Pieniä tietoteknisiä kysymyksiä vailla oman aiheen tarvetta

Sattuipas silmään sopivasti tänään annettu Markkinaoikeuden päätös aiheeseen liittyen, jossa kantajat vaihteeksi hävisivät. Linkki alla täyteen lausumaan, mutta pääkohdat kirjailen erikseen:

Kantajia oli kaksi, Scanbox ja Crystalis. Ensimmäisellä oikeudet suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi jälkiäänitettyihin tai tekstitettyihin versioihin A Walk Among Tombstones -elokuvaan, jälkimmäisellä Black Sails -sarjaan.

Scanboxin vaade hylättiin, koska ei kyetty näyttämään toteen, että em. elokuva oli nimenomaan jälkiäänitetty tai tekstitetty, eli ei voitu varmistua siitä, oliko Scanboxilla edes oikeuksia väitetysti jaettuun teokseen.

Black Sails -sarjan osalta ei saatu kiistattomasti osoitettua, ettei vastaajalla olisi ollut avointa W-LAN -yhteyttä, minkä lisäksi vastaaja oli toimittanut käytössään olleet kiintolevyt kolmannelle taholle tarkastettavaksi, eikä niistä löytynyt jälkiä ko. elokuvasta tai sarjoista, eikä myöskään jälkiä totaalisesta ylikirjoituksesta.

Kantajien tekninen todistelu oli kyllä pääsääntöisesti vahvaa joitain pienehköjä puutteita lukuunottamatta, joten näin kouluttamattomaan silmään näyttäisi siltä, että tuo kiintolevyjen tarkastuttaminen ratkaisi asian, varsinkin kun avoimen verkon puolesta puhui vain vastaajan oma ja yhden todistajan lausunto, jossa todistaja ei ollut edes itse käyttänyt vastaajan verkkoa.

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/ind...atekijanoikeudellisetasiat/1486457257268.html

Edit: Tämä voi myös vaikuttaa firmojen haluun viedä yhtään epäselviä tapauksia oikeuteen, tästäkin tuli päälle 50k€ maksettavaa kantajille omista ja vastaajan oikeudenkäyntikuluista.
 
Tuokin tapaus lienee karhukirjeen lähettäjän tiedossa, joten paras keino lienee tarjoutua tarkastuttamaan kiintolevynsä ulkopuolisella taholla, jos lähettäjä alkaa uhkailla oikeudella. Siis tarjoutua, ei vielä tarkastuttaa, sillä sekään ei ole ilmaista. Siinä vaiheessa karhuaja saattaa peräytyä tai kääntää tulisen luomettoman silmänsä polttavan katseen kohti varsinaista rikollista, joka joutuu pakon edessä tuhoamaan todisteet eli hankkiutumaan eroon kiintolevyistään. En ymmärrä, miksi hänen pitäisi päästä tästä kuin koira veräjästä. Hän on todistanut kunniattomuutensa kahdesti: ensimmäisen kerran kun petti luottamuksesi lataamalla laitonta tavaraa yhteytesi kautta ja toisen kun kieltäytyi ottamasta vastuuta konnantyöstään. Jos hän ei oikein ymmärrä tekniikan päälle, hänelle voi vihjaista, että muistikammoistakin saattaa uusilla tutkimusmetodeilla löytyä jälkiä kielletystä materiaalista.
 
K.Ö:n mainitsema tapaus lienee tämä, josta Piraattipuolueen Janne Paalijärvi kirjoittaa US:n sivuilla puheenvuorossaan.

Josko sitten tämä kansankielinen referaatti on asiallinen, Markkinaoikeuden teksti oli maallikolle, sanoisinko, hieman liian perusteellinen että olisin tajunnut siitä h:n pöläystä.

Kointähdelle toivotan mitä parhainta menestystä asian tiimoilla!
 
Kaveri kysyi asiasta firman lakimieheltä. Tämän kanta oli, että ei vastaa tai jos vastaa, niin pyytää vaan karhuajaa ottamaan yhteyttä poliisiin. Tämän jälkeen tulee luultavasti 2-3 kirjettä, jonka jälkeen asia hautautuu unohduksen yöhön.
 
  • Like
Reaktiot: H
Palaan vielä asiaan kuin koira oksennukselleen. Soitin markkinaoikeuteen tänään, ja päätöksessä nro 565-16 oli liitteenä 3528 IP-osoitteen lista. Operaattorin piti luovuttaa näistä yhteystiedot kanteen esittäjälle. Ilmeisesti en ole siis ainoa uhkauskirjeen saanut.
 
Mikähän on vialla, kun printteri tekee toiseen reunaan tuommoista kuvassa näkyvää ylimääräistä ohutta viivaa? Kyseessä on lasertulostin ja vika alkoi vaihdettuani siihen uuden värikasetin (vai miksi niitä sanotaankaan). Vahingoitinkohan siinä prosessissa jompaa kumpaa osapuolta? En näe päällisin puolin "kasetissa" mitään vikaa - tulostimen uumeniin on vaikeampi nähdä. Enkä ymmärrä lasertulostimien toimintamekaniikasta oikein tarpeeksi [22]
 

Liitetiedostot

  • step0001.jpg
    step0001.jpg
    88,5 KB · Katseluja: 0
Selasin tiedostoja resurssienhallinnassa, painoin hiiren nappia pohjassa ja päästin irti. Kone sanoi kopioivansa 73 tiedostoa. Mitähän tein? :wtf:

Terveisin nimim. Hupsista!
 
Kasiwinukka teki tuota joskus. Ai että se oli turhauttavaa. Mikä käyttiksen versio sinulla on?
 
Päivitystä tekijänoikeusasiaan (nämä voisi kenties leikata omaksi ketjukseen?): olen ottanut yhteyttä oikeusapuun, joka vastasi tänään tekijänoikeusfirmalle. Vastaukseni oli, että olen jakanut verkkoyhteyttäni enkä tunnusta ladanneeni itse mitään nettiin. Firmalta tuli jatkokysymyksenä vaatimus osallisten nimien kertomisesta.

Asiaa mutkistaa se, että olen asunut Sopimusvuoren palveluasumisyksikössä syytteen tapahtumahetkellä, ja kaikki osalliset olivat saman järjestelmän piirissä. Sopimusvuori ei luovuta asukkaistaan tietoja ilman poliisin vaatimusta, ja katson, ettei minunkaan tulisi antaa nimiä liian kevein perustein. Vastasin tällä tavoin oikeusapuun.

Katsotaan, mitä tapahtuu.
 
Mitä nettiselainta kannattaa macin kanssa käyttää? Olen vuosia käyttänyt firefoxia, mutta se tuntuu nykyään tolkuttoman hitaalta esimerkiksi safarin rinnalla, joten ajattelin poistaa sen käytöstä. Onko safari hyvä valinta vai onko muita varteenotettavia vaihtoehtoja? Safari nyt tuntuu pelittävän aika nopeasti, mutta en ole muuten täysin mielistynyt selaimeen.
 
En tiedä, kannattaako se, mutta itse olen käyttänyt nyt jo useamman vuoden chromea ja ollut ihan tyytyväinen.
 
Ensinnäkin totean, ettei tekijänoikeusasiassa ole tapahtunut mitään uutta tietooni tullutta. Ilmeisesti olen selvinnyt hyökkäyksestä. Saapa nähdä, nostetaanko lähiaikoina uusia oikeusjuttuja, firmat ovat kai aktivoituneet viime aikoina.

Toiseksi olen aikaissa käydä tänään ostamassa 3,5 mm audiokytkennän jakajan, jotta saisin kuulokkeet ja stereot samanaikaisesti liitetyksi. On rasittavaa vaihtaa näiden välillä, ja kun vielä parikymmentävuotias cd-soittimenikin osoittaa väsymisen merkkejä, on jotain selvästi tehtävä. Varoittakaa minua yritykseni houkkamaisuudesta ennen kuin on liian myöhäistä! Edit. Yritän siis yhdistää vanhat stereot pöytäkoneeseen, vaadittava RCA-3,5mm piuha minulla jo on.

Kolmanneksi olen ihmetellyt tulostuksen hintaa. Noin 1000 tulostusta kestävä laser-värikasetti maksaa peräti 200 euroa! Mustesuihku vaikuttaisi kuitenkin edullisemmalta, mikä ihmetyttää minua, ennen laser oli se edullisempi. Sitten on vielä paperin koko. Tarkoitukseni olisi printata jenkkien letter-kokoon tehtyjä dokumentteja, eikä tuon koon paperia tunnu saavan oikein Suomesta. E-baysta olen löytänyt kuitenkin jo yhden Suomeen toimittavan myyjän. Tässä projektissa ei ole kuitenkaan kiire, joten vinkit olisivat tervetulleita. :)
 
Edit. Yritän siis yhdistää vanhat stereot pöytäkoneeseen, vaadittava RCA-3,5mm piuha minulla jo on.:)
Riippuu vanhoista stereoista. millainen esiaste siellä on, mulla toi on toiminut käytännössä kaikkien muiden RCAn läpi paitsi vinyylisoittimen RCAsta kun siinä oli kuulemma erilainen esivahvistin (samassa kopassa toki) Kuulokeliitännästä vaan stereomikrojakki (se 3,5mm) kiinni tai miksei takaakin jos siellä erillinen kortti, volat joka paikasta koneesta täysille, stereoista nollaan ja testaamaan. Jos mitään ei mistään kuulu stereoiden ollessa puolella volalla, on luultavasti kyseessä pöytäkoneen sisäinen konflikti keskeytysten suhteen, tsekkaa mahdollinen toinen kuulokepaikka ennen kuin rupeat asetuksia koittaa säätää... Nykyään pitäs mennä ihan plug and playnä jos ei oo joku osista kasattu pöytäkone vaan suoraan kaupasta hommattu. Jälkiasennetun äänikortin kanssa noita ongelmia oli, nykyäänhän perusäänikortti taitaa olla emolevyn osana monissa... Ja winkympin asetuksista en tiiä mitään.
 
Last edited:
Minulla oli pöytäkoneen paneelissa toinenkin audioliitäntä, mutta se vaikuttaa hajonneen. Stereot on siis testattu pöytäkoneeseen yhdistetettäviksi kelpaaviksi, mutta mitä sitten kun jakajaa käyttää... No kokeilemallahan se selviää.
 
Ylös