Itse menen edelleenkin satunnaisesti sekaisin niiden F-alkuisten haltioiden kanssa, vaikka olen lukenut Silman vuosien varrella ainakin viisitoista kertaa… Muistelen, että muutamalla ensimmäisellä lukukerralla olin aika pihalla jopa suuresta osasta kirjan juonta (esim. mitä tapahtui aiemmin tai miksi nyt ollaan siellä missä ollaan), mutta olin ehkä silloin liian nuori Silmarillionille (olin kai noin 12). Silti taisin pitää siitä, ja muistaakseni jossain vaiheessa jopa tarkoituksella luin vain yksittäisiä lukuja, koska monet niistä toimivat itsenäisinä tarinoina, vaikken oikein ymmärtänytkään, miten ne liittyvät toisiinsa.
Nykyään pidän kyllä Silmarillionista Tolkienin kirjoista eniten, vaikka pidänkin todella paljon melkein kaikista niistä. Juuri se eeppinen tyyli kai kiehtoo, ja ehkä se, että siinä näkee tuhansien vuosien historian suuria linjoja, kun "tavallisissa" tarinoissa näkee yleensä vain yksittäisiä hetkiä, joiden menneisyys ja tulevaisuus jää etäiseksi. Ehkä tuhansia vuosia elävät haltiat näkevät omankin historiansa enemmän Silmarillionin tyylisesti?
Toisaalta luulen, että Silmarillion kirjana vaatii myös Hobitin tai Tarun eli sen, että jossain tarinassa maailmaan on jo päässyt syvälle sisään. Muuten se ehkä jäisi turhan etäiseksi.
Näin aikuisena Silmarillion tuntuu myös hyvin syvälliseltä kirjalta, esimerkiksi siinä, että haltiat eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia hyviksiä kuin Tarussa, sekä vaikkapa valarin pohdinnoissa siitä, pitäisikö haltioiden avuksi sotaan lähteä voimalla, vaikka se aiheuttaisi paljon tuhoa heidän luomaansa maailmaan. Tästä huolimatta minusta Silmarillion (ja myös Taru) säilyttää sellaisen idealismin ja kauneuden ja hyvyyden kaipuun, joka nykykirjallisuudesta ja nykytaiteesta yleensäkin tuntuu enimmäkseen kadonneen. (Ehkä tuota viimeistä selittää, jos annan muita vanhoja esimerkkejä: J. L. Runebergin huippuromanttinen Hanna-runoelma ja maalaustaiteen puolelta vaikka Werner Holmbergin maisemat tai Claude Monet'n lumpeet. Pelkään, että jos ne julkaistaisiin nyt, niitä pidettäisiin liian naiiveina tai mustavalkoisina.)