Jatkoa jännittääkö-topikissa kertomaani tulevaan laulukeikkaan, joka oli viime torstaina.
Sehän meni siis, noin kauniisti sanottuna, metsään. Tästä mokasta ylipääsy vei monta päivää ja mielenterveyteni. En ole kovin hyvä epäonnistuja, (sitä ei varmasti kukaaaaaaaan teistä tiennyt
). En anna itselleni anteeksi kovin nopeasti. Osaan olla äärettömän julma itseäni kohtaan. En nyt jaksa muistella tässä sen keikan jälkimaininkejani, mutta tänään minulla oli vuoden viimeinen laulutunti ja arvatkaa ahdistiko mennä sinne tunnille. Opettajani ei suurinpiirtein katsonut minuun päinkään siellä keikalla, josta tietysti vedin omat johtopäätökseni. Sitten menin tunnille, ja olin melkein itkuun purskahtamassa, kun piti kertoa keikkatunnelmia. Minulla on yksi parhaimmista pokerinaamoista, jotka tiedän, mutta nyt meinasi pettää. Kuten topikista saattaa päätellä, tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. En itkenyt, laulunopettajani ei vihannut minua, meillä oli erittäin hyvä keskustelu, jonka jälkeen minulla oli paljon parempi olo. Myönsin jopa sen, että n.99% tapauksista kun kierin itseinhossa jonkun esiintymisen jälkeen, mokani on ollut jotain sellaista, mitä 99% katsojista ei huomannut. Olisi nyt ihan oikeasti aika oppia armahtamaan itsensä, koska perfektionismissa ei ole mitään hyvää tai hienoa, eikä siinä voi voittaa. Perfektionismini tulee siitä jatkuvasta underdog-asemasta, mistä löydän itseni näissä tilanteissa, mutta jos vain omistaisin itsetunnon, näitä ongelmia ei olisi.
Siinä elämänoppituntini. Lisää ilonaiheita tuo ...itse asiassa erittäin onnistuneet tanssinäytökset. En pysty elämään ilman tanssia seuraavaa kolmea viikkoa. Ilonaiheena on myös musiikin teoria. Minut ylennettiin syyskuussa rytmimusan 3/3-ryhmään, mutta olen saanut todeta olevani liian hyvä musiikin teoriassa. Liian hyvällä tarkoitan sitä, ettei minun todellakaan pitäisi olla niin hyvä. En ole opiskellut teoriaa melkein seitsemään vuoteen ja silloinkin kävin jonkun klassisen 1/3. Joissain jutuissa olen toki heikompi, mutta esimerkiksi sointukuunteluissa (joita en ole siis koskaan ennen tehnyt) olen kirjaimellisesti aina oikeassa. Vaikka kuunneltaisiin vain sointuasteita tai laatuja, tiedän usein myös mikä sointu tarkalleen on kyseessä. Tiedän sen väreistä. Musiikkisynestesiasta on elämässä arvaamatonta hyötyä. Olen kuitenkin yllättänyt itseni (ja myös muut) tällä saralla.