Nerwende
Kontulainen
Vuorokauden myöhässä, pahoitteluni. En ehtinyt koneelle eilen ollenkaan. 
Mestari Samvaisin valinnat on Tarun parhaimpia lukuja. Synkimmästä päästä myös, mutta suhteellisen lyhyeen pätkään mahtuu iso määrä teemoja, ja varsin poikkeuksellistakin materiaalia. Seuraavasssa hieman ruotoja:
Luvun nimessä esiintyvä Mestari Samvais antaa tietenkin ymmärtää, että Sam on nyt jotain "enemmän" kuin kuin tavallinen hobitti, puutarhuri ja isäntänsä palvelija. Mestarin voi tulkita tarkoittavan (jälkeenpäin nähtävissä olevaa) hahmon viisautta toimia oikein tukalassa tilanteessa - siinä voi nähdä myös ripauksen ironiaa: ehkä titteli on sittenkin liian iso kantajalleen, tai ainakin epämukava harteilla? "Samwise" (jota ymmärrettävästi ei ole edes yritetty kääntää) kun tarkoittaa "puoliviisasta" (eli yksinkertaista tai typerää) mutta erityisesti tuon tittelin kanssa minulle tulee mielikuva, että korostettuna on nimenomaan se viisas puoli puoliviisaassa eikä viisauden puute.
Pitkästä aikaa tarinassa viitataan Hobittiin, kun Lukitarin mahavarustusta verrataan lohikäärmeiden vastaavaan. Kumppani tekee mielenkiintoisen havainnon, ettei Tolkien missään vaiheessa itse asiassa sano suoraan Lukitarin olevan hämähäkki, vaan puhuu ainoastaan hämpyn kaltaisesta olennosta - tämä on hyvä muistaa kritisoitaessa sitä, että Lukitari "pistää" Frodoa puremisen sijasta kuten hämiksillä on tapana.
Kielillä puhumista harrastetaan näillä vuorilla tiheästi. Joku Kirjeet ulkoa osaava pystyy varmaan kertomaan kommentoiko Tolkien tätä ilmiötä julkisesti, ja liittyykö siihen mahdollisesti jotain kristillistä sisältöä? (Alkukirkon jälkeen kielillä puhumisesta lienevät tosin olleet innoissaan lähinnä herätysliikeet, en tiedä miten katolinen kirkko suhtautuu asiaan.) Entäpä miksi Sam puhuu sindaria, kun Frodo aiemmin turvautui quenyaan?
Ei liene tullut vastaan lukukertaa jolloin Ankan silmäkulma ei olisi kostunut Samin epätoivon vuoksi: "Älkää menkö minnekään minne minä en voi tulla perässä! Herätkää, Frodo-herra!" Ehkä juuri siksi että tuo lause on aina kolahtanut kohdallani niin täydellisesti, toimii myös Jacksonin FOTRin loppuun sijoittama "I'm going alone..." - "Of course you are, and I am coming with you" minun kohdallani loistavasti. Sam ja Frodo ovat yksi yksikkö. Kliinisesti analysoiden tässä kohdassa on mielenkiintoista se, että Sam unohtaa hetkeksi "asemansa", ja kutsuu Frodoa yksinkertaisesti "Voi herää Frodo, rakas ystävä, herää!" Samia tulkinnut Sean Astin osui naulan kantaan selittäessään Ringers-dokkarilla miten Tolkienilla oli loistava "truth-o-meter", kyky tulkita syvimpiä inhimmillisiä tuntoja. Kuinka täydellisesti onkaan läheisen kuoleman aiheuttama shokki tiivistetty pätkään "...mitään käsitystä siitä, miten monta minuuttia tai tuntia maailman aikaa oli raahautunut eteenpäin sillä välin. Hän oli yhä samassa paikassa ja hänen isäntänsä makasi yhä hänen vieressään kuolleena. Vuoret eivät olleet murentuneet eikä maa raunioitunut." Tässä luvussa korostuu myös se Samin luonteen ydin jonka vuoksi ainakin minä pidän hänestä niin suunnattomasti - Samilla on "yksinkertaisuudestaan" ja tavallisuudestaan huolimatta valtava tarve "saattaa asia loppuun", tehdä jotain tärkeää "ennen loppua".
Galadrielin peilin vaarat ja mahdollisuudet tulevat esille tässä luvussa. Jos Sam ei olisi a)katsonut peiliin tai b)tunnistanut näkemäänsä myöhemmin, olisko hän valinnut toisin? Hetken tunnistaminen tuntuu syventävän hänen epätoivoaan, ja sitä kautta kenties vaikuttavan hänen päätökseensä. Mutta valitsiko Sam hyvin vai huonosti? Olisiko hän voinut piiloutua örkeiltä tajuttoman isäntänsä kanssa vaikka olisi tajunnutkin ettei Frodo ole kuollut? Lopputuloksen kannalta on parempi, että hän vei Sormuksen pois vihollisen ulottuvilta. Mutta olisiko Samin pitänyt jatkaa ilman Frodoa jäämättä katsomaan mitä örkit touhuavat? Emme voine olettaa että hän olisi voinut tehdä päätöstä yksinjatkamisesta saatuaan selville että Frodo onkin hengissä, mutta entäpä ennen sitä ? Olisiko Sam selvinnyt yksinään Tuomiovuorella? Jos Sam olisi päässyt perille, olisiko hän pystynyt suorittamaan Tehtävän loppuun asti? Olisiko Sam ollut vaatimattoman luonteensa takia Frodoakin parempi Sormuksen Viejä?
Olen ymmärtänyt, että jatkon kannalta on merkitystä sillä mikä on kunkin Sormuksen kantajan ensimmäisiä tekoja sen omistajana. Bilbolla se oli sääli, jolla oli varsin kauskantoisia seuraamuksia. Frodo taas (Gandalfin neuvojen mukaan) koitti pitää Sormuksen piilossa, varsinaisesti käyttötilanteet taitavat kaikki liittyä "ulkoiseen pakkoon" - jokin uhkaava hahmo pakottaa joko pistämään Sormuksen sormeen jotta Frodo jäisi kiinni, tai Frodo tekee niin pysyäkseen näkymättömissä. Sam taas ei oikeastaan edes ajattele asiaa, mutta käyttää Sormuksen suomia ominaisuuksia täysin epäitsekkäästi ja vain ja ainoastaan isäntänsä pelastamiseen.
Yksi niistä vaihtoehdoista joita Sam pohtii (mutta aika nopeasti hylkää) on itsemurha. Tämä on Tolkienilla yllättävänkin usein toistuva teema. Näitä tilanteita voisi olla mielenkiintoista vertailla keskenään: Túrin, Denethor (vastakohtanaan Théoden) ja Sam. (Muita?) Jälleen kerran Tolkienin uskonnon valossa voisi kuvitella, että hän tuomitsee itsemurhan ratkaisuna, mutta se ei varsinaisesti mielestäni kertojaäänessä kuulu.
Mestari Samvaisin luonteenpiirteiden valottamisen lisäksi luku tarjoaa jotain ihan uutta: örkkinäkökulmaa! Ensinnäkin on mielenkiintoista havaita, että Nazgulit ovan niin inhoja otuksia, että ne nostavat örkkienkin niskakarvat pystyyn. Toisekseen jää mietityttämään, että millaisia bisneksiä Shagrat ja Gorbag olisivat halunneet pistää pystyyn kaukana pääpahiksista? Tämän pätkän mukaan örkit eivät suinkaan ole aivottomia tappokoneita: ne (he?) osaavat kyseenalaistaa yläportaan propagandan, suunnitella omaa elämäänsä ja määritellä "oikean" ja "väärän" - joskin käsitys näistä on vähintääkin kieroutunut: örkit syyttävät "haltioita" (hobitteja) kaatuneen kaverin hylkäämisestä, mutta itse jättävät örkkitoverinsa odottelemaan Lukitarin seuraavaa ruoka-aikaa. Kenties örkkimäisintä ei olekaan se, ettei tiedä eroa oikealle ja väärälle, vaan se että tietää eron, mutta ei ymmärrä sitä omalla kohdallaan?
Miten Klonkku oikeastaan kommunikoi Lukitarin kanssa tulematta itse syödyksi?
Luvun ja samalla Kahden tornin loppu on tyly, ja saa minut kiitolliseksi siitä että käsissäni oli jo ensimmäisellä lukukerralla yksi nide - olisi ollut täyttä tuskaa odotella vaikkapa kirjastosta tai lahjaksi seuraavaa osaa. Oikeastaanhan Sam on vielä pahemmassa tilanteessa kuin aiemmin. Frodo "kuoltua" päätöksenteko oli surusta riippumatta varsin yksinkertaista lopulta: Tehtävä on vietävä loppuun. Örkkien puheista selvinnyt juonenkäänne ja Samin jääminen väärälle puolelle ovea tekevät tilanteesta suorastaan epätoivoisen. Miten sinä olisit valinnut samassa tilanteessa? Olisitko ollut puoliviisasta Samia viisaampi? Olisiko kukaan tarinan Viisaista ollut: Gandalf, Aragorn, Elrond, Galadriel? "Heidän täytyy ymmärtää", toivoo Sam. Mutta kenties yksinkertaisella Mestarillamme onkin uskollisuudessaan aimo annos sellaista viisautta, jota Keski-Maan mahtavimmat eivät olisi osanneet käyttää tuijottaessaan vain kokonaiskuvaa.
Voi kun tuntuu hyvältä kun on taas vanha tuttu Kaapuhemmo käsissä. Se oli kokenut kovia lainassa
- ikinä enää se ei lähde omasta hyllystäni maailmalle!
Mestari Samvaisin valinnat on Tarun parhaimpia lukuja. Synkimmästä päästä myös, mutta suhteellisen lyhyeen pätkään mahtuu iso määrä teemoja, ja varsin poikkeuksellistakin materiaalia. Seuraavasssa hieman ruotoja:
Luvun nimessä esiintyvä Mestari Samvais antaa tietenkin ymmärtää, että Sam on nyt jotain "enemmän" kuin kuin tavallinen hobitti, puutarhuri ja isäntänsä palvelija. Mestarin voi tulkita tarkoittavan (jälkeenpäin nähtävissä olevaa) hahmon viisautta toimia oikein tukalassa tilanteessa - siinä voi nähdä myös ripauksen ironiaa: ehkä titteli on sittenkin liian iso kantajalleen, tai ainakin epämukava harteilla? "Samwise" (jota ymmärrettävästi ei ole edes yritetty kääntää) kun tarkoittaa "puoliviisasta" (eli yksinkertaista tai typerää) mutta erityisesti tuon tittelin kanssa minulle tulee mielikuva, että korostettuna on nimenomaan se viisas puoli puoliviisaassa eikä viisauden puute.
Pitkästä aikaa tarinassa viitataan Hobittiin, kun Lukitarin mahavarustusta verrataan lohikäärmeiden vastaavaan. Kumppani tekee mielenkiintoisen havainnon, ettei Tolkien missään vaiheessa itse asiassa sano suoraan Lukitarin olevan hämähäkki, vaan puhuu ainoastaan hämpyn kaltaisesta olennosta - tämä on hyvä muistaa kritisoitaessa sitä, että Lukitari "pistää" Frodoa puremisen sijasta kuten hämiksillä on tapana.
Kielillä puhumista harrastetaan näillä vuorilla tiheästi. Joku Kirjeet ulkoa osaava pystyy varmaan kertomaan kommentoiko Tolkien tätä ilmiötä julkisesti, ja liittyykö siihen mahdollisesti jotain kristillistä sisältöä? (Alkukirkon jälkeen kielillä puhumisesta lienevät tosin olleet innoissaan lähinnä herätysliikeet, en tiedä miten katolinen kirkko suhtautuu asiaan.) Entäpä miksi Sam puhuu sindaria, kun Frodo aiemmin turvautui quenyaan?
Ei liene tullut vastaan lukukertaa jolloin Ankan silmäkulma ei olisi kostunut Samin epätoivon vuoksi: "Älkää menkö minnekään minne minä en voi tulla perässä! Herätkää, Frodo-herra!" Ehkä juuri siksi että tuo lause on aina kolahtanut kohdallani niin täydellisesti, toimii myös Jacksonin FOTRin loppuun sijoittama "I'm going alone..." - "Of course you are, and I am coming with you" minun kohdallani loistavasti. Sam ja Frodo ovat yksi yksikkö. Kliinisesti analysoiden tässä kohdassa on mielenkiintoista se, että Sam unohtaa hetkeksi "asemansa", ja kutsuu Frodoa yksinkertaisesti "Voi herää Frodo, rakas ystävä, herää!" Samia tulkinnut Sean Astin osui naulan kantaan selittäessään Ringers-dokkarilla miten Tolkienilla oli loistava "truth-o-meter", kyky tulkita syvimpiä inhimmillisiä tuntoja. Kuinka täydellisesti onkaan läheisen kuoleman aiheuttama shokki tiivistetty pätkään "...mitään käsitystä siitä, miten monta minuuttia tai tuntia maailman aikaa oli raahautunut eteenpäin sillä välin. Hän oli yhä samassa paikassa ja hänen isäntänsä makasi yhä hänen vieressään kuolleena. Vuoret eivät olleet murentuneet eikä maa raunioitunut." Tässä luvussa korostuu myös se Samin luonteen ydin jonka vuoksi ainakin minä pidän hänestä niin suunnattomasti - Samilla on "yksinkertaisuudestaan" ja tavallisuudestaan huolimatta valtava tarve "saattaa asia loppuun", tehdä jotain tärkeää "ennen loppua".
Galadrielin peilin vaarat ja mahdollisuudet tulevat esille tässä luvussa. Jos Sam ei olisi a)katsonut peiliin tai b)tunnistanut näkemäänsä myöhemmin, olisko hän valinnut toisin? Hetken tunnistaminen tuntuu syventävän hänen epätoivoaan, ja sitä kautta kenties vaikuttavan hänen päätökseensä. Mutta valitsiko Sam hyvin vai huonosti? Olisiko hän voinut piiloutua örkeiltä tajuttoman isäntänsä kanssa vaikka olisi tajunnutkin ettei Frodo ole kuollut? Lopputuloksen kannalta on parempi, että hän vei Sormuksen pois vihollisen ulottuvilta. Mutta olisiko Samin pitänyt jatkaa ilman Frodoa jäämättä katsomaan mitä örkit touhuavat? Emme voine olettaa että hän olisi voinut tehdä päätöstä yksinjatkamisesta saatuaan selville että Frodo onkin hengissä, mutta entäpä ennen sitä ? Olisiko Sam selvinnyt yksinään Tuomiovuorella? Jos Sam olisi päässyt perille, olisiko hän pystynyt suorittamaan Tehtävän loppuun asti? Olisiko Sam ollut vaatimattoman luonteensa takia Frodoakin parempi Sormuksen Viejä?
Olen ymmärtänyt, että jatkon kannalta on merkitystä sillä mikä on kunkin Sormuksen kantajan ensimmäisiä tekoja sen omistajana. Bilbolla se oli sääli, jolla oli varsin kauskantoisia seuraamuksia. Frodo taas (Gandalfin neuvojen mukaan) koitti pitää Sormuksen piilossa, varsinaisesti käyttötilanteet taitavat kaikki liittyä "ulkoiseen pakkoon" - jokin uhkaava hahmo pakottaa joko pistämään Sormuksen sormeen jotta Frodo jäisi kiinni, tai Frodo tekee niin pysyäkseen näkymättömissä. Sam taas ei oikeastaan edes ajattele asiaa, mutta käyttää Sormuksen suomia ominaisuuksia täysin epäitsekkäästi ja vain ja ainoastaan isäntänsä pelastamiseen.
Yksi niistä vaihtoehdoista joita Sam pohtii (mutta aika nopeasti hylkää) on itsemurha. Tämä on Tolkienilla yllättävänkin usein toistuva teema. Näitä tilanteita voisi olla mielenkiintoista vertailla keskenään: Túrin, Denethor (vastakohtanaan Théoden) ja Sam. (Muita?) Jälleen kerran Tolkienin uskonnon valossa voisi kuvitella, että hän tuomitsee itsemurhan ratkaisuna, mutta se ei varsinaisesti mielestäni kertojaäänessä kuulu.
Mestari Samvaisin luonteenpiirteiden valottamisen lisäksi luku tarjoaa jotain ihan uutta: örkkinäkökulmaa! Ensinnäkin on mielenkiintoista havaita, että Nazgulit ovan niin inhoja otuksia, että ne nostavat örkkienkin niskakarvat pystyyn. Toisekseen jää mietityttämään, että millaisia bisneksiä Shagrat ja Gorbag olisivat halunneet pistää pystyyn kaukana pääpahiksista? Tämän pätkän mukaan örkit eivät suinkaan ole aivottomia tappokoneita: ne (he?) osaavat kyseenalaistaa yläportaan propagandan, suunnitella omaa elämäänsä ja määritellä "oikean" ja "väärän" - joskin käsitys näistä on vähintääkin kieroutunut: örkit syyttävät "haltioita" (hobitteja) kaatuneen kaverin hylkäämisestä, mutta itse jättävät örkkitoverinsa odottelemaan Lukitarin seuraavaa ruoka-aikaa. Kenties örkkimäisintä ei olekaan se, ettei tiedä eroa oikealle ja väärälle, vaan se että tietää eron, mutta ei ymmärrä sitä omalla kohdallaan?
Miten Klonkku oikeastaan kommunikoi Lukitarin kanssa tulematta itse syödyksi?
Luvun ja samalla Kahden tornin loppu on tyly, ja saa minut kiitolliseksi siitä että käsissäni oli jo ensimmäisellä lukukerralla yksi nide - olisi ollut täyttä tuskaa odotella vaikkapa kirjastosta tai lahjaksi seuraavaa osaa. Oikeastaanhan Sam on vielä pahemmassa tilanteessa kuin aiemmin. Frodo "kuoltua" päätöksenteko oli surusta riippumatta varsin yksinkertaista lopulta: Tehtävä on vietävä loppuun. Örkkien puheista selvinnyt juonenkäänne ja Samin jääminen väärälle puolelle ovea tekevät tilanteesta suorastaan epätoivoisen. Miten sinä olisit valinnut samassa tilanteessa? Olisitko ollut puoliviisasta Samia viisaampi? Olisiko kukaan tarinan Viisaista ollut: Gandalf, Aragorn, Elrond, Galadriel? "Heidän täytyy ymmärtää", toivoo Sam. Mutta kenties yksinkertaisella Mestarillamme onkin uskollisuudessaan aimo annos sellaista viisautta, jota Keski-Maan mahtavimmat eivät olisi osanneet käyttää tuijottaessaan vain kokonaiskuvaa.
Voi kun tuntuu hyvältä kun on taas vanha tuttu Kaapuhemmo käsissä. Se oli kokenut kovia lainassa
- ikinä enää se ei lähde omasta hyllystäni maailmalle!
