Pikkukysymyksiä, jotka eivät omaa topiikkiaan kaipaa

  • Keskustelun aloittaja Halfaery
  • Aloitettu
Kävikö musta ratsastaja Repunpäässä vai ainoastaan Repunreuna 3:ssa jututtamassa Ukkoa?
Veikkaan että ei käynyt ovella asti. Sam olisi varmasti maininnut, jos se olisi kääntynyt siihen suuntaan eikä poispäin.

Ratsastajat olivat epäilemättä tottuneet siihen, että heille ei valehdeltu, ja yksi vilkaisu pimeisiin ikkunoihin riitti vahvistamaan Ukon sanat.
 
Samin kertomuksen jälkeen myös Frodo sanoi kuulleensa Ukon puhuneen muukalaiselle, joka kyseli Frodon perään (Taru, luvun Kolme kumppanusta puolivälissä), ja Frodo oli "vähällä mennä utelemaan kuka se oli". Siispä ratsastaja varmaankin kääntyi takaisin heti Ukon kanssa juteltuaan, muutenhan se olisi saattanut hyvin nähdä Frodon tai vaistota Sormuksen.

Miksi se sitten lähti? Varmaankin se uskoi, että Frodo oli todella lähtenyt, eikä halunnut herättää huomiota penkomalla Repunpäätä ennen kuin tiesi enemmän eikä hyökätä yksinään. (Jos Frodo olisi vielä siellä ja olisi pyytänyt Ukkoa valehtelemaan, hän olisi varmaankin muutenkin varautunut hyökkäykseen, ja ehkäpä vielä Gandalfkin olisi mukana puolustuksessa?) Ratsastajillahan ei ollut vielä mitään kiirettä napata kävellen matkaavaa Frodoa.
 
Kyllä kääntyi, saalis oli matkalla ja sen perään oli lähdettävä heti. Frodokin totesi Ratsastajan lähdön: "Footsteps went away down the Hill. Frodo wondered vaguely why the fact that they did not come on up the Hill seemed a great relief." Tämä ratsastaja (joka muuten oli nimeltään Khamûl, kuten Keskeneräisissä taruissa kerrotaan) siis näyttää tosiaan liikkuneen jalan.
 
Siis teorias Khamul ois voinut käydä ensin Repunpäässä ja sit vasta käydä Ukolta kysymäs miksi Repunpää oli tyhjä. Frodo kun fiilistelee ensin tyhjässä Repunpäässä ja sit pyörii ulkona ennen kuin kuulee Ukon vastaukset muukalaiselle. Mut jos asia noin selvästi ilmaistu, niin Khamul ja Frodo eivät ole kävelleet ristiin: Frodo ois astunut sivuovesta pihalle kun Khamul tuli sisälle pääovesta.
 
Käytetäänkö englannissa sanaa "footsteps" eksklusiivisesti vain humanoidijalkojen tepsutuksesta, vai voisiko se viitata myös kavionaskeliin? Entä olisiko Khamûl voinut jollain yliluonnollisella vaistollaan tuntea, että Ukko puhui totta - Ukkohan muistaakseni vilpittömästi uskoi Frodon jo lähteneen?

Kannattaa myös muistaa, että vaikka Khamûl oli sormusaaveista toiseksi mahtavin, hän oli myös kaikkein herkin päivänvalolle (ja vedelle). Hän ei siis ehkä ollut kaikkein skarpeimmillaan Kukkulalla käydessään.
 
Ah, kyllä käytetään, siis hevosen kävelystä footsteps-sanaa, joten ehkäpä hyvinkin oli Khalle-poika mounted
 
Minkä takia Aragorn muuten oli Briissä jossa Frodo ja kumppanit tapasivat hänet?Oliko hänellä mitään erityistä syytä olla siellä?
 
Itse olen ajatellut, että Gandalf oli ollut Aragorniin yhteydessä ennen vangituksi tulemistaan ja kertonut Frodon suunnitelmista matkata Rivendelliin. Ehkä he olivat sopineet tapaamisesta Pomppivan Ponin majatalossa.

Minulle tuli mieleen, että miksi Klonkku ei vanhene samalla tavalla Sormuksesta erotessaan kuin Bilbo? Klonkku toki tuntee itsensä vanhaksi, mutta vaikuttaa fyysisesti huomattavan hyväkuntoiselta verrattuna Bilboon, joka nuokahtelee Rivendellissä tuon tuosta keskustelunkin aikana.
 
Mietin myös tuota Gandalfin osuutta mutta jos oikein muistan Aragorn ei ilmeisesti odottanut Hobitteja.Jos Gandalf kerta oli jättänyt sanan Voivalvatille niin luulisi että hän olisi maininnut asiasta myös Aragornille.Aragornilla oli varmasti parempi muistikin. :)
 
Kyllä Aragorn tosiaan tiesi Frodon matkasta. Hän käsittelee tätä asiaa hiukan keskustellessaan hobittien kanssa heidän huoneessaan Pomppivassa ponissa. Hän kertoo mm. että:
>>Tapasimme viimeksi toukokuun ensimmäisenä päivänä, Sarnin kahlaamolla Rankkivuon alajuoksulla. Hän (Gandalf) kertoi minulle että sinun (Frodo) kanssasi asiat olivat sujuneet hyvin ja että sinä olit lähdössä Rivendelliin syyskuun viimeisellä viikolla.>>

Koska Aragorn uskoi Gandalfin olevan Frodon rinnalla hän lähti omille retkilleen. Ehkäpä pitämään silmällä Konnun rajoja, koska hän sanoo samassa puheessaan tehneensä niin useasti monien viime vuosien aikana. Tai ehkä hän tarkkaili Idäntietä ja reittiä Rivendelliin tai sitten kävi tapaamassa muita samoojia. Konnun ja Idäntien tarkkailuun Brii sopii hyvin perustukikohdaksi. Joka tapauksessa palatessaan (ilmeisesti Briihin) hän sitten kuuli uutisen että Gandalf oli kateissa ja että mustat ratsumiehet oli nähty. Tämä tiedon hän sai Gildorin haltioilta. Heiltä hän sai myös myöhemmin tiedon, että Frodo oli lähtenyt kotoaan. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt oliko Frodo jo lähtenyt Bukinmaasta eteenpäin.

Tästä siis selviää, että Aragorn oli tietoinen Frodon matkasta, sen ajankohdasta ja myös siitä, että Frodo oli jo lähtenyt ja ainakin saapunut Bukinmaahan.
 
Juuri niin, Konkarihan sanoi tuossa samassa kohdassa, että hän oli "tarkkaillut Idäntietä huoli sydämessä" siitä lähtien kun oli saanut Gildorilta tiedon Frodon lähdöstä. Ja tarkkaan tarkkailikin sillä hän sanoi aiemmin saman keskustelun kuluessa olleensa "Tiellä Briin länsipuolella pensasaidan takana" kun hobitit hyvästelivät Bombadilin ja sopivat siitä, että Frodo esiintyy herra Alismäkenä. Sitten hän seurasi hobitteja "tänne", kuten hän sanoi, eli Pomppivaan poniin. Ja loppu onkin historiaa...
 
miksi Klonkku ei vanhene samalla tavalla Sormuksesta erotessaan kuin Bilbo? Klonkku toki tuntee itsensä vanhaksi, mutta vaikuttaa fyysisesti huomattavan hyväkuntoiselta verrattuna Bilboon, joka nuokahtelee Rivendellissä tuon tuosta keskustelunkin aikana.

Ehkä Klonkku vanhenikin. Klonkku oli menettänyt sormuksen 77 vuotta aikaisemmin. Hän oli ollut luultavasti alle parikymppinen sormuksen saadessaan, jolloin biologinen ikääntyminen oli keskeytynyt. Jos Klonkku oli heti sormuksen menetettyään alkanut vanhentua normaalia vauhtia, hän olisi voinut biologisesti olla esim. 95-vuotias. Hobitit elivät muutamia vuosikymmeniä kauemmin kuin normaali-ihmiset, joten ehkä Klonkun fyysinen suorituskyky olisi ollut juuri ja juuri mahdollisuuksien rajoissa jollekin teräsvaarihobitille. Bilbo taas lähenteli Rivendellin keskustelun aikana jo sataakolmeakymmentä vuotta.

Tai ehkä Sormus jätti jonkin verran vanhenemista hidastavaa jälkivaikutusta. Klonkkuun tätä vaikutusta olisi voinut jäädä enemmän kuin Bilboon, koska Klonkku oli pitänyt Aarretta hallussaan niin paljon kauemmin kuin Bilbo.

"...maailmassa on vain yksi mahti, joka tuntee läpikotaisin sormukset ja niiden vaikutukset"
(Gandalf, luvussa "Menneisyyden varjo")
 
Last edited:
Bilbon viimeiset vuodet olivat erilaisia myös sen vuoksi, että Sormusta enää ollut olemassa.
 
Juuri niin, Konkarihan sanoi tuossa samassa kohdassa, että hän oli "tarkkaillut Idäntietä huoli sydämessä" siitä lähtien kun oli saanut Gildorilta tiedon Frodon lähdöstä. Ja tarkkaan tarkkailikin sillä hän sanoi aiemmin saman keskustelun kuluessa olleensa "Tiellä Briin länsipuolella pensasaidan takana" kun hobitit hyvästelivät Bombadilin ja sopivat siitä, että Frodo esiintyy herra Alismäkenä. Sitten hän seurasi hobitteja "tänne", kuten hän sanoi, eli Pomppivaan poniin. Ja loppu onkin historiaa...
Nyt muistankin.Kirjassahan kerrottiin kuinka Hobittien mentyä Briin portista joku salperäinen tumma hahmo kiipesi sinne aidan yli.Tämä taisi juurikin olla Aragorn.
 
Ties mitä silloin ajattelin mutta nyt arvelen, että ainakin Sormuksen tuhouduttua kaikki sen voimalla tehty ja ylläpidetty Morannonin porteista örkkien vimmaan saakka raukesi.
 
Klonkku ... olisi voinut biologisesti olla esim. 95-vuotias. Hobitit elivät muutamia vuosikymmeniä kauemmin kuin normaali-ihmiset, joten ehkä Klonkun fyysinen suorituskyky olisi ollut juuri ja juuri mahdollisuuksien rajoissa jollekin teräsvaarihobitille.

Ja nyt ideani tueksi lainaus Metro-lehdessä (26.10.2017, s.18) olleesta uutisesta:

Japanin poliisi on saanut viimeinkin napattua 74-vuotiaan miehen, jonka epäillään tehtailleen murtoja yli kahdeksan vuoden ajan ninjaksi pukeutuneena. [ ... ] hän tepasteli päiväsaikaan ulos talostaan kuin kuka tahansa vanha mies. Kotoaan hän meni hylättyyn asuntoon, missä hän vaihtoi vaatteet ja odotti pimeää. Kun mies tuli ulos, hän oli pukeutunut kokonaan mustaan. Mies ei kulkenut tavallisilla kaduilla, vaan meni läpi ahtaista paikoista talojen välillä ja juoksenteli muurien päällä [ ... ] Lopulta poliisi pidätti miehen, kun tämä oli murtautunut elektroniikkakauppaan ja kuljetti saalistaan neljältä aamuyöllä.

Taustaoletukseni oli siis, että hobitit vanhenivat biologisesti ehkä 15-20 vuotta hitaammin kuin normaali-ihmiset, jolloin (esimerkiksi) 94-vuotias Klonkku olisi voinut vastata tämän uutisen 74-vuotiasta japanilaisninjaa.
 
Sattuuko kenellekään muistumaan mieleen onko kirjoissa missään kohtaa sanottu kuinka pitkiä kääpiöt keskimäärin olivat?
 
:lol::yawn: Lähdin sit englanninkielellä hakemaan tähän vastausta, vaikka vastaus olikin ihan vieressä. Kiitos kiitos.
 
Last edited:
Ylös