Vko 11: Kultaisen kartanon kuningas

Toverukset saapuvat aamun sarastaessa pitkän ja raskaan ratsastuksen jälkeen Edorasiin. Matkan rasittavuutta kuvaa hyvin se, että Aragornkin on kangistunut ja uuvuksissa. Tie kultaisen kartanon herran puheille ei ole helppo viimeisillä metreilläkään, kun portinvartijat epäröivät päästää heidät sisään. Vielä viimeisellä sisäänkäynnillä kaikki joutuvat luopumaan aseistaan, jopa Andúril jätetään lepäämään vasten kartanon seinustaa, joskin melko vastahakoisesti. Yllättäen Gandalf saa kuitenkin pitää sauvansa ovenvartijan pienistä epäilyksistä huolimatta.

Sisältä, hämärästä valtaistuinsalista he löytävät vanhan iän painaman kuninkaan, kauniin nuoren neidon ja kuivettuneen ukon. Kuningas Théodenin vastaanotto ei ole kovin lämmin tai kohtelias, mutta Kärmekielen vastustuksesta huolimatta Gandalf onnistuu herättämään kuninkaan pitkästä horroksestaan. Kuninkaan voimistuttua entiselleen saa Éomerkin taas vapautensa ja Edorasissa aletaan valmistautua sotaan. Samalla myös Sarumanin kätyriksi osoittautuva Kärmekieli saa tilaisuuden osoittaa vielä uskollisuutensa, mutta lähtee sylkien matkoihinsa. Ennen lähtöä Théoden nimittää sisarentyttärensä Éowynin johtoon ja niin poistuu suuri joukko kohti sotatannerta jättäen vain hiljaisuuden jälkeensä.

Tässäkin luvussa on kuvailtu maisemaa ja ympäristöä. Kultainen Kartano kohoaa korkeimpana rakennuksena vallihautojen, muurien ja piikkilankojen takana. Taustalla on lumihuippuisia vuoria, joilta laskeutuu valkoinen vesivirta kurua pitkin alas. Aamu on kirkas ja kirpeä, juuri sellainen maaliskuinen. Nyt maaliskuun auringonpaisteessa ja kirpsakkana aamuna ei ole vaikea eläytyä tähän maisemaan. Ratsastajat lähestyvät Kultaista Kartanoa ja viimeisten lumilaikkujen vierellä kukoistavat valkoiset kukat, ikimuistot (simbelmynët) ja hautakummut kauniin vihreinä.

Olen aina pysähtynyt hetkeksi kummastelemaan sekä Kultaisen Kartanon vartijoiden käytöstä ja Aragornin porukan käytöstä kun on aika jättää aseet suuren salin ulkopuolelle. Melkoisen rohkeaa käytöstä vierailta, vaikka kuinka arvohenkilöitä ja arvoaseita ovatkin. Kartanon vartijat tekevät tehtävänsä hyvin ja vieraat jättävät aseensa kovin ehdoin. Kun Gandalf pääsee juttusille kahden kesken kuninkaan kanssa, alkaa tapahtua. Selviää, että koko Kartanon väki on ollut lumouksen ja huijauksen vallassa ja ovat kulkeneet varpaisillaan ja varoneet vähän kaikkea ja alkaneet tanssia yhden rasittavan pikkupalvelijan pillin, Gríma Kärmekielen pillin mukaan. Jollain lailla Saruman oli saanut väen otteeseensa ja saanut valheillaan pidettyä sen aisoissa. Gandalf näki tämän huijauksen taakse ja alkaa puhua totuutta ja kuningas havahtuu käsittämään asioiden laidan. Gandalfin sauvalla ja velhonvoimilla oli osansa siinä, että toisen velhon kutoma valheenverkko saatiin revittyä rikki. Se tuodaan elokuvassa esille kuitenkin paljon suorasukaisemmin. Tässä kuvaillaan, kuinka ukkonen jyrähtää Gandalfin nostaessa sauvansa. Aurinko katosi itäikkunoista ja sali kävi synkäksi kuin yö. Sitten alkoi pimeys väistyä konkreettisesti ja samalla ihmisten mielistä.

Jos luvun alkupuoli keskittyy siihen, miten vieraat pääsevät kuninkaan puheille, selvittää luvun loppupuoli sitä, miten kuningas saa entisten päiviensä voimiaan takaisin, käsittää sodan olevan kynnyksellään, tarttuu miekkaansa ja on lopulta valmis lähtemään kohti sotaa, ei kohtaaloonsa alistuvana vanhana kumaraisena ukkona vaan voimantunnossaan olevana kuninkaana. Gríman petollisuus paljastuu syväksi ja mustaksi. Siinä on Rohanin mies, joka on vajonnut pettämään oman kansansa ja myymään sen saadakseen itse kultaa ja kunniaa. Hän on jo jonkun aikaa saanut toteuttaa sunnitelmaansa kenenkään estämättä. Saruman tuskin oli kiinnostunut kaikista pienistä yksityiskohdista, jotka kuuluivat ainoastaan Gríman omiin suunnitelmiin, mutta rooli jota hän Kartanossa esitti alkoi lyödä melkoisen hyvin läpi ja olisi saattanut onnistua ilman Gandalf Pahanilmanlintua. Gandalf osoittautuu kuitenkin Pahanilmanlinnuksi vain Sarumanin petokselle.

Asia jota en muistanutkaan joka tuli vasttaan että Théoden oli imeisesti jo jokseenkin Gríman kautta Sarumanin vaikutuksen alaisena Gandalfin edellisen käynnin aikana jolloin Gríman sanojen mukaan Théoden oli käskenyt Gandalfin valita hevonen ja hävitä tiehensä. Lienekkö Théoden sillälailla kohdellut niinkin arvovaltaista vierasta, vaikka olikin vielä harmaja. Mutta se kai sai Gandalfin ylipäänsä kiirehtimään yönyli ratsastaen Meduseldiin. Elokuva versio kun tahtoo aina olla ensimmäisenä mielikuvana näitä ajatellessa niin jääpi paljon tietoa sitten varjoon sen takia, kuten esmes tuo Théodenin armollisuus Grímaa kohtaan kun antoi mahdollisuuden todistaa uskollisuutensa riveissään. Gríma ei tosin tähän tarttunut vaan valitsi sen toisen mahdollisuuden, lähteä vapaasti matkoihinsa (tosin mahdollinen jälleen kohtaaminen voisi olla vähemmän armollinen).

Jopas tässä luvussa aletaan päästä jännän äärelle (aivanko se ei olis sitä jo ollut muutenkin).

Tätä lukua sopii yrittää lukea blokkaamalla mielestä mahdollisimman hyvin Jacksonin kakkoselokuvan. Niin kokemus Edorasista ja tarinaankajoajien unohtamista tapahtumista muodostuu omanlaisemmin (ja uusia yksityiskohtiakin voi tulla hahmoista huomanneeksi), etenkin mikäli jaksoa ei ole lukenut pitempään aikaan tai tähän mennessä muuten kuin suomeksi.

Beside the way in a stone channel a stream of clear water flowed, sparkling and chattering. At length they came to the crown of the hill. There stood a high platform above a green terrace, at the foot of which a bright spring gushed from a stone carved in the likeness of a horse's head . . .

Tässä kohdin käy mielessä se, miten huolimatta viehtymyksestään Antiikin klassisiin sivilisaatioihin Tolkien on jättänyt sisällyttämättä kirjaan Keski-maan läntisten (ihmis)kulttuurien "pakanallisia" uskomusjärjestelmiä, vaikka ne olivatkin epäilemättä kehittäneet tunnistettavia ominaispiirteitä vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa.

Kääpiöseppä Telcharin nimessä on k:n sijaan c, mikä saattaa viitata sen olevan haltiakielinen "peitenimi" samaan tapaan kuin kääpiöt myöhemminkin kutsuivat itseään asuinalueidensa kauppakumppanien kielillä. Nimen merkitystä ei tunneta, mutta siitä tulevat mieleen ainakin sindarin telch "varsi", juuret TEL- (The War of the Jewels s. 411) ja KAR- mahdollisine johdannaisineen sekä http://en.wikipedia.org/wiki/Telchines.

Gríma on yhteisgermaaninen sana joka tarkoittaa "naamiota". Hänen isänsä nimi gálmód on muinaisenglanniksi "hillitön, vallaton" — samannäköinen sana kuin Tolkienin tuntemat (?) muinaisalasaksin gêlmôd "ylimielinen, tärkeilevä", galm- "kaikuva ääni" sekä heprean galmûd (http://is.gd/GCpw6j).