Tolkien-elokuvan ennakkonäytös ke 17.4. Helsingissä

Ilma

Somehaltia
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Hei!

Nordisk Filmin puolesta kyselen, että olisiko Tolkien-seuran jäsenillä kiinnostusta osallistua Tolkien-elokuvan ennakkonäytökseen keskiviikkona 17.4. klo 17.30 Helsingissä? Paikalle ovat tulossa myös Dome Karukoski ja elokuvan leikkaaja Harri Ylönen.

Elokuvan jälkeen on Q&A, jossa ohjaaja ja leikkaaja vastaavat kysymyksiin. Järjestäjä toivoo, että seuran jäsenet esittäisivät kysymyksiä ohjaajalle, koska olettavat, että meillä olisi paljon tietoa Tolkienista ja osattaisiin ehkä kysyä asioita, joita ei tulisi muuten mieleen. Huomioittehan, että elokuvan ikäraja on 12 vuotta.

///PÄIVITYS 5.4. - Meille varatussa kiintiössä on vielä paikkoja jäljellä, joten jos joku haluaa mukaan, niin laittakaa minulle yksityisviestiä. Kyse on siis kutsuvirastilaisuudesta, jonne me olemme saaneet ihan hyvän kokoisen paikkakiintiön. Ilmoittautumisaika päättyy muistaakseni viimeistään 15.4., mutta jos ja kun kiintiömme täyttyy, niin ilmoittautuminen päättyy. Kutsut ovat aina kahdelle, joten mukaan voi ottaa kaverin. Omaa ilmoittautumistaan pystyy järjestelmässä muokkaamaan jälkikäteen, joten jos teille tai avecille tulee este, niin peruttehan turhat liput :). /
 
Last edited:
En löytänyt sitä yllämainittua keskustelua, mutta jos mukaan yhä mahtuu, tulisin erittäin mielelläni!
(muoks, olen kyllä seuran jäsen, jos sillä on merkitystä)
 
Last edited:
Uu, kiinnostaisi kyllä! En ole vielä varsinaisesti liittynyt seuran jäseneksi tosin, ainoastaan rekisteröitynyt tänne. Eli pitäisikö olla seuran jäsen tähän osallistuakseen? Toisaalta, asuns en verran kaukana, että en tiedä olisiko mahdollista, mutta kyselen varmuuden vuoksi.
 
Uu, kiinnostaisi kyllä! En ole vielä varsinaisesti liittynyt seuran jäseneksi tosin, ainoastaan rekisteröitynyt tänne. Eli pitäisikö olla seuran jäsen tähän osallistuakseen? Toisaalta, asun sen verran kaukana, että en tiedä olisiko mahdollista, mutta kyselen varmuuden vuoksi.
Hei!
Tämähän ei varsinaisesti ole seuran toimintaa, vaikka toki suosittelen jäsenyyttä, kun kyseessä on näin erinomainen seura. Itse ajattelisin niin, että kutsulla tavoitellaan ennen muuta Tolkien-faneja. Ainakin toistaiseksi paikkoja riittää :). Laitoinkin tuonne FB:hen, että pyydän vielä vahvistamaan ilmoittautumiset tuonnenpana, kun tarkka aika on tiedossa.
 
Toivottavasti vahvistaminen ei vaadi facebook-tiliä, vaan hoituisi tätäkin kautta.
Ilmaisin halukkuuteni osallistua jo ekassa ketjussa.
 
Toivottavasti vahvistaminen ei vaadi facebook-tiliä, vaan hoituisi tätäkin kautta.
Ilmaisin halukkuuteni osallistua jo ekassa ketjussa.
Juu, onnistuu se. Laitan viestiä sitten uudelleen ja huomioin jo nyt tulleet ilmoittautumiset niin, että pyydän vahvistamaan, että aika sopii edelleen. Ei nyt ainakaan näytä siltä, että tulisi suorastaan satoja vastauksia :)
 
@Ilma Juu, olen harkinnut tuota jäsenyyttä kyllä, mutta mietin, että kattelisin vielä hetken aikaa millaista tämä meno täällä on:)Täytyypä sitten seurata siellä ja yrittää katsoa josko tämä hobitti saisi jotenkin itsensä muilutettua tuonne!
 
Miun paikalle ilmaantumiseni riippuu Helsingissä klo 18 alkavan kokouksen kestosta, kovin pitkä sen ei pitäisi olla, mutta sitä ei voi näin etukäteen tietää. Kiinnostunut ja jäsen olen kyllä.
 
Ylös