Ärsyttää!

^This makes me a sad koala.

Lisäksi ärsyttää se, että päätin nousta viiden tunnin yöunien jälkeen. Uutta väsymyksen aaltoa odotellen...

Toinen kämppiksistäni polttelee huoneessaan jotain hemmetin suitsuketta/sähkötupakkaa/mitälie ainetta, joka leviää yleisiin tiloihin ja tekee huoneilmasta ikävän imelän hajuisen ja sumean. Minkä takia soluasuntokuvioissa törmää niin usein tämmöisiin vätyksiin, jotka eivät tunnu ymmärtävän yhtään mitään yhteisistä pelisäännöistä/kohteliaisuudesta ja huomaavaisuudesta? Pitää varmaan ottaa asia puheeksi piakkoin, mikä on ikävää koska sosiaaliset tilanteet jne.

Solukämppiksien kanssa on aina vähän tuurista kiinni sattuuko "sopiva" kohdalle. Itsellä ei soluista kauheasti kokemusta ole nuoruusvuosilta mutta kun tuossa vuosina 2011-2014 opiskelin päätoimisesti peligrafiikkaa toisella paikkakunnalla niin sieltä piti solukamppä vuokrata arkimajoitusta varten. Kun minä olin tuolloin jo 37-vuotias niin joitakin eroja asumistavoissa, hygieniakäsityksissä ja pelisäännöissä kämppisten kanssa oli. Itseäni korpesivat lähinnä viikon (tai kauemmin) tiskialtaassa seisovat astiavuoret, hellan pinnalle kerääntyvä rasva- ja kastikekasat (joita eivät muut siivonneet kuin minä) ja vessasta yhden päivän aikana loppuva vessapaperi (jonka minä olin ostanut). Minulla oli kyllä ensimmäisenä vuonna mukavat kämppikset joiden kanssa yhteiset pelisäännöt toimivat mutta toisena ja kolmantena toinen kämppis vaihtui pariin kertaan.

Oli muuten tuo opiskelu yleensäkin vähän "jännää" kun iältäni olisin voinut olla monen luokkakaverini isä. Nuorin oli 16-vuotias. Hyvin se kumminkin meni. Kai minussa on vielä tarpeeksi "joustavuutta" että teinien keskellä homma sujui.

Yksi heebo tapasi paistaa uunissa kanaa ritilällä ilman mitään aluspeltiä. Asuin kesän hänen tilallaan solukämpässä ja putsasin uunin, jotta olisin pystynyt valmistamaan bravuuriannokseni eli nakkeja ja ranskalaisia. Älytön homma siinä hinkkaamisessa.

Olen ajautunut taloyhtiömme hallituksen puheenjohtajaksi, koska kukaan muukaan ei halua pestiä. Jatkuvana ärsytyksenaiheena on osakkeenomistaja, joka on saavinaan outoja oireita huoneistossaan ja on saanut viranomaiset puolelleen vaatimaan yhä uusia turhia tutkimuksia ja remontteja taloyhtiön laskuun. Tappelemme nyt viranomaisten mielivaltaa vastaan asianajajan avustuksella, mutta eipä hänkään ilmaiseksi työskentele. Ainoana valopilkkuna on se, että oikeudessa olisimme vahvoilla ja hävinnyt osapuoli maksaisi meidänkin kulumme. Raastupaan kannattaa mennä vasta viimeisenä vaihtoehtona, mutta sinne tässä ollaan vääjäämättä menossa. Vaihtoehtona olisi alistua ja teettää tarpeettomia tutkimuksia ja niiden perään lisää tarpeettomia tutkimuksia kun mitään ei löytyisi. Sille showlle ei loppua näkyisi.

Pagba, kuulin myös tapauksesta jossa yhtiössä oli asukas joka valitteli oireista. Lopulta kävi ilmi että ko. Persoona oli tukkinut ilmanvaihtoventtiilin siitä syystä että sieltä tulee vetoa ja ääniä. Vähän niinkuin kuuluu asiaan. Ei ihme että omissa höyryissä eläminen voi aiheuttaa epämääräisiä oireita. K.o. henkilön kämppäkin oltiin tarkistettu jolloin hän oli luonnollisesti ottanut rätit ja pyyhkeet venttiiliä tukkimasta pois, kun eihän niitä vieraille voi näyttää... Hiton ikäviä tapauksia

Jotain tuollaista voi tässäkin tapauksessa olla mukana, mutta kirjoitan näistä jutuista mahdollisimman epämääräisesti, jotta tekstejäni ei myöhemmin voitaisi käyttää minua vastaan esim. kunnianloukkausoikeudenkäynneissä. Parempi katsoa kuin katua.

Ei ole hetkeen ärsyttänyt näin Melkoristi. Tulin toissapäivänä ihan yhtäkkiä kipeäksi, kuumetta melkein 39 astetta ja se on minulle harvinaista. Sitten iski järkyttävä kurkkukipu ja yskäkin tekee tuloaan. Erityisen hienoa tässä on se, että tänään olisi näytös, huomenna olisi näytös ja seuraavan kolmen viikon aikana olisi 11 näytöstä. Jos saan kunnon yskän niin se kestää perinteisesti yli kaksi viikkoa ja yskä on laulamisen kannalta pahin mahdollinen asia. Olen odottanut näitä näytöksiä enemmän kuin mitään muuta pitkään aikaan ja nyt jos en voi tehdä parastani, koska olen kipeä, niin se on kyllä bitch lap naamalle kaiken sen työn jälkeen, mitä olen tehnyt tätä varten. Jes, nyt rupesin itkemään ja sotkin meikkini, hienoa.
Tietenkään sillä ei ole mitään väliä, missä kunnossa olen. Pakko vain puskea läpi. Ja aion hankkia semmoisen adrenaliinisysäyksen jostain, että teen kaiken 180%, vaikka puolikuolleena. Niinhän taudeista parannutaan, hyppimällä, tanssimalla, juoksemalla, laulamalla ja huutamalla taukoamatta (ilmeisesti vieläpä kaatosateessa, mahdollisesti ukkosessa tänään). Ei ole vaihtoehtoja. Eniten pelottaa, jos vaikka ääni loppuu kuin seinään tai saan jonkun jäätävän yskäkohtauksen hengästymisen seurauksena. No sitten ei voi mitään.

Dracaena sanoi:

Ärsyttää puhelinasiat.
pitäisi ostaa uusi, mutta en halua älypuhelinta mutta en varsinaisesti peruspuhelintakaan, koska nykyisten käyttöliittymät ovat todella ärsyttäviä ja hankalia, ja kestävyyskään ei ole sitä mitä ennen. Ja tämän sanoo ihminen, joka on käyttänyt peruspuhelimia 7-vuotiaasta asti eli 18 vuotta (ja älypuhelinta vajaa 4 kk muutamia vuosia sitten). On vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja.

Click to expand...

Jos onnistut löytämään hyvän älyttömän ja kosketusnäytöttömän puhelimen niin vinkkejä otetaan vastaan. Minulla tällainen uusi älytön puhelin ja se on kyllä jotenkin tosi kökkö. Nokialainen. Laitoin aika paljon toivoa siihen nostalgiasyistä tehtyyn uuteen 3310 puhelimeen. Odotin että kun tekevät oikein mainostaen niin olisivat nähneet enemmän vaivaa tehdäkseen puhelimesta toimivan, mutta ainakaan Novan löytämät käyttäjäkokemukset eivät ole olleet kovin mairittelevia ja kun vertaan ominaisuuksia nykyiseeni niin ovat melko samanlaisia puhelimia.

Minäkin ehdin harkita sitä uutta 3310:ä, mutta sitten tuli niin paljon kommenttia, että se on samanlainen susi kuin muutkin peruspuhelimet. Tosin aika monissa arvioissa taisi olla arvostelijana henkilö, joka käyttää pääasiassa älypuhelinta. Tai ainakin joissain teksteissä tuli fiilis, että tämä henkilö on pettynyt siihen, ettei se ollutkaan älykkäämpi. Mutta en minä muutenkaan luota siihen, että se olisi hyvä.

Tässä myös tuore uutinen siitä, kuinka älypuhelimet syövät aivokapasiteettia käyttäjiltään. Olen monta vuotta yrittänyt perustella päätökseni kyseenalaistajille, että en halua älypuhelinta koska siitä tulee rauhaton olo, mutta ei ole perustelu useimpia vakuuttanut.

Minulla on käyttämätön Samsung Xcover 271, mutta siinä on yksi vika: en muista sen suojaustoimien salasanaa. Hard reset auttaa siihen tai sitten ei. Pitää kokeilla. Olin täysin tyytyväinen tähän kestävään, älyttömään puhelimeen, kunnes jostain syystä päätin kokeilla älypuhelinta.

Toimin sanansaattajana, kunnes minut ammuttiin viestieni ikävyyden vuoksi. Se ärsyttää.

Minä tunnistan jonkunlaisen rauhattomuuden jo ihan kotona pöytäkoneen kanssa. Jos kone on auki niin netissä pitää käydä vilkaisemassa asioita melkeinpä aina ohikulkiessaan vaikka ei sinne oikeasti olisi mitään asiaakaan. Jos kone on kiinni niin ohikulkiessa tulee aina mieleen että käynnistäisiköhän. Jotenkin on sellainen ajatus että pitäisi olla reagoimassa johonkin asiaan tai ainakin tarkistaa onko joku yrittänyt ottaa yhteyttä. Parhaiten tämän huomaa kun siirtyy jonnekin missä ei pääse nettiin eikä puhelin ole taskussa. Jotenkin mieleen laskeutuu ihan erilainen rauha. Normaalissa arjessa tätä ei välttämättä tiedosta ollenkaan.

Olin juhannuksenalusviikon internetin tavoittamattomissa paikassa jossa usein unohdan puhelimeni vaan jääkaapin päälle ja aina tällaisten lomien jälkeen olo on tosi paljon levänneempi kuin jos olisin viikon kotona netin äärellä.
Voin vaan kuvitella miten paljon levottomuutta ja tiedostamatonta stressiä se aiheuttaisi jos kantaisin nettiä taskussa minne ikinä menenkin.

Tunnistan Jaamarin tietokonelevottomuuden ja olen huomannut pysyväni paljon tasapainoisemmassa ja positiivisemmassa mielentilassa, kun keskitän tietokoneasiat töihin (onneksi on työ, johon kuuluu sekä kone että paljon luppohetkiä) ja pidän kotikoneen pääsääntöisesti kiinni. Älypuhelin ei kuitenkaan koukuta ja häiritse samalla tavalla. Asioiden katsominen piskuiselta ruudulta on nimittäin mielestäni ärsyttävää, ja yleensä käytän kännykän nettiä vain nopeaan asioiden tarkistamiseen silloin, kun isompaa tietokonetta ei ole ulottuvilla - käytännössä siis lähinnä reittioppaan katsomiseen ja kevyeen googletteluun. Istun kyllä toisinaan nenä kiinni kännykän ruudussa siinä kuin uutisia, somea ja erilaisia liikkuvan kuvan palveluita kännyillään seuraavat kanssaihmisenikin, mutta silloin selailen yleensä vain kännykällä ottamiani valokuvia.

Hard reset tepsi ja känny on unohtanut olevansa Suomessa. Salasanaa vaihdettaessa se kysyy vain uutta salasanaa. Siitä saisi Raseena käytetyn puhelimen vain postituskulujen hinnalla. Ei tulisi kalliiksi päättää, pitääkö siitä vai ei.

Ärsyttää, että tilaamani pelilehdet jäävät lukematta.

Menin aamulla ennen neuvolaa laittamaan jogurttiin lusikallisen hilloa. Olisihan se pitänyt jo viime kerrasta muistaa että neuvola-aamuina EI SYÖDÄ YLIMÄÄRÄISTÄ SOKERIA. Edellisellä kerralla virtsassa sokereita kun olin syönyt rypäleitä aamulla ja jouduin sokerirasitustestiin. Tällä kertaa en ihan mukisematta suostunut syöksymään testiin. Otetaan uusi näyte sekä veren sokeriarvot 4.7. ja katsotaan sitten. Inhoan pistämistä, mutta jos pitää valita sokerirasitustestin ja pistoseurannan välillä niin mieluummin pistellään. Olin jo viimeksi sitä mieltä että oli ihan selvää kumpi tuntui kurjemmalta, synnytys vai sokerirasitustesti ja se oli ehdottomasti sokerirasitustesti. ja vielä turha sellainen kun kaikki kunnossa. Ihan omaa typeryyttäni taas aiheutin tämän tilanteen sillä lusikallisella hilloa.

Olin kahden vaiheilla, kumpaan tämän kirjoitan "Ärsyttää" vaiko "Suuria ja ei niin suuria surunaiheita" -topicciin. Totesin, että päällimmäisenä tässä on ärsytys näiden kyyneleiden seassa. Olen vain niin.. pettynyt, että ärsyttää.

Ystäväni menevät naimisiin. Ystäväni pitävät polttareita. Ystäväni pitävät bileitä ja juhlistavat ihan muuten vain. En ole enää heidän kutsulistoillaan, olen pudonnut listoilta pois tämän Mordorin peukalon takia. Minua ei kutsuta häihin, ei kutsuta polttareihin, minulle ei edes kerrota, että on tällaista tapahtunut. Olen vain nobody, joka hämmentyy, kun joku kysyy, mennäänkö samalla kyydillä. Vastatessani, että "mihin?" saan niitä ns. "sääliviestejä". "Voi eikä.. eikö sinuu olekaan kutsuttu? Voi harmi.." Ystävät, jotka ovat sanoneet, että kun menevät naimisiin, niin minä olen ehdottomasti kutsulistalla. Ai olen vai? 15 lapsuudenystävää mennyt naimisiin viime vuosina, enkä ole kuin yhden häihin ollut kutsuttu ja nekin peruttiin. Olen kiitollinen ollut niistä häistä, juhlista ja bileistä, joihin minut on kutsuttu, mutta pieni katkera ääni ihmettelee, miksi olen nykyään tässä pisteessä? Olenko nykyään niin erilainen kuin ennen? Olenko niin muuttunut, etteivät he enää minua ystäväkseen laske?

Kuinka moni ystävä on oikeasti pitänyt minuun yhteyttä, kun peukalotapaturma kävi? Kuinka moni paikallisista ystävistä ihan oikeasti välitti kysyä joskus: "Hei, en ole kuullut sinusta pitkään aikaan. Mitä kuuluu?" "Lähdetäänkö kahville?" "Tarvitsetko apua?" Koska minä en ole voinut kunnolla pitää yhteyttä, minut on pudotettu pois listoilta.. Minua ei ole autettu, kun olen eniten apua tarvinnut. En ole saanut oikeastaan kuin alle 10ihmiseltä tsemppiviestiä ja alle 5ihmiseltä apua, kun olen sitä eniten kaivannut. Eivät ole nämä paikalliset ystävät olleet kiinnostuneet, kun kamppailen oman mielenterveyteni kanssa siitä, että olen vieläkin vajaakuntoinen tekemään kunnolla mitään.

Minä, jonka sosiaalinen elämä on ollut todella vahva, jolla on ollut menoa, ajanvietettä ja kavereita, olen nyt ollut viime vuosina yksin. Niin perhanan yksin. Perhe on tottakai ollut tukena, mutta silti.. Tarvitsen ihmisiä, tarvitsen aikaa, tarvitsen käden joka toimii, kun haluan sen toimivan, haluan kivut pois, haluan, että ihmiset ottavat myös minuun yhteyttä, haluaisin niin kovasti taas elämäni takaisin, joka se oli.. haluaisin niin kovasti olla taas minä! Tiedän, että tämä on jonkun mielestä naurettavaa, lapsellista ärsytystä, mutta päälimmäisenä ajatuksena, eivätkö he monen vuoden tuntemisen jälkeen olleetkaan ystäviäni, vaikka niin ovat sanoneet? Olen pettynyt.

En sanoisi että tuo on yhtään naurettavaa. Minä tosin pidän omasta rauhasta, mutta yksinäisyys on takapuolesta ja se on varmasti myös suhteellista. Voisin kuvitella että sosiaalinen ihminen kokee itsensä ihan yhtä yksinäiseksi sellaisella yhteydenottojen määrällä johon minä olisin enemmän kuin tyytyväinen tai josta ehkä jopa stressaan tuisin kuin minä siitä jos tuntuisi ettei minulla olisi ketään (onneksi tiedän että on ainakin muutama kontulainen ja oma perhe).

Hääkutsuista voin sanoa vain sen että omalla kokemuksella juhlien järjestämisessä vieraslistan kasaaminen on ihan Melkorin vaikeaa. Usein budjetti tai tila asettaa rajoituksia ja joutuu todella tarkkaan miettimään ketä voi kutsua. Tämä nyt tuskin lohduttaa, mutta fakta on se että jos on suuri suku ja/tai paljon kavereita ja järjestää juhlat joissa on pakko rajoittaa vieraiden määrää niin ne kaverit joihin on viime aikoina pitänyt vähemmän yhteyttä ovat niitä jotka on helpointa jättää listan ulkopuolelle.
Joka tapauksessa olen pahoillani Henanen puolesta. Ja siitä että en itse osaa ja pysty olemaan tarpeeksi läheinen ja empaattinen. Mutta ainakin tiedät että se ettei pidetä usein yhteyttä ei tarkoita ettetkö joka tapauksessa olisi läheisimpiä ystäviäni. Aina voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin ja aina voi luottaa toiseen vaikka ei olisi vuoteen nähty. Minulle se on todella arvokasta.

Yritän tässä päättää, miten ja milloin tulisin Worldconiin. Mitä enemmän kalenteria katson, sitä enemmän ärsyttää, että perjantaina 11.8. klo 20 sattuu olemaan Seminaarinmäen mieslaulajien ilmaiskonsertti Jyväskylässä. La–su pitäisi conia kuitenkin varmaan kokea vähintään, joten näinköhän sitä pitää jättää Semmarit välistä? Ettei mene koko yö matkustaessa ja lauantai kuolleena...

Vähän myös ärsyttää se, ettei koko kesässäni ole oikeastaan mitään muuta ohjelmaa tai omaa, kivaa menoa kuin mahdollinen Worldcon. Muuten on vain töitä ja töistä toipumista. Ja sitten on töitä ja koulua päällekkäin.
Toisaalta en varmaan jaksaisikaan, jos ei olisi viikonloput vapaina ilman matkustamista, mutta tuntuu vaan kurjalta olla aina niin yksinäinen erakko yrittämättäkin.

Pagba sanoi:

Hard reset tepsi ja känny on unohtanut olevansa Suomessa. Salasanaa vaihdettaessa se kysyy vain uutta salasanaa. Siitä saisi Raseena käytetyn puhelimen vain postituskulujen hinnalla. Ei tulisi kalliiksi päättää, pitääkö siitä vai ei.

Click to expand...

Meinasin unohtaa tämän. Tästä on kai puhuttu aiemminkin jossain päin Käärmettä. Minulla on joskus nelisen vuotta sitten ollut tuo sama puhelinmalli käytössä ja tykkäsin siitä silloinkin, joten mielestäni tässä diilissä ei ole minkäänlaisia potentiaalisia varjopuolia. Jatkan kaupantekoa yksityisviestitse.

Minä taas yskäni kanssa. Onhan se jatkunut pitkään ja hyväksyn tämän vaivan, mutta nyt se on tällä viikolla äitynyt ihan mahdottomaksi. Enää ei riitä että aamulla köhisen hetken ja yökkään vähän limaa ja päivällä satunnaisesti yskäisen kerran-pari tunnissa. Aamuisin en voi nousta sängystä ennen kuin tiedän pääseväni suoraan vessaan, koska yskänpuuska vie jalat alta ja muutenkin saa aina seistä jalat ristissä kun yskä tulee. Niin kauan kun en liiku tai tee yhtään mitään muutakaan on kaikki ok, mutta jos nousen ylös, puhun, kävelen tai teen mitään niin alkaa yskittää. Yskiminen vie välillä kaikki voimat. Alan epäillä että tuohon perus yskimiseeni on ehkä tullut nyt joku lievä flunssa päälle.Tai sitten liman koostumus on jostain syystä muuttunut sitkeämmäksi. Oli miten oli niin jos tämä ei yhtään tästä laannu jätän miitin väliin. En minä tämän yskän kanssa voi nukkua teltassa, mutta en myöskään tulla yhteisiin makuutiloihin muita häiritsemään. Lisäksi olen aika todella surkeaa seuraa silloin kun yskä hetkittäin pahenee. Olisi ollut viiminen mahdollisuus miittailuun taas pitkiin aikoihin ja olisin ihan ehdottomasti halunnut päästä, mutta suoraan sanottuna jos olo ei muuten tästä parane niin miitin merkitys alkaa tuntua aika mitättömältä.

Työkaverini toiminta saa kaikki kehoni sisällä olevat nesteet kiehumaan. Kello on 20 vaille keskiyö, ja istun odottamassa mahdollista vartijaa saapuvaksi paikalle. Miksikö? Koska laitoin kauppaan hälytykset viime hetkellä, enkä tiedä, oliko silloin jo myöhäistä. Jos kaupassa ei hälyt mene päälle tiettyyn kellonlyömään mennessä, tulee vartija tarkastamaan mikä on vialla. Normaalisti olen jo siis reippaasti ennen tätä kellonaikaa ulkona, mutta työkaverini huolimattomuus ja osaamattomuus saivat minut viipymään sisällä tavallista pidempään.
Jos minä pyydän ynnäämään arvat telineestä ja arpakansiosta, ja hän kuittaa ymmärtävänsä asian, niin miksi mordorissa siinä on vain telineen arvat laskettuna?! Ja hän vielä sanoi laskevansa kansion ja plussaavansa ne telineen lukemaan. Samoin jos sanon että rullakot viedään ulko-ovesta ja kasataan vasemmalla oleviin rullakoihin, niin miksi oi miksi ne kaikki rullakot seisovat ulkona niin, että kun pamahdan vuoron päätteksi kirjaimellisesti housut nilkoissa ulos (oli tulipalokiire) törmään rullakoihin? Tai jos sanon ettei hedelmälaatikoita tarvitse kirurgintarkasti avata, koska meillä on pahvipuristin, niin miksi ne on avattu?! Emme saaneet läheskään niin paljon aikaan kuin olisi pitänyt.
Pahinta ja huolestuttavinta tässä oli kuitenkin, että tänään myymälävarkauden sattuessa (toinen tänä kesänä, toinen minun vuoroni aikana) hän ei millään tavalla ilmoittanut asiasta minulle, ja totesi vaan kassalla käydessäni poikien vieneen juoksukaljaa maksamatta. Ja naureskeli perään. Tuollainen piittaamaton asenne ei pitkälle kanna, ja minua huolestuttaa myös hänen kykynsä kuunnella ohjeita. Hän oli koko ajan menossa ja tekemässä mutta sai asiat vain puolitiehen. Minun täytyi kulkea koko ilta hänen perässään.
Toinen asia mikä oikeasti jo suututtaa ja turhauttaa, on nämä kaksi myymälävarkautta. Ensimmäinen päättyi asiakkaan ja varkaan käsirysyyn ja puolet varastettavista asioista saatiin takaisin. Tässä toisessa tapauksessa en edes nähnyt koko tilannetta, mutta molemmat tapaukset saavat minut vihaamaan syvästi ja punahehkuisesti niitä ihmisiä, joilla olisi varaa, mutta jotka eivät maksa. Jokainen iltani päättyy siihen, että inventoin hävikkiin menevät asiat ruoka-apuun heille, joilla ei ole mahdollisuutta ostaa edes limsapulloa. Tämä ihmiselämän pahuus ja räikeä vastakohtaisuus tekee minut vihaiseksi. Tekisi mieli antaa varkaille sellainen korvatillikka, että heille tulee omankin äitinsä kuritusta ikävä, mutta valitettavasti se ei ole sallittua. Täytynee siis tyytyä päästämään tekijät aina käsistä, ja tehtailla vaan rikosilmoituksia.