Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Tekstinäytteet eivät tunnu viittaavan Taikavuoreen, ainoaan Thomas Mannin kirjaan, jota olen lukenut. Sekin jäi kesken ennen kuin keuhkoparantolan läheisyydessä sijainnut vuori paljasti salaisuutensa. Oli turhan paksua tekstiä herkille nöösipojan aivoille.
 
Jotenkin tuntuu että nimi ja kirjan nimi kuuluvat yhteen – tuskin nimeä muuten muistaisin koska en ole kirjaa lukenut. Felix Krullin tunnustukset, kukaties.
 
Tik sanoi:
Felix Krullin tunnustukset
Click to expand...

Tuo oli riittävän lähelle: "Huijari Felix Krullin tunnustukset"
(Bekenntnisse des Hochstaplers Felix Krull)

Mainio kirja, jos sattuu pitämään Mannin tyylistä. Pagban mainitseman Taikavuoren ahmin aikanaan nopeasti, "Tohtori Faustus" sen sijaan on minulta osittain lukematta (voisin ottaa sen autiolle paratiisisaarelle). Felix Krullin ohella "Kuninkaallinen korkeus" on kepeämpää Mannia.

Tik on hyvä ja käyttää ansaitsemansa kysymysvuoron parhaaksi katsomallaan tavalla!
 
Last edited:
Vaikka mies saisi sata lasta ja eläisi lukemattomia vuosia – niin monta kuin ihmisen suinkin on mahdollista elää – niin jos hän ei kaikesta tästä huolimatta saa tyydytystä elämästään eikä edes kunniallista hautausta, minä sanon: kuolleena syntynyt on häntä onnellisempi. Turhaan se tulee ja pimeään menee, ja pimeään sen nimi peittyy, eikä se ole nähnyt aurinkoa eikä tajunnut mitään; mutta sen lepo on syvempi kuin hänen.
 
Jeremia on ikuinen optimisti ruusunpunaiset lasit nenällään, muuten kyllä Ares-herra on viitoittamassa suuntaa kohti oikeaa kokoelmaa.

Olemme siis krantut emmekä pidä Raamattua riittävänä vastauksena. Haluamme nimenomaisen kirjan, johon tietovisan otsikko ainakin näennäisesti oikeuttaa. Olemme ilkeitä, tiedämme sen, mutta emme jaarittele tämän enempää, sillä ”mitä enemmän on sanoja, sitä enemmän turhuutta. Mitä hyötyä siitä on ihmiselle? Kuka tietää, mikä on ihmiselle hyväksi hänen vähinä ja turhina elinpäivinään, jotka hän viettää varjon tavoin? Entä kuka pystyy kertomaan ihmiselle, mitä seuraa hänen jälkeensä auringon alla?”

(Kertokaamme kuitenkin mitä seuraa: Napajäät sulavat, maapallo alkaa huojua yhä enemmän ja kaikki lentää pieninä pirstaleina tyhjyyteen – noin sadan vuoden kuluessa, sanokaamme. Ei tarvita edes vogoneja, mutta kertokaa kuitenkin jälkeläisillenne, jos sellaisia satutte saamaan, että kuljettakoot kaiken varalta aina pyyhettä mukanaan. Se on ainoa toivomme, uskokaa pois.)
 
Vanha kunnon Koheltajahan se siinä narisee, Salomon hän ei kuitenkaan liene ollut, kunhan väittivät niin jotkut joutessaan.

Vaikka tämän kisan jatkaminen on vain turhuutta ja tuulen tavoittelua, turha minun on yrittää estellä. Pagba tehköön vuorollaan mitä lystää tai sitten ei. Olkoon kuitenkin ahkera muissa toimissaan, sillä ”laiskojen asuinsijoissa katot painuvat. Missä kädet riippuvat velttoina, siellä sataa sisään” mutta hellittäköön välillä hetkeksi, sillä ”pidot järjestetään ihmisten huviksi, ja viini ilahduttaa mielen. Ja rahallahan kaiken saa.”
 
Illalla meni hän tavallisuuden mukaan ulos ja sytytti, niinkuin tapansa myöskin oli, sikarin yöllistä kävelyänsä varten. Hän ei tullutkaan takaisin. Kun Barrymore kahdentoista aikana huomasi ovien olevan vielä auki, tuli hän levottomaksi, sytytti lyhdyn ja lähti etsimään isäntäänsä.
 
Juuri tuo Sir Conan Arthur Doylen teos on kyseessä. Aioin seuraavaksi pistää samaan tekstikatkelmaan jatkoa, jossa hämmästellään vaikutelmaa, että isäntä oli liikkunut varpaisillaan. Sherlock Holmes sen sijaan tulkitsee, että tämä oli juossut. Se oli yksi niistä kohdista, joista muistan teoksen erityisen eläväisesti. Kokonaisuutena kirja onnistuu luomaan kauhun tunnelmaa ja pidin siitä ensimmäisellä lukukerralla, vaikken muuten kauhun tai jännityksen ystävä olekaan. Tätä kisaa varten löysin sen lainattavista e-kirjoista, joihin pääsee käsiksi useammankin kirjaston kortilla.
 
Minä taas kuuntelin sen kesällä äänikirjana, sitä saa Elisa Kirjasta ilmaisena klassikkona. :)

Unenpöpperöinen Sipi ryntäsi ulos. Matkaan oli lähdettävä heti, vaikka keskellä yötä.
– Postisäkissä on sulkakirje! huohotti Erkki, edellisen matkan suorittaja.
Sulkakirje oli pikakirje, sillä oli vielä tavallista kovempi kiire. Sipi kaappasi säkin maasta olalleen, otti torven ja keihään ja ryntäsi matkaan.
 
Jatkoa edelliseen:

Olisi Sipillä ollut hevonenkin, mutta nyt se oli naapurilla lainassa.
– Odota, huusi Saara-emäntä. – Et ottanut...
Lopusta Sipi ei saanut selvää.
– Lakki unohtui, siitä emäntä aina huolehtii, mutta nythän on kesä, tuumi Sipi.
Sapalan häijy sonni seisoi keskellä kapeata tietä.
– Eikö se hölmö tajua, että lain mukaan postille pitää jättää ainakin puolet tiestä vapaaksi.
Tappeluhan siitä tuli. Sonni oli vähällä karata metsään arvokas postisäkki mukanaan, mutta sitähän Sipi ei sallinut.
 
""Lisääntykää", on käsky Jumalan...
Sen selvän tekstin minä tajuan.
Ja miehen vanhemmistaan luopumaan
Hän käskee, seuraamaan vain vaimoaan.
Mut mitään Hän ei puhu numeroista,
ei siitä, nainko kaksi, kaksitoista.
Miks siis me lausuisimme tuomion?
Me muistammehan viisaan Salomon..."
 
You must log in or register to reply here.
Ylös