Korona

Tämäkin on todella koulukohtaista. Paljonhan on kritisoitu sitä, että opettajat on jätetty hyvin yksin selviytymään tilanteesta, ja monen jaksaminen alkaa olla koetuksella, kun pitää venyä sekä poikkeusjärjestelyjen ryydittämään lähiopetukseen pienimmille että järkevän etäopiskelusuunnitelman polkaisemiseen tyhjästä isommille. Lisänä vielä ne etäoppilaat ja näiden vanhemmat, jotka kuvittelevat koulun tarjoavan ympärivuorokautista palvelua ja yrittävät saada opettajiin yhteyttä yölläkin. Monella opettajalla on myös omat kotihoitoon siirretyt päiväkotilaiset tai etäopiskelevat koululaiset siinä sivussa huolehdittavina. Heillä ei yksinkertaisesti ole aikaa ja resursseja taikoa noin vain kokonaan uutta opetussuunnitelmaa, joka soveltuisi saumatta tähän poikkeustilaan, vaan kunkin koulun opettajat tahollaan yrittävät parhaansa mukaan rämpiä päivästä toiseen ja luoda ja ylläpitää jonkinlaista järjestystä ja rutiinia mullistuksen keskellä.
 
Selvennän vielä, että en missään nimessä halua tässä lähteä arvostelemaan opettajia! Arvostan kovasti heidän työtään. Tämä tilanne on kaikille osapuolille haastava. Sitä juuri mietinkin, että olisiko mahdollista jotenkin helpottaa tilannetta (ainakin alakoululaisten osalta) - jollain tavalla laskea vaatimustasoa ihan valtakunnallisesti.

PS. Mitä tulee koulun vaatimuksiin rahojen keruusta ym., niin yleensä nämä ovat vanhempien, eivät koulun vaatimuksia. Onneksi meillä ei kummallakaan pojalla ole missään vaiheessa ollut luokkakavereillaan yli-innokkaita leirikoulun tms. järjestäjävanhempia, jotka masinoisivat kaiken maailman vessapaperimyyntejä ja leipomistalkoita, huh!
 
Olin ehkä vähän kärkevä aiemmassa viestissäni, ja arvostan toki itsekin suunnattomasti opettajien työtä. Omalle ja sisarusten kohdalle sattuneet opettajat ovat vain olleet jostain syystä melko... vaativia oppilaiden vanhempia kohtaan. Ei olla oikein ymmärretty, että läheskään aina vanhemmilla ei ole yksinkertaisesti mahdollisuuksia venyä kaikkiin koulun kissanristiäisiin ja lapsen oppimista ympärivuorokautisesti ohjaamaan. Mahtava juttu jos teillä on kuitenkin ollut pääsääntöisesti parempia kokemuksia!

Mutta ettei ihan offiksi mene, niin on kyllä ihmeteltävä sitä, miten vähäinen koronatartuntojen määrä täällä pohjoisessa on: koko Lapissa vain 12 tartuntaa! Olisi luullut, että vieressä seisovan Haaparannan koronahässäkkä olisi levinnyt tänne raivokkaasti, mutta ilmeisesti raja suljettiin tarpeeksi ajoissa ja karanteenitoimiin alistuttiin kiltisti.

Uudenmaan rajalta ollaan muuten käännytetty jo lähes 700 ihmistä pois. Epätodellisen kuuloista, että kokonainen maakunta eristetään muusta Suomesta, mutta näin tässä nyt taisi käydä! Kai tällekin voi sitten vanhana keinutuolissa istuessa vienosti hymähtää...
 
Onneksi meillä ei kummallakaan pojalla ole missään vaiheessa ollut luokkakavereillaan yli-innokkaita leirikoulun tms. järjestäjävanhempia, jotka masinoisivat kaiken maailman vessapaperimyyntejä ja leipomistalkoita, huh!

Oi, nythän olisi mitä mainioin aika myydä pehmopapereita leirikoulun tueksi :grin:. Tosin sekin pitäisi hoitaa etänä... Todella sääli on kuitenkin ne kaikki leirikoulut, jotka nyt perutaan koronan takia.

Tätä Uudenmaan eristämistä osattiin onneksi odottaa. Vaikka uutisoitiinkin suuremmista liikennemääristä pois maakunnasta ennen rajan kiinni laittoa, on tänne ihmisiä jäänytkin. Ainakin meidän ja naapuritaloyhtiön parkkipaikalla lähes kaikki autot ovat paikoillaan. Ennen kaikkea se tuntuu henkisesti raskaalta, ettei pääse pois. Eihän tässä tilanteessa edes olisi mitään järkeä matkustaa. Ymmärrän kyllä heidänkin pointin, jotka sanovat olleensa eristyksissä ja terveitä ja lähteneet siten turvallisesti pois tai jotka haluaisivat vain käydä mökillä poikkeamatta matkalla mihinkään (isäni...). Mutta koska riski on aina olemassa ja on myös niitä välinpitämättömämpiä, on tämä ratkaisu helpohko hyväksyä.

Olen itse ollut nyt jo yli kaksi viikkoa näkemättä ketään muuta kuin perhettäni. Meillä menee jopa yllättävän hyvin, tosin en sitten tiedä johtuuko se siitä, että kaikki ovat olleet vuorollaan enemmän tai vähemmän kipeitä, ja ymmärrettävästi ollaan siksi jätetty toiset omaan rauhaansa. Ristiriitoja on esiintynyt lähinnä kaupassakäynnin suhteen: Äiti (joka kaupassa nyt käy eikä halua muiden menevän) haluaa ymmärrettävästi käydä ostoksilla mahdollisimman harvoin. Siispä hän on hamstrannut kaikkea maan ja taivaan väliltä ja perustanut meidän saunaan oman huoltovarmuusyksikkönsä, jota hän vartioi lohikäärmeen lailla. Pikkuveli olisi halunnut tehdä itselleen (ja siinä sivussa muille) lounasta, mutta kaikki valmispastakastikkeet olivat jo luetteloitu ja pakattu pahvilaatikkoon. Äidin "Ei saunasta, ei saunasta!" -sähinän (kesken etäpalaverin) takia päädyttiin voileipiin. Myöhemmin äiti "taipui" ja osti vielä saman verran ruokaa keittiön kaappeihin. No, eipähän ainakaan kuolla nälkään.

Tänään vietimme pitkästä aikaa päivää yhdessä menemällä mökille, joka on tukevasti Uudenmaan sisäpuolella. Se ei todellakaan ole mikään luksuslukaali, mutta jos tämä tilanne jatkuu, siitä voi hyvinkin tulla henkireikämme. Oli ihanaa olla koko kaunis ja lämmin päivä ulkona ja nauttia avarasta ympäristöstä.
 
Täällä Uudellamaalla on reilu puolitoista miljoonaa asukasta, joista valtaosa pysyy varmasti kiltisti kotona (ja vahtii muidenkin pysymistä, vähän liikaakin - tyhmänä menin lukemaan facebookin kaupunginosaryhmää, ja siellä on täys rähinä päällä ?)
 
Meidät lomautettiin koronan takia, olen ollut karanteenissa koska luultavasti flunssa, ja Uusimaa eristettiin koronan takia. Eipä siinä, tämän kanssa eletään kyllä.

Pitäis varmaan eristää itsensä myös koko internetistä, tai ainakin somesta. Ihan fiksuiksi kuvittelemani ihmiset ovat jollain tapaa (varmaan oman stressinsä purkamiseksi) seonneet aivan täysin. On jos jonkinlaista sohvavirologia ja keittiöpoliitikkoa, joilla ei ole muuta tekemistä kuin räksyttää siitä mitä on tai ei ole tehty epidemian leviämisen estämiseksi ja miten huonosti kaikki on hoidettu. Ollaan kuitenkin tilanteessa, jollaista kukaan nyt elävä suomalainen ei ole ikinä kokenut, mutta tietoa ja mielibideetä piisaa. Nyt ei ole oikea aika vaatia syyllisten (?) päitä vadille. Sen aika on sitten kun tämä skeida on ohi, jos semmoseen on tarvetta. Totuus lienee kuitenkin se, että millään toimenpiteillä koronaa ei olisi pystytty meilläkään välttämään.
 
Olen tähän asti saanut hyvin pidettyä pään kasassa koronan kanssa. Välillä on vähän ahdistanut, mutta olen onnistunut mielestäni hyvin pitämään sen asenteen että teen parhaani, mutta en ryhdy panikoimaan ja vainoharhaiseksi. Tiedostan että tartunta voi tulla enkä voi sitä työni luonteen takia täysin välttää. Mutta toki pyrin minimoimaan riskit paitsi sairastua myöskin siirtää tartuntaa eteenpäin. En ajattele liian pitkälle tulevaisuuteen ellei se ole välttämätöntä. Koska jos mietin vaikkapa juhannusta ja sitä etten pääsisi viettämään sitä sukutilalle tai sitä miten kauan lapsien pää kestää jos eivät saa tavata ollenkaan kavereita tai oma pää sitä jos ei ole mitään mahdollisuuksia saada olla edes jossain kohtaa paria päivää yksin niin alkaa ahdistaa. Nyt eletään hetki kerrallaan.

Minähän olen siinä onnellisessa asemassa että saan käydä töissä. Joku voisi sanoa että ei saa valittaa. Tässä on kuitenkin sellainen iso mutta että luovuin omasta päätäntävapaudestani siirtymällä keikkalaisesta määräaikaiselle sopimukselle ja tällä hetkellä tuo päätös kaduttaa. Jos olisin voinut nähdä tulevaan en olisi lähtenyt tähän. Keikkalaisena toki olisin ihan varmasti tällä hetkellä työtön. Nyt kuitenkin tuosta työstäni jonka piti olla aika vakaata ja turvattua vakiovuorojen pyöritystä hyvin rajatun mutta kokonaisvaltaisen osa-alueen hoitoa onkin tullut sen luonteista että kun lähtee iltapäivällä kotiin ei voi tietää mihin aikaan on seuraavana päivänä menossa. Voi olla että se muuttuu kolme kertaa illan aikana. Ei voi luottaa siihen missä työ fyysisesti sijaitsee tai keiden kanssa tulee työskentelemään ja edes sitä mitä käytännössä tulen työpäivän aikana tekemään.

Keikkalaisena opin ottamaan työstä nopeasti kiinni vieraammissakin olosuhteissa ja totuin siihen etten edellisenä päivänä tiedä seuraavasta päivästä mitään. Tällainen epävarmuus kuitenkin stressaa minua ihan hurjasti. Jaksoin sitä hyvin kun pystyin itse pitämään langat käsissä. Pystyin päättämään paljonko työskentelen ja minne otan keikkoja vastaan. Nyt olen taas siinä tilanteessa jossa kaikki on epävarmaa, mutta en ole itse puikoissa vaan minua voidaan tarpeen mukaan heitellä minne vaan ja käytännössä en voi kieltäytyä ilman että olen se hankala. Tämän takia on pikkuhiljaa alkanut taas nousta tuttu paniikinomainen ahdistus. Tulee olo että olisin mäkeä alas syöksyvän kärryn kyydissä ilman mahdollisuutta ohjata. Tekisi mieli vaan laittaa silmät kiinni ja lakata yrittämästä. Valitettavasti työn luonne ei anna mahdollisuutta sellaiseen. On vaan pakko koittaa pitää kaikki palaset käsissään ja edes jossain muodossa yhdessä etten hajoaisi täysin. Odotan kesää ja työttömyyttä kuin kuuta nousevaa.

Ja nyt joku työttömyyden kanssa kipuileva varmasti tuntee että puhun ihan pehmoisia. Tiedän kyllä että asemani on tällä hetkellä hyvä. Mutta kyse on pskologisesta jutusta. Kesä on se mäen alapää jossa vauhti hidastuu ja tasaantuu ja saan taas kärryn jotenkin hallintaani jos vaan jaksan sinne asti.
 
@Jaamar oletko puhunut tilanteestasi työnantajan kanssa? Et sinä ole hankala jos otat asian esiin. Minusta kyllä kannattaisi ottaa asia puheeksi, kun kerran työnkuva on noin oleellisesti muuttunut siitä mihin sitouduit ottaessasi työn. Ehkä olisi löydettävissä joku ratkaisu? Kyllähän tuo nyt kuulostaa tosi rasittavalta, ettei tiedä mihin seuraavana päivänä joutuu töihin ?
 
Tuntuu, että päivät ovat vain samanlaista harmaata ja muodotonta massaa, eikä elämässäni tapahdu tällä hetkellä juurikaan mitään. Elän jonkinlaisessa välitilassa, jossa vain teen täsmälleen samoja asioita päivästä toiseen. Koronavirus pilasi täysin suunnitelmat, joita minulla oli loppukeväälle ja vähäisetkin harrastukset, joita minulla on, ovat tauolla (partio) tai paikat joissa voin käydä, ovat suljettuina, kuten esimerkiksi kirjasto, jossa olin ajatellut lukea ehkä pääsykokeeseen. Viikon kohokohtia on ehkä kaupassa ja kävelyillä käyminen, jolloin pääsee hetkeksi perheen luota pois kotoa tuulettumaan. Muuten tulee vain lähinnä istuskeltua kotona.

Nyt kun ei ole toisaalta mitään pakollisia ulkopuolisia menoja, olen tappanut aikaa aloittamalla lukemisen toukokuussa koittavaan pääsykokeeseen. Olen nyt päättänyt kuitenkin lukea siihen, vaikken tiedäkään, pääsenkö suoraan yo-arvosanoilla yliopistoon. Se on sinänsä ehkä ihan hyvä juttu, että käyttää tämän korona-ajan nyt hyödyllisesti täysin turhanpäiväisen tekemisen sijaan (krhm, viime vuosi) edes johonkin. Kun ei ole mitään muutakaan ulkopuolista (työ)paikkaa, johon voisi mennä välttelemään velvollisuuksia. ?

Kaltaiselleni introvertille tämä itsekseen oleminen ei ole tietenkään mikään uusi tilanne: olen aina viettänyt vapaa-aikani enemmän tai vähemmän yksin, nyt sitä on vain tuplasti enemmän. Yksin olemisessa on omat, hyvät puolensa, vaikka pidemmän päälle sekin alkaa tietysti puuduttaa. Olin kerran koko kesän näkemättä kavereita, mikä suoraan sanoen vähän alkoi elokuussa ärsyttämään. Olen kuitenkin saanut nyt ajan ihan hyvin kulumaan mm. lukion mantsan kirjojen parissa, mitä nyt välillä perheen kanssa menee pinna kireälle. En oikeastaan pelkää koronaakaan, sillä uskon, että sille on aika pieni (joskaan ei poissuljettu) todennäköisyys tulla kohdalleni: en käy turhaan julkisilla paikoilla enkä näe juurikaan perheeni ulkopuolisia ihmisiä ja pesen tietysti käsiä. Toivotaan, että tilanne kesään mennessä rauhoittuu. Elämme todellakin historiallisia aikoja, sillä jopa 85-vuotiaalle paapalleni tämä tilanne on ihan uusi sillä eihän tällaista virusta ole hänenkään elämänsä aikana ollut.
 
Onhan tämä varmasti helpompaa sellaiselle ihmiselle, joka muutenkin viihtyy kotosalla. Kuten minä. Ei voi mennä minnekään ja on suorastaan kiellettyä tavata ketään, joten kerrankin saa oikein luvan kanssa "nyhjätä kotona" (tapa, josta olen saanut kuulla moitteita koko elämäni ?). Se, että samassa kerrostaloasunnossa nyhjää nyt koko perhe, koettelee kyllä itse kunkin hermoja.
 
@Jaamar oletko puhunut tilanteestasi työnantajan kanssa? Et sinä ole hankala jos otat asian esiin. Minusta kyllä kannattaisi ottaa asia puheeksi, kun kerran työnkuva on noin oleellisesti muuttunut siitä mihin sitouduit ottaessasi työn. Ehkä olisi löydettävissä joku ratkaisu? Kyllähän tuo nyt kuulostaa tosi rasittavalta, ettei tiedä mihin seuraavana päivänä joutuu töihin ?
Työsopimusta tehdessä jo kunnan päivähoidon työntekijät lupautuvat tekemään myös muuta koulutustaan vastaavaa työtä jos työnanataja niin määrää. Ja vaikka mainitsisinkin asiasta niin ei tilanteelle mitään voi. Lähin esimies ei voi kuin yrittää selviytyä kuten me muutkin, häntä seuraava taas tottelee omaa esimiestään. Ja kaikki nämä ihmiset tasapainoilevat tällä hetkellä ylempää tulevien ohjeiden kanssa. Jotka eivät aina ole ihan järkeviä. Mutta jos oikeasti alkaa pää hajota niin etten enää pysty sitä hallitsemaan niin pakko tämä on ottaa puheeksi ja tehdä asialle jotain. Mutta todennäköisesti se tarkoittaisi sairaslomaa, etätyöpäiviä (kyllä vaan) tai esim. palkatonta vapaata. Koska kaikki me keikumme samassa epävarmuudessa. Ei minulle ole osoittaa mitään vakaampaa työtehtävää kun sellaisia ei ole. Normaalissa tilanteessa jos pää olisi tässä kunnossa ottaisin jo asian puheeksi jonkun kanssa, mutta tällä hetkellä kun tiedän että vielä jaksan ja ettei asialle voi muuta kuin korkeintaan siirtää minut kotiin yritän nyt vielä sinnitellä. Kesällä odottaa se työttömyysjakso (toivottavasti). Ei siihen ole kuin pari kuukautta.
 
Jaamar, kovasti jaksamista näihin pariin kuukauteen. Tämän poikkeuksellisen tilanteen takia se voi tuntua tavallista pitemmältä ajalta mitä onkaan. Ja Salmiis, minä olen vasta kuoriutumassa tuosta omasta reilun kahden vuoden "muodottomasta massasta jossa ei mikään tunnun miltään" joten voin ehkä vähän aavistaa että tympeää on.

Kyllä ne enemmän introvertkitkin alkavat kiipeillä pitkin verhoja, kun reissu ja meno toisensa perään peruuntuu.
Minäkin täällä kehittelen varajuttuja, jotka tuntuvat nyt todella latteilta verrattuna siihen mitä olisi voinut olla. Pohdin tuossa eilen, että pitäisi varmaan alkaa edes muutamana päivänä kuukaudesta poikkeamaan omasta tavanomaisesta arjesta jotenkin. Jos vaikka tekisi pyöräilylenkin keskellä yötä? Tai menisi saunaan aamulla kukonlaulun aikaan? Tai vaikka edes söisi jotain uutta? Sitä huomaa kangistuneen tiettyihin kaavoihin, joskin ne turvaavat melko tasaiset yöunet enkä halua päivärytmiäni alkaa pahasti sotkemaan. Aloitan työni mieluummin aikaisin aamulla, jotta voin ne myös lopettaa aikaisin. Kaikki mitä saan tehtyä ennen puoltapäivää, on voitto! En edes viitsi ajatella aloittavani jotain työlästä asiaa keskipäivän jälkeen. Johan sitä väsyy pelkästä ajatuksestakin.

Nyt pitäisi lähteä kauppaan täydentämään kaappeja seuraavan viikon varalle...
 
Lisättäköön vielä että en siis ole joutunut hyppimään yksiköstä toiseen (en tiedä olisiko se edes sallittua), mutta muuten työ on ollut vähän milloin mitäkin ja tulee aika yllätyksenä mitä. Ensi viikolle on nyt tehty suunnitelma (ei ihanteellinen, mutta säännöllinen), mutta kun puolileikilläni kysyin että onko se lupaus että tämä suunnitelma pitää niin eihän mitään oikeasti nyt voi luvata kun tilanne on mikä on.
 
Eipä kauheasti ole vaikuttanut Vohobitin elämään. Rajaportin saunan sulkeminen ehkä eniten hetkautti, mutta saunominen on muutenkin niin epähobittimaista... Muutenhan Vohobitti on tehnyt normaalistikin opetushommia lähinnä etätyönä, no yksi lähiopetusviikonloppu piti perua. En käy ravintoloissa ja vietän muutenkin melko eristäytynyttä ja hiljaista vohobitinelämää nykyään.

Ja onneksi Krikkolloon eli siirtolapuutarhamökille pääsee kun ilmat tästä vähän lämpiävät, siellä tullen viettämään koko kesän.

Tietenkin tässä tulee mietittyä maalimanmenoa noin yleensä. Tässä muutamia ajatuksia:

* Puhutaan et maailma ei ole ennallaan enää tämän kaiken jälkeen, vähän samaan tapaan kuin 2001 terrori-iskujen jälkeen. No, eivät ne itsessään muuttaneet mitään, vahvistivat vain jo olemassa olevia tendessejä, sama juttu nyt, epäilen.

* Nyt kaikki myöntävät velanoton ja de facto perustulon olevankin aika jees. Ehkä vaikka yrittäjien työttömyysturvasta tulee normi tulevaisuudessa.

* Ensi vuonna vielä ihmetellään, kahden vuoden kuluttua kaikki on ennallaan – valitettavasti.

* Maapallo kiittää nyt kun teollisuuslaitoksia ajetaan alas, mutta kohta taas tuprutetaan taivaalle kuin Ted Hiesulin myllystä.

* On tämä nyt pahempi kait pahempi tauti kuin paljon puhuttu kausi-influenssa, kuitenkin kaikki pitää suhteuttaa. Jos 70-vuotiaista kuolee 10% ja 80-vuotiaista 20%, niin mikä on todennäköisyys tämän ikäisillä joka tapauksessa kuolla seuraavan vuoden aikana noin yleensä?

* On jännää seurata kuin tiedevastaisuus ilmenee varsinkin sosiaalisessa mediassa ja erään ison oppositiopuolueen kannattajien keskuudessa. THL:n asiantuntijoita arvostellaan: (a) ettei heillä ole ollut kristallipalloa; (b) heidän arviot epidemiasta ja viruksen luonteesta muuttuvat, eli ei bonjata, että se on juuri tieteen idea verrattuna uskontoon, kun tulee uutta tietoa, niin näkemyksiä, arvioita ja todennäköisyyksiä muutetaan.

* Mistä puheenollen, todennäköisesti Ruotsi on jälleen valinnut oikean tien (vähän niin kuin 1990-luvun laman kohdalla tai ollessaan liittymättä euroon). Ruotsi ottaa enemmän vahinkoa aluksi, mutta moni suomalainen, joka vaatii nyt kovempia toimia alkaa vinkua rajoitteista viimeistään parin kuukauden kuluttua, kun Ruotsissa palataan arkeen ja Suomessa vasta ollaan saavuttamassa tautihuippua ja rajoituksia poistellaan syksymmällä, jos silloinkaan.

* Porukka ei siis tajua, että kovemmat rajoitukset pitkittävät epidemiaa eikä se edes kovin paljoa vähennä kuolonuhreja. Puheet epidemian tukahduttamisesta taasen ovat fantasiaa, koska jos siinä onnistuttaisiin, niin joka tapauksessa yhteiskunta pitäisi pitää suljettuna, jotta tauti ei uusiutuisi.
 
Last edited:
Vaikea uskoa, että Ruotsin menetelmällä kuolleiden määrä olisi lähes sama. Eikös Suomessa lähdetty tälle rajoittamislinjalle juuri siksi, että vaarana on sairaala- ja tehohoitopaikkojen loppuminen kesken jos epidemian annetaan pyyhkäistä yli nopeassa tahdissa? Se nyt on selvää, ettei näin kovia rajoituksia voida pitää yllä kovin kauan. Haittavaikutukset ovat jo nyt nähtävillä.

Joka tapauksessa, minusta Suomen viranomaiset ja päättäjät ovat tässä ennenkokemattomassa tilanteessa toimineet pääosin hyvin. Ei käy kateeksi heitä, jotka nyt joutuvat tekemään isoja päätöksiä. Ja sitä enemmän harmittaa kaiken maailman sivusta huutelijat ja jälkiviisastelijat.
 
Ylös