Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Nyt ovat keksimissolut vähissä, joten jos suotte, esitän Tolkien-aiheisen kysymyksen (joka kuitenkin lähenee yleistietoa siinä, että se liittyy erään internetin keskustelualueen ulkoasuun):

Jos katsotte Vihreän Lohikäärmeen yläreunan triptyykkiä, näette siinä tosiaan kollaasin kolmesta kuvasta. Emme nyt puutu keskimmäiseen emmekä oikeanpuoleiseen vaan kysymme, keitä ja mitä näette vasemmanpuoleisessa kuvassa?
 
Gondolinista piste, samoin kahdesta ( ! ) kotkasta. Vielä neljä tai viisikin pistettä jaossa. Erisnimiä siis kaivataan, ”taivas” ja ”pilvet” eivät heruta poinzeja vaikka kuvassa mukana ovatkin aivan herra Chancen tavoin
 
Tarkennukseksi: mielessäni on kolme henkilönnimeä (eivät välttämättä ihmisten) ja kaksi maantieteellistä nimeä. Tiedä olisiko enemmänkin....
 
Tumladenista annan pisteen nikottelematta, siellähän se loistaa vihreänä kaupungin ympärillä, mutta Gwaihiria ei ainakaan nimeltä mainita näillä hoodeilla, tuskin lienee vielä tuolloin kuoriutunutkaan, koskapa oli kolmannen ajan kotka. "Kaksi kotkaa" on jo todettu, vain kolmannen nimi tiedetään ja sitä me etssitään, eikö niin, aarre?

Klunk, Crissaegrim olivat Gondolinin eteläpuolella kohonneet vuorenhuiput, mutta annan siitäkin pisteen, koska kuvassa näkyy muutama korkein huippu kaupungin eteläpuolella - ehkä ne siis ovat juuri kotkien kotisijoja. Mutta tämä on nimi omien kaavailujeni ulkopuolelta (hyvin löydetty!) joten jäljellä on yhä kolme henkilönnimeä ja ainakin yksi maantieteellinen nimi.

Kilpailu on tiukassa tilanteessa, Olórinilla ja Laichalafilla kummallakin kaksi pistettä, mutta mitä tahansa voi vielä tapahtua!
 
Kyllä vain! Kätensä menettänyttä Bereniä kannetaan (Iso T, luulisin) ja Tinúviel ratsastaa vasallilla (vaikka meille ei sanota suoraan, kuka kenenkin kyydissä oli). Alhaalla näkyvät myös Ympärysvuoret mutta enpä usko että Ares B:tä enää kukaan ohittaa, joten lopetamme tähän ja annamme kapulan Areelle.

Kotkat nostivat maasta Berenin ja Lúthienin ja kantoivat heidät korkealle pilviin. -- -- Mutta Thorondor nousi korkealle maan yläpuolelle ja lensi taivaan korkeita teitä joilla aurinko paistaa aina estämättä ja kuu kulkee pilvettömällä taivaalla tähtien joukossa. Kotkat lensivät nopeasti yli Dor-nu-Fauglithin ja yli Taur-nu-Fuinin ja tulivat Tumladenin salaisen laakson ylle. Siellä ei ollut pilven pilveä eikä häivääkään utua, ja katsoessaan alas Lúthien näki Turgonin kauniin Gondolinin loiston joka oli kuin vihreän jalokiven valkea valonsäde. (Silmarillion 19, s. 227)

(Muuten, voin vain kuvitella, miten ylpeäksi Gwaihir ja hänen vasallinsa tunsivat itsensä kantaessaan Sormuksen viejiä Mordorista: he saivat toistaa suuren esi-isänsä uroteon mitä kunniakkaimmalla tavalla!)
 
Joo, Amon Gwareth. Ehkä kuvasta voisi tarkkasilmäinen erottaa myös Kuninkaan tornin.
 
Pysytäänpä Tolkienissa.

Sen lisäksi, että oli ensimmäinen Bilbon ovelle koputtanut kääpiö ja myöhemmin lainasi hänelle matkavaatteitaan, mikä oli Dwalinin ainoa erikseen mainittu teko Hobitissa?
 
Ylös