Tuntuu että tukehdun niin fyysisesti kuin henkisestikin. Luovuudelle ja heittäytymiselle ei ole minun elämässä nykyään tilaa. Joko sille ei ole resursseja (henkisiä tai fyysisiä) tai sitten siihen ei saa lupaa. Jos innostun todella jostain joudun sen tukahduttamaan ja huomaan etten ole varmaan ainakaan pariin vuoteen ihan todella antanut innostuksen viedä mennessään ja tehnyt sellaista josta saisin todellista tyydytystä ja ison buustin hyvää energiaa.
Kas kun vasta tällä viikolla pohdin tätä ihan samaa asiaa uudestaan. Tuo kyky innostua asioista on niitä piirteitä joista eniten itsestäni pidän, mutta edelleenkään en saa innostua mistään. Jos innostun niin heti joku muu lyttää ajatukseni tai vähintään ahdistuu siitä. Minulla ei ole tilaa toteuttaa tätä puolta itsessäni ja pelkään että jossain vaiheessa vaan unohdan sen, mikä tekisi elämästä aika paljon tylsempää.
Se syy miksi oikeasti etsin tämän topikin on se että minulle iski viime yönä sellainen yskä etten uskalla käydä vaakatasoon, puhua paljoa kerralla tai edes vaihtaa asentoa kuin hyvin hitaasti, mutta en myöskään uskalla olla samassa asennossa liian pitkään ettei lima ehdi jumittua johonkin tiettyyn asentoon. Eli suomeksi sanotuna en uskalla käydä nukkumaan.
Yskin limaa ja yskä tuntuu alkavan jostain navan alapuolelta ja ravistavan koko kroppaa. Olen kuin köhivä auto. Ensin tulee joitain pinnallisia ja jotenkin kesken jääviä yskähdyksiä sarjassa eikä niitä voi keskeyttää ja kaikki huipentuu isoon yskään joka tuntuu siltä että sisäelimet lentävät ulos kaikista ruumiinaukoista.
Hormoneista johtuva limakalvojen ylivilkkaus saa aikaan sen että olen yskinyt koko vuoden, mutta se on kumminkin ollut ihan siedettävää. Pahin on ollut aamulla ja päivän mittaan yskä on muuttunut enemmän satunnaiseksi eikä sitä enää illalla niin edes huomaa. Nyt yskä on kestänyt koko päivän. Aamulla se oli ehkä vielä vähän pahempi, mutta tuntuu ettei se ole menossa minnekään. Limaa tulee ulos, mutta se ei tunnu parantavan oloa yhtään. Tunnen koko ajan että jossain tuolla hengitysteissä on ylimääräistä limaa joka ei vaan suostu tulemaan pois.
Nyt on oikeasti vasta puoliyö joten topikin aikarajojen takia odotan tämän julkaisemista vielä tunnin verran. Taidan etsiä netistä jotain katsottavaa ja syödä persikan. Onneksi huomenna ei tarvitse lähteä mihinkään ja lisäksi on luvattu sadetta ettei tarvitse, toisin kuin tänään, tuntea huonoa omaatuntoa siitä ettei jaksa tehdä mitään.
Ja kappas, siinä se tunti hurahti melkein huomaamatta ja väsymys vähän kaikkosi. Saatan kokeilla vähän höyryhengitystä ja yrittää ehkä jopa torkahtaa nojatuolissa tai istuvassa asennossa sohvalla. Tosin joku oli tutkinut että ihminen ei pääse hyvää syvään uneen istuvassa asennossa, mutta ei voi mitään.
Olen tottunut melko hämmentäviin työaikoihin, mutta on tämä kyllä erityisen kummallista. Kaikki on niin hiljaista, nytkin minä ja opastajani ainoat taukohuoneessa... Onneksi sisäinen yökukkujani on näköjään ihan ok kellonajan kanssa. Mikäs tässä.
