Joulu

Milloin koristellaan koti lopullisesti joulukuntoon?

  • Heti kun illat pimenevät.

    Votes: 1 2,5%
  • Ensilumen tultua.

    Votes: 0 0,0%
  • Ensimmäisenä adventtina.

    Votes: 2 5,0%
  • Joulukuun alusta.

    Votes: 2 5,0%
  • Pari viikkoa ennen joulua.

    Votes: 2 5,0%
  • Viimeisellä viikolla.

    Votes: 11 27,5%
  • Aaton aattona.

    Votes: 9 22,5%
  • Aattoaamuna

    Votes: 12 30,0%
  • Aikaisemmin

    Votes: 0 0,0%
  • Myöhemmin

    Votes: 1 2,5%

  • Total voters
    40
Voi myös miettiä onko usko todellista uskoa vai hyvin päättäväistä halua uskoa. Niin taikka näin niin saahan sitä uskoa :) On sitä kurjempiakin asioita maan päällä joihin uskoa. Tosin joulupukkiin uskominen ja kiltteyteen kiristäminen eivät välttämättä kulje käsi kädessä ;)

Meillä ei muuten tänä vuonna ole joulukinkkua ollenkaan. Tehdään lanttu-bataattikukko jouluisilla mausteilla. Makeiden juuresten kaveriksi sopivat joulumausteet oikein hyvin. Lisäksi tarjotaan kylmäsavulohta, savustettua siikaa, peruna- ja porkkanalaatikot perinteisemmältä puolelta ja pähkinäinen persimonisalaatti. Lisäksi on joko keitettyä tai todella rapeaksi paahdettua perunaa ja kermaviilikastiketta.
Minä olin todella pitkään sillä kannalla että joulu ilman joulukinkkua ei ole kunnon joulu, mutta jotenkiin ehkä nyt aika oli kypsä muutokselle. Jo vuosi sitten muistan ottaneeni esille mahdollisuuden jättää kinkku pois ja tänä vuonna se sitten toteutuu. Kai se on osa tätä prosessia jota olen käynyt mielessäni ja joka on päätynyt nyt siihen tilanteeseen että aina liharuuan valitessani mietin miksi valitsen liharuuan.
 
Minulla on myös pientä jouluahdistusta, ja tämä johtuu ihan vain siitä että perheen käsite on laajentunut. Omat vanhemmat toivovat yhtä ja mielitetty toista. Ja se on ihan ymmärrettävää. Oma elämä on ollut sen verran kaoottista, että olisi ihanaa saada rentoutua lapsuuden tutussa ja turvallisessa ympäristössä yltiöjouluisten traditioiden ja yhdessä tekemisen äärellä. Toisaalta olisi hienoa (vaikkakin hurjan pelottavaa ja ehkä yksinäistäkin aikaisempaan verrattuna) alkaa luoda omaa joulutraditiota. Mutta sitten iskee ahdistus: kun omat ja toisten traditiot ei ehkä välttämättä kohtaa, kun kaikessa ei ole sitä idyllistä maalaistekemistä mukana (kuusi omasta metsästä, kaikki joulusyömiset leivinuunissa valmiiksi, sauna vihtomisella ja hankikylpy) ja kun haluaisi kaiken olevan laitettua ja ihanaa ja turvallista edes kerran vuodessa. Eikä ole kärsivällisyyttä ja lempeää ymmärrystä, joiden avulla voisi opettaa asioita. Ehkä pitäisi kasvaa vain aikuiseksi ja ymmärtää että maalaisidylli on minulle vielä monta vuotta ihan utopiaa. Ei ole ammattia eikä työtä eikä rahaa muuttaa suloiseen maataloon lumipenkkojen keskelle asumaan.
 
Maalaisjoulu on ihana jos on kunnon hanget, tähtikirkas yö tai hattarainen lumisade, kynttilät pimeydessä, uunin tuoma lämpö ja tosiaan sen itse valittu vähän johokin suuntaan aina ränksättävä kuusi.

Joulussa on joku juttu että siihen latautuu hirmuisesti perinteitä ja ihan liikaa odotuksia. Ja kun kahdet erilaiset perinteet yritetään sovittaa toisiinsa niin tulee jostain syystä tosi helposti yhteentörmäyksiä ja kaikkien on hankala joustaa. Me ollaan menty naimisiin 2013 ja sitä ennen jo jokunen joulu yhdessä vietetty ja silti perinteet hakevat edelleen paikkaansa. Ja kuten aiemmista viesteistä voinee lukea ne myös muuttuvat ja elävät. Minusta ei ole mitenkään vahingollista ajatella että nyt joulut ovat tällaisia kuin ovat ja joku päivä ehkä sitten taas erilaisia. Jos nyt on kaupunkijoulujen aika niin sitten se on niin. Tai vaikka ajattelisi jouluja vain yksilöinä eikä jonona toistuvia asioita. mitä haluan juuri tänä jouluna tehdä tai syödä?
Kukaan ulkopuolinen ei varmasti voi sanoa mikä on oikein tai väärin ja mikä olisi Lindelle oikea ratkaisu. Kuitenkin joulun tunnelmallisuutta voisi hakea vaikkapa käymällä kävelemässä kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla tai vierailemalla jossain julkisessa saunassa ja lumikylvyn sijaan mennäkin mereen kastautumaan. Käsittääkseni Helsingissä on julkisia saunoja joissa tämä on mahdollista?
Ihan hyvät laatikot ja muut tulevat myös sähköuunissa jos ei leivinuunia ole ja jos niissä on liikaa työtä niin minusta myös kaupan laatikot ovat ihan hyviä. Ja tarvittaessa niitä voi aina tuunata. Ei se ole sama eikä sen tarvitsekaan olla sama. Sitä pitäisi osata irrottautua siitä mihin on tottunut ja katsella koko juhlaa ulkopuolelta. Lähteä siitä mitä halutaan oikeasti tehdä eikä siitä mitä on totuttu tekemään.
Yksi keino tuollaisessa tilanteessa olisi myös listata molemmilta muutama kaikista tärkein jouluperinne/tapa/asia joita ilman joulu ei tunnu oikein tulevan ja pyrkiä parhaimmalla mahdollisella tavalla sovittamaan nämä kummankin kaikista tärkimmät yhteen. Kaikki muu sitten rakentuu siihen ympärille sellaisessa muodossaan missä se on luontevaa.
Minun joululistani olisi tällainen:
  1. Puhtaat matot lattioille
  2. Oikea kuusi
  3. Kodikas hämärä jota valaisevat vain kynttilät, jouluvalot ja muut tunnelmavalot.
  4. Torttujen paistaminen
Tietty olisi vaikka miten paljon muutakin, kuten joulusauna ja se vihta että saa oikein kunnolla rentoutua, puhtaat lakanat, hyvä ruoka, Koristelut ja joulupukin kuumalinja ja sen katsominen yhdessä koko perheen voimin, mutta jos saisin valita vain neljä asiaa jotka saisin toteuttaa niin ne olisivat nuo tuossa yllä.

Onhan myös ihmisiä jotka oikeasti inhoavat joulua jostain syystä eivätkä välitä siitä, mutta sitten taas jos toinen ei ole yhtään jouluihminen ja toinen on niin pitäisi kysellä mikä joulusta tekee niin vastenmielisen. Joulussa on tosi paljon elementtejä ja jos joku niistä jostain syystä on hankala kohdattava niin miettiä sopisiko sen tehdä jotenkin toisin. Erityisesti tällaisissa kohdissa voisi olla tosi hyvä rakentaa omat perinteet ihan alusta asti uusiksi ja ihan itsensä näköisiksi. Joulu on vain päivä muiden joukossa. Voi kuulostaa vähättelevältä, mutta kun tarpeeksi kaukaa katsoo niin niinhän se on. Jos miettii kristillistä perinnettä niin joulu ei edes ole oikealla paikallaan, joten senkin puolesta se on vain päivä. Päivä jolloin ihmisillä on tapana tehdä tietynlaisia asioita. Ja jokaisella perheellä on varmasti omanlaisensa tavat. Eikä joulujen tarvitse olla identtisiä kaksosia, ei edes kaksosia tai edes sisaruksia keskenään. Vaikka ne olisivat vain serkuksia niin ne voivat silti olla kukin tavallaan hyviä.
Toisaalta jos se maalaisjoulu on oikeasti se tärkein ja luo turvallisuutta tähän hetkeen niin olisiko ehkä mahdollista sopia että tämä joulu näin ja seuraava joulu toisen tavalla ja sitten katsottaisiin jos ne ihan omat perinteet löytyisivät?

Hitsit, tämän viestin naputtelu ja näiden asioiden pohtiminen sai minut tajuamaan miten täynnä kahleita kyseinen juhla oikeasti on! Pehmeän pörröisiä ja kimaltavia, kulkusen äänellä heliseviä kahleita.
 
Last edited:
Meillä ei muuten tänä vuonna ole joulukinkkua ollenkaan. - clip -
Minä olin todella pitkään sillä kannalla että joulu ilman joulukinkkua ei ole kunnon joulu, mutta jotenkiin ehkä nyt aika oli kypsä muutokselle.
Tää "pakollinen" joulukinkku on kyllä hyvin mielenkiintoinen piirre suomalaisessa joulussa. Ja nimenomaan se käsitys, että ilman kinkkua ei ole joulua.

Meillä kotona lopetettiin useimpien ns. perinteisten jouluruokien syöminen lähes kokonaan kun olin ehkä jotain 16-vuotias. Syy: kukaan meistä ei oikeasti hirveästi pitänyt kinkusta, porkkanalaatikosta, maksapateesta tai pipareista. Niitä syötiin pääasiassa siksi, että se kuului jouluna asiaan, ja kerran kun perheen kesken asia tuli jotain kautta puheeksi niin päätimme siltä istumalta, että jatkossa syömme jouluna vain semmoista mistä tykkäämme. Niinpä meille vakiintui tavaksi syödä jouluna lampaanpaistia, fetasalaattia ja tsatsikia. Perinteisistä ruoista ohjelmistossa säilyivät lähinnä tuuvinki ja sillitön rosolli, joka muuten toimii tsatsikin ja fetan kanssa erinomaisesti (punajuuri + feta = match made in heaven!). Luumutortutkin maistuivat kaikille.

Perinteet ovat tietyllä tavalla tärkeitä, mutta jos jouluna on tarkoitus myös nauttia, niin miksi ihmeessä silloin pitäisi syödä sellaista mistä ei oikeasti pidä ihan vaan sen takia että aina (?) on tehty niin? Jos kinkku maistuu niin hyvä juttu ja antaa palaa, jos ei niin vaihtoehtoja on pilvin pimein, kaupan täydeltä. Eihän ole mikään pakko jämähtää siihen että "mutku jouluna pitää syödä/tehdä sitä tai tätä".

Ärsyttävää tietysti jos joutuu olosuhteiden pakosta esim. viettämään joulunsa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on hyvin piintyneet käsitykset siitä miten joulun kuuluu mennä, eikä ole sitten jotenkin sitä mahdollisuutta tehdä kuten haluaa.

Olen muuten tässä aikuisiällä saanut vuosittain ihan riittävän määrän perinteisiä jouluruokia työpaikkojen joululounailla. Eiväthän ne sinällään mitenkään pahoja ole ja kaikkea olen sieltä syönyt (paitsi maksalaatikkoa), mutta kyllä se lounasruokalan versio onkin sitten riittänyt taas vuodeksi eteenpäin :D
 
Ärsyttävää tietysti jos joutuu olosuhteiden pakosta esim. viettämään joulunsa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on hyvin piintyneet käsitykset siitä miten joulun kuuluu mennä, eikä ole sitten jotenkin sitä mahdollisuutta tehdä kuten haluaa.
Ymmärrän tuon oikein hyvin. Toisaalta ihan samalla tavalla joku joka nauttii kaikista perinteistä ja haluaa ehdottomasti viettää joulunsa niiden mukaan saattaisi todeta miten ärsyttävää on viettää joulua sellaisen kanssa joka tahtoisi rikkoa kaikkia perinteitä ja tehdä kaiken uusiksi ;)
 
Perheessämme on kaksi suurta kinkun ystävää ja yksi kalkkunaan ihastunut, joten niitä löytyy joulupöydästä. Itselleni lanttulaatikko on sellainen asia, joka kuuluu "ehdoton edellytys Oikealle Joululle" -listalleni (kaksi muuta ovat oikea kuusi ja hyvä joulumusiikki).

Suvussa on kokemuksia siitäkin, miten jouluaterialle kutsuttu kasvissyöjäsukulainen on alkanut pöydässä arvostella isäntäväkeä siitä, että tarjolla on myös liharuokia. Sellainen ei minun mielestäni kuulu asiaan lainkaan, vaikken itsekään eettisistä syistä lihaa syö.
 
Last edited:
Suvussa on kokemuksia siitäkin, miten jouluaterialle kutsuttu kasvissyöjäsukulainen on alkanut pöydässä arvostella isäntäväkeä siitä, että tarjolla on myös liharuokia. Sellainen ei minun mielestäni kuulu asiaan lainkaan, vaikken itsekään ettisistä syistä lihaa syö.
Minusta tämä JP Ahosen Villimpi pohjola -sarjakuvan repliikki sopii todella hyvin vähän kaikkeen tämän tyyliseen ihan uskonnoista erilaisiin aatteisiin yms. Alkuperäisessä kuitenkin kyse musiikkimausta.
Muusa: Hei muistatko mitä ollaan puhuttu siitä progesta, Verneri?
Että se on kuin pilleli.

Verneri: Juu juu. En tyrkytä sitä muille, got it.
 
Oli hassua tänään töissä kahvipöydässä tajuta, että kuusenhakureissut metsästä ovat edelleen elävää jouluperinnettä monille. Itselle se kuulostaa Astrid Lindgrenin kirjojen satukylämeiningiltä. Meille joulukuuset haettiin torilta tai kaupan pihasta, usein kuusi tuli "kaupanpäällisenä" halkotilauksen kanssa. Ja kun mummolat ovat olleet Helsingin Munkkivuoressa ja Tampereella Hämeenpuiston laidassa, ei ajatus joulusta hirsituvassa hankien keskellä herätä omakohtaista nostalgiaa. Tunnistan kyllä, että kyseessä on idylli, mutta se ei ole minun omani.

Olen kovin iloinen, että mussullakin on joulun välipäivinä vapaata. Meillä on aikaa käydä tapaamassa minun vanhempia ja sisaruksia aaton yli ja silti nauttia rauhallisista hetkistä omassa kodissa. Vaikka kaikki sisaruksista alammekin olla monella tapaa stereotyyppisiä aikuisuuden merkkejä täyttäviä, joulu tuntuu sopivalta hetkeltä kokoontua yhteen herkuttelemaan ja viettämään aikaa mukavilla tavoilla, myös laulamaan joululauluja (kaikki paitsi äiti hyvin epävireisesti), koska se tekee äidille joulumielen.

Minun ja mussun omaan jouluun olen tilannut villisian kinkun. Hiukan mietityttää, oliko liioittelua tilata edes runsas kahden kilon kinkku meidän kahden hengen talouteen mutta olen niin monesti puhunut kuinka haluan säästää lihat juhlahetkiin, että kokeillaan nyt tuota (jämistä sitten luksushernekeittoa). Onhan se juhlavaa myös, että tänä vuonna minulla on varaa ostaa ei-tehotuotettua lihaa juhlaruuaksi.
 
Muistan pikkulapsena ihmetelleeni, kun kuulin ensimmäisen kerran, että kaverini perheellä oli tapana ostaa kuusi kaupasta ja viettää joulua kotona kaupungissa. Pian sen jälkeen totuin kuitenkin ajatukseen, sillä äiti ei enää jaksanut päiväkaupalla isän sukulaisia, joten alettiin viettämään aattoa kotona ihan vain perheen kesken. Kun sohva vaihtui valkoiseen, äiti halusi suojella verhoilua ja osti muovikuusen. Aluksi vaalin "aitoa" joulua koristelemalla omaan huoneeseeni mökiltä haetun pikkukuusen. Nykyisin ainoaksi "perinteekseni" on muodostunut leipoa piparit mummun vuosikymmeniä käyttämällä reseptillä (kun huvittaa - jos ei niin hakeudun vain pakastealtaalle). Jossain elää kuitenkin yhä unelma siitä varhaislapsuuden maalaisidyllistä.

Tänä jouluna minuakin ahdistaa sukulointi, sillä pelkään sitä vaihetta, kun tädit ja sedät alkavat kyselemään, miten syksy ja yliopiston alku ovat menneet (lyhyesti: ei hyvin). Ajatus kaikkien tunteideni selittelystä heille ei oikein innosta, mutta ei myöskään totuuden kierteleminen, josta olen saanut aika lailla tarpeekseni.
 
Tarkistin ketjusta, mutta ilmeisesti en ole muistanut mainita perheemme traditiosta, jonka mukaan vanhempani varastavat kuusen metsästä? Olimme veljeni kanssa muutaman vuoden ikäisenä mukana eräässäkin kuusivarkaudessa auton takapenkkiläisinä, kun auto juuttui lumeen. Kysyessämme mikä oli ongelmana äiti tiuskaisi, että jos olisimme ihan hiljaa ja nukkuisimme, niin pääsisimme joskus poiskin. Ja katso! näin tapahtui. Neljä vuosikymmentä eikä olla kertaakaan jääty kiinni.
 
Isälläni oli myös kuusenvarastustraditio, mutta hän hoiti asian ihan yksin. Aloitti jo kesällä tekemällä tiedusteluretkiä ja joulun alla sitten iski kuin sissi hiihtäen harhautuslatuja ja tuoden kuusen kiertoreittejä kotiin. Ei jäänyt kertaakaan kiinni, mutta kerran kyllä pelästyi metsänvartijaksi luulemaansa miestä, joka sittemmin osoittautuikin samoin kuusivarkaissa olleeksi naapuriksi - joka puolestaan pelästyi metsänvartijaksi luulemaansa isääni.
 
Last edited:
Minun on jotenkin hankala suhtautua tällaisiin kuusivarkaus juttuihin. Toinen puoli minusta (se sääntöjen noudattaja ja metsäisellä tontilla asunut) paheksuu aika paljonkin tällaista toimintaa. Jos metsän omistaja onkin vaikka juuri sen kuusen valinnut itselleen niin kyllä keljuttaa löytää vain kanto. Mutta toisaalta jos on suuri ala missä paljon pieniä kuusia niin harvennus ei varmasti oikeasti haittaa ketään jos nyt koko kylä ei siihen osu. Tavallaan olen myös huvittunut miten vakavamielisesti aikuiset ihmiset lähtevät kuusivarkaisiin.
Mehän saatiin lapsuudenkotiin kuusi aina omasta metsäsätä ilman varkauksia. Kuusi valittiin jo ennen lumien tuloa kun silloin näki millainen kuusi on muodoltaan. Joskus se merkattiin nauhalla ja joskus sen vaan muisti. Aina me lapset valittiin liian leveä kuusi kun yritettiin löytää se hienoin. Eihän ne mitään tuuheita kasvatuskuusia olleet vaan sinne ja tänne hanksottavia ja toiselta puolen kaljuja, mutta ehkä se olikin parasta kun kuusi oli ihan oman lainen :)
 
Kuusivarkauksista puheen ollen, voinen kertoa tämän koska v. 1975 tapahtunut rikos on jo vanhentunut.

Ollessani hieman alle kouluikäinen asuimme isäni työn takia pari vuotta Savonlinnan lähellä käytännössä keskellä metsää. Lähin taajama oli Kerimäki, jonne oli kymmenisen kilometriä matkaa. Koska tosiaan asuimme keskellä ei-mitään, isäni sai syksyllä kuningasidean lähteä jouluna kuusivarkaisiin. Hän kävi hyvissä ajoin katselemassa sopivia kuusia, ja aatonaaton ja aaton välisenä yönä hän sitten lähti kirveineen matkaan. Ja kauniin kuusen muuten toikin mukanaan. Oli meinaan ihan istutetusta metsästä haettu. Sattuipa vaan sellainen ennakoimaton juttu, että edellisenä iltana oli pyryttänyt aivan valtavasti lunta, ja jäljet kuusen kannolta johtivat tietenkin aivan suoraan pihaamme. Isäni oli aivan suhteettomissa tunnontuskissa koko joulun. Kiinni ei koskaan tästä jääty, mutta aika jäätävä hetki koettiin kun tapanina isäni työvuorossa olevat kollegat kävivät ohiajaessaan kahvilla ja ihastelivat kuusta. Että kylläpä teillä onkin komea ja symmetrinen kuusi. Nämä kollegat olivat siis poliiseja... Jopa minä ymmärsin tuon ikäisenä, että nyt ei sovi ainakaan kailottaa että joo, iskä valkkas sen ihan ite tuolta metsästä!

Kuusen varastamisesta ei tämän episodin jälkeen ole jostain kumman syystä saanut isälleni edes vitsailla. Kuuset ostettiin kuusikaupasta niin kauan kuin meille kuusi jouluksi tuli.
 
@Husky kuulostaa aivan ihanalta!

@Jaamar harmi, että olet joutunut joulustressin uhriksi :( Minusta on aina niin surullista kuulla ihmisten joulustressistä, kun itselleni joulu tuo aina täysin päinvastaisen fiiliksen. Toivottavasti nyt tosiaan pääsisit nauttimaan vähän rennommastakin olosta.
 
Hyvää joulua ja terveisiä miilunpolttajan kylästä, josta juuri kotiuduin! Parin päivän reissu täytti tai oikeastaan ylittikin kaikki odotukseni. Oli mukava kymmenen asteen pakkanen ja upea kuutamo, oli hiljaisuutta, oli auringonpaistetta, oli myrskylyhdyt valaisemassa pimeitä polkuja, oli puulämmitys ja lampaantaljat, oli ulkohuussi. Ja muun hyvän lisäksi koko alueella oli mun lisäkseni yksi ainoa pariskunta, joten sain todellakin olla ihan rauhassa! Hyvät huomenet ja joulut toki kohdatessa toivoteltiin, mutta muuten ei oltu tekemisissä. Sai omaan tahtiin hakata puita ja ladata niitä tulisijaan, kuunnella korppien raakuntaa ja talitinttien pölinää, tehdä ruokaa tulilla avoimen taivaan alla, todeta yöllä huussiin mennessä että eihän täällä mitään otsalamppua olis tarvinnut kun on niin kirkas kuutamo.

Mulla oli mukanani ruokaa, juomaa, kokkausvälineet, otsalamppu, lämmintä vaatetta ja vällyä sekä pari kirjaa. Oli aika jännä fiilis, kun eilen jossain vaiheessa koin yhtäkkiä sellaisen syvän kiitollisuuden hetken. Että mun ei ole tänä vuonna tarvinnut stressata joulua yhtään, että saan olla omissa oloissani just niin kuin haluan ja vieläpä kauniin luonnon keskellä, ja että mulla on just nyt ihan kaikki mitä tarvitsen. Olikohan se nyt sitä joulun taikaa?

Tuossa kotiin ajellessa olikin sitten räntäsade ja tiet tosi liukkaat. Kunnon pudotus todellisuuteen :lol: Toisaalta pisti heti miettimään että missähän korvessa ensi joulun viettäisi? Tämän kokemuksen jälkeen ei juurikaan kiinnosta kaupunki- tai sukulaisjoulut.
 
Monena jouluna lukemani Susan Cooperin Pimeä nousee -kirja on puolessavälissä. Taidanpa lukea sarjan muutkin osat uudelleen. Viheriä noita sopisi merenrannalla luettavaksi ja Kuningas Harmaa nummimaisemissa.

Tänä jouluna ei poikkeuksellisesti ole menty palvomaan vainajia hautausmaalle. Ehkä vielä tänään ehtii.
 
Minullakin on Pimeä nousee taas menossa. Olen parhaillani pysähtynyt kohtaan, josta alkaa joulupäivän ja tapaninpäivän välinen yö. Se yö kun on vasta tulossa, ja kirjaa on kiva lukea tapahtumien mukaan aikataulutettuna.

Onneksi sain äidiltä joululahjaksi kirjan Naisia joita ajattelen öisin, joten luettavaa on myös niiksi hetkiksi, kun Pimeä nousee pitää laittaa tauolle :)
 
Hitto kun tuo Pimeä nousee -sarja on poltellut jo pitkään, täytyy kyllä hankkia hyllyyn. Väristelin 80-luvulla noita kirjoja siihen malliin että pakko ottaa uusintakierros!

Hirveän moni kaverini tuntuu saaneen lahjaksi tuon tämän joulun hittikirjan Naisia joita ajattelen öisin, ja mä olen taas luonnollisesti ihan pihalla koko jutusta.
 
Ylös