Sarjan tekijöiden julkaisema Keski-Maan kartta

Constantine

Lintu, lentokone tjsp.
Jo muinaisille kerpittäjille tuttu Tharbad on nykyään suurta huutoa, koskapa se on mukana myös Amazonin tulevan LotR-sarjan tekijöiden jo pariinkin kertaan twiittaaman kartan epäilemättä merkittävissä pikku poikkeamissa.
 
Kartta on kauniisti tehty vaikka herättääkin mukaan otetulla ja etenkin pois jätetyllä nimistöllään enemmän kysymyksiä kuin vastaa mihinkään. En myöskään päässyt sanaan poikkeamissa upotetusta linkistä kunnolla eteenpäin nähdäkseni mitä nuo "poikkeamat" ovat. Esiin tulleessa kartassa oli numeroita, joita klikkaamalla pääsi eri Insta-tilien etusivuille mutta ei mihinkään kommentteihin. Vai enkö vain osaa (mikä ei olisi ihme)? En nähnyt kartassa mitään paikannimiä, Tharbadia, Briitä, Harmaita satamia, en edes Moriaa.

Mutta mitä kartta kaiken kaikkiaan kertoo tulevasta sarjasta? Nimi Calenardhon viittaa aikaan ennen vuotta 2510 ka., Gondorin puuttuminen puolestaan toiseen aikaan. Entä mistä (ja miksi?) ovat mukaan putkahtaneet vuoret ja metsät Rhûnin järven itäpuolella sekä Rautavuorten jatke niiden itäpoulella? Arvoituksia pimeässä. `

(Pitääkö minun tosiaan hankkia Amazon Prime? Onko se kaliss, klunk? Eikö sitä sarjaa näe mistään muualta?)
 
Last edited:
Kartta on kauniisti tehty vaikka herättääkin mukaan otetulla ja etenkin pois jätetyllä nimistöllään enemmän kysymyksiä kuin vastaa mihinkään. En myöskään päässyt sanaan poikkeamissa upotetusta linkistä kunnolla eteenpäin nähdäkseni mitä nuo "poikkeamat" ovat. Esiin tulleessa kartassa oli numeroita, joita klikkaamalla pääsi eri Insta-tilien etusivuille mutta ei mihinkään kommentteihin. Vai enkö vain osaa (mikä ei olisi ihme)? En nähnyt kartassa mitään paikannimiä, Tharbadia, Briitä, Harmaita satamia, en edes Moriaa.

"Kansikuvan" oikeassa reunassa on nuoli, jota klikkaamalla pääsee näkemään lisää kuvia. Niistä löytyy sitten jo hyvänkokoisia nimikylttejäkin.

"Poikkeama"-sanan valitsin, koska uusien Rhûn-detaljikeksintöjen sekä Dol Guldurin aavistuksen verran muistikuvaani jylhemmän näön vuoksi otaksuin kiireissäni tuon uuden kartan yksityiskohtien eroavan (Insta-postauksen merkityissä kohdissa) TSH:n normikartasta juuri sen verran, että ne olisivat sitten olleet syynä tolkientalkin niihin kiinnittämään huomioon.
 
Voisivat ollakin syynä, paitsi Tharbad jossa en huomaa varsinaista eroa TSH:n karttaan. Paitsi että jotain siinä täytyy olla koska on valittu mukaan.

Portugalinkielinen keskustelu vaikutti aika köyhältä sisältönsä puolesta (”Amazing!”) mutta alkuperäisen twiitin kommenteista (blaa blaa sielläkin) yksi oli ainakin hauska:

One does not simply double-click to zoom in on Mordor. ... Wait, one does?!​
 
Signum Universityn Dr. Corey Olsen, Dr. Dave Kale ja Trish Lambert keskustelevat Amazonin sarjasta julkaistuista eri karttaversioista ensi yönä (ma 11.3. EHKÄ klo 03.00 Suomen aikaan eli Sunday March 10, at 9:00pm ET/EDT [kannattaa tarkistaa vielä paremmin jostain: tuolla mainitaan sekä ET että EDT, enkä pysty selvittelemään täysin varmasti kesäaika/talviaikakysymyksiä noiden lyhenteiden käytössä!]). Toivon mukaan tämä tulee jälkikäteen Vimeoon / Youtubeen!
 
Ost-in-Edhil näyttäisi olevan varsin kummallisessa paikassa aivan liian lännessä, tai ainakin hieman liikaa, mutta tämähän onkin edelleen vain versio aiheesta. Ja tekstiä alkaa niillä seuduin olla jo aika lailla, että voi olla että itse kaupunki on kaukana nimestä oikealle... Ei voi olla kovin tarkasti tutkittu vielä. Toista aikaa kuitenkin selkeästi mennään. Kartta lienee tehty vuosina T.A.1200-1450, ehkä hieman myöhemmin. Ensimmäinen versio joka voi olla tehty in-universe-mielessä, kenties jonkun varhaisen Numenorilaiskapteenin kartta.
 
Last edited:
Ylös