Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Kointähteä ei huijattu, vaikka yritin valita teoksesta mahdollisimman epämääräisen kohdan, jossa ei mainittaisi roomalaisia tai yhtään barbaariheimoa saati Caesaria (joka mainitaan nimeltä miltein joka sivulla).
 
Kappas! Jatkan arvuuttelua:

Elämän keväässä sinä lennät
kuin uuttukyyhkynen.
Tai kuin isokoskelo.
Vaan aikojen saatossa muutut uiveloksi.
Tai ehkäpä ruisrääkäksi,
tuoksi kesäyön narisijaksi.
Vaan eipä hätiä mitiä.
Jartsalla on haulikko.
 
Vapaus, tuo siima joka yhdistää vavan ja peilityynen järven. Paljon me pyydystämme, mutta jääkö haaviin lopulta mitään. Ehkei se kalansaalis olekaan se tärkein juttu, vaikka suunnattomasti vituttaakin, että on lillunut tuntikausia siinä typerässä, väljää kortonkia muistuttavassa kahluupuvussa keskellä virtaa samaan aikaan kun S-Marketin tiskin jäämuskassa lojuu lihavia kasvatuskaloja, joita olisi mukava savustaa grillikatoksessa asialliset khakihousut jalassa ja pikeepaita päällä. Mutta, mutta. Ihminen kinuaa vapautta niin kuin Suhosen veljessarjan keskimmäinen Taneli kinuaa kompressoria, johon voisi kytkeä sekä naulaimen että painepesurin.
 
Sieltähän se vastaus löytyikin! Laichalaf epäili tekijäksi Kari Hotakaista, ja niin on tehnyt moni muukin.

Kirjailija ja päähenkilö Pauli Kohelo on ristijärveläinen metsuri, joka valaistuu ja alkaa toimia henkisenä valmentajana minkä muiden gurujen tapaamisilta ehtii. Ja ehtiihän Pauli.

Telimektar jatkaa!
 
Last edited:
Mikäli minulle on annettu oikeita tietoja, syntymäni edistyi hyvin hitaasti ja silloisen perhelääkärimme, tohtori Mecumin, avustamana, hitaasti pääasiassa siksi että minä - mikäli voin tuota vierasta ja alkeellista olentoa "minäksi" sanoa - suhtauduin asiaan tavattoman passiivisesti ja välinpitämättömästi, en juuri lainkaan auttanut äitini ponnistuksia enkä osoittanut pienintäkään intoa päästä maailmaan, jota myöhemmin kiihkeästi rakastin. Silti olin terve ja kaunis lapsi, joka erinomaisen imettäjän ruokkimana varttui toiveita herättävästi.
 
Pidän tarpeettomana erityisesti perustella kasvavaa vastenmielisyyttä, jota tunsin tätä vihamielistä laitosta kohtaan. Kykenen yleensä elämään vain edellyttäen, että henkeni ja mielikuvitukseni on vapaa, ja tästä syystä jopa pitkäaikainen oleskeluni kuritushuoneessa on minulle vähemmän epämiellyttävä muisto kuin orjuuden kahleet, joihin kalkinvalkean, laatikkomaisen talon näennäisesti kunniakkaampi kuri pikkukaupungissamme kietoi herkän pojansielun. Kun lisäksi otetaan huomioon yksinäistymiseni, jonka syyt olen jo selvittänyt, ei ole ihmeellistä, että halusin välttyä menemästä kouluun muulloinkin kuin sunnuntaisin ja juhlapäivinä.
Tällöin minulle oli suurta hyötyä eräästä kauan harrastamastani leikistä, isäni käsialan jäljittelystä. Isä on aina lähin ja luonnollinen esikuva kasvavalle ja aikuisten maailmaan pyrkivälle pojalle.
 
Last edited:
Ares B sanoi:
Adolf H ?
Click to expand...

Mielenkiintoinen veikkaus.
Lainaamani teksti on kirjoitettu saksaksi, ja sen kirjoittaja on sanonut tässä teoksessaan jossain määrin karrikoineensa Goethen semi-omaelämäkerrallisen teoksen opettavaisen tunnustuksellista tyyliä. Mein Kampf taas on useinkin yhdistetty Bildungsroman -traditioon, ja Hitler (tai Hess) on voinut yrittää jäljitellä Goetheä niin tosissaan kuin mahdollista.
Voisiko lainaamassani romaanissa olla Mein Kampf -muistumia, tai sen päähenkilön elämänkulussa suoria Hitler-rinnastuksia? Se olisi teoriassa mahdollista, mutta päähenkilö ei ainakaan tavoittele poliittista valtaa ja onnistuu myös välttelemään asepalvelusta.
 
Kauniina vuodenaikoina teimme usein huviretkiä, vanhempani, sisareni Olympia ja minä, laivalla, vaunuilla ja junalla joka suunnalle, sillä kaikkialla oli houkutuksia ja nähtävyyksiä, joita luonto ja ihmiskäsi olivat luoneet. Näen yhä isäni istuvan kanssamme pieniruutuinen mukava kesäpuku yllään jossakin ulkoravintolassa - vähän matkan päässä pöydästä, koska hänen vatsansa esti häntä pääsemästä aivan sen ääreen - ja verrattomasti nauttivan annoksesta rapuja ja rypäleiden kultaisesta mehusta.

Isäparkani omisti toiminimen Engelbert Krull, joka valmisti sittemmin markkinoilta kadonnutta kuohuviinimerkkiä "Lorley extra cuvée". Sen kellarit sijaitsivat Reinin rannalla lähellä laivalaituria ja poikana maleksin usein niiden viileissä holveissa, astelin mietteliäästi kivettyjä käytäviä, jotka kulkivat ristikkäin korkeiden hyllyjen välissä, ja katselin pullojen mahtavia joukkoja, jotka lepäsivät viistoasennossa päällekkäin.

Puristetut korkit oli kiinnitetty hopealangalla ja kullatulla nauhalla ja päällystetty purppuranpunaisella lakalla ja lisäksi riippui sivulla kultapunoksesta juhlallinen pyöreä sinetti, jollaisia näkee paavien bullissa ja valtioiden vanhoissa asiakirjoissa. Kaulat oli kiedottu kiiltävään tinapaperiin ja pulleissa mahoissa komeili kultakiemurainen etiketti, jonka kummini Schimmelpreester oli piirtänyt ja jossa useiden vaakunoiden ja tähtien, isäni nimen ja sanojen "Lorley extra cuvée" lisäksi näkyi vain pelkkiin riipuksiin ja kaulakäätyihin verhoutunut naishahmo istumassa jalat ristissä kallion huipulla ja kampaamassa käsivarsi koholla hulmuavaa tukkaansa. Viinin laatu ei kylläkään näytä täysin vastanneen tätä loisteliasta ulkoasua.
 
Jos veikkaisin Hermann Brochin Unissakulkijoita, saisin ujutettua sisään kolme veikkausta yhden hinnalla. Tuskin voitan mutta tulinpa veikanneeksi komeaa hevosta.
 
Pitkästä harjoittelusta ja huolellisesta syventymisestä tulevaisuuteen on se hyöty, että toteutuksen hetkenä syntyy unissakäyntiä muistuttava tekemisen ja tapahtumisen, toiminnan ja kohteena olemisen välinen tila, jota tuskin huomaammekaan, sitäkin vähemmän kun todellisuuden asettamat vaatimukset useimmiten ovat pienemmät kuin uskalsimme odottaa ja siten olemme kuin mies, joka lähtee taisteluun hampaisiin asti aseistautuneena, vaikka hänen voittaakseen tarvitsee vain hiukan käytellä keveintä varustustaan.

"Hän on yksivuotisvapaaehtoinen", kuulin pöydän takaa matalan hyväntahtoisen äänen sanovan ikään kuin selitykseksi ja tajusin heti sen jälkeen hiukan harmistuneena toisen, tuon terävän nenä-äänen, oikaisevan, että olin tavallinen asevelvollinen.
"Astukaa lähemmäksi!" lääkäri sanoi. Hänen äänensä oli mäkättävä ja heikonlainen. Tottelin häntä mielelläni ja seisoessani hänen edessään päästin suustani höperön, mutta kaikkea muuta kuin epäkohteliaan lausahduksen:
"Olen täysin palveluskelpoinen."
"Sitä te ette kykene arvostelemaan!" lääkäri totesi kiukkuisesti työntäen päänsä eteenpäin ja pudistellen sitä pontevasti. "Vastatkaa minun kysymyksiini ja pitäkää mielipiteenne omana tietonanne!"
"Kyllä, herra lääkintäkenraali", vastasin hiljaa, vaikka tiesin, että hän oli vain lääkintämajuri

Mutta kuten Tik aavistelikin, Hermann Broch ei ole kyseessä. Brochin tavoin kirjailijamme kyllä siirtyi Yhdysvaltoihin 1930-luvulla.
 
"...Entä mitä nykyisin teette? Oletteko hermostunut? Miksi nytkytätte noin olkapäitänne?"
Olin todella siinä seisoessani, puolittain tiedostamattomasti ja täysin umpimähkään ruvennut nytkyttelemään olkapäitäni erityisesti korostamatta mutta tiheään ja oudoin liikkein, jotka tuntuivat minusta olevan paikallaan.
Vastasin mietteliäästi: "Ei, mieleeni ei ole koskaan johtunut, että olisin hermostunut."
"Lopettakaa sitten tuo nytkäyttely!"
"Kyllä, herra lääkintäkenraali", vastasin häpeissäni, mutta toistin samalla jälleen liikkeen, jota hän ei ollut huomaavinaan.
"En ole lääkintäkenraali", hän mäkätti terävästi ja pudisti eteen työntyvää päätään niin kiivasti, että kakkulat olivat pudota ja hänen täytyi palauttaa ne paikalleen oikean käden kaikilla viidellä sormella, kykenemättä silti korjaamaan perusvikaa.
 
Last edited:
Ilmeisesti minun on parasta pian siirtää tämä tapaus x-kansioihin, ja vapauttaa vuoro jonkun toisen kontulaisen kirja-arvuutuksille. Vielä viimeinen yritys:

...mietin lääkintämajurin merkittäviä sanoja tuosta salaperäisestä, minun potemakseni nyt julistetusta taudista, joten tuskin huomasinkaan tuttavallista rupattelua jonka vähäkaluunainen, sileätukkainen ja pystyviiksinen aliupseeri osoitti minulle, ja vasta myöhemmin muistin hänen koruttomat sanansa.
"Vahinko", hän sanoi katsellen minua, "että kävi näin, Krull, eikö se ollut nimenne? Te olette kelpo mies ja olisitte selviytynyt hyvin sotaväessä. Jokaisesta näkee heti, onko hänestä meillä mihinkään. Vahinko tuo teidän juttunne, käsitätte kaiken ensi silmäyksellä, teistä olisi tullut hyvä sotilas. Ehkä olisitte päässyt vääpeliksi asti, jos olisitte liittynyt kantahenkilöstöön."
Vasta myöhemmin, kuten jo sanoin, tämä myötätuntoinen lausunto tunkeutui tajuntaani, ja kiireisten pyörien kiidättäessä minua kotia kohti tuumin, että mies saattoi hyvinkin olla oikeassa. Kuvitellessani, miten erinomaisesti, luontevasti ja vakuuttavasti asepuku olisi minulle istunut ja miten tyydyttävältä olisin näyttänyt se ylläni, olin vähällä katua, että tahallani olin jättänyt astumatta niin pukevaan elämänmuotoon, maailmaan jossa luontaisen arvoasteen taju on niin ilmeisen kehittynyt.

Tekijänsä viimeiseksi jäänyt romaani, jonka kirjoittamisen hän aloitti jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta joka ilmestyi vasta toisen maailmansodan jälkeen. (Maailmansodat eivät tosin esiinny tässä kirjassa. Saman tekijän eräissä muissa romaaneissa ne ovat jonkinlaisena merkityksellisenä taustana.)
 
Jos enempää vastauksia ei tule huomisiltaan, torstaihin 11. lokakuuta klo 23.59 mennessä, niin vapautukoon kysymysvuoro ensimmäiselle halukkaalle.
 
Jotenkin aivolohkoihini tunkeutuu viesti, että Krullin etunimi on Felix. Tämän lähemmäs viestit eivät minua johdata. Öö, Thomas Mann?
 
You must log in or register to reply here.
Ylös