Kävin katsomassa leffan, tätä mieltä minä olen

Mietiskelin tässä, että ei meillä kauheasti kannata ainakaan yksittäisistä elokuvista alkaa uusia ketjuja aina vääntää, joten...

Maleficent

Kävin katsomassa tämän ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Elokuvasta oli tehty huomattavasti alkuperäistä Prinsessa Ruususta mielenkiintoisempi tapaus. En alkuperäistä elokuvaa ole itseasiassa edes nähnyt, kun ei ole koskaan (edes lapsena) kiinnostanut. Tarinan sisältöä en toki ole pystynyt väistämään. Hyvän ja pahan selkeän erottelun poisvieminen ja tarinan kertominen eri näkökulmasta toimi hyvänä keinona tehdä elokuvasta katsomisen arvoinen.

Pidin myös siitä, kuinka fantasiaelementit oli tuotu selkeästi ja rohkeasti elokuvaan mukaan. Elokuvan tarinankerronta oli myös sujuva: katsellessa ei tuntunut siltä, että asiat tapahtuivat vain sen takia, että niin oli kirjoitettu. Näyttelypuolella ei ole pahaa sanottavana, tosin näyttely kuuluu vähän semmoiseen osa-alueeseen, että huomaan että se on huonoa vain jos se on selvästi huonoa.

Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Minäkin kävin katsomassa tuon noin viikko sitten, ja minusta Aurora oli vain jotenkin ärsyttävä, jotenkin liian keinotekoisen hyvä ja lempeä. Muilta osin leffa oli ihan hyvä.

Mutta onko kyse aidosta keinotekoisesta ärsyttävyydestä, vai ärsyttääkö ylenpalttinen hyvyys ja lempeys noin ylipäätään? Toisaalta elokuvantekijöillä ja näyttelijällä ei ole hirmuisesti tarinan puolesta valinnanvaraa: kun joku taikakeinoin lumotaan elämässään iki-iloiseksi, niin voiko keinotekoisuutta välttää? Toisaalta Aurora ei ollut ihan kokoajan naama yhtä hymyä, vaikka sitten aina lopulta ottikin myönteisen lähestymistavan oikeastaan kaikkeen. Leffan lopussa jätettiin muistaakseni näyttämättä, miten Aurora reagoi isänsä kauheuksiin.

Uskoisin että ylenpalttinen hyvyys ja lempeys ärsyttää ylipäätäänsäkin, mutta nyt hetken aikaa asiaa pohdittuani luulisin että hän suhtautui liian (ärsyttävän) positiivisesti kaikkeen mahdolliseen jäi vain liiaksi Pahattaren varjoon. Pisteet Angelina Jolielle hyvästä roolisuorituksesta.

Kävin katsomassa tuon Maleficnetin launataina.

Itse leffastahan oli jo pitkään puhetta ja aluksi en edes ollu siitä kiinnostunut. Leffan ekat trailerit evät paljoakaan kertoneet… Ja niissä mainostettiinkin pääasiassa Angelina Jolieta.

Pakko se on myöntää. Jolie Pahattarena oli todellakin, niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan, upeaa katseltavaa! Ja elokuvan teema sekä kuvakulma olivat mukavaa seurattavaa. Lisäksi, omasta mielestäni toinen hieno hahmo oli Divial korppi! Pidin siitä, miten hänelle oli annettu tarkoitus Pahattaren apurina, ystävänä ja siipinä.

Elokuvan pääpaino pysyy kokoajan Pahattaressa, onneksi, sillä hän on koko leffan kantava voima. Ja niinhän se kuuluukin olla. Toisaalta tuntuu että käsikirjoittajat ovat unohtaneet sen vuoksi suurimman osan sivuhahmoista. Esimerkiksi Aurora jää kamalan yksiulotteiseksi ja tylsäksi pikku prinsessaksi. Ja prinssikin tuntui olevan ihan turha hymypoika taustalla .. (Ei ihme ettei pusu tehonnut)

Erikoistehosteet olivat kieltämättä upeat. Näkee, että leffassa on ollut suuremman luokan budjetti kyseessä. Välillä oli kyllä häiritsevää, kun tausta oli kamalan tumma, jolloin hahmo(j)a ei kunnolla erottanut. Vai johtuiko se vain 3D:stä ja teatterista? Loppu tuli mielestäni ihan liian nopeasti ja jotenkin… helposti. Alun tasaisuus ja rauhallinen kerronta tuntuu tyssäävän kesken. Sitten tuntuu, että aletaan hätäilemään ihan kamalasti ja päätetään tarina helpoimmalla tavalla.

Mutta oli mukava huomata kuinka tämä linkittyi vahvasti Disneyn alkuperäiseen Prinsessa ruususeen. Suoria sekä epäsuoria viittauksia oli kiva bongailla. Joten kyllä tämä oli tavallista parempi fantasia leffa!

Tulipa pitkä juttu...

X-men days of the future past tuli katsottua viikonloppuna osana neljän sisaruksen yhteistä laatuaikaa.

Ihan mielenkiintoinen epätoivoinen tulevaisuuden visio oli tarinassa ja olisi voinut makustella vähän lisää. Vähän hymyilyttää kuinka paljon X-meneissä miltei poikkeuksetta annetaan eniten ruutuaikaa Hugh Jackmanille. Onhan hän varmasti hyvin seksikkään näköinen nahka-asussaan ja kynsineen, mutta silti.
Elohopea olisi kyllä ollut melkoinen deus ex machina varsinkin leffan loppupuolella; tyyppi olisi kirjaimellisesti pystynyt ratkaisemaan kaikki sankarien ongelmat. Varmaan siitä syystä poika piti lähettää kotiin.

Ihan ok viihdettä oli.

Tänäänhän tuli ensi-iltaan tuo The fault in our stars eli suomeksi Tähtiin kirjoitettu virhe. Itkemiseltä ei voi tässä elokuvassa välttyä, joten nenäliinapaketti kannattaa varata mukaan. Pääosien näyttelijät sopivat rooleihinsa todella hyvin, eikä mikään oikeastaan jäänyt ärsyttämään. Mahtavasti toteutettu, valtavan koskettava ja selkeä elokuva. Suosittelen kaikille! Ihan herkimmästä päästä olevat saavat tosin varautua itkevänsä koko leffan alusta loppuun. Inhimillisyys oli säilytetty ihanasti, eikä elokuvassa kuolemankaan edessä kaikki ollut kuolemanvakavaa. Tässä leffassa piilee opetuksia.
Tämä on aivan must see!!!

Kävin katsomassa Disneyn Big Hero 6:n ja siinä missä Frozen ja Brave eivät juuri napanneet, tästä kyllä tykkäsin. Nättiä animaatiota, liikuttavia kohtauksia, kiva päähenkilö-pääpahis-paralleeli (en kerro siitä sen enempää, etten spoilaa elokuvaa, mutta oli hienoa nähdä, ettei kumpikaan ollut puhtaasti hyvä tai paha / virheellinen tai virheetön) ja mainioita hahmoja. Oli pinkkiä tiedetyttöä, sisukasta ja uhkarohkeaa tiedetyttöä, innostunutta nörttipoikaa ja vähän pelokasta, mutta hyväsydämistä tiedepoikaa. Päähenkilö muistutti tosi paljon How to Train Your Dragonin Hiccupia, mutta kaipa Disneykin välillä kopioi sitä, mikä myy - ja ehkä toisaalta ihan hienoa saada tällaisia nörtimpiä sankareita valokeilaan. Jospa se vähentäisi ennakkoluulojakin.

Jotkin jutut olivat tosi ennalta-arvattavia, mutta kyllä sitä tuli pariin otteeseen itkettyä silti. Leffassa oli myös kivasti mukana tiedemaailman etiikkaa (vaikka itse "tiede" nyt olikin sellaista hömppää mitä supersankarileffoissa yleensä ) ja muutenkin aika hyviä moraalisia opetuksia. Sekä masentuneen ihmisen kuvaamista - mahtavaa, lastenanimaatiossa! Ja tietty päähenkilön hoitorobottikin oli aika symppis...

Kävin katsomassa tiistaina Everest-elokuvan SPR:n ja Finnkinon järjestämässä hyväntekeväisyysnäytöksessä. Ihan huikea leffa kyseessä! Kuvaukset on todellakin tehty osin Mount Everestillä ja osin muissa vuoristomaisemissa ja varmasti juuri sen takia elokuva onkin niin hyvä, kun on alkanut jo tottumaan CGI:tä rönsyileviin ison budjetin elokuviin. Tapahtumatkin kuvattu melko realistisesti ja vaikka emme koskaan saa tietää miten tapahtumat tuona kyseisenä vuonna vuorella oikeasti menivät, niin tämä elokuva esittää tapahtumat siten miten ne olisivat voineet oikeasti tapahtua. Nautinnollisin leffakokemus pitkään aikaan!

En ole ahkera elokuvissa kävijä, olen Hobitin jälkeen käynyt kahdesti elokuvissa. Viime viikkoisesta elokuvasta mainitsin lyhyesti ilonaiheketjussa, mutta nyt uutisissa tuli taas vastaan viime keväänä näkemäni Miekkailija. Elokuva tuli käytyä katsomassa, koska päätin ensin mennä elokuviin ja sitten valitsin tarjonnasta kiinnostavimman oloisen. Näytöksessä oli enimmäkseen huomattavasti vanhempaa väestöä, joten ilmeisesti en ollut elokuvan kohderyhmää.

Itse elokuva oli ihan hyvä, tarina alkoi lupaavasti, mutta lopussa se meni liian tuttuja uria. Aihe oli kiinnostava ja maallikon silmään historiallisuudessakin pysyttiin riittävän hyvin. Elokuva oli "tositapahtumiin perustuva" eli päähenkilö oli oikea ja eli oikeasti Haapsalussa ja perusti miekkailukerhon ja oli vainottu. Tähän yhteläisyydet oikeasti loppuvatkin. Huonointa elokuvassa oli, että sen tarina oli liian elokuvallinen, perinteinen ja ennalta-arvattava. Itse olisin kaivannut hieman realistisempaa loppua, vaikka toki tarinan taustalla symboloidaan Viroa ja Neuvostoliittoa.

Ghost in the Shell 2d:kin pisti päätä pyörälle kamera-ajoillaan että ihan hyvä ettei 3d:hen menty. Cyberpunk-leffoja enemmän nähneet pystynevät bongaamaan efektejä ja kohtauksien osia aiemmista. Ja värejä paljon enemmän kuin Bladerunnerissa. Itte spottasi vain pari viittausta että tuoreen oloinen. En oo kyl paljon leffoja nähnyt.

Animetopikissakin mainittua Kimi no na waa alettiin vihdoin näyttää Suomessakin, ja päätin spontaanisti mennä päivänäytökseen, joka loppui juuri. Ja huh, suosittelen kyllä. Se oli paljon enemmän kuin olin odottanut - olkoonkin että odotukseni perustuivat lähinnä "se on tosi hyvä" -kommentteihin ja gifsetteihin. Kaunis, tunteisiin vetoava ja yllättävä. Olen vieläkin vähän hämilläni siitä, että nyt pitäisi palata oikeaan maailmaan, ja jäin kirjoittamaan tätä leffateatterille Pitäisiköhän mennä katsomaan se uudestaan...

Kävin äsken katsomassa Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan. Ostin lipun näytökseen vasta teatterista ja jouduin toiselle riville ... Tuntemattoman useaan otteeseen lukeneena pysyin hyvin juonessa mukana. Tässä versiossa oli suhteellisen paljon taistelua, verrattuna 50-luvun versioon, mutta sitähän sota on. Epätoivoa, kuolemaa ja pelkoa. Elokuva kuvasi hyvin sodan oikeaa luonnetta. Rokka oli nostettu juonen kenties keskeisemmäksi hahmoksi ja hänen eloaan seurattiin myös kotirintamalla.

Kaiken kaikkiaan pidin elokuvasta todellan paljon, vaikka 3h istuminen oli hieman uuvuttavaa. Tuntematon todella pisti miettimään sotilaitaita ja heidän kohtaloitaan.

Käväisin myös katsomassa tuon uuden Tuntemattoman sotilaan tänä viikonloppuna. Hiukan olin mietiskellyt ennen katsomista, että mitä tämä 3 versio voisi enää tarinaan tuoda mutta täytyy sanoa, että katsomiskokemus oli hyvin positiivinen. Kuten Ithilwen sanoikin niin hahmoista Rokka oli nostettu selkeäksi päähenkilöksi. Myös Koskela, Kariluoto ja Hietanen nousivat selkeästi muita enemmän "näkyviin" ja Rokan ohella myös heidän kotirintamakohtauksiaan seurailtiin elokuvassa. Koskelaan oli mm. mielestäni todella mainiosti liitetty hiukan materiaalia Täällä Pohjan tähden alla -kirjasta (joka on tietty itse kirjoitettu juuri Koskelan -suvun tapahtumista)

Mitä taisteluihin tulee niin ei tässä mielestäni juuri määrällisesti ollut niitä enempää kuin vanhassa versiossa. Molemmat leffaversiot sisältävät aika uskollisesti kirjan eri taistelukohtaukset (välillä ehkä hiukan eri kohtiin keskittyen) mutta ehkäpä ne tässä uudessa pääsevät enemmän esiin. Myös nykyajan tekniikan ansiosta varsinkin äänimaailma on aivan eri planeetalta. Esim. kaikki luotien ujellukset ja napsahdukset tuntuvat nyt kuin omassa "selkänahassa". Ja onhan se kuvaus ja muu tekniikkakin tietysti kehittynyt.

Kaikki näyttelijät tekevät mielestäni hyvää työtä, leffa antaa varsin realistisen, raadollisen ja glorifioimattoman kuvan sodasta, sen kärsimyksistä ja ihmiskohtaloista, eikä 3 tunnin pituuskaan haitannut ollenkaan. Kaiken kaikkiaan suosittelen vahvasti katsomassa käyntiä.

Yli 50-vuotiaiden ei varmaan kannata mennä 'Ready Player One'a katsomaan. Sen sijaan he voivat suositella sitä nuoremmille sukulaisilleen, joiden aistit ovat muokkautuneet ottamaan vastaan informaatiota ruudun kautta nopeasti. MMPORG-maailmassa isoksi osaksi pyörivä juoni on Spielbergin käsissä ohjattu mainiosti, mitä näistä tietää. Onnellinen loppu, kaiketi, kuten ohjaajalla yleensä. Näin 2D-version joka sekin oli melkein liikaa aisteille, niin että myös vähän pelanneet yli 40-vuotiaat saattavat harkita tätä versiota. 3D-härveleitä on alkanut kotikäyttöönkin ilmestyä, jopa minä olen pariin otteeseen päässyt kokeilemaan moista, tällaisen suurkuluttajalle lienee leffa 3d:nä ns. Must-sarjaa. Spoilerit päättyvät tähän, koska seuraavaksi pitäisi kai paljastaa jotain. Kirjaa väitti joku paremmaksi kuin leffaa, mutta veikkaisin tuota onnistuneeksi sovitukseksi. Vakavasti harkitsen että seuraava 3D-elokuva jota menen katsomaan kertoo ruohon reaaliaikaisesta kasvusta Kansasissa tornadokauden ulkopuolella. No ei ehkä sentään niin hidasta. Saundit olivat uudistetussa teatterin pääsalissa huippuluokkaa, itse leffa ei käyttänyt kaikkia äänijärjestelmän ominaisuuksia hyväkseen, mutta luulisin että tuolla järjestelmällä voisi kenties ns. Taviskin kokea mitä kapellimestarille kuuluu hänen johtaessaan ukonilman aikana sinfoniakonserttia ulkona.

Kävin tänään katsomassa Juice-elokuvan. Tällaiselle 70-80-lukujen lapselle leffa tarjosi tietenkin ensinnäkin suuren määrän nostalgiaa. Tunnistin ajan ilmiöt: tietynmalliset ja -kuosiset villapaidat, tukkamuodin, poimutetut harsoverhot, yliopistokohtauksen poliittiset iskulauseet, leffassa soineen (muun kuin Juicen) musiikin, kelanauhurit, autonrämät joita ei meinannut saada talvella käyntiin. Miltei haistoin nenässäni makkarapannun päähenkilöiden tehdessä ruokaa (ja sitä tehtiin leffassa usein, niin hyvinä kuin huonoina hetkinä).

Pääosassa oli kuitenkin tietysti itse Juice ja hänen musiikkinsa. Musaa kuultiin luonnollisesti paljon. Ehdottomasti hauskimpia olivat alkupään kohtaukset, joissa bändi jammaili uusia biisejä akustisesti. Juicesta piirtyi kuva itsepäisenä sanaseppona ja nerona, joka ei oikein osannut ottaa vastaan kritiikkiä. Jossain määrin myös itsekkäänä k*sipäänä (täsmälleen saman kuvan sain muuten myös Gösta Sundqvistista kuunnellessani taannoin Yle Areenasta hänestä kertovaa kuunnelmasarjaa). Juicen yksityiselämä saa leffassa melko paljon tilaa, ehkä vähän turhankin paljon muun kustannuksella. Myös Juicen herkkyys sekä alkoholisoituminen ja sairastuminen tuotiin esille. Juicen elämän naiset oli tiivistetty yhteen kuvitteelliseen henkilöön. Fiksu ratkaisu mielestäni, sillä tässä elokuvassa oli tarpeeksi tekemistä yhdenkin suhteen kanssa kaiken muun materiaalin lisäksi, ja henkilömäärän kasvattaminen olisi tarkoittanut myös elokuvan keston pitenemistä. Leffan kesto on 1 t 45 min eikä se tuntunut mitenkään liian pitkältä. Monia tapahtumia, kuten Saimaa-ilmiö, jouduttiin sivuuttamaan ehkä vähän harmittavankin nopeasti vain parinkymmenen sekunnin tuokiokuvalla.

Juicea esittänyt Riku Nieminen yllätti minut positiivisesti. Ensinnäkin hän osaa ihan oikeasti näytellä, ja toisekseen hänhän on ihan pirun hyvä laulaja! Juicehan ei lauluääneltään ollut kummoinen (mutta silti imho ainoa oikea henkilö laulamaan Juicen biisejä). Lisäksi Nieminen myös näytti Juicelta, erityisesti niissä kohtauksissa joissa oli lihottanut itseään 30 kiloa. Myös Harri Rinteen ja Mikko Alatalon näyttelijät muistuttivat esikuviaan häkellyttävän paljon; Alataloa esittävä Antti Tuomas Heikkinen oli jopa niin aidon oloinen että piti muistutella itseään että ei, Alatalo ei ole tässä oikeasti mukana.

Juice on mulle aina ollut tietyllä tavalla ikoninen artisti ja hahmo, ensimmäinen biisi jonka muistan häneltä kuulleeni oli Anne ja Jacques radiosta syksyllä 1977. Olin 8-vuotias ja olen kasvanut paitsi Suomi-iskelmän niin myös punkin ja Juicen tahtiin. Niinpä havahduin kotimatkalla siihen tosiasiaan, että vaikka tunnen Juicen tuotannon kutakuinkin läpikotaisin, mulla ei ole tällä hetkellä hyllyssäni yhtään ainoaa Juicen levyä (vinyyliaikana oli). Valitettavasti näin mestarin vain yhden kerran livenä; se oli Juicen kulta-aikana, kun herra esiintyi Kirkkonummen koulun liikuntasalissa syksyllä 1985. Se keikka on piirtynyt mieleen loppuelämäkseni.

Arvosanaksi annan 4+/5.

Juicestakin oli kuunnelma muutama kesä sitten, mutta en sitä kuunnellut kuin pari jaksoa. Sen sijaan Areenasta tuli kuunneltua melkein kokonaan Yöradion Juicen kokotuotanto (melkein) -ohjelma, jossa siis nimensä mukaisesti tuli kuunneltua Juicen levytykset. Tuossa kuunnelmassa oli kai useitakin täysin kuvitteellisia hahmoja, mutta Juicen rakastetut esitettiin siinäkin yhtenä henkilönä, josta käytettiin vain nimeä Nainen.

Kävin katsomassa kotimaisen elokuvan Peruna. Se on 1600-luvun Suomeen sijoitettu tarina vähän tohelista start-up-yrittäjästä, joka haluaa tuoda Suomeen uuden juureksen, maapäärynän. Odotin, että tässä olisi jotenkin vähän metaforisemmin käsitelty start-uppiutta ja yrittäjyyttä, mutta tarina olikin viety kiusallisen sellaisenaan myöhäiskeskiajalle. Vaikka elokuva olikin ihan hauska katsottava, niin irvistin vähän joka kerta, kun mukaan heitettiin sellaisia termejä kuin pitchaus, key-note-puhuja, minimum viable product ja niin edelleen. Niin, hauskaa oli, mutta olisiko tätä konseptia voitu edes vähän enemmän voinut lokalisoida aikakauteensa...

Vasta tovi elokuvan jälkeen tajusin, että yhdelläkään naishenkilöllä ei tainnut olla nimeä. Yritin löytää edes sille isoimmalle naisroolille nimeä, mutta ei. Hahmo, jota esittää Jussi-palkittu Mimosa Willamo (edit: tarkistin, näyttelijä olikin Linnea Leino, my bad), joka keksii keksintöjä, joka keksii koulutusviennin ja ylipäänsä on se kaartin fiksuin... Ei ole saanut oikeaa nimeä? Vastaavasti keskeisillä miehillä oli nimet (no, luultavasti ei aivan kaikilla miesten esittämillä hahmoilla, mutta vastaavan määrän ruudulla viettäneillä aika varmasti).

Ärsyttävää joutua taas olemaan tällainen mielensäpahoittajafeministi. Elokuvassa vitsailtiin syntymättömän lapsen sukupuolittamisella ja sillä, että nainenkin voisi nykyään harjoittaa esimerkiksi pyövelin ammattia siinä missä mieskin. Mutta naishenkilöillä ei ole nimeä. Onko elokuuta tekijäkaarti kuitenkaan yrittänyt ihan tarpeeksi...

Ps: se vielä piti sanoa, että todella kivat musiikit oli!

Onpa hauska kuulla mielipiteitä tuohon Peruna-elokuvaan liittyen! Olen nähnyt siihen liittyviä mainoksia ja ne ovat herättäneet mielenkiintoni. Suomalaisissa elokuvissa on kuitenkin aina riski että menee metsään jos ei ole kovin iso budjetti, joten olen vähän pohtinut onko tuo katsomisen arvoinen. Tuo sukupuolittaminen ei kuitenkaan kuulosta kivalta. Ehkä jos tuo leffa tulee joskus johonkin suoratoistopalveluun tulen katsomaan, mutten ehkä viitsi leffaan asti mennä.

Onko kukaan muuten ehtinyt vielä katsomassa Dyyniä? Kävin itse eilen ja tykkäsin ihan superpaljon! Olen tosin aika lailla leffan kohderyhmää Star Wars- ja scififanina, ja kumppaniini se ei ihan yhtä hyvin uponnut. Itse kuitenkin ilahduin kovasti. Eniten minua yllätti tässä se että elokuva oli vasta ensimmäinen osa pidempää tarinaa - trailerin perusteella olin odottanut muuta. Siksi vähän hämmennyin elokuvan hitaasta temposta ja pitkästä maailmanrakennuksesta. Kun siihen pääsi sisään siitä kuitenkin nautti kovasti - on mukava vaihteeksi katsoa jotain elokuvaa, jossa kaiken ei tarvitse tapahtua tässä heti nyt vaan voi käyttää aikaa hahmojen ja maailman esittelyyn, ja etenkin tällaisessa scifieepoksessa se on tosi palkitsevaa. Maailma tuntui immersiiviseltä ja kiinnostuin todella paljon eri teknologioista ja instituutioista joita tuo maailma sisälsi. Päähenkilö ja hänen äitinsä olivat tosi mielenkiintoisia hahmoja ja elokuvassa oli minusta hyvä sekoitus rauhallisempia ja jopa filosofisia kohtauksia sekä toimintaa. Mukaan oli saatu myös hyvä paketti poliittista juonittelua. Jäin kyllä koukkuun ja odotan innolla, että tähän tulisi jatko-osa! Tässä leffassa oli myös ihan huikea musiikki kiitos Hans Zimmerin, ja suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän elokuvateatterissa, koska se on tosi audiovisuaalisesti näyttävä kokonaisuus.

Olen kauhean huono katsomaan elokuvia, mutta nyt kyllä alkoi houkutella tuo Dyyni!