Manga

FreakyMike

Seppä Ilmarinen
Koska anime-threadi on kaivettu taas esiin, niin olisi aika kivaa jos tämän voisi laajentaa enemmän myös sarjakuviinkin. Oma animeinnostukseni on ollut tauolla jo ainakin viime vuodesta saakka, mutta joskus kevät-talvella alkoi kova mangainnostus taas pitkästä aikaa ja olen tahkonnut läpi jo melkoisen määrän eri sarjoja.
Jos palaa ajassa hieman kauemmaksi historiaan, niin ensimmäinen kosketukseni japanilaiseen sarjakuvaan oli luultavasti Keiji Nakazawan "Hiroshiman poika", minkä luin Jalavan julkaisemana pokkarina joskus 90-luvulla. Myös Akira sarjakuvatkin olivat kova juttu hieman sen jälkeen ja kun mangabuumi alkoi kunnolla suomessakin 2000-luvulla, niin tuli hankittua esimerkiksi Dragon Ball, Ranma 1/2, Deathnote, GUNNM, Planetes, Hellsing, Basilisk, GON, Nausicaä sarjat ja joitakin muita yksittäisiä mangajulkaisuja, koska olen muutenkin ollut erilaisten sarjakuvien suurkuluttaja jo lapsesta saakka.

Mangaharrastukseni oli melko satunnaista vielä niihin aikoihin, koska pokkarien ostaminen on suhteellisen kallista ja vähän hankalaakin etenkin täällä maaseudulla asuessa, mutta tajusin joitakin vuosia sitten, että voihan niitä lukea ilmaiseksi netissäkin.. :p
Luin nettisivujen kautta aluksi vain paria semmoista mangasarjaa, joiden animeversiot olivat loppuneet ärsyttävästi kesken, mutta siirryin lukemaan viime talvena myös lukuisia muitakin sarjoja ja innostus on lähtenyt jo ihan käsistä.
Joudun pitämään juuri tällä hetkellä valitettavasti vähän taukoa siitä puuhasta, koska on niin paljon muita kiireitä, mutta ehdin lukemaan tämän vuoden alkupuolella jo ainakin tämmöiset eri sarjat:

Inio Asano: Umibe no Onnanoko
Junji Ito: Uzumaki - Gyo - Tomie - Hellstar Remina - Yami no Koe - Shin Yami no Koe Kaidan - Shirayukihime - Falling
Satou Kenichi & Noguchi Takashi: Mercenary Pierre (Youhei Pierre)
Kazuo Koike & Goseki Kojima: Lone Wolf and Cub - Samurai Executioner
Kazuo Koike & Kazuo Kamimura: Lady Snowblood
Kazuo Koike & Ryoichi Ikegami: Crying Freeman
Minoru Murao & Gonzo - Last Exile: Travelers from the Hourglass
Tsutomu Nihei: Blame! - Blame! NSE - Blame Academy! - Digimortal - Biomega - NOiSE - Abara
Watsuki Nobuhiro: Rurouni Kenshin
Kaori Ozaki: Kami-sama ga Uso o Tsuku
Hiroaki Samura: Blade of the immortal (Mugen no Juunin)
Norihiro Yagi: Claymore

Seurannassa on tämän verran myös keskeneräisiä sarjojakin:

Junya Inoue: Btooom!
Shimoku Kio: Genshiken
Kentaro Miura: Berserk
Inoue Takehiko & Yoshikawa Eiji: Vagabond
Makoto Yukimura: Vinland saga

Minkälaisesta mangasta muut tykkäävät täällä ja tuliko kenellekään mieleen kenties jotain uusiakin suosituksia näiden listaamieni perusteella? Olen tykännyt tähän mennessä eniten kaikenlaisista historiallisista aiheista ja Junji Iton kauhutarinoista, joten etenkin sen tyyppiset mangasarjakuvat kiinnostavat.
Ehdin keräämään aikaisemmin jo tämmöisen listan eri suosituksia valmiiksi sitä varten kun "lukumania" alkaa taas uudestaan jossakin vaiheessa, mutta listalle mahtuisi toki vielä lisääkin sarjoja. Näistä alle listatuista ei ole siis vielä juuri minkäänlaista kokemusta, kunhan olen vain copypastenut nimiä talteen, silloin kun muutamilla eri vakifoorumeillani on ollut juttua käyttäjien eri suosikkisarjakuvista jne.

Naoki Urasawa: 20 seiki shonen (20th century boys)
Sho Fumimura & Ryoichi Ikegami: Sanctuary
Yoshiki Tonogai: Doubt
Kazuo Umezu: Hyouryuu Kyoushitsu (The Drifting Classroom)
Fuyumi Ono & Ryu Fujisaki: Shiki
Benkyo Tamaoki: Tokyo Akazukin
Houjyou Yutori & Ryukishi 07: Higurashi no naku koro ni (When They Cry)
Tetsuo Hara: Fist of the North Star
Takayuki Yamaguchi & Norio Nanjou: Shigurui
Hitoshi Iwaaki: Historie
Mitsuhisa Kuji: Wolfsmund
Satoru Noda & Hiroshi Nakagawa: Golden Kamuy
Mitsuru Nishimura & Takuro Kajikawa: A Chef of Nobunaga (Nobunaga no Shefu)
Hirofumi Sawada: Shana Oh Yoshitsune
Takeshi Fujishiro: Nagasarete Airantou
Ryoji Minagawa: Peace Maker
 
Last edited:
Historiallisen mangan puolella lempparini on Kaoru Morin A Bride's Story. Nimestään huolimatta se kertoo useamman ihmisen - myös useamman morsiamen - elämästä 1800-luvun Keski-Aasiassa ja pursuaa kauniita yksityiskohtia vaatteiden kirjailusta rakennusten veistokoristeluun. Tarinat käsittelevät enimmäkseen jokapäiväistä elämää kommelluksineen, mutta silloin tällöin syntyy myös levottomuuksia ja taisteluita. Toki mukana on myös jonkin verran romantiikkaa, vaikka järjestettyjen avioliittojen kulttuuripiirissä liikutaankin.
 
Mangan ja animen yhdistäminen kuulostaa luonnolliselta, mutta mietin vaan kumpi huone sille sitten olisi parempi, kirjasto vai elokuvateatteri. Että etsivä löytäisi oikean topikin.
 
Isilmírë, Kiitos suosituksesta. "Otoyomegatari" näytti oikein hyvältä ensimmäisten sivujen perusteella.
Tykkää aina eniten juuri sen tyyppisistä vähän realistisemmin ja yksityiskohtaisemmin piirretyistä sarjoista, kun vertailukohteena on tavallisten shonen huumorisarjojen piirtotyyli mitä esimerkiksi vaikka Ranmassa käytettiin jne.
 
Niin kuin näette, siirsin nämä uudet mangaa käsittelevät viestit omaksi ketjukseen Kirjastoon, jossa muutkin sarjakuvatopiikit majailevat. Toivottavasti täältä löytyy parhaiten.
 
Itse pääsin "manga-junan" kyytiin vasta yli kaksvitosena kun kirjastoista alkoi silloin näitä idän ihmeellisyyksiä löytyä, hyvin pikkuhiljaa tosin ja valikoima oli tuolloin vielä perin suppea. Niinpä siis eräänä päivänä löytyi yksi Ranma 1/2 ja vaikka ällistelinkin mielessäni sitä poika/tyttö muodonmuutosideaa niin kotiinhan se lähti luettavaksi. Ja siitä se mangan lukeminen sitten alkoi. Mikään mangan suurkuluttaja en ole mutta mm. seuraavia sarjoja on tullut hankittua ja luettua (suurinpiirtein alla olevassa aikajärjestyksessä).

Ranma 1/2 (Rumiko Takahashi)
Nausicaä of the Valley of the Wind (Hayao Miyazaki)
GREY (Yoshihisa Tagami)
Inuyasha (Rumiko Takahashi)
Fullmetal Alchemist (Hiromu Arakawa)
Ragnarok (Lee Myung-jin)
Berserk (Kentaro Miura)
Vinland Saga (Makoto Yukimura)
All You Need Is Kill (Takeshi Obata)

Ranman kai(?) kaikki tuntevat.

Nausicaä:ta pidän yhtenä parhaista koskaan lukemistani mangoista niin juonen, maailmakuvan, henkilöiden kuin pikkutarkan piirrosjäljenkin perusteella. Kannattaa mielestäni todella tutustua, jos ei ole lukenut tai on katsonut vain anime-version.

GREY on post-apokalyptinen tarina, jossa tuhosta säilyneet kaupungit ovat tietokoneiden ohjaamia ja jatkuvassa sodassa toisiaan vastaan. Ihmiset sinnittelevät kaupungeissa ja tie parempaan tulevaisuuteen käy vain liittymällä kaupunkien sotilaisiin (troopers) ja ansaitsemalla "krediittejä" tappamalla ja tuhoamalla toisten kaupunkien sotilaita ja näin kohoamalla arvoasteikossa kunnes kaiken kruunaama "kansalaisuus", onnen, yltäkylläisyyden ja rauhan lupaava arvo on saavutettu. Tiettävästi vain noin 3% trooperseista koskaan saavuttaa tämän ja sittenkään ei kaikki ole sitä miltä näyttää. GREY:n ykkösosa on mielestäni varsin hyvä ja mielenkiintoinen. Kakkososa on liikaa saman toistoa mutta vasta siinä selviää lopullinen totuus.

Inuyasha, Fullmetal Alchemist ja Berserk ovat kaikki mielenkiintoisia idealtaan, maailmoiltaan ja henkilöiltään mutta kuten monen pitkän manga-sarjan kanssa on käynyt, niin lopetin niiden hankkimisen kesken ja luin loput netistä. Myös näissä (kuten mielestäni monessa muussakin pitkässä mangassa) on hieman ongelmana saman idean/juonikuvion uudelleenkäyttäminen yhä uudelleen. Voin kuitenkin suositella kaikkia.

Ragnarok on Korealaista manhwaa (eikä mangaa) mutta menee samaan joukkoon meikäläisen päässä. Itse tarina on todella kieli poskessa tehty, erittäin löyhästi Skandinaaviseen mytologiaan perustuva hulluttelu. Ja mikäli tiedän, sarja on jäänyt myös kesken.

Vinland Saga kuvaa viikinkien Englannin valloitusta ja yksi sarjan hahmoista onkin Knuut Suuri (joskin ainakin alkuun perin "nättipoika" tyyppisenä kuvattuna). Itse tykästyin todella pikkutarkkaan piirrosjälkeen ja siihen, että varsinaisia "hyviksiä" ei tarinassa ole. Kaikki päähenkilöt ovat enemmän tai vähemmän raakoja, lopulta mitään keinoja kaihtamattomia tyyppejä.

All You Need Is Kill tuli luettua, koska sen kuvaamasta tarinasta on tehty leffakin eli "Edge of Tomorrow". Katsoin leffan aikanaan ja pidin sitä varsin kohtuullisena, jopa hyvänä ajanvietteenä. Siksi halusin tsekata myös manga version.
 
GREY vaikutti tosi kiinnostavalta, joten pitääkin laittaa lukulistalle ensi talvea varten. (Siihen vuodenaikaan on yleensä helpointa löytää aikaa kunnon lukumaratoneihin..) Tänä vuotena on mangaharrastus jäänyt hieman vähemmälle, koska olen katsonut animea paljon tavanomaista enemmän, mutta luin kuitenkin Eiichiro Odan "One Piece" mangan kaikki siihen mennessä ilmestyneet osat joskus tammi- tai helmikuun aikana, koska sen animesarjan ympärillä on ollut kiinnostava hype jo vuosien ajan ja halusin tsekata mistä asiassa on oikein kyse.

Itse animessa oli niin älytön jaksomäärä, ettei aika olisi millään riittänyt niin isoon urakkaan, joten manga oli ilmeinen valinta. Sarjan suosion ymmärsi kyllä oikein hyvin sen lukumaratonin jälkeen, koska One Piece paljastui oikein sympaattiseksi ja vauhdikkaaksi huumoritarinaksi, mutta piirtojälkeen totuttelussa kesti pitkään, koska olen aina ollut "Lone Wolf and Cub" tyylisen realistisemman piirtotyylin fani.
Innostuin katsomaan lukemisen jälkeen myös kaikki eri One Piece elokuvat ja elokuvan mittaiset erikoisjaksot, mutta itse animesarjasta en viitsinyt katsoa muuta kuin ehkä joitakin kymmeniä jaksoja juuri niistä tapahtumista mistä tykkäsin mangassa eniten. Katsoin nettisuosittelujen perusteella myös muutamia fillereitäkin, kuten "G-8" arcin ja ne erikoisjaksot missä Luffy hääräili lainvalvojana Edo-kauden japanissa.
Mangan tapahtumat ovat kehittyneet tosi mielenkiintoiseen suuntaan viime aikoina ja ei millään malttaisi odottaa seuraavaa osaa.

Myös Vinland Saga ja Berserk etenevät tällä hetkellä ihan hyvää vauhtia, mutta olen jo vähän huolestunut, että mitä Vagabond mangalle on käymässä, koska ei ole ilmestynyt mitään uutta pitkään aikaan..
 
Kyllä GREY on lukukokemuksen arvoinen, vaikka Yoshihisa ei saakaan mielestäni otettua hyvästä ideastaan ja aiheestaan irti läheskään kaikkea. Kuten sanoin niin ykkösosa on tässäkin mielessä paljon parempi kakkososaan verrattuna. Yoshihisan piirrostyyli on hiukan kahtiajakoinen. Hän piirtää ajoneuvot, laitteet ja kaluston tarkasti ja omaa silmääni miellyttävästi mutta hänen ihmishahmonsa tai oikeastaan niiden kasvot ovat aika erikoisia ja voivat kummastuttaa lukijaa. Ehkäpä ihmiset eivät vain ole hänen vahvuutensa. Tarina onkin kyllä hyvin "laitepitoinen".
 
Mielenkiintoista muuten, että omasta mielestäni monen manga-sarjan kiinnostavimmat hahmot eivät löydy varsinaisten päähenkilöiden/sankareiden joukosta vaan ovat sivuhenkilöitä. Usein he tosin ovat varsin tärkeitä sellaisia ja esiintyvät sarjoissa tiuhaan elleivät peräti säännöllisesti mutta silti. PItänee laittaa joitain esimerkkejä:

Nausicaä of the Valley of the Wind:
Itse päähenkilö Nausicaä on omaan mieleeni vähän liian messiaallinen vaikka ei toki huono. Kiintoisin hahmo on kuitenkin mielestäni prinsessa Kushana.

Inuyasha:
Päähenkilömme ja puolidemonimme Inuyashan kylmänviileä täysdemoninen velipuoli Sesshōmaru vie voiton kiinnostavimpana hahmona.

Fullmetal Alchemist:
Sarja sisältää monia todella kiinnostavia hahmoja mutta voittajia omalla listalla ovat eversti Roy Mustang ja Führer King Bradley.

Vinland Saga:
En pitkään aikaan sarjaa lukiessani juurikaan pitänyt päähenkilöstä Thorfinn:sta. Sitä vastoin Canute (Knuut), Thorkell ja Askelad veivät kiinnostukseni hahmoina.
 
Thorkell on minustakin oikein kiinnostava hahmo. Yksi sarjan koomisimpia tyyppejä, mutta samalla kuitenkin melko pelottava kaikessa taistelunjanossaan. Se uusi tyyppi Garm vaikuttaa vieläkin psykoottisemmalta tappajalta, joten odottelen suurella mielenkiinnolla mitä tapahtuu, kun hahmot törmäävät toisiinsa.
 
Tuli yllättäen tuossa Toukokuun lopussa vastaan tieto, että Berserk -sarjan tekijä Kentaro Miura oli kuollut Toukokuun alussa. Miura oli vain reilu viisikymppinen kuollessaan. Berserk -sarjaa Miura oli tehnyt aina tuolta 80-luvun lopusta tähän paivään asti ja se oli käsittääkseni hänen menestynein ja tunnetuin tuotoksensa. Ja nyt se sitten jäi päättämättä.

En ole itse lukenut Berserkiä pitkään aikaan mutta vajaa kymmenkunta vuotta sitten kun opiskelin 3D peligrafiikkaa, niin yksi opiskelijakavereista keräsi sarjaa ja silloin lainasin ja luin itsekin kaikki hänellä olleet osat ja sitäkautta Berserk ja Miura tulivat tutuiksi.
 
Onko kenellekään tuttu Arakin piirtämä JoJo´s Bizarre Adventures? Täältä löytyisi yksi fanityttö.
Tykkään myös kovasti Aron morsiamista, piirtäjä on aivan loistava. Muuten olenkin lukenut lähinnä tyttöhömppää tyyliin Maaginen suklaapuoti, Yotsuba&!, Azumanga Daioh etc. Aikanaan tuli luettua myös vampyyrisöpöilyjä yms tyyliin Karen ja Kuroshitsuji. Kun jälleensynnyin hirviönä on myös mainio.
 
Ylös