YouTubesta musiikkia

Tällainen helmi on ilmestynyt YouTubeen! Tallenne vuodelta 1986 Kirkan keikalta Helsingin Kaivopuistossa, Kirkan versio Rainbown Long Live Rock n' Roll -biisistä.

Seuraa silminnäkijän todistus. Oltiin teineinä kavereiden kanssa tuolla keikalla ja vähän naureskeltiin siellä yleisön seassa seisoskellessa että hehheh, tässä sitä nyt odotetaan jotain Kirkan iskelmäkeikkaa, hehheh. Kirkahan oli meistä sitä paitsi ihan ikivanha, kun oli jo 36-vuotias käpy. No ei olis voitu olla enempää väärässä. Kirka veti hevikeikan, ja vielä sellaisen että puoli puistollista ihmisiä tippui ihan totaalisesti persiilleen. Tuosta on 30 vuotta aikaa ja muistan vieläkin että oli lämmin kesäpäivä ja paljon porukkaa ja me oltiin ihan haavi auki että mitä täällä oikein tapahtuu! Aika nöyrinä käytiin keikan jälkeen pyytämässä nimmarit. Sekin jäi mieleen, että Kirka vaikutti tosi mukavalta.

Jälkeenpäin vasta mulle selvisi, että Kirkahan oli todellakin rock-mies, vaan kun iskelmä toi leivän pöytään. Harmi sikäli, että hevimaailma menetti siinä loistavan laulajan.

Kirkahan teki kasarilla myös kaksi hevialbumia, R.O.C.K. ja The Spell.

Pitkä esipuhe, mutta katsokaa tää:

 
Olihan tuo Kirka sellainen. Vuosituhannen vaihteessa kävin hänen hotellikeikallaan ja puolet setistä koostui rokista, toinen puoli iskelmistä. Kirka oli selkeästi (kuten hän silloin lauloikin) Born To Be Wild, mutta pelkästään rokkaamalla hän ei olisi saanut kaikkia laskujaan maksettua. Sääli sinänsä.
 
En ole Kirkan tai hevin fani mutta on kyllä aika kova veto.

Minulle tulee aina näihin aikoihin tarve kuunnella Liisa Akimofin Alkava pimeä vuodenaika. Meillä ei kuunneltu kauheasti musiikkia kotona (muuta kuin ehkä radiosta taustalla) mutta jonkun verran vanhemmillani oli levyjä ja yksi niistä oli Akimowskaja Sisters & Bros.:in samanniminen levy, jolta tuo oli suosikkilauluni. Kuuntelen edelleen syksyisin levyä läpi, tosin nykyään Spotifysta, ja se on muutenkin todella hyvä. Nykyään ehkä ymmärrän lauluja myös vähän paremmin, esim. transsukupuolisesta strippaajasta kertova Georgina ei tainnut oikein avautua silloin minulle.

 
Kiitän @Ereine'ä tästä videosta, koska sen lisäksi, että biisi oli menevä ja hauska, se johdatti minut vahingossa Tuula Amberlan luokse, ja hänen tuotantoaan olen parina viime päivänä kuunnellut hyvin tyytyväisenä. Uudet musiikkituttavuudet, arjen suuria satunnaisia ilonaiheita. :)

Edit: No laitetaan nyt sitten itsekin musiikkia Youtubesta.
 
Minun suosikkini Tuula Amberlan (aika huonosti tuntemastani) tuotannosta on Onko se Lenin. Se on sopivan kummallinen.

 
Tuo on ihan mahtava, törmäsin tähän aikoinaan netissä ja kyllä sai hienot naurut. Muutamia vuosia sitten kun tv:stä tuli vielä viihdeohjelma nimeltään Biisikärpänen, oli siinä erään kerran tehtävänä että kisaajan olisi pitänyt osata jatkaa tuon sanoja. :D
 
Olo on aika lailla tällainen ennen muuttoa. Parin viikon päästä pitäisi olla uudessa osoitteessa.

 
Tässä biisi, joka on oikeasti mielenkiintoinen. Jään aina kiinni seuraamaan laulajan suuta ja ääntämistä / laulamista. Osa varmaan tunnistaa tämän eräästä suositusta komediasarjasta. :)

 
  • Like
Reaktiot: Tik
Kaveri suostutteli minut eilen pitkästä aikaa keskustaan bändiä kuuntelemaan. Ei tarvinnut pettyä (kaverin kuvaama) :
 
Gigarackett on itserakennettava infraääniä tuottava puhallin. Ne siellä räpättää. En osaa sanoa kuinka tarkkoja nuotteja tulee mutta Bobo on ammattilaismuusikko.
 
Steve'n'Seagulls on tehnyt blue grass -version The Offspringin biisistä Self Esteem. Kiinnostuin siitä tarpeeksi etsiäkseni alkuperäisen käsiini ja tykästyin siihen kunnolla. Video on turhan sekavaa katsottavaa ja vie turhaan huomion riipaisevasta sanoituksesta, joten tässä tarjolla sanoituksellinen versio:


Jos olen aiemmin kuullut biisin tuoreempana, niin olen varmaan sekoittanut bändin Nirvanaan, vaikkei tämä mitään grungea olekaan; tämä on punkkia.

The Offspring kuuluu laittaneen Steve'n'Seagullsin coverin FB-sivuilleen! Hyvä!
 
Last edited:
Tolkien-elokuviin tehty musiikki vastaa vain harvoin Tolkienin teosten minussa synnyttämiä mielikuvia. Sen sijaan esimerkiksi tämä saksalainen sotilaslaulu sopisi aivan täydellisesti vaikkapa Gondolinin tai Minas Tirithin muureillle rynnäköiville ja siellä odottavasta sotasaaliista iloitseville örkeille. (Die Mauern wir erklettern, Die Türme wir Zerschmettern...)

 
Klassinen jazzbiisi, useimmat Suomessa muistavat tämän joko Olavi Virran tai Hullujussin versiona. Alkuperäinen on kaiketi tämä.
 
Ylös