Musta Ritari kustannus

Kointähden verkkotiedusteluyksikkö on saanut selville, että Pakanoiden toinen osa julkaistaan Turun Sarjakuvakaupalla (Linnankatu 7, 20100 Turku) lauantaina 8.2.2014, jolloin siellä avataan myös Pakanoiden originaalinäyttely. Paikalta on mahdollista hakea ennakkotilattuja kappaleita. Loppujen postitus alkaa puolestaan maanantaina 10.2.2014.
 
Iä iä! Suuret muinaiset käskevät teitä liittymään Musta Ritari kustannuksen facebook-ryhmään!

Kuva Linnavainion tulevasta toisesta osasta, tekijänään Ville Makkonen.

nimet%C3%B6n2.jpg
 
Pitkästä aikaa jotain uutta! Linnavainion toinen osa on nyt saanut kannen! Tämän lisäksi aiomme kevään aikana julkaista Hannu Kesolan ja Sauli Jokisen rikos-sarjakuvan "He kuolivat turhaan".
Lisäksi tässä välissä ehdimme julkaista Octobriana The Exotic Time Dominan!
kansi.jpg


12650371_10207253703153559_82372889_n.jpg linnavainio2.jpg
 
Pakanoiden kolmas osa saattaisi ilmestyä jo syyskuun alussa tänä vuonna. Toivotaan parasta.

Edelleen toivotaan, vaikka tilanne pahasti näyttääkin siltä, että sarjakuvan valmistuminen voi mennä jopa ensi vuoden puolelle. No, onneksi hyvää kannattaa odottaa!

Tässä välissä kannattaa toki lukea käsikirjoittaja Hannu Kesolan Kyyti ja muita tarinoita, joka kokoaa yhteen Hannu Kesolan Kyydin, sekä muita tarinoita. Musta Ritari kustannuksen sivuilta sitä totta kai saa, mutta saanen mainostaa myös sotakirjasto.net nettikauppaa, jossa on myynnissä universumin parasta sarjakuvaa!

1.jpg
 
Foederatia näyttäisi olevan normaalisti saatavilla tuolla sotakirjastossakin, ostin omani Tampereen Puolenkuun Pelien liikkeestä. Tuo mieleen jo ilmeisesti loppuunmyydyn Rhenuksen, mutta on ehkä sisäsiistimmin piirretty. Pidän kyllä molemmista paljon.
 
Foederatia näyttäisi olevan normaalisti saatavilla tuolla sotakirjastossakin, ostin omani Tampereen Puolenkuun Pelien liikkeestä. Tuo mieleen jo ilmeisesti loppuunmyydyn Rhenuksen, mutta on ehkä sisäsiistimmin piirretty. Pidän kyllä molemmista paljon.

Foedereatia on jälleen saatavilla Sotakirjastolta, kuten myös Rhenusta. Rhenuksesta tosiaan viedään ihan viimeisiä, eli jos sen vielä haluaa niin kannattaa pian tilata!
 
Kersantti Napalmia!!

Kersantti Napalm: 25-vuotisjuhlajulkaisu

P.A.F — S-A-L-A-I-N-E-N — XX.XX.2017

Saimme napattua aikaisemmin tänään koodatun viestin, mutta emme saaneet siitä mitään selvää. Viesti on kokonaisuudessaan tässä.
”Kersantti Napalm -stop- juhlajulkaisu -stop- Vitikainen stop -stop- Musta Ritari -stop- natsimuumiot ovat valhetta -stop-”

Välitämme lisätietoja heti kun niitä saamme. Alustavat lähteet kertovat pitkään vaiettua tarinaa Anssi Rauhalan sekaantumisesta asiaan. Varmaa on vain että mikään ei ole varmaa.

Tutkimukseen osallistuvat agentit Louhio, Koivurinne, Lahtinen, Tuppurainen, Loponen, Mäkinen, Kesola, Tervapuro, Jokinen, Piironen, Rautkorpi, Sunnarborg, Manninen, Nuora, Lintula, Sihvonen ja Ronkainen. Erikoisagentti Loponen on saanut lisäksi kirjallisen ohjeen asioiden käsittelyyn kentällä.

Odotamme asiasta 52-sivuista raporttia.

– John Byrnes

napalm_kansi.jpg


Vesa Vitikainen ja Katja Louhio: Kersantti Napalm - Joulumanteli 2017

VAROITUS: EI SISÄLLÄ OIKEAITA MANTELEITA TAI JÄÄNNÖKSIÄ MANTELEIHIN VERRATTAVISTA AINEISTA*

Väisty Kalkkaro, tosimies on tulossa valtaamaan liuskalehtimarkkinat! 28 sivua Katja Louhion armoitonta tykitystä, sekä ylikersantti Vesa Vitikaisen sanallisen leikittelyn ilon älyä ja hölkkää! Zombeja! Ja mihin pakanalliseen uhritilaisuuteen viittaa nimi Joulumanteli? Sisältää Kersantti Napalm -kerhon liittymislomakkeen.

Sisältää Napalm-keräilykuvan nro. 72! Napalm-keräilykuvat ovat kivaa koko perheelle! Osta, vaihda ja kerää kavereiden kanssa koko sarja!

*Sarjakuvaa on käsitelty samalla linjastolla kuin taistelutarkoituksiin soveltuvaa polttonestettä, ja saattaa sisältää pieniä määriä Napalm B:tä. Napalm B:n koostumus on tavallisimmin 21 % bentseeniä, 33 % bensiiniä (joka itsekin sisältää bentseeniä noin 1–4 %) ja 46 % polystyreeniä. Sitä on vaikeampi saada syttymään kuin perinteistä napalmia naiset huom.

mantelikansi.jpg
 
Joulu tulee aikaisin tänä vuonna! Minä tahdon ainakin Pakanoiden toisen kirjan ja nimmarin ja julisteen ja mukin ja... Mitä? Ei Mustan Ritarin poikakalenteria saatavilla? :o

No jos tämä joulun vielä pärjään ilman, mutta parempi laajentaa valikoimaa ensi vuodeksi! ;) Liityin juuri joka tapauksessa mesenaattien arvovaltaiseen joukkoon.
Sain mukini Tampere Kupliista, eikä mennyt kuin neljä ja puoli vuotta! Nyt kelpaa kupittaa! :1420:
pakanat.jpg
 
Napalm-in-love-kansi-722x1024.png


Tarina siitä kuinka tavallinen Patriot American Forcen superagentti sai niin makean ninjan kihlatukseen, New Yorkia kohtasi kuolettava vaara ja presidentti Reagan joutui salajuonen kohteeksi!

Toimintaa, huumoria ja hillittömät ekstrat jotka laajentavat lukuelämyksen tajunnanräjäyttäväksi! Kersantti Napalm -sarjan uusin albumi lyö hampaista paikat irti! Mutta ei hätää, kun olet töissä Patriot American Forcella, niin hampaidenhoito kuuluu työsopimukseesi!

*(Teksti saattaa sisältää liioittelua)

Saatavilla juuri nyt osoitteesta www.mustaritari.fi!
 
Ylös