Isilmírë
Kuukivi
Alustan nyt hiukan etuajassa, koska tuleva viikko on kohdallani varsin hektinen, ja haluan saada ainakin tämän homman hyvissä ajoin pois alta. Tämä luku onkin alustusta helpottaen hyvin lyhyt. Vaikka se on tyyliltään hyvin runollinen, sisältää se sentään ihan asiaakin.
Vaikka alussa todetaan Melianin olevan Valarin rotua, oletan, että kun hänen sanotaan olevan kaikkein kaunein kansansa keskuudessa, tällä viitataan nimenomaan Maiariin. Ainakin muistaakseni Vardan sanottiin jo jossain aiemmassa luvussa olevan ihan absoluuttisesti katsottuna kaikkein kaunein olento. Melianin laulun ihanuuden kuvaus menee mielestäni jo vähän huvittavalle asteelle, kun lähteetkin hiljenevät aina hänen aloittaessan laulun, mutta tuleepa ainakin selväksi, että hän laulaa hyvin kauniisti.
Melianin ja Elwën vuosiakausia kestänyt ensikohtaaminen askarrutti kovasti aikoinaan tarinaan ensimmäisen kerran lukiessani. 13-vuotiaana tuntui ihan järjettömältä, että jotkut seistä nököttäisivät vuositolkulla jossain metsäaukiolla kuolematta nälkään. Nyt vanhempana ja fantasiamaailmoihin perehtyneempänä oletan, että tekstissä mainittu lumous (tai jos tarkkoja ollaan, Elwë oli kaksinkertaisesti lumottu) ikään kuin säilöi rakastavaiset ajattomuuden kuplaan, jonka ympärillä muu maailma muuttui heihin vaikuttamatta. Oletan myös, että kun tekstissä mainitaan Elwën sydämen täyttyneen halulla, kyseessä on pikemminkin jonkinlainen platoninen kaipuu kuin mikään lihallisempi tunne (mitä sanaa muuten alkuteksti tässä kohtaa käyttää?).
Loput luvusta on käytännössä silkkaa referaattia sellaisista Teleriä, Sindaria ja Doriathin valtakuntaa koskevista tapahtumista, joista myöhemmissä luvuissa kerrotaan tarkemmin.
Vaikka alussa todetaan Melianin olevan Valarin rotua, oletan, että kun hänen sanotaan olevan kaikkein kaunein kansansa keskuudessa, tällä viitataan nimenomaan Maiariin. Ainakin muistaakseni Vardan sanottiin jo jossain aiemmassa luvussa olevan ihan absoluuttisesti katsottuna kaikkein kaunein olento. Melianin laulun ihanuuden kuvaus menee mielestäni jo vähän huvittavalle asteelle, kun lähteetkin hiljenevät aina hänen aloittaessan laulun, mutta tuleepa ainakin selväksi, että hän laulaa hyvin kauniisti.
Melianin ja Elwën vuosiakausia kestänyt ensikohtaaminen askarrutti kovasti aikoinaan tarinaan ensimmäisen kerran lukiessani. 13-vuotiaana tuntui ihan järjettömältä, että jotkut seistä nököttäisivät vuositolkulla jossain metsäaukiolla kuolematta nälkään. Nyt vanhempana ja fantasiamaailmoihin perehtyneempänä oletan, että tekstissä mainittu lumous (tai jos tarkkoja ollaan, Elwë oli kaksinkertaisesti lumottu) ikään kuin säilöi rakastavaiset ajattomuuden kuplaan, jonka ympärillä muu maailma muuttui heihin vaikuttamatta. Oletan myös, että kun tekstissä mainitaan Elwën sydämen täyttyneen halulla, kyseessä on pikemminkin jonkinlainen platoninen kaipuu kuin mikään lihallisempi tunne (mitä sanaa muuten alkuteksti tässä kohtaa käyttää?).
Loput luvusta on käytännössä silkkaa referaattia sellaisista Teleriä, Sindaria ja Doriathin valtakuntaa koskevista tapahtumista, joista myöhemmissä luvuissa kerrotaan tarkemmin.