Tapahtumat LOTROssa

Pycella

Hobitti
Lord of the Rings Onlinessa järjestetään paljon erilaisia RP-tapahtumia, ainakin meidän hobittien keskuudessa. Niinpä ajattelin tehdä tällaisen ketjun, mihin voi tulla mainostamaan kaikille avoimia tapahtumia.

Olen itse mukana Grand Order of the Lost Mathom -kinissä, joka järjestää englanninkielisiä RP-tapahtumia Laurelin-serverillä. Kokoonnumme esimerkiksi joka perjantai-ilta Vihreään Lohikäärmeeseen viettämään aikaa rennosti musiikin, laulujen, tarinoiden, runojen, arvoitusten, uutisten ja juorujen parissa (tapahtuma tunnetaan nimellä Green Dragon Friday, eli GDF). Tapahtumat ovat RP-henkisiä ja lähinnä hobiteille suunnattuja, mutta joukkoomme liittyy usein esimerkiksi matkalla olevia kääpiöitä. GDF:n lisäksi Konnun hobitit järjestävät myös erikoisempia tapahtumia, joista löytyy jokaiselle jotain: kalastuskilpailuja, kesäpiknikkejä, tarinankerrontailtoja, näytelmiä, musikaaleja, vuosijuhlia, markkinoita ja sen semmoista. Tapahtumista ilmoitetaan hobittiyhteisömme lehdessä.

Tänä viikonloppuna on luvassa jotain erityistä Jethro Tullista pitäville: kinshippini oma musiikkikollektiivi Brandy Badgers esittää lauantai-iltana Jethro Tull -musikaalin Return of the Flute Overhillissä alkaen klo 21.30 Suomen aikaa. Musikaalilla juhlistetaan kyseisen yhtyeen 50-vuotista taivalta, ja siinä yhdistyy draama, komedia ja tietysti musiikki. Tapahtuma on RP-henkinen mutta avoin kaikille. Tervetuloa!

Toinen tämän kevään erityinen tapahtuma on GDF:n 10-vuotisjuhla. Tapahtuma jakautuu kahdelle perjantaille, 4. ja 11. toukokuuta, joista jälkimmäinen on varsinainen pääjuhla. Luvassa on kaikenlaista hauskaa ohjelmaa niin etkoilla kuin pääjuhlassa: kalastuskisa, ponitanssi, näytelmä, arvonta, ja tietysti syömistä, juomista ja rallattelua musiikin parissa. Etkoille voi ilmoittautua esiintyjäksi, jos sinulla on jotain Vihreään Lohikäärmeeseen liittyvää ajanvietettä. Paikalle ovat tervetulleita niin hobitit kuin kääpiöt!
 
Ylös