastuspyyntö.

Sehän maksaa jotain 50e. Minä en viitsisi maksaa. Vaikka sympatiani ovat kyllä Aleks-in puolella. Itse menen uusimaan historian, jos olisi E tullut niin ehkä olisin ollut tyytyväinen, mutta M:n menen uusimaan. Minulle on ihan sama kuinka montaa pistettä vaille se oli, se on M oli se juuri siellä alarajalla tai sitten pistettä vaille E, se on M ja minä uusin sen. Viime vuosina se 27 pistettä olisi voinut riittääkin E:hen, mutta turhaan minä YTL:ää syytän. Sitä paitsi minä tiesin jo niitä esseitä väsätessä että nyt tuli susi. Ehdin jo toivoa, että keväänä ei tarvitsisi lukea reaaleja, ja olisin voinut lukea oikeita kirjoja (kielillä tosin, mutta kivempaa sekin), mutta mitäs olen niin kunnianhimoinen.
Uskonnon L:stä en valita. Oli oikeastaan hassua, että opettajat tulivat onnittelemaan minua jo ennen kuin olin käynyt kysymässä tulokset.
 
Kyllähän se yleensä taitaa niin olla, että YTL:n sijaan saa syyttää itseään. Erehtymättömiä eivät kuitenkaan ole sensoritkaan; jos useampi opettaja koulussa olisi sitä mieltä, että pisteitä on tippunut ihan liikaa, tekisin valituksen. Kannattanee konsultoida opettajia tässä asiassa, ettei vaan omaa harmitustaan ala valittamaan.

Itellä aikoinaan reaalien pisteet pysyivät, tarkastava opettaja tosin oli jo aiemmin itsevarmasti todennut että hän osaa kyllä tarkistaa YTL:n kriteereillä. :p Kielissä kai tuli jotain heittoa, mutta arvosanat pysyivät siinä haarukassa mitä oli ajateltukin. Äidinkielen tekstitaito tippui yhden pisteen eli kolme kokonaispistettä, ja L meni todella tiukille. Sen tiesin tosin jo tekstitaidon koetta kirjoittaessa, en saanut tehtäviin minkäänlaista inspiraatiota taikka tunnetta, väkisin vääntämistä oli koko aika. Onneksi esseekoe pelasti, sen parempaa esseetä tuskin olen toiste kirjottanut, ja senkin tiesi jo siitä flow-fiiliksestä kokeen aikana. :)

Sry lievä offtopik, mutta toisaalta eikös täällä ole ihan järkevääkin myös keskustella, eikä vain listata ärsytyksen aiheita? Jos tämä tästä vielä runsastuu niin siirtäkää yo-kirjoitustopikkiin.
 
Dracaena sanoi:
Isilmírë sanoi:
Aleks-i, jos koet tulleesi kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, tee ihmeessä lautakunnalle tarkastuspyyntö.

Sehän maksaa jotain 50e.
Maksaa 50€ jos muutosta ei tapahdu, muuten ilmaista Aika kumma juttu Aleks-i, poikakaverinini historian pisteet tipahtivat myös varsin rankasti. Itseäni voisi sanoa ärsyttävän, että jäin kahden pisteen päästä E'stä uskonnossa. No joo, lukematta kuitenkin läpi.
 
Tuli näistä viimeisimmistä viesteistä mieleen ystäväni, jolta äidinkieli oli lähtiessään L mutta YTL:stä palatessaan se olikin B. Kyllä häntä harmitti ja vissiin vähän suututtikin, mutta uusinnassa hän sitten kuitenkin korjasi itselleen sen L:n. Joskus aikamoisia heittoja näissä arvosteluissa :wtf:
 
Mites tän vuoden abeilla meni tekstitaito? Ite olin ihan vikaan minuuttiin asti siellä, jotenkin outo fiilis jäi kokeesta. Ei osaa yhtään sanoa miten meni! Itse tein tehtävät 2,3 ja 4.
 
Tekstitaidossa tuli tehtyä 2,4 ja 5. Oli kyllä erikoisen paljon painotettu Sofi Oksasta, kolme viidestä on kuitenkin aika paljon! Vaikea sanoa miten meni, vähän harmittaa kun en jäänyt aivan viimeiseen minuuttiin asti vääntämään. Ärsyttää vain, kun on tullut nyt kirjoitettua vain esseitä, niin oli todella vaikea muistaa taas miten vastaustekstiä kirjoitetaan.

Kani Koipeliini on lapsuuteni rakkaimpia teoksia, mutta täytyy sanoa että ei ollut kauhean helppo eritellä teemoja yhdestä luvusta! Tai sitten en vain osaa :D
 
purr sanoi:
erikoisen paljon painotettu Sofi Oksasta, kolme viidestä on kuitenkin aika paljon!

Tulipa suorastaan nostalginen olo. Meillä aikoinaan aineistopohjaisessa aineessa kaikki 12 aihetta käsittelivät tavalla tai toisella tasa-arvoa. Vähänkö oli ärsyttävää yrittää keksiä niistä kirjoitettavaa.
 
Itse tein 1, 2 ja 4. Lyhennelmä oli helppo, jos vain on osannut tehdä oikein ja muistanut kaikki referaatin vaatimat asiat. Mainoksesta sai hyvin irti vaikuttamisen keinoja, mutta mainoksen tarkoituksesta ei asiaa juuri riittänyt. 4 nyt tuli tehtyä, kun Kani Koipeliini oli runomuotoinen ja ei minulle auenttu ollenkaan. Mutta tehtävät olivat selviä, toisin kuin joissaan joita ollaan katsottu tunneilla. Ei mitenkään mahdoton koe.
 
Ylös