Taas ärsyttää!

Opiskelen paraikaa kestävää kehitystä valintakurssilla (ensi syksynä tutkinto-opiskelijana ois kiva), ja tällä tavalla tosi ärsyttävästi käyn huikkaamassa, että onhan noita ratkaisuja ja vaihtoehtoja, mutta kyseisen kurssin aiheuttaman kiireen ja vähän myös väärän ketjun vuoksi en pysty oppimaani nyt paljon jakamaan (etenkin, kun sitä on paljon tälle humanistille!). Yksi keskeinen ratkaisu olisi kaupan varastojen tai tuotteiden hintojen lisäksi tai sijasta puuttua siihen, miten paljon tavara lojuu meidän tavallisten ihmisten varastoissa käyttämättömänä 95 prosenttia ajasta. Pitäisi siirtyä yksityisomistuksesta enemmän yhteisomistukseen ja -käyttöön. Jos firmojen voitto syntyisi siitä, että he pitävät eteenpäin vuokraamansa tuotteen käyttökelpoisena, niiden laatu paranisi, käyttöikä pitenisi, tuottama arvo kasvaisi... Sen sijaan, että voitto syntyisi myydyistä kappalemääristä ja paine olisi tuottaa ja myydä koko ajan enemmän. Jok. tap. loputtoman kasvun ajatuksesta pitäisi luopua ja lakata tuijottamasta pelkästään BKT:tä. Tykästyin myös todella paljon termiin ekososiaalinen sivistys, ehkä linkkaan siitä joskus sen kurssilta tutun artikkelin, nyt en millään jaksaa lähteä etsimään, kun koira hinkuu ulos ja työt pitäisi aloittaa ennen kahdeksaa.

Sananjalka sanoi:

talvi on yleensä vähintään puolessa ennen kuin (– –) saatan mennä kauppaan ostaakseni jotakin uutena. Valikoima tuppaa kuitenkin siinä vaiheessa olemaan niin surkea.

mikä on kaupallisesti järkevää, oli jotakin aivan muuta vuonna 1948: silloin pisimmän korren veti se, jolla ylipäänsä oli jotakin myytävää.

Minun ja Jaamarin haikailema maailma on monilta osin ollut totta, mutta siitä on kauan.

Click to expand...

Minusta nykyaikaisesta kaupasta keskustelun vieminen aikaan, jolloin vaatteita vasta alettiin laajasti ostaa valmiiksi ommeltuina on hankalaa, koska puhumme niin erilaisesta ajasta. Se on totta, että suuri varasto oli aiemmin kilpailuetu. Mietin vain, kuinka monella kauppiaalla oli varaa ostaa niin paljon talvikenkiä, että niitä jäi runsaasti varastoitavaksi kesän yli.

Mitä tulee perinteisiin alennusmyynteihin tarkoitan niillä alennusmyyntejä, joiden tarkoituksena on myydä pois tavaraa, joka on jäänyt myymättä. (Toinen perinteinen tarkoitus on mainostaminen, esim. avajaistarjoukset) Tarkoitan erottaa nämä alennukset nykyaikaisista alennusmyynneistä, joissa se –40 % hinta on se tuotteen oikea hinta, jolla suuri osa tuotteista on tarkoituskin myydä. Tämä käytäntö on sangen ärsyttävä, mutta ymmärrettävä seuraus perinteisistä alennusmyynneistä. Kun tammikuussa myytiin joulukaupan jäämistöä alennuksella jo vuosikymmeniä sitten, ihmiset alkoivat odottaa niitä. Siitähän syntyy kaupoille houkutus kilpailla sillä, kuka aloittaa ne hiukan aiemmin. Kun ihmiset ovat kyllin oppineet alennusmyynteihin, täytyy ne aloittaa kyllin ajoissa (ja tuotteiden normaalit hinnat nostaa kyllin korkeiksi).

Kotiseudulla oli suuri kukkakauppa, jossa oli aina runsaasti kukkia. Siellä ei ollut koskaan alennusmyyntiä, vaan myymättä jääneet joulukukat heitettiin aikanaan pois.

Aikoinaan Helsingin Vuitton-myymälää vartioidessani opin sen, ettei Louis Vuittonilla myöskään koskaan ole alennusmyyntiä. Ei myöskään henkilökunta-alennuksia. Ainoa henkilöstöetu on se, että Ranskassa on yksi vain henkilöstölle tarkoitettu myymälä, jossa hinnat ilmeisesti ovat hiukan kohtuullisempia. En sitten tiedä, myydäänkö siellä nimenomaan "vanhentunutta" tavaraa vai voiko henkilöstö ostaa sieltä jopa kulloisenkin kauden tuotteita.

Koko Vuittonin konsepti on kyllä älytön. Hillittömän ylihintaista tavaraa myydään sillä varjolla, että se on muka kauhean laadukasta ja Euroopassa yksitellen käsityönä valmistettua. Kun tietää, että Euroopassakin on hikipajoja, joihin on tuotu niin laitteet, työntekijät kuin työehdotkin esimerkiksi Kiinasta, että voidaan tuottaa tavarat köyhien Aasian maiden tasoisilla kuluilla mutta silti hurskaasti lätkäistä niihin "Made in Europe" -merkintä, en kyllä hirveästi painoa laittaisi tuolle markkinapuheelle. Kun lisäksi kaupan kiinalainen myyjä toi kotona käytyään näytille kiinalaiselta torilta ostamansa piraatti-Vuittonin, hinta 50 euroa, materiaalit ja työn laatu sellaiset, etteivät kaupan myyjätkään olisi erottaneet sitä aidosta ellei sen vetoketjussa olisi ollut erilainen vedin (se on kuulemma kallis osa valmistaa, kiinalaisella torilla sellaisella varustetun piraattilaukun hinta oli jo sata euroa), niin kaupan aitojen laukkujen tuhansissa liikkuvat kappalehinnat alkoivat tuntua erityisen naurettavilta. Ylipäätään koko luksustuotemarkkina on naurettava, ärsyttävä ja todella vahingollinen, koska myymättömiä tuotteita tuhotaan alennuksella myymisen sijaan, jotta brändin imagoa saadaan ylläpidettyä.