Arvoitus

Luonnonilmiöstä on kyse kyllä, vaan ei näistä mainituista. Ja lienee lisättävä että kaikki tällaiset eivät nouse pystyyn ja kaadu.
 
Tällä kertaa Isilmire tiesi oikean vastauksen. Tässä voisi kai vaatia tarkempaakin vastausta, että millainen aalto, mutta kun tuli noita lisävihjeitä annettua niin antaa olla. Isilmire jatkaa.
 
Sanon siis vielä tarkennuksena, että ISO aalto, sellainen kuin klassikkopuupiirroksessa Kangawa no oki nami ura.

Uusi arvoitus kuuluu näin:

Sen loppu ja alku on loimuava,
itkun vaikutus parantava.
 
Oho, kylläpä kesti kauan ennen kuin keksin uuden arvoituksen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Matkustamme kaupungista toiseen ottamatta askeltakaan.
 
Kirjeet matkustavat kaupunkien väliä eivätkä luonnollisesti ota askelia kun niillä ei ole jalkoja :p
 
Lentokoneet eivät varsinaisesti askelia ottane, vaikka lentomatkaa voisi toisaalta luonnehtia yhdeksi harppaukseksi. Siksi vastaankin mieluummin: juna. Onko pitkä liuku askel? Ehkäpä hyvinkin. Pahus, en minä tiedä! Mitä minulla on taskussani? Nenäliina, tietesskin.
 
Ylös