TSH #41: II/4.1. Sméagol kesytetään

Myöhässäpä ollaan, julmasti myöhässä...
Mutta siis joitakin huomioita luvusta "Sméagol kesytetään", ja alkavasta Neljännestä kirjasta.


Aika:
”Kolmas päivä sen jälkeen kun he olivat paenneet Saattueesta oli illassa”
(It was the third evening since they had fled from the Company...)

Saattue hajosi puoleltapäivin 26.2. ja nyt on 28. päivän ilta. (Vrt. uskontunnustuksen hämäävä ilmaus ”nousi kolmantena päivänä kuolleista”, kun Jeesus oli kuollut perjantaina ja ylösnoussut sunnuntaina.)

Luvun tapahtumat sijoittuvat siis solmath-kuun 28. päivän illan ja saman kuun 29-30 päivien välisen yön väliseen puolentoista vuorokauden aikaan. Solmath, Konnun kalenterin toinen kuukausi, vastasi siis lähinnä meidän helmikuutamme, vaikka noin kymmenen päivää sitä aikaisemmin. Käännöksessä (Liite B, ”Vuosien kirja”) puhutaan yksinkertaisesti helmikuusta (helmikuun 28-30. päivät!).

Samaan aikaan muualla: Merri ja Pippin pääsevät pakoon örkeiltä (29. päivän aamunkoitteessa) ja tapaavat Puuparran. Ara, Lego ja Gimli tarpovat pitkin ruohotasankoa. Faramir näkee Boromirin hautaveneen (29. päivän ilta?).

Luvun päättyessä Sormuksen ja Barad-dûrin tuhoon on jäljellä vaivaiset 25 päivää. Vaivalloista matkantekoa ja dramaattisia tapahtumia riittää kuitenkin niin paljon, että ne tuntuvat ainakin minusta kuukausien mittaisilta.

Paikka:
Anduin-virran itäpuoliset Emyn Muilin kukkulat. Samalla nimellä kutsuttiin myös vastapäätä, Anduinin länsipuolella olevia kukkuloita, joilta Aragorn, Legolas ja Gimli kompuroivat alas. Eli Anduin puristui tämän kukkulamuodostelman läpi. Kumma, ettei Suuri virta purkautunut Rohaniin tai Ruskeille maille, mutta ilmeisesti Suomea vuoristoisemmissa maissa joilla saattaa oikeastikin olla näin vaikeita reittejä. KTK:n hakemistossa Emyn Muil on käännetty ”ankeat laet”.

Henkilöt:
Onko henkilöitä kolme: Frodo, Sam ja Klonkku? Vai neljä: Frodo, Sam, Klonkku ja Klonkun paremman Smeagol-persoonallisuuden jäänteet? Vai olisiko myös Sormus jollain tapaa itsenäinen osapuoli? Haltiaköysikin näyttää tietoiselta toimijalta...(Vai mikä riistää Frodolta näön? Ja mikä palauttaa sen?)

Välineet:
Ihmesaduissa pienet ja heikot sankarit saattavat menestyä yliluonnollisten apuvälineiden, ”tasoittajien” ansiosta. (Tasoitetaan siis voimasuhteet sankarin ja tätä mahtavampien vastustajien välillä.) ”Hobitissa” Bilbo löysi oivan tasoittajan, Sormuksen. Frodolle Sormus on paremminkin lisävaikeuttaja, mutta vähäisempiä apuvälineitä riittää kuin fantasiapelissä ikään. Tässä luvussa esiintyvät erityisesti ihmeleipä lembas, joka ratkaisee ravinnonkuljetusongelmat, sekä ihmeellinen haltiaköysi. Myöhemmin saavat osansa lähes Sormuksen veroinen naamioitumisväline, haltiaviitta, samoin kuin haltiamiekka, kääpiöpanssari ja Galadrielin tähtilasi. (Tämän kirjan myöhemmässä vaiheessa minulle tuottaa ilkeää iloa kohta, jossa Elberethin nimen huutaminen ei hätkähdytä Lukitaria millään tavalla.) Lisäksi Frodo tuntuu uskovan, että hänet on määrätty pääsemään Mordoriin.

Sméagol:
Sméagol/Klonkku on hieno kirjallinen luomus, jonka vuoksi antaa anteeksi monia Tolkienin kerrontatyylin kliseisempiä piirteitä. Kiinnittäkäämme huomiota Klonkun puhetyyliin, erityisesti tämän (persoonallisuuden hajoamista kuvaavaan?) persoonapronominien käyttöön. Itseään Klonkku puhuttelee yleensä sanoilla ”me” tai ”aarre” (joskus ”Aarre” on selvästi Sormus Klonkusta erillisenä); ”minä” on tuiki harvinainen; kun parempi puoli on voitolla, Klonkku puhuttelee itseään yleensä kolmannessa persoonassa nimellä ”Sméagol”. Hobitteja Klonkku puhuttelee kolmanenen persoonan monikossa ”ne”, tai paremmassa tapauksessa ”kiltit hobitit”. Tämä yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan välttäminen tekee vielä hätkähdyttävämmäksi kohdan jossa Klonkku käyttää sanaa ”sinä”: puhuessaan muistelemalleen kiduttajalle Mordorissa (tosin myös Aragorn ja Gandalf olivat tainneet käyttää Klonkkuun ”kovennettuja menetelmiä”).
Sméagolin persoonallisuuksien hajanaisuus tekee ehkä vaikeaksi edes kysyä, oliko sen katumus ja yhteistyöhalu missään vaiheessa aitoa. (”Palvelen Aarteen herraa” oli ehkä ennemmin toteamus kuin lupaus.)

Minusta taas tuntuu siltä, että nimenomaan "palvelen Aarteen herraa" on sitovin Klonkun/Sméagolin lupauksista – se on tahtomattaankin totta. Klonkku ei oikein voi muutakaan, jos haluaa pysyä Sormuksen lähellä. Ja saattaahan olla, että välillä pinnassa käyvä Sméagol todella halusi pelastaa ja pelastua, mutta pimeällä puolella oli loppujen lopuksi enemmän valtaa. Minä haluaisin ainakin nähdä Sméagolin pelastuksen kulmassa kiinni käyvänä otuksena, jolla on sinänsä hyvät aikeet, mutta valitettavan suuri riippakivi.

Ai niin, ja kyllä, sekä Gandalf että Aragorn käyttivät guantanamolaisia tiedonhankintamenetelmiä, ainakin mitä puheisiinsa aiemmissa luvuissa on uskomista. Mutta en kuitenkaan usko, että Klonkku sinuttelisi Gandalfia tahi Aragornia, joilla ei häneen ole auktoriteettia (jota Sauronilla siis on).

Telimektar sanoi:

Sméagolin persoonallisuuksien hajanaisuus tekee ehkä vaikeaksi edes kysyä, oliko sen katumus ja yhteistyöhalu missään vaiheessa aitoa. (”Palvelen Aarteen herraa” oli ehkä ennemmin toteamus kuin lupaus.)

Click to expand...

Erestor sanoi:

Minusta taas tuntuu siltä, että nimenomaan "palvelen Aarteen herraa" on sitovin Klonkun/Sméagolin lupauksista – se on tahtomattaankin totta. Klonkku ei oikein voi muutakaan, jos haluaa pysyä Sormuksen lähellä. Ja saattaahan olla, että välillä pinnassa käyvä Sméagol todella halusi pelastaa ja pelastua, mutta pimeällä puolella oli loppujen lopuksi enemmän valtaa. Minä haluaisin ainakin nähdä Sméagolin pelastuksen kulmassa kiinni käyvänä otuksena, jolla on sinänsä hyvät aikeet, mutta valitettavan suuri riippakivi.

Click to expand...

Sméagolin valahan oli kaksiosainen. Kun Frodo kysyi "Ja mitä sinä vannot?" Klonkku vastasi: "Että olen oikein kiltti" (mikä ei tietysti merkitse yhtään mitään) ja "Sméagol vannoo että Hän ei koskaan, koskaan saa sitä. Ei koskaan! Sméagol pelastaa sen."

Vasta tämän jälkeen, kun Frodo komensi Klonkun maahan ja käski "Lausu nyt lupauksesi!" Klonkku sanoi "Me luvataan, siis minä lupaan!" (tässä taas persoonamuotojen vaihtelu) "Palvelen Aarteen herraa."

Lukitarin luolassa Klonkku pystyi vallan mainiosti todistamaan itselleen, että hän oli pysynyt lupauksissaan, molemmissa niissä. Kun Lukitari olisi imenyt hobitit kuiviin, hän ottaisi sormuksen nimenomaan täyttääkseen lupauksensa: "Ja me pelastetaan Aarre niin kuin luvattiin. Tietysti." Klonkun näkökulmasta Frodo oli pettämässä Aarteen viedessään sitä suoraan Hänen käteensä - niin kuin näytti, eikä vallan syyttä.

Ja vielä komeampi itsepetos kuiskattiin Samin korvaan: "Me otetaan tämä. Se saa toisen. Tietysti, Lukitari hänet saa, ei Sméagol: Sméagol lupasi; hän ei tee pahaa isännälle olleskaan."

Kaiken kaikkiaan olen Erestorin kanssa samaa mieltä siinä, että Klonkun parempi puolisko todella halusi suojella Frodoa, mutta hänen aarreminänsä alkoi heti lupauksen jälkeen - tai jo sitä antaessaan - miettiä, miten voisi kääntää sen edukseen: se oli kuin paholainen, jonka lupauksiin ei voi koskaan luottaa, tai lampun henki, joka toteuttaa toivomukset aina toivojan vahingoksi. Ja Lukitarin luolassa Aarre oli selvästi päässyt lopullisesti niskan päälle. Ehkä Sam oli tahtomattaan tappanut hyvän Sméagolin nimiteltyään sitä varomattomasti Hiiviskelijäksi - nimi jota Sméagol inhosi, koska ilmeisesti örkit olivat sitä hänestä käyttäneet, niin kuin kävi ilmi Samin kuulemista keskusteluista.

Tik sanoi:

Ehkä Sam oli tahtomattaan tappanut hyvän Sméagolin nimiteltyään sitä varomattomasti Hiiviskelijäksi .

Click to expand...

On traagisempaa ja siis tunteisiin vetoavampaa kuvitella, että Sméagolin kääntyminen takaisin Hyvän puolelle olisi ollut aivan hiuskarvan varassa. Siksi ehkä sopii Tolkienin kerronnallisiin tavoitteisiin sallia tällaisenkin tulkinnan mahdollisuus. Mutta tietäen Sméagolin siihenastiset vaiheet sekä Tarussa oletetut Sormusten vaikutukset tämä mahdollisuus tuntuu kyllä olemattoman vähäiseltä.