Vaan olivatko Hobitti-elokuvat sittenkään niin huonoja?

Minulle Beorn taas on aina ollut kirjan kautta todella rakas hahmo ja järkytyin jotenkin kun näin ensimmäiset kuvat leffoissa esiintyvästä Beornista. Se oli jotai täysin muuta mitä minulla oli mielessä. Minulla on joitain tiettyjä todella rakkaita hahmoja ja jos niiden kanssa mennään täysin ristiin omien näkemysteni kanssa niin minun on tosi vaikea katsoa leffaa. Yksi minkä kanssa olisi voitu hyvin mennä metsään ja pilata minulta TSH:t olisi ollut Kultamarja, mutta häntä ei (onneksi) kyseisissä leffoissa ollut. Huono Eowyn olisi myös ollut näitä, mutta pidin leffojen Eowynistä. Beornin kanssa taas mentiin täysin metsään jos minulta kysytään.
 
Minua taas ei niinkään haitannut leffa-Beornin ulkomuoto. Itseasiassa Mikael Persbrandt onnistui mielestäni aika hyvin ko. roolissa. Mutta mielestäni Jackson "pilasi" hahmon ensinnäkin muuttamalla seurueen humoristisen saapumisen Beornin talolle turhaksi toimintakohtaukseksi ja lopullisesti leikkaamalla Beornin käytännössä kokonaan pois viimeisestä osasta. Tällä tavoin hahmo, joka kirjassa oikeastaan ratkaisee Viiden Armeijan taistelun on leffassa täysin ylimääräinen ja turha. Eikä pidennettykään versio käsittääkseni muuta tätä tosiasiaa (korjatkaa jos olen väärässä). Sitä vastoin mukaan on tungettu vain lisää tyhmää toimintaa. Mutta kuten olen jo aikaisemmin sanonut niin tämä toiminnan tunkeminen jokaiseen mahdolliseen (ja mahdottomaan) väliin on se Jacksonin suurin "synti" Hobitti leffoissa.
 
Kyllä ne oli, aivan järkyttäviä. Tai totta puhuen, en ole katsonut kuin ensimmäisen. Enkä sitäkään ihan täysin. Oli pakko laittaa silmät kiinni ja keskittyä hengittämään rauhallisesti, koska sain siitä mesoamisesta ja kaahotuksesta paniikkikohtauksen (mulle käy välillä noin, jos aistikuormitus menee "yli"). Joten koko leffasta jäi aika ahdistava olo.

Ensimmäinen Sormusten herra -elokuva oli ihan ok, jos ei muuten niin visuaalisesti ja musiikki oli hieno. Sen jälkeen homma lähti kyllä ihan lapasesta. Hobitti 1:n jälkeen en todellakaan halunnut nähdä enempää.

Joo, en ole toimintaelokuvien ystävä :joy:Liittyneekö ikäänkin?
 
Vuodet ovat vierineet sitten Viiden armeijan taistelun elokuvateatteriajan, ja olenkin alkanut miettiä, josko ostaisin kuitenkin myös Hobitti-trilogian lisämateriaalein. Yrittäisi vaikka katsoa niitä ilman tolkienistilaseja. Toisaalta muistan kyllä ne ei koskaan enää -fiilikset vuosien takaa. En kuitenkaan ole katsonut noita silloinkaan, kun ovat tv:stä tulleet...

Taidan vielä harkita Hobittien ostamista uudelleen. Joskus tuntuukin, että olen kuin alla oleva herra.
Shut-up-and-take-my-money.jpg
 
Eikö kukaan ole editoinut Jacksonin tuotoksista puritaanisempaa versiota jossa olisi jätetty pois esimerkiksi ämyrinlinnan haltiat ja pupureet?
 
Olisin toivonut, että Hobitti: Odottamaton matka - elokuvassa kohtaus, jossa Bilbo löytää sormuksen olisi samanlainen kuin Sormuksen ritarit - elokuvan alussa kun Bilbo hapuilee pimeässä luolassa ja hänen kätensä osuu sormukseen. Hobitissa Bilbo näkee piilostaan Klonkun ja sen kuinka sormus tippuu Klonkulta maahan. Kirjassahan se ei mene näin.
 
Eikö kukaan ole editoinut Jacksonin tuotoksista puritaanisempaa versiota jossa olisi jätetty pois esimerkiksi ämyrinlinnan haltiat ja pupureet?
Onhan näitä tehty. Laillisesti näitä saanee tosin katsoa vasta kun on hankkinut trilogian alkuperäisenä. Tätä tarkoitusta varten hommasin Hobitti-trilogian hyllyyn seisomaan mutta en ole edelleenkään jaksanut ottaa selvää miten saisin ladattua noita revisioita tietokoneelle. Taisin kerran katsoa trilogian läpi kolmessa päivässä joskus korona-aikana, mutta muuten noita on tullut katsottua vain pätkissä siihen asti kunnes tulee jokin kohtaus joka ylittää sietokynnyksen.
 
Ylös