Sairastamisesta

Sairastaminen on usein ärsyttävää ja sitä on puitu monesti ärsytystopikissakin, mutta kokeillaan onko se oman keskustelunsa arvoinen. Eli saa purkaa ärsytystään sairastamisesta, saa varoitella väkeä tietyllä suunnalla liikkuvista taudeista tai puhua sairastamisesta ja sairauksien hoidosta noin laajemminkin.

Minua hermostuttaa tällä hetkellä sillä töissä on liikkeellä ilmeisesti kahden tyyppistä vatsatautia. En tahtoisi viettää joulua vessassa enkä missään nimessä saada mitään vatsatauteja nyt muutenkaan. Olen kyllästynyt oksentamiseen. Valitettavasti toinen vatsataudeista on ilmeisesti noro. Tauti jonka olen kerran sairastanut (melkoisen rajuna) ja jonka likaisiin yksityiskohtiin en mene sen tarkemmin, mutta iso kiitos Incanukselle joka piti huolta nesteytyksestäni hyvin haisevista olosuhteista huolimatta. Noro on sellainen tauti jota oikeasti vähän pelkään enkä missään tapauksessa tahtoisi ikinä saada sitä uudestaan.

Kaikki sairastaminen on tylsää, koska kipeenä ei voi tehdä mitään, ellei ole niin vähän kuumetta että voi vain maata sohvalla ja katsoa tv:tä. Mutta niissäkin tapauksissa on yleensä parempi mennä kouluun, koska kotona läksyjä ei kuitenkaan jaksa tehdä kunnolla. Kaiken lisäksi minulla on taipumus sairastua noin kuukaudeksi kerrallaan, joten kerran sairastuttuani olen vaarassa pudota koulussa kärryiltä totaalisesti. Kaikkein eniten ärsyttävä tauti on mielestäni influenssa/ääni pois/mahatauti, joka minulla on ollut kerran, ja se kyllä riitti. Angiinakin on inhottava. Sen ainoa hyvä puoli on se, että ainoa asia mitä pystyy syömään, on jäätelö. Eniten ärsyttää varmaankin lomalla sairastaminen. Perjaatteessa lomalla saisi tehdä mitä tahansa, mutta jos silloin hyökkää jokin tyhmä ja ilkeä flunssa kimppuun niin johan ärsyttää. Yleensä kun lomaflunssilla on taipumus parantua heti loman loputtua. No, eipä tässä muuta, paitsi että sairastaminen on kyllä ehkä maailman ärsyttävin asia.

Sidhiel sanoi:

Kaikki sairastaminen on tylsää, koska kipeenä ei voi tehdä mitään, ellei ole niin vähän kuumetta että voi vain maata sohvalla ja katsoa tv:tä. Mutta niissäkin tapauksissa on yleensä parempi mennä kouluun, koska kotona läksyjä ei kuitenkaan jaksa tehdä kunnolla. Kaiken lisäksi minulla on taipumus sairastua noin kuukaudeksi kerrallaan,

Click to expand...

Nyt voin kuulostaa ärsyttävältä tädiltä ja saatan kaiken lisäksiolla olla ihan väärässä, mutta antakaa se minulle anteeksi ja korjatkaa josx olen ihan hakoteillä, mutta paras lääke flunssaan olisi lepo. Onko mahdollista että pitkittyvä tauti johtuisikin siitä jos et malta jäädä lepäämään vaan menet puolikuntoisena kouluun? Tietysti yskä ja nuha jää helposti vaivaamaan kuukaudeksi itse muun taudin mentyä ohi.

Minulla taas vaihteeksi yskä. Oli se jo yhden talven välissä pois. Parina talvena sairastin nimittäin todella rajun yskätaudin joka vaan kesti ja kesti. Köhin ja yökin limaa ja välillä piti nukkua nojatuolissa kun vaaka-asento aiheutti niin rajua yskimistä. En mene nyt takuuseen, mutta muistelisin yskän kestäneen oikeasti pari kuukautta.
No nyt on helpompi ja yskäkin menossa jo pikkuhiljaa pois. Eli pitäkää peukkuja ettei täsmä yskä pitkittyisi sellaisiin mittoihin.

Otin muuten ensimmäistä kertaa ikinä influenssarokotteen tänä syksynä. Edes sikainfluenssan aikaan en ottanut piikkiä vaikka työn puolesta minulle kuuluvat influenssarokotteet. Mitään oireita ei rokotteesta tullut vaikka varoittelivat että voi tulla flunssainen olo tai voi käsi kipeytyä pitkäksikin aikaa. Toivottavasti rokotteesta nyt kuitenkin on jotain hyötyä.

Au au au auh! Ja vielä kerran au.
Meikäläisellä on tällä hetkellä sen verran kiusallinen vaiva, etten ole kehdannut sitä mainostella vielä kenellekään. Tosin tätä menoa on kohta miltei pakko käväistä lääkärissä.

Varoituksen sana niille, jotka tykkäävät itseni tapaan turhan paljon lueskelemisesta vessassa käydessään. Istuminen pöntöllä pitkiä aikoja saattaa aiheuttaa näes huonolla säkällä peräpukamia ja ne ovat lievinäkin joskus aika sietämättömiä, kuten allekirjoittanut voi vahvistaa. Aluksi tuli suuria määriä verta meikäläisestä ja sitten kipua ja kutinaa tietyille alueille niin paljon, että välillä nousee ihan kylmä hiki otsalle.

Olen alkanut vältellä istumista ja vessassa käyntiä parhaani mukaan ja lisätä liikkumista ja urheilua. Toivon mukaan auttaa piakkoin.

Jaamar sanoi:

Sidhiel sanoi:

Kaikki sairastaminen on tylsää, koska kipeenä ei voi tehdä mitään, ellei ole niin vähän kuumetta että voi vain maata sohvalla ja katsoa tv:tä. Mutta niissäkin tapauksissa on yleensä parempi mennä kouluun, koska kotona läksyjä ei kuitenkaan jaksa tehdä kunnolla. Kaiken lisäksi minulla on taipumus sairastua noin kuukaudeksi kerrallaan,

Click to expand...

Nyt voin kuulostaa ärsyttävältä tädiltä ja saatan kaiken lisäksiolla olla ihan väärässä, mutta antakaa se minulle anteeksi ja korjatkaa josx olen ihan hakoteillä, mutta paras lääke flunssaan olisi lepo. Onko mahdollista että pitkittyvä tauti johtuisikin siitä jos et malta jäädä lepäämään vaan menet puolikuntoisena kouluun? Tietysti yskä ja nuha jää helposti vaivaamaan kuukaudeksi itse muun taudin mentyä ohi.

Click to expand...

Pakko on mennä kouluun, että keskiarvo pysyy niin korkealla kun haluan se pysyvän. (en toki ole työnarkkari, enhän ) Toinen syy siihen, että menen kipeenä kouluun, on se, että vaikka en menisikään kouluun ja jäisin kotiin sairastamaan, taudilla menee noin kuukausi parantumiseen, ja senkin jälkeenkin yskittää ainakin pari viikkoa. En vain voi olla niin pitkiä aikoja pois koulusta. Tiedän kyllä, että olisi paljon terveellisempää levätä, mutta toisaalta, koulussa on niin helppoa, että siellä ei tarvitse muuta kuin istua, ja tehdä vähän tehtäviä, joten lepään suurinpiirtein yhtä paljon koulussa kuin kotona. Liikkatunnille en tietenkään kipeänä mene

Minusta tämä sairaana töihin meno alkaa olla normi koko yhteiskunnassa, ei pelkästään koulussa. Kun työntekijämäärä on optimoitu ( ), ei herkästi jäädä pois, koska
a) pelätään seuraavaa yt-kierrosta
b) ei haluta sälyttää omia töitä työkavereille
c) työt odottavat moninkertaisina takaisintullessa

Tuo on surullisen totta. Itsekin poden aina huonoa omaatuntuoa jos olen töistä pois sillä tiedän että se lisää muiden työtaakkaa huomattavasti ja hankaloittaa päivän sumplimista läpi. Jotkut hyvinkin arkiset toimet kuten esimerkiksi päiväkotilasten ulos pukeminen tai sisään riisuminen vaativat onnistuakseen sen tietyn määrän aikuisia. Joku ulos, joku kuraeteiseen, joku lokeroille ja joku ryhmätilaan vastaanottamaan lapset. Sujuvamman saa jos löytyy vielä vessavahti. Myös nukuttaminen vaatii pienempien kohdalla hyvin onnistuakseen sen tietyn aikuiskiintiön. Jos väkeä on liian vähän niin tulee levottomuuksia ja kaaosta.
Silti lapsilta vaaditaan se yksi kuumeeton päivä kotona tai vatsataudissa oireeton vuorokausi. Sama sääntö on aikuisillakin, mutta harvemmin siihen itsekään taipuu. Jos edellisenä päivänä on ollut vaan vähän lämpöä ja illalla kuume on jo laskenut niin sitä vaan lähtee töihin.
En tiedä voiko tällaiselle kulttuurille edes tehdä mitään. Miten asiaa lähtisi korjaamaan ja kenen se pitäisi tehdä? Onko se edes korjattavissa? Miten muissa maissa on tapana?

Asian saisi korjattua lähinnä pitämällä vähän ylimitoitettua henkilökuntaa tai ylläpitämällä sijaisreserviä. Meilläkin viime yt-neuvotteluissa vedettiin väki niin vähiin, että kun Pichu viimeksi sairastui, työvuorosuunnittelija pyysi minua olemaan sairaan lapsen kanssa kotona enintään kaksi päivää, koska kolmanneksi ei yksinkertaisesti olisi ketään tuuraajaa. Toimeksiantajalle kun ei oikein voi sanoa, että "sori, teillä ei nyt vain tänään ole ketään hoitamassa puhelinvaihdetta ja ottamassa vieraita vastaan".

Olen perin huono sairastaja, sillä ajattelen huonoa oloa liikaa. Nytkin ikään kuin tunnustelen kutinaa kyljessä ja vedän koehenkäyksiä odotellen ysköskohtausta. Eläimet loikkivat menemään, vaikka niiltä puuttuisi jalka, mutta minä kärvistelen tuskaisena pystymättä keskittymään johonkin tekemiseen. En tiedä, miten selviytyisin työnteosta sairaana pakon iskiessä.

Minulla lukioaikoina keho sopeutui elämänmenoon, myös sairastamisen suhteen, ja sairastumiseni ovat siitä lähtien noudattaneet samaa tiukkaa kaavaa:
1. ensimmäisen päivän loppupuolella nousee 40 asteen kuume, kurkku tulee kipeäksi ja oksettaa.
2. kuume on kestänyt läpi yön toisen päivän aamuun ja kestää edelleen läpi päivän. Olen vuodepotilas ja juon paljon, syön hyvin jos maha sallii ja nukun. Lääkkeitä en tähän mennessäkään yleensä ole vetänyt vaikka kuume olisikin ollut vuorokauden 40 asteen hujakoilla. Kuume on tiettyä tarkoitusta varten ja sillä hyvä. Jos minä kerran kestän sen lämpötilan ilman hourailuja niin antaa mennä.
3. toisen yön nukuttuani kuume on yleensä madaltunut lämmöksi tai lievemmäksi kuumeeksi, tai sitten sitä ei ole. Olen siitä hassu ihminen etten tunne 38 asteen kuumetta, siispä olen useasti käynyt lukion alkuaikoina ihan iloisena koulussa, toki vähän on väsyttänyt mutta olen se luullut olevan pelkkää väsymystä. Tänä päivänä olen yleensä tehnyt läksyt ja sen jälkeen mennyt saunaan. Tiedän klassisen "älä mene saunaan kuumeisena," mutta minulta saunominen poikkeuksetta on katkaissut taudit ja kuumeilut.
Seuraavana päivänä saattoikin mennä sitten taas opiskelemaan. Yleensä nämä taudit ajoittuivat hienosti viikonlopuille, jolloin ensimmäinen päivä olisi perjantai ja sunnuntaina tauti oli jo nujerrettu. Sairastamiseen kuuluivat myös ensimmäisen lomaviikon megakuumeet. Silloin oli viikko 40 asteen kuumetta ja piti käydä jo lääkärissä ihmettelemässä, mitä tapahtuu. Joka kerta minulle sanottiin että monet suorittajat käyvät kysymässä samankaltaisista ilmiöistä, joiden taustalla on vaan pelkkä stressin purkautuminen.

Siihen on ihan syynsä miksi kuumeisena ei suositella saunaa. Keho on jo itsessään niin lämmin että lisälämpö voi olla sydämelle todella raskas kokemus. Näin minulle ainakin on kerrottu. Jos on vain vähän lämpöä niin olen kyllä käynyt saunassa, mutta itse välttelen sitä jos on kunnolla kuumetta. Tai jos tuntuu että on pakko saada itsensä vähän säällisempään kuntoon puhtauden saralla niin käyn vaan nopeasti ottamassa parit löylyt ja sitten suihkuun.

Kukin tietysti sairastakoon tyylillään ja lyhytkestoinen kuume ei kai perusterveelle ihmiselle ole vaaraksi, mutta pakko myöntää että ihmettelen ihmisiä jotka jääräpäisesti vaan kärvistelevät korkeassa kuumeessa ilman lääkkeitä. Minulla on kuumeisena sen verran kurja olla että buranalla olon helpottaminen on ihan tervetullutta, enkä ole tarpeeksi vakuuttavia todisteita kuumeen laskemista vastaan kuullut että viitsisin kärsiä. Minä ja puolisoni sairastuimme joulun alla molemmat johonkin lenssuun joka alussa nosti päiväksi 39+ asteen kuumeen, ja puoliso on tätä kärvistelijätyyppiä niin olihan sitä aika kurja katsoa. Minä vieläpä toivuin paljon nopeammin toimintakuntoiseksi (mikä luonnollisesti ei luultavasti mitenkään johdu lääkkeistä, mutta saattaisi johtuakin)

Jos kärsii pitkään oireista, joille lääkärit eivät löydä mitään selitystä ja kuuntelee pitkään asiantuntevampien tahojen vakuutteluja siitä, ettei mikään ole vialla, voi alkaa uskoa, että oireet ovat vain kuvitelmaa.

Mutta vaikka minulla on ihan oikea diagnosoitu oireyhtymä, olen nyt vastoin parempaa ymmärrystäni alkanut uskoa, että liioittelen oireita ja/tai vähättelen aiempien lääke- ja hoitokokeilujen vaikutusta. Kahden vuoden jälkeen ne tärkeimmät ja tehokkaimmiksi sanotut keinot eivät ole auttaneet juuri yhtään eikä ongelmalle ole löytynyt edes aiheuttajaa (joita kyllä tiedetään olevan useita erilaisia, ne eivät vain nähtävästi päde minun kohdallani).
Kävin äskettäin testauttamassa taas yhden potentiaalisen taustavaikuttajan ja testitulos oli taas "kaikki aivan normaalia". Iski epätoivo. Osaan kyllä vertaisryhmässä muistuttaa muita kohtalotovereita siitä, ettei tämä ole heidän korviensa välissä. Järjellä tiedän, etten minä ole poikkeus. Mutta jotenkin aina vain löydän itseni samasta ajatusketjusta, jossa väitän itselleni, että jokin tässä ei ole aitoa. Että minä en oikeastaan edes ansaitse niitä seuraavia, mahdollisesti radikaalimpia hoitoja, koska kaiken aiemman olisi pitänyt auttaa ja minä en varmaankaan vain ole yrittänyt riittävästi parantua tai sitten minä vain pessimistinä alunperinkin liioittelen oireita.

Siinäkin yksi kamala ristiriita. Parantumista ei pitäisi ajatella suorituksena, mutta toisaalta pitäisi kuitenkin ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnist eikä jäädä passiivisena odottamaan, että asiat muuttuisivat. Miten niiden välissä voi tasapainotella?

Noniin. Hauskuus alkaa. Kuume on vain noussut eilisestä ja nyt ollaan jo pirteässä 38 asteessa. Yskin koko ajan ja makaan reporankana sängynpohjalla. Onneksi nenä ei ole enää tukossa joten pystyn sentään hengittämään. Pelko siitä, että lukiolaisten keskuudessa pyörivä mahatauti iskee tähän päälle on suuri koska sen verran moni on kipeänä. Varmaan yli puolet koulun abeista eli 40 ihmistä on joko tässä flunssassa tai mahataudissa tai jopa molemmissa. Huomenna sitten kirjotetaan tai itketään ja kirjoitetaan..

Olen 40 asteen kuumeessa enkä pysty nukkumaan. Otin Buranaa ison annoksen päivällä kokeillakseni Steelsheenin neuvoa, josko kipulääkkeet auttaisivat, mutta tauti hyökkäsi vain ärhäkämpänä päälle. Kahdentoista tunnin jatkuva lääkitys ei riittänyt pitämään kuumetta loitolla. Ajattelin siis että ehkä on parempi sairastaa ilman lääkkeitä, ja se jopa toimi hieman: kuumeeni ei noussut pilviin ja pää oli selvempi ja pystyin hieman nukkumaan. Kehoni toimii todella kummallisesti. Huomenna pitää mennä kyllä lääkäriin. Toinen vuorokausi näin korkeaa kuumetta ei ole hyvä, saati normaali asia. Onneksi pystyn juomaan ja syömään, ja minulla on paljon hedelmiä ja marjoja jääkaapissa ja pakkasessa. Jos vointi sallii, huomenna voisi koittaa valmistaa Vilukissan villatakki-flunssajuomaa (tai minkä niminen olikaan) ja juoda sitä antaumuksella.