TSH #59: III/5.7. Denethorin rovio

Nerwende

Kontulainen
Tämä luku käsittelee selkästi valintoja: Gandalf valitsee Faramirin pelastusyrityksen vaikka selkeästi tietää että joku muu (Théoden) saattaa kuolla sen takia, Denethor valitsee kuoleman ennemmin kuin tappion jonka uskoo väistämättä olevan edessä, Beregond valitsee asetoveriensa surmaamisen pelastaakseen rakkaan päällikönsä. Jokainen valinta on huono, mutta toisten lopputulos on parempi kuin toisten - vaikka tekohetkellä sitä ei voikaan tietää.

Tuohon Denethorin epätoivoon puuttuisin vielä erikseen. Yleensähän Denethorin tulkitaan tappaneen itsensä, koska hän oli palantíristaan nähnyt Sauronin liikkeet ja tulkinnut väärin lähestyvät mustat purjeet. Kuitenkin Gandalfin koittaessa puhua järkeä Denethor vastaa ensin "Elä sitten toivossasi!" ja pitää sen jälkeen katkeran puheen Gandalfin "salajuonesta" nostaa pohjoisen vähäpätöinen samooja Gondorin valtaistuimelle - mainitseepa vielä senkin että Gandalf on tehnyt Faramirista "velhon oppipojan" joka ei ole enää uskollinen omalle isälleen. Denethor tuntuu siis ajattelevan että vaikka Länsi jollain ihmeellsisellä tavalla voittaisikin sodan, on hän silti hävinnyt: "Mutta jos kohtalo tämän minulta kieltää, en huoli mitään: en pientä elämää, en vajaata kunniaa, en jaettua rakkautta." Tämä lienee se lopullinen reunan yli valuva pisara - Denethor ei osaisi iloita uudesta vapaasta maailmasta jossa hän itse uskoisi jäävänsä vaille kunnioitusta ja rakkautta.

G mainitsee että Denethorille ei ole (kuten ihmisille yleensäkään) annettua oikeutta päättää omista elinpäivistään. Poikkeuksen muodostaa Aragorn jolla tämä etuoikeus oli Númenorin kuninkaiden perillisenä (mahtoivatko he sitten harrastaa samanlaista poisnukahtelua?). Siinäkin on huomattava ero, että Denethor aktiivisesti haluaa tappaa itsensä, Aragorn lähinnä sulkee silmänsä ja päättää nukahtaa pois - kyse lienee siis jostain henkisestä kyvystä.

Denethoria voidaan tietysti syyllistää entisestään kysymällä miksei tämä mennyt kohtaamaan kuolemaa taisteluun - toisaalta on hyvä muistaa että monissa kulttuureissa itsemurha on "oikea" ratkaisu jos vaihtoehtona on häpeä, varsinkin hävityn taistelun jälkeen. Denethor on mielenkiintoinen välimuoto "pakanoiden" (=Erua tuntemattomien kansojen) ja Númenorin "kristillisen" etiikan välissä.

Pippiniä käy sääliksi. Hän nähdäkseni tarjoutui Denethorin palvelukseen puhtain sydämin ja mielin, enkä muista että ainakaan tarinan puitteissa Gandalf olisi häneltä edes yrittänyt lypsää mitään vakoilutietoja. Karu kiitos palveluksesta.

Haluaisin varmistuksen leffojen yhteydessä esitetylle väitteelle, että Faramir olisi (Boromiria enemmän?) muistuttanut ulkonäöltään kuollutta äitiään Finduilasia ja siksi ollut Denethorille tuskallista seuraa.
 
Nerwen sanoi:
Haluaisin varmistuksen leffojen yhteydessä esitetylle väitteelle, että Faramir olisi (Boromiria enemmän?) muistuttanut ulkonäöltään kuollutta äitiään Finduilasia ja siksi ollut Denethorille tuskallista seuraa.

Näyttää olevan päinvastoin. Liite A: "Nuorempi Faramir oli hänen [= Boromir] kaltaisensa ulkonäöltään mutta mielenlaatu oli hänellä toisenlainen." Juuri tämä mielenlaatu kaivoi Denethoria. Kaikkein selvimmin hän näyttää sanovan sen tässä (Gondorin piiritys): "Aina sinä haluat vaikuttaa ylhäiseltä ja jalomieliseltä kuin entisaikojen kuninkaat, armolliselta ja lempeältä."

Tavallaan Denethor ja Faramir olivat liiaksi toistensa kaltaisia. Gandalf sanoi Pippinille (Minas Tirith): "kuinka lieneekään virtaa hänessä [= Denethorissa] jonkin sattuman kautta Westernessen veri lähes puhtaana; niin kuin se virtaa hänen toisessa pojassaan Faramirissa vaan ei Boromirissa jota hän eniten rakasti."

Ymmärtäisin tämän niin, että Denethor tavallaan näki Faramirissa paremman painoksen itsestään ja hänen oma epäonnistumisensa viisaana ja vastuuntuntoisena hallitsijana (palantírin käyttö, Mithrandirin viisauden hylkääminen jne.) tuntui siksi sitä katkerammalta. Boromir oli häntä vähäisempi, ja siksi hän saattoi suoda tälle kiintymyksensä - ikään kuin lahjana. Denethor oli ainakin jonkin verran liikaa narsisti, siinä hänen ongelmansa. Miksiköhän itse asiassa Finduilas niin nopeasti menehtyi?

Tämä on nyt tietenkin vain yksi mielipide. Mutta elokuva-Denethor on joka tapauksessa turhan yksiulotteinen ja jyrkkä hahmo verrattuna kirjan Denethoriin, jota ei kuitenkaan voi pitää <i>vain</i> itserakkaana hyypiönä. Oli hänessä muitakin puolia. Niin kuin aina, elokuva häviää kirjalle.
 
Nerwen sanoi:
- toisaalta on hyvä muistaa että monissa kulttuureissa itsemurha on "oikea" ratkaisu jos vaihtoehtona on häpeä, varsinkin hävityn taistelun jälkeen.

Tkii, tkii, mutta ei Keski-Maan "hyvien" keskuudessa. Järjellinen peruste erottaa Elessarin ja Denethorin kuolintavat olisi ehkä se, että Elessar erkaantui elämästä silloin, kun oli siihen oikea aika. Luulisin, että tämä kyky ja oikeus oli númenorilaisilla yleensä, ei vain Elrosin jälkeläisillä. ("Akallabethissa" kerrotaan että Tar-Atanamir oli the first of the númenóreans to do that - siis joka roikkui elämässä vielä sen jälkeen kun häneltä oli mennyt sekä järki että miehuus. Siis ei ensimmäinen Númenoren kuninkaista, vaan tämän saaren asukkaista ylipäätään.) Mutta lähtöään ei saanut valita miksi hetkeksi hyvänsä (siis myös huomioiden seuraukset muiden kannalta).

Kiinnostava syy Denethorin murtumiselle olisi se, että hän näki palantiristaan lähestyvän, vallananastajan komentaman laivaston; siis ei mustien purjeiden vaan Elendilin lipun näkeminen. "Companionin" mukaan jossain varhaisemmassa luonnoksessa Denethor tosiaan tunnistikin laivaston Aragornin komentamaksi, mutta Tolkien ei sitten päätynyt kertomaan tätä, ainakaan eksplisiittisesti.

Minun veikkaukseni on, että Denethor tunsi hylänneensä tai pettäneensä Faramirin, ainoan jäljelläolevan poikansa, ja pelkäsi että tämä hylkäisi hänet jos jäisi henkiin. (On melko tavallista, että aviomies murhaa eroa yrittävän puolisonsa ja sitten itsensä.) Tämä kai oli myös Nerwenin näkemys?

Peregrin Tukin suhteen en ole Nerwenin linjoilla. Puolituinen vannoi uskollisuutta Denethorille, ja heti sen jälkeen valehteli tai pimitti tältä olennaisia tietoja, siis petti valtiaansa ainoassa asiassa, jossa olisi jotenkin oikeasti voinut palvella tätä. Jos Denethor olisi pitänyt Pippiniä apinaa kummempana, hän olisi saman tien antanut heittää tämän alas tornista, olihan Denethor itse vannonut palkitsevansa valapattouden kostolla. Oudon kyyninen leikki!
 
Hmm. Tarkoitatko Telimektar siis sitä, että Pippinin olisi pitänyt avoimesti kertoa Denethorille Saattueen jäsenien nimet, asemat, kohtalot jne, vai jotakin muuta? Olisiko tämä tieto (jonka D kyllä hankki/arvasi muutoin) muuttanut lopputulosta jotenkin?

Pippinhän toimi sitä paitsi Gandalfin käskystä yrittäessään pitää suunsa kiinni. Hän ei syyllistynyt vakoiluun, josta Denethor häntä käsittääkseni solvaa. Lisäksi Pippin toimi palvelukseen tarjoutuessaan käsittääkseni täysin vilpittömästi ja itsenäisesti. Näistä syistä hän siis saa minulta sympatiat. Lähinnä kai vertaan taas Denethor/Pippiniä Théoden/Merriin - miten erilaiset viimeiset sanat nuo hallitsijat hobittipalvelijoilleen jättävätkään! (Ja Merrihän myös "petti" kuninkaansa kapinoimalla tämän käskyä vastaan.)
 
Nerwen sanoi:
että Pippinin olisi pitänyt avoimesti kertoa Denethorille Saattueen jäsenien nimet, asemat, kohtalot jne,

Täsmälleen. Denethorin käskyhän oli my first command to you: speak and be not silent! Tell me your full tale...

Tämä olisi muuttanut sen, että Peregrin olisi täyttänyt velvollisuutensa Tornin sotilaana, velvollisuudet, jotka hän täysin vapaaehtoisesti otti itselleen. Jos hän ei olisi vannonut, tätä velvollisuutta ei olisi ollut. Vanhoilliseksi katolilaiseksi Tolkien suhtautuu tässä hämmästyttävän liberaalisti väärän valan vannomiseen. Tornin sotilaiden kuuliaisuusvelvollisuus oli selvästikin ehdoton, kuten osoittivat ne miehet, jotka Denethorin käskystä yrittivät polttaa Faramirin elävänä.

Meine Ehre heißt Treue, kuten erään toisen mustaunivormuisen sotilasorganisaation tunnuslause kuului.

Palauttakaamme mieliin Peregrinin ja Denethorin valojen sanamuodot:
'Here do I swear fealty and service to Gondor, and to the Lord and Steward of the realm, to speak and to be silent, to do and let be, to come and to go, in need or plenty, in peace or war, in living or dying, from this hour to henceforth, until my lord releases me, or death take me, or the world end. So say I, Peregrin son of Paladin of the Shire of the Halflings.'
'And this do I hear, Denethor son of Etcthelion, Lord of Gondor, Steward of the High King, and I will not forget it, nor fail to reward that which is given: fealty with love, valour with honour, oath-breaking with vengeance.'


Syyte Pippinistä vakoojana oli tietenkin pois tolaltaan olevan vanhan miehen höpinää. Jos Denethor olisi ajatellut Pippinin jotenkin oikeasti vakoilevan, hän olisi oman valansa mukaisesti ollut velvollinen ottamaan tämän hengiltä. Ilmeisesti Gondorin valtias piti puolituisia harmittomina lapsina.

Mutta niinkuin sanoit Nerwen, Merristä poiketen Pippinillle ei taatusti jäänyt hyvä mieli omasta "vasallisuhteestaan". Mutta mahtoiko häneen myöhemmin Konnussa, Sormuksen sodan viimeisten taistelujen aikaan tai vielä myöhemmin Konnun thainina ja Tukien päämiehenä toimiessaan vaikuttaa, kuinka Denethor oli toiminut ja puhunut? Jakso käskynhaltijan paasipoikana oli kuitenkin se vaihe Pippinin elämästä, jossa hän lähimmin sai seurata ihmisten johtajien toimintaa. (Olisi hauska ajatella Peregrinin hiljentävän niskuroitsijoita jollain Denethorilta tiedostamattomasti omaksutulla jäätävän hillityllä komentosävyllä.)
 
Tik sanoi:
Gandalf sanoi Pippinille (Minas Tirith): "kuinka lieneekään virtaa hänessä [= Denethorissa] jonkin sattuman kautta Westernessen veri lähes puhtaana; niin kuin se virtaa hänen toisessa pojassaan Faramirissa vaan ei Boromirissa jota hän eniten rakasti."
Heh, mie mietin tämän lauseen perusteella, että onko Faramirilla ja Boromirilla eri äiti? :grin: Eli onko lause kuvainnollinen vai kirjaimellinen? Tietämätönnä on hyvä olla, kun saa aikaiseksi vaikka mitä salaliittoja.
 
Vinyarogwen sanoi:
Heh, mie mietin tämän lauseen perusteella, että onko Faramirilla ja Boromirilla eri äiti? :grin: Eli onko lause kuvainnollinen vai kirjaimellinen? Tietämätönnä on hyvä olla, kun saa aikaiseksi vaikka mitä salaliittoja.
Mielenkiintoinen teoria, mutta veikkaisin kyllä että tuo kommentti viittaa lähinnä kuvainnollisuuteen. Ei kai Denethorissakaan todellisuudessa mitenkään voi virrata pelkkää Westernessen verta, siksi monta sukupolvea on välissä risteytynyt tavallisten pulliaisten kanssa. Tai sitten Tolkienin genetiikka tosiaan on ihan oma lukunsa.
 
:) Boromirin ja Faramirin äiti on ihan yhteinen ja hyvin tunnettu: Finduilas, joka kuoli kun Faramir oli vasta nuori lapsi. Nimensä hän - kuten koko perheensä - on saanut haltioiden ja ihmisten muinaissankareilta.
 
Valië Nienna sanoi:
Nimensä hän - kuten koko perheensä - on saanut haltioiden ja ihmisten muinaissankareilta.
Omaa sukuaanhan Finduilas tosin oli Dol Amrothin suuriruhtinashuonetta, Imrahilin vanhempi sisar. Siinä perheessä hänen sindarinkielinen nimensä on itseasiassa pikemminkin poikkeus, sekä isänsä Adrahilin että veljensä Imrahilin, kuten myös muutaman tietämämme esi-isän, nimet kun ovat erikoislaatuisemmin adûnaicia. Tosin samoin haltiakielinen oli Finduilasin sisko Ivriniel - tätä nimeä ei käsittääkseni koko legendariumissa esiinny missään muualla, mutta Ivrinin lähteet tunnetaan toki Beleriandista. Olisiko Tolkien Dol Amrothin suuriruhtinaiden sukupuuta hahmotellessaan ajatellut, että Ivriniel voisi olla ollut yksi Finduilasin - sen alkuperäisen Ensiajan haltianeidon - lisänimi? Faelivrin-muodonhan me hänen lisänimenään jo tiedämmekin Silmarillionista.

Taitaa tämä pohdinto jo heittää lievästi ohi aiheen :D
 
Ylös