Kirjasiili - Sidhielin kirja-arvostelut

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Juupa juu ja sillisalaatin suuri paljous. Minulla on ollut jo pari vuotta tämä kirja-arvosteluja tuottava blogi, mutta en ole sitä kauheasti uskaltanut mainostaa jostakin mistä lie syystä, ehkä koska teini-Sidhielin selityksiä on sieltä löydettävissä. Nyt kuitenkin en edes ole enää kirjallisuuden fuksi, vaan jopa toisen vuoden erittäin hehkeä opiskelija, joten ehkä vihdoinkin voin jakaa tämän hengentuotteen kaikelle kansalle. Itse asiassa aion tehdä juuri niin.

Tämän topikin tarkoitus on siis mainostaa minua itseäni ja ilmoittaa arvioistani kiinnostuneille, milloin uutta arviota olisi saatavilla, tietysti linkkeineen.

No, mitäpä muuta. Viimeisimmän, tänään kirjotetun postauksen ja ensimmäisen, marraskuussa 2015 kirjoitetun arvion välinen laatuero on aika suuri ja leveä, mutta ainakin utelias lukija pääsee seuraamaan läheltä, kun jonkinlaista kehitystä kirja-arvostelujen ja kirjallisuudenkäsittelyn saralla on tapahtunut Sidhielin pienessä päässä.

Tässä siis linkki viimeisimpään arvioon Günter Grassin Peltirummusta, josta minulla oli lievästi sanoen ristiriitaiset tuntemukset.

http://kirjasiili.blogspot.com/2018/08/peltirumpu-gunter-grass.html?m=1
 
Last edited:
Kirjoitatko muuten näitä arvosteluja opintoihisi liittyen? Tuli vain mieleeni, että esimerkiksi nämä viimeisen koosteen kirjat saattaisivat kuulua jonkinlaiseen teemakokonaisuuteen. Toisaalta arvosteluissasi ei ainakaan eksplisiittisesti viitata mihinkään kirjallisuusteoriaan.
 
En, lähinnä omaksi huviksi. Toisaalta niiden pohjalta on sitten helpompi tehdä virallista analyysiä yliopistossa jos on tarpeen, kun on jo kirjoittanut jotain.
Vuonna kivi ja keppi kun aloitin nämä niin olin varmaan peruskoulun puolella, jolloin ei ollut mitään tietoa siitä missä olisin nyt opiskelemassa. Nykyään alan ehkä painottaa enemmän analyysiä suoran olen tätä mieltä piste - lähestymistavan sijaan, koska taitojen karttuessa pelkkä tähtien määrä ja muutama mielipide tuntuu niin järjettömän vajavaiselta.
 
Kolme tässä kuussa luettua naputeltu talteen, neljä muuta odottamassa. Niiden arvostelut/analyysit ilmestynevät sitten kun taas viitsin. c:
 
  • Like
Reaktiot: Tik
Ylös