Ardasta kertovat kirjat: historiaa, perimätietoa vai myyttejä?

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Olen aina pitänyt Silmarillionia nimenomaan mytologiana jolla on hyvin vähän tekemistä Keski-maan todellisen synnyn ja historian kanssa.
Vaikka tämä ei ole varsinainen topikin aihe niin se särähti korvaan. Silmassa kumminkin tavataan samoja hahmoja joita myös Tarun aikaan Keski-Maassa kulki ja hahmoja joilla on pitkä muisti. Sellaisiakin jotka ovat tulleet lännestä. Lisäksi haltioilla on paljon lauluja menneistä ajoista ja jos haltioista osa on jo elänyt nämä menneet ajat niin he lienevät pitäneet huolen että jos pientä liioittelua ja omien sankaritöiden korostamista ei oteta lukuun laulujen tarinat olisivat suunnilleen oikein. Silmarilit ovat myös todellisia ja niitä on jäljellä vielä sormuksensodan aikaan. Kuten myös Morgothin petoja. Sankareiden jälkeläisiä tallustelee pitkin maata ja enteilläkin on pitkä muisti. Toki Silmaa voi helposti ajatella niin että se on tositapahtumiin perustuva, mutta kirjoittajansa oma tulkinta. Eli kaikki yksityiskohdat eivät välttämättä pitäisi paikkansa, mutta suuret linjat kyllä ja pohja olisi vahvasti totuudessa.
Tässä kohtaa keskustelu kääntyy kyllä jo vähän uskonnolliselle linjalle ja nyt minä löydän itseni poikkeuksellisesti puolustamasta uskomuksia, ei faktoja ja se vähän hämmentää minua.
 
Mitä tulee Silmarillioniin ja Keski-Maan (sekä kuolemattomien maiden eli Ardan kokonaisuudessaan) syntyyn, siitähän kerrotaan lähinnä Ainulindalëssa. Tämä teos on kirjoitetussa muodossaan ilmeisesti ihmisten tekoa, mutta sen sisältö on saatu haltioilta, jotka puolestaan ovat kuulleet sen valarilta itseltään.

Haltiatkaan tuskin pystyivät ymmärtämään täysin, mistä oli kysymys maailman luomisessa, ja valar luultavasti koettivat selittää asiat heidän käsityskyvylleen sopivin ilmaisuin. Tässä tapahtui ensimmäinen siirtymä historiasta kohti myyttejä. Haltioiden parissa luomiskertomus välittyi pitkään suullisena perimätietona, kunnes Rúmil kirjoitti sen ensimmäisen kerran, ennen noldorin pakoa. Miten paljon hän on jättänyt pois suullista perimätietoa ja muotoillut sitä? Myöhemmin Rúmilin tekstin välitti ihmisille toinen oppinut Pengolodh, ja takuulla tässä vaiheessakin jotakin muuttui, jäi pois ja kenties liittyi mukaan.

Voimme vain aavistella, miten lukuisten kopiointien ja muutosten kautta teksti välittyi viimein meidän Ajallemme (kuudennelle tai seitsemännelle?) Tolkienin muistiin merkittäväksi. Eikä se päättynyt edes siihen, vaan hänen poikansa meni vielä pistämään oman lusikkansa soppaan hoitaessaan isänsä tekstejä julkaisukuntoon. Ehkä koko tämän kymmeniä tuhansia (?) vuosia kestäneen tradition suurimmat ja tuhoisimmat vääristymät tapahtuivatkin juuri meidän Aikamme 1970-luvullla.
 
Täytyy tosiaan tarkentaa että tuohon minun tulkintaani vaikuttaa paljon juuri Silmarillionin "raamattumaisuus".Monien tapahtumien mittasuhteet ovat liian kosmisia jotta osaisin kuvitella ne sellaisenaan todeksi kuten sormusten herran tapahtumat.Olen ajatellut ne sellaisena ympäripyöreinä ja vahvasti liioiteltuina tarinoina,legendoina ja myytteinä siis.Toki siellä on nämä henkilötarinat ja yksittäiset uroteot ja sodat jotka kelpaavat sellaisenaan mutta jostain syystä mä koen keskimaan todellisempana jos sen historia on samalla tavalla legendaa kuin vaikkapa Kalevala tai Kreikan mytologia.Siis sellainen faktan ja fiktion sekoitus johon Keski-maan kansat uskovat mutta lukijan ei oleteta ottavan sitä kirjaimellisesti todeksi.
Musta on vaan mielekkäämpää ajatella asia näin koska se tekee Keski-maan hepommin lähestyttäväksi.Todellisemmaksi.En osaa tätä paremmin selittää. :)
 
Tikin selostus on hyvä ja aika samoilla linjoilla kuin omat ajatukseni, mutta ehkä luen Silmaa vielä vähän enemmän kirjaimellisena kuin Tik. Mutta pohja-ajatus hyvinkin sama. Eli eri kertojat ovat aina hiukan muuttaneet tarinoita, järjestys on voinut vaihtua, jotain on liioiteltu ja joitain tipahtanut kokonaan pois. Ajalta ennen haltioita tiedot olisivat varmasti enemmän hatarat, muuttuneet ja ehkä jopa Valarin itsensä toimesta kerrottu hiukan toisin kuin asia oikeasti tapahtui, mutta haltioiden syntymän jälkeistä aikaa pidän melko luotettavana. Vaikkakin kuten Tik sanoi niin useat kertojat ovat varmasti tehneet omia muutoksiaan.
Minä toisaalta ajattelen niinkin että alkuaikojen Keski-Maa ei ehkä ollutkaan niin helposti lähestyttävä vaan ehkä vähän jumalallisempi paikka (mikä on hassua, sillä en oikeasti ole yhtään uskonnollinen ihminen). En pysty lukemaan Silmaa samalla ajatuksella kuin raamattua, mutta sen syyt taas ovat jossain ihan muualla enkä ala niitä tässä avaamaan.
 
Tästä pitäisi perustaa oma topikkinsa.Mulla on Silman lukemisesta todella pitkä aika ja muistikuvat on aika hatarat.THS on mulle se tärkein kirja ja Silmarillion on tavallaan kirja kirjassa.Tavallaan ja tavallaan,eikös nuo kaikki kirjat ole olemassa myös keski-maassa.Noh,ehkä mä aloitan uuden ketjun tästä aiheesta kun menee niin paljon ohi varsinaisen aiheen kanssa.
 
Silmarillionista taitaa olla jo valmiina vanha topikki. Sopisikohan nämä viestit siirtää vaan siihen jatkoksi vai tarvitaanko/halutaanko perustaa ihan uusi keskustelu?
 
Mun puolesta voi kyllä siirtää.Toisaalta keski-maa kirjojen suhde toisiinsa keski-maan todellisuudessa voisi olla oman topikin arvoinenkin.
 
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, jota itse en ole tullut koskaan aiemmin pohtineeksi. Nyt kun ajattelen asiaa, huomaan pitäneeni Silmaa ja Tarua varsin kirjaimellisesti tosina. Ehkä osittain sen takia, että Tolkien tarkoitti Silman tarustoksi, jonka voisi omistaa mytologiaksi Englannille. Kun Taru on samaa maailmaa ja meille jossain määrin yhtä fantastista kuin Silma, luulen ajatelleeni niitä osiksi samaa mytologiaa, ja siten myös ajatellut ne omassa universumissaan yhtä tosiksi. Jännä, ja varsin huomion arvoinen, ajatus sinänsä, että Taru olisi kirjaimellisemmin totta ja, että Silmarillion olisi vertauskuvallisempi ja tavallaan mytologia mytologian sisällä.
 
Kiitos uudesta topikista!Mä aloin nyt kiinnostua tosissaan tästä aiheesta.Ja miten olen ylipäätään saanut tällaisen vaikutelman kirjoista?Mä en ole koskaan ajatellut koko asiaa tarkemmin.Se on vain tuntunut jotenkin itsestään selvältä.
Suurin syy varmasti on siinä että luin THS:n ensimmäisenä(onko joku muka lukenut silmarillionin ennen sormusten herraa?)ja sitä lukiessa Keski-Maa todellakin muuttuu eläväksi todellisuudeksi.Tuskin olen ainut jolle on käynyt näin.
Silmarillion on upea ja järkälemäinen teos mutta kerronnaltaan etäinen.Mulle tulee sitä lukiessa tunne että luen sitä ikään kuin keski-maalaisen silmin.Sama tapahtuu myös Hobittia lukiessa.Sen kerronta on liian erillaista joten sen on pakko olla oikeasti Bilbon kirjoittama. :)
Onko mun persoona jakutunut sormusten herran takia?Käy niin kuin Klonkulle.
 
(onko joku muka lukenut silmarillionin ennen sormusten herraa?)

Minä! Siinä samalla spoilauduin totaalisesti Sormusten herrasta luettuani myös Mahtisormukset kirjan lopusta. Mutta joka tapauksessa tämä lukemisjärjestys vaikutti perusteellisesti maailmannäkemykseeni: kolmannen ajan lopun tapahtumat ovat aina olleet mielessäni jotenkin vähäarvoisempia kuin Kivien sota ja sen huipentuma Vihan sota. Ja olen aina nähnyt Sormusten herran kokonaiskuvan eli Silmarillionin kautta. Ehkä tämä myös aiheutti sen, että The History of Middle-earth oli minulle silkkaa hunajaa. Ja Sormusten herraa lukiessani minua harmitti koko ajan se, miten vähäiseen osaan haipuvat haltiat olivat jääneet.
 
Mielenkiintoista.Mun mielestä taas sormusten herran viehätys on juuri siinä että se on vain pintaraapaisu siitä valtavasta maailmasta jonka Tolkien on luonut.
Tavallaan haikeat jäähyväiset Keski-maalle jota tulee ikävä.Taidan olla vähän romantikko.
Jostain syystä Keski-Maan historia toimii mulle paremmin kuin se on vain sellainen epämääräinen mielikuva jostain suuresta ja mahtavasta.Mytologia siis.
Jos otan Silmarillionin sellaisenaan ja kirjaimellisesti keski-maan historiana se tappaa juuri sen mytologisen ulottuvuuden koko asiasta.
 
Minun on kyllä rehellisyyden nimissä myönnettävä että ajattelin Silmarillionin aina samoin kuin Atheon kunnes luin Homppapompan viestin ja aloin ajatella asiaa. Silloin vasta muodostin oikeasti käsitykseni asiasta.
Mutta jos siirrytään Hobittiin niin se on ollut minulle aina enemmän tai vähemmän Bilbon kirjoittama satu joka kyllä pitää paikkansa, mutta erilaisen tyylinsä takia on aina ollut vähemmän vakava kuin muut kirjat. Tähänkään ajatukseen on ole perehtynyt koskaan syvällisemmin, mutta Hobitti on silti ollut enemmän nuotiotarina tai jännittävä iltasatu kuin varsinaisesti menneitä tapahtumia käsittelevä kirja.

Edit. Ehkä vaikka en ole kovin uskonnollinen niin Silmarillionin tulkitseminen enemmän historiallisena kuin mytologisena kirjana on jonkinlaista kaipausta siihen että maailmassa olisi oikeasti tällaisia mahtavia luonnonvoimia ja hahmoja joita pitää kunnioittaa ja joilta voi myös yrittää pyytää apua. Olen aina viehättynyt enemmän monijumalaisista uskonnoista ja siksi tämä varmasti kolahtikin minulle niin sopivasti.
 
Mun pitää kyllä lukea Silmarillion uudestaan mahdollisimman pian.Tästä on jo yli 20 vuotta aikaa joten muistikuvat on vähän heikot.Silman todenmukaisuus loppuu minun kohdalla viimeistään niihin maailmanluomiskertomuksiin.Siitä mä tuskin pääsen yli mitenkään.Keski-maan Jumal-olennot mä hyväksyn kyllä mutta enemmänkin sellaisina salattuina voimina joiden olemus ja teot on hämärän peitossa.
Mun käsitykseen Keski-maasta vaikuttaa edelleen vahvasti se ensimmäinen kokemus lukiessani THS:n.En ymmärtänyt kirjan historia-viitauksista mitään mutta mielikuvitus auttoi rakentamaan täydellisen kokonaisuuden.Sitä kokonaisuutta kaikki muut kirjat ja tiedot Keski-Maasta enemmänkin rikkoo kuin täydentää.
Ehkä sen takia mä erottelen ne niin jyrkästi toisistaan.
Hassu juttu että vasta nyt tajusin koko asian.
 
Minulle Keski-Maa on olemassa lähinnä Tarun kuvaamana tunnemaisemana, itselläni on ollut hyvin vähän kiinnostusta analysoida niitä historiallisesta perspektiivistä, lähteinä jostain todellisesta. Myöskään Tolkienin kehittelemät kielet eivät ole minulle erityisemmin maistuneet, vaikka niissä toki hienoja sanoja onkin. Ehkä tässä onkin se kohtalon oikku, että Tolkien itse rakasti kieliään ja Silmarillionia, kun taas minä olen lyöttäytynyt yhteen hänen lehtolapsensa kanssa.
 
Kointähten kanssa aika samoilla linjoilla.Kyllä mä välillä tykkää analysoida vähän liikaakin mutta ne on enemmänkin ajatusleikkejä kuin mihinkään faktoihin pohjautuvia juttuja.Vähän niin kuin uusien Jedi-sääntöjen keksiminen Star Wars-universumiin. :)
 
Hauska pohdinnan aihe. En ole tullut koskaan edes ajatelleeksi, että Keski-Maasta kertovat kirjat voisi jaotella "todempiin" ja "mytologisempiin". Minulle ne kaikki ovat samalla tasalla, olkoonkin, että kerrontatapa vaihtelee Lohikäärmevuoren satumaisuudesta Silman legendaarisuuteen. Pahuus on kuitenkin kaikkina aikoina ja kaikissa kirjoissa saman olennon, Morgothin, aikaansaamaa; ensin omakätisesti, sitten palvelijansa Sauronin kautta. Sama suuri tarina taistelusta samoja pimeyden voimia vastaan siis kattaa kaikki kirjat ihan tyylistä riippumatta ja sitoo ne yhteen yhdeksi legendariumiksi.

Muoks: Mitä tulee tämän legendariumin suhteeseen omaan maailmaamme, on toki hauska leikkiä ajatuksella, että se olisi sovitettavissa omaan historiaamme. Leikkiä pidemmälle en sen kanssa kuitenkaan pääse. Siinä missä Kalevala heijastelee esivanhempiemme todellisia uskomuksia ja jossain määrin myös heidän maailmanaikansa todellisia tapahtumia, Tolkienin legendarium on puhdasta fantasiaa.
 
Last edited:
Taivaansuden blogissa on kiintoisia esseitä Keski-Maasta tulkittuna niin, että kirjat antavat yhden version tapahtuneesta. Sormusten herrakin perustuu Frodon kertomukseen, vaikka varsinainen kirja ei kai esitäkään olevansa Frodon kirjoittama vaan Tolkienin oma versio. Myyttien tosiperäisyyttä kolmannella ajalla Tolkien on itsekin pohtinut Taivaansuden mukaan ainakin kirjoituksessa Myths Transformed:
“What we have in the Silmarillion etc. are traditions (especially personalized, and centered upon actors, such as Fëanor) handed on by Men in Númenor and later in Middle-earth (Arnor and Gondor); but already far back – from the first association of the Dúnedain and Elf-friends with the Eldar in Beleriand – blended and confused with their own mannish myths and cosmic ideas.”
(Kuinka pyhiä kirjoituksia on tulkittava?)

Eikä se päättynyt edes siihen, vaan hänen poikansa meni vielä pistämään oman lusikkansa soppaan hoitaessaan isänsä tekstejä julkaisukuntoon.
Maailman ulkoisesti Silmarillionin viehättävä myyttisyys syntyy osin siitä, että se on Christopherin kokoama versio isänsä ristiriitaisista ja katkonaisista kertomuksista. Näin ollen se ei ole kirjoittajan viimeistelemä legendaarumi, vaan paloista jälkikäteen koottu ja siten hieman epäyhtenäinen teos. Se on varmaan osasyynä siihen, että monet pitävät sitä liian vaikeana lukea. Tietysti se on myös realistisen Tarun jälkeen kummalista eeppistä tyyliä, jossa Lúthien vaivuttaa koko Angbadin uneen ja Silmaril vain otetaan Morgothilta, mitkä on vaikea kuvitella Tarussa tapahtuvaksi.
 
Ehkä lähinnä tähän ketjuun liittyy uusin ihmetyksen aiheeni. Narn i Chîn Húrinissa on selitystä kaipaava lause. Sen päräyttää ilmoille Túrin Nargothrondissa prätköttäessään Gwindorille kuningas Orodrethin neuvostossa:

.The defiance of Húrin Thalion is a great deed; and though Morgoth slay the doer he cannot make the deed not to have been. Even the Lords of the West will honour it; and is it not written into the history of Arda, which neither Morgoth nor Manwë can unwrite?'​

Sama suomeksi:

"Húrin Thalionin uhma on suuri teko, ja vaikka Morgoth voi surmata tekijän, tekoa hän ei saa tekemättömäksi. Jopa Lännen valtiaat pitävät sen kunniassa, ja eikö teko ole kirjattu Ardan aikakirjoihin joita ei voi pyyhkiä pois Morgoth, ei Manwë?"​

Kiinnitin tässä huomiota "Ardan aikakirjoihin", alkutekstissä hieman yleisluontoisemmin "history of Arda", ja aloin miettiä, puhuuko Túrin tässä paitsi lennokkaasti myös kuvaannollisesti eli tarkoittaa yleensä ottaen vain sitä, että historian tapahtumat ovat mitä ovat eikä niitä voi peruuttaa eikä mitätöidä kun ne ovat kerran tapahtuneet. Vai puhuuko hän kirjaimellisesti: että on olemassa konkreettisesti jokin history of Arda (jättäkäämme suomennos huomiotta, se on niin vihjaileva tähän suuntaan) jota joku jossakin kirjoittaa ja jota ei voi pois pyyhkiä?

Olen toki kallellani edelliseen tulkintaan päin, mutta jos jossakin muualla (kenties jopa Kadonneitten tarujen kirjan arkaaisemmassa maailmankuvassa) mainitaan tämä "history of Arda", jälkimmäisessäkin tulkinnassa saattaisi olla järjen hiven.
 
Star warsin luoman "jediuskonnon" tavoin en ihmettelisi että nämäkin Tolkienin kääntämät pyhät kirjat joutuisivat jossain vaiheessa maallistuneiden kirjallisuuskriitikoiden ja psykologien ja kansallismielisten Umbarilaisten kaltoin kohtelimiksi. Tehtävämme voisi olla ylläpitää muistoa noista ajoista joista ei muuta tietoa ole...

Vakavammin puhuen, mikäli nämä olisivat tosia opuksia, meidän olisi vallalla olevan nykytiedon mukaan, hyväksyttävä jumaluuksien olemassa olo. On todennäköistä että jumaluuksien fyysistä läsnäoloa maailmassa puoltavia teorioita ei koskaan voida skeptikkojen mielestä osoittaa todeksi, he ovat niin taitavia sanankäänteissään. Sikäli "Erun usko" mikäli moinen on olemassa, voi tarjota ihmisille lohtua ikuisten epäilysten elämässä, joka lienee skeptikkojen ja ateistien tarjoama vaihtoehto. En todellakaan tiedä kuinka tätä uskontoa harjoitettaisiin puhdasoppisesti, muuten kuin lukemalla näitä kirjoja yhä uudelleen. Itse olen jo harhautunut oikealta tieltä koska olen etsinyt tapoja joilla kertomukset voitaisiin asettaa esihistoriaan. Olen toistaiseksi varma että joku arkeologi olisi niin köyhä, että arkeologien salaliitto, joka pimittää kaikki pleistoseenin aikaiset metallilöydöt ja neoliittisen vallankumouksen laajat kivirakennelmat nuoremman dryaskauden päätyttyä, ei ole totta, sillä salaisuus olisi jo myyty tuhansia kappaleita myyvinä kirjoina maailmalla.

Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö katolinen kirkko olisi voinut keskiajalla tuhota suurimman osan vanhoista uskoista ja niihin liittyvistä kulttiesineistä, näihän melkein tapahtuikin.

Mitä tulee Ardassa kirjoitettavaan History of Ardaan, sitä tekevät Vaire Kutoja ja kaiketi joukko avustajia.
 
Last edited:
Ylös