Rohanin ratsastaja
Kontulainen
Luku alkaa tiiviillä kuvauksella Briin seudusta. Muistin, että Briin kylän lisäksi oli muitakin kyliä joita olen ennenkin yrittänyt löytää kartalta. Briivuoren olin sen sijaan täysin unohtanut. Alkukielisessä nimi on ”Bree-hill” eli kyse saattaa olla esimerkiksi samankokoisesta ”vuoresta” kuin Tahkovuori.
Kun nyt kerran tutkailin rinnan alkukielistä ja suomenkielistä teosta huomasin, että tässä luvussa on paljon nimistöä jonka kanssa kääntäjällä on ollut tekemistä. Onnistumista en osaa arvioida kovin objektiivisesti. Pidän käännöksen sanaston tunnelmasta ja yleisesti en saa englannin kieleen kovin helposti hyvää tunnesidettä. Heti aluksi on esimerkiksi Briin pienemmät kylät: Sokkeli – Staddle, Notko – Combe ja Aarnila – Archet joka sijaitsee Aarnimetsän – Chetwood reunassa. Myöhemmin on mm pitkä liuta paikallisia hobittinimiä, joukossa mm meille kaikille tuttu Heathertoes – Vaiverovarvas. Pieni yksityiskohta joka minua häiritsi käännöksessä heti alussa oli maininta siitä, että kylien ympärillä oli vain pari virstaa peltoja ja hoidettua metsää. Se olisi kovin vähän elättämään kylien asukkaat ja Tolkien onkin kirjoittanut ”few miles”. Minulle siis pari on kaksi vrt. parillinen, parijono.
Se niuhottamisesta. Seuraavaksi käydään läpi seudun historiaa ja annetaan kuva omasta pienoiskansasta joka on asuttanut samaa seutua ammoisista ajoista lähtien. Tämä on vähän ristiriidassa sen kanssa, että Brii sijaitsee vnhojen teiden risteyksessä eikä omassa rauhassa syrjässä muista kulkijoista. Yleensä kulkuyhteyksien risteyksissä kansat sekaantuvat ja vaihtuvuus on vähintään kohtalaista. Briiläiset kuvataan maanläheisinä ja yleisesti positiiviseen sävyyn - kuinkas muuten kun alue on ainoa jossa hobitit ja isot ihmiset asuvat yhdessä. Seudulla liikkuu myös salaperäisiä samoojia ja jo tässä vaiheessa aavistaa, että näihin vielä palataan. Briin suhteista ulkomaailmaan ja Briihin johtavista teistä annetaan tarkka kuvaus.
Huomasin, että olin jättänyt monta pientä yksityiskohtaa vaille huomiota tässä luvussa. Olin ilmeisesti ihmismäisesti kovin hätäinen pääsemään Ponin toimintaan. Esimerkiksi en ollut sisäistänyt, että käytännölliset hobitit nimesivät Vihertien sen mukaan, että tie oli alkanut vihertää, nurmettua vähäisen käytön seurauksena.
Hobitit saapuvat Briihin myöhään illalla ja jännitteitä on ilmassa heti alusta lähtien. Tässä luvussa tapahtumiin ja kerrontaan on helppo eläytyä. Lukijan on helppo asettua yhdeksi kokijaksi. Frodon epävarmuus ja jännittyneisyys, kun täytyy oikeasti toimia vieraassa paikassa salanimellä, on helposti aistittavissa. Frodolla on monta yksityiskohtaa huolehdittavanaan ja hän on tässä vaiheessa selkeästi ja yksin matkan johtaja ja tuntee vastuuta paitsi tehtävästä myös tovereistaan. Kaikkivoipa Tom on jäänyt taakse, Gandalfista ei ole tietoa ja matkan tulevaisuus on hämärän peitossa. Frodo ei saa huoltaan kanavoitua tehokkaaksi toiminnaksi, vaan esimerkiksi ryntää viemään huomion itseensä kun Pippin harhautuu liian varomattomaksi.
Luvun hassun hauskana hahmona on Viljami Voivalvatti, hyvin kuvattu tosielämän ikuinen hössöttäjä joka luo oman kiireen ja saa muidenkin olon rauhattomaksi. Tosin on sanottava Viljamin kunniaksi, että hän suhtautuu varsin rauhallisesti Frodon katoamistemppuun. Ensimmäisellä lukukerralla epäilin, että Viljamista saattaisi paljastua jotain enemmän, no tavallaan vähän enemmän hänessä onkin mutta ei kuitenkaan erityisiä kykyjä kuten vaikkapa Tomilla.
Sen sijaan luvun päähenkilö paljastuu vaivihkaisesti, alkaen jo ensimmäisistä viittauksista samoojiin. Tavallaan tämä on Konkarin luku, vaikka seuraava luku on sen niminen. Nyt ollaan sen lajin kuvauksessa joka saa monenlaiset lukijat tiivistämään otettaan kirjasta. Esimerkiksi ensimmäisellä lukukerrallani en tämän luvun jälkeen enää murehtinut tulevien sivujen määrää. Ainoa huoleni oli milloin ehtisin lukea lisää. Nuoreen mieheen vetosi se ilmiselvä peitelty voima, selvästi alla piili enemmän kuin mitä haluttiin näyttää. Sänkimiesihquttajat, hold your horses! Konkarissahan on yhdistettynä ideaalilla tavalla maskuliinisuuden ultimatum. Hän on pitkä, hoikka, takkuinen tumma tukka, lujat kasvot, tarkat harmaat silmät, matala ääni. Hänellä on vanhan miehen kokemus ja viisaus yhdistettynä nuoren miehen fysiikkaan! Hän ei höpise turhia vaan puhuu harkittuja viisaita sanoja. Kaiken lisäksi hän osaa olla vaatimaton nöyristelemättä, vaikka taustaa varmasti löytyisi ylpeilyyn.
Stressaavasta ja uhkaavasta tilanteesta huolimatta Frodo ei pakene hädissään, vaan tuntee vetoa Konkaria kohtaan. Tässä yhdeksännessä luvussa tunteiden ilmeinen läsnäolo tuo tapahtumat ns. iholle ja sitä alkaa huomaamattaan eläytyä siihen miten itse mahtaisi luottaa tuohon hämärään kulkijaan. Siinä on jotain salaperäistä miten kirjailija saa kerronnan loksahtamaan kohdalleen. Eroa onnistuneen ja epäonnistuneen kerronnan välillä on vaikea tarkasti osoittaa sormella. Se piilee siinä moninaisessa kokonaisuudessa miten asiat ilmaistaan niin, että esimerkiksi tässä lukija pääsee lähelle, vaikka kerrotaan kaikkea muuta kuin lähellä lukijaa olevista asioista. Elävöitetään ympäristö niin, että se alkaa elää lukijan mielessä ilman, että tukahdutetaan teksti selityksillä. Ehkä yksi olennainen ero edelliseen lukuun on se, että tässä on saatu aivan eri tavalla tunnetta mukaan.
Kaapuhemmopainoksessa on sivun 140 loppupuolella mennyt latojalla sanat sekaisin. Siinä pitäisi lukea: Kummaa kuin Briistä kuultu, sanottiin vieläkin Itäneljännyksessä – perua niiltä ajoilta jolloin tuossa majatalossa saattoi kuulla pohjoisen, etelän ja idän uutiset ja...
Kun nyt kerran tutkailin rinnan alkukielistä ja suomenkielistä teosta huomasin, että tässä luvussa on paljon nimistöä jonka kanssa kääntäjällä on ollut tekemistä. Onnistumista en osaa arvioida kovin objektiivisesti. Pidän käännöksen sanaston tunnelmasta ja yleisesti en saa englannin kieleen kovin helposti hyvää tunnesidettä. Heti aluksi on esimerkiksi Briin pienemmät kylät: Sokkeli – Staddle, Notko – Combe ja Aarnila – Archet joka sijaitsee Aarnimetsän – Chetwood reunassa. Myöhemmin on mm pitkä liuta paikallisia hobittinimiä, joukossa mm meille kaikille tuttu Heathertoes – Vaiverovarvas. Pieni yksityiskohta joka minua häiritsi käännöksessä heti alussa oli maininta siitä, että kylien ympärillä oli vain pari virstaa peltoja ja hoidettua metsää. Se olisi kovin vähän elättämään kylien asukkaat ja Tolkien onkin kirjoittanut ”few miles”. Minulle siis pari on kaksi vrt. parillinen, parijono.
Se niuhottamisesta. Seuraavaksi käydään läpi seudun historiaa ja annetaan kuva omasta pienoiskansasta joka on asuttanut samaa seutua ammoisista ajoista lähtien. Tämä on vähän ristiriidassa sen kanssa, että Brii sijaitsee vnhojen teiden risteyksessä eikä omassa rauhassa syrjässä muista kulkijoista. Yleensä kulkuyhteyksien risteyksissä kansat sekaantuvat ja vaihtuvuus on vähintään kohtalaista. Briiläiset kuvataan maanläheisinä ja yleisesti positiiviseen sävyyn - kuinkas muuten kun alue on ainoa jossa hobitit ja isot ihmiset asuvat yhdessä. Seudulla liikkuu myös salaperäisiä samoojia ja jo tässä vaiheessa aavistaa, että näihin vielä palataan. Briin suhteista ulkomaailmaan ja Briihin johtavista teistä annetaan tarkka kuvaus.
Huomasin, että olin jättänyt monta pientä yksityiskohtaa vaille huomiota tässä luvussa. Olin ilmeisesti ihmismäisesti kovin hätäinen pääsemään Ponin toimintaan. Esimerkiksi en ollut sisäistänyt, että käytännölliset hobitit nimesivät Vihertien sen mukaan, että tie oli alkanut vihertää, nurmettua vähäisen käytön seurauksena.
Hobitit saapuvat Briihin myöhään illalla ja jännitteitä on ilmassa heti alusta lähtien. Tässä luvussa tapahtumiin ja kerrontaan on helppo eläytyä. Lukijan on helppo asettua yhdeksi kokijaksi. Frodon epävarmuus ja jännittyneisyys, kun täytyy oikeasti toimia vieraassa paikassa salanimellä, on helposti aistittavissa. Frodolla on monta yksityiskohtaa huolehdittavanaan ja hän on tässä vaiheessa selkeästi ja yksin matkan johtaja ja tuntee vastuuta paitsi tehtävästä myös tovereistaan. Kaikkivoipa Tom on jäänyt taakse, Gandalfista ei ole tietoa ja matkan tulevaisuus on hämärän peitossa. Frodo ei saa huoltaan kanavoitua tehokkaaksi toiminnaksi, vaan esimerkiksi ryntää viemään huomion itseensä kun Pippin harhautuu liian varomattomaksi.
Luvun hassun hauskana hahmona on Viljami Voivalvatti, hyvin kuvattu tosielämän ikuinen hössöttäjä joka luo oman kiireen ja saa muidenkin olon rauhattomaksi. Tosin on sanottava Viljamin kunniaksi, että hän suhtautuu varsin rauhallisesti Frodon katoamistemppuun. Ensimmäisellä lukukerralla epäilin, että Viljamista saattaisi paljastua jotain enemmän, no tavallaan vähän enemmän hänessä onkin mutta ei kuitenkaan erityisiä kykyjä kuten vaikkapa Tomilla.
Sen sijaan luvun päähenkilö paljastuu vaivihkaisesti, alkaen jo ensimmäisistä viittauksista samoojiin. Tavallaan tämä on Konkarin luku, vaikka seuraava luku on sen niminen. Nyt ollaan sen lajin kuvauksessa joka saa monenlaiset lukijat tiivistämään otettaan kirjasta. Esimerkiksi ensimmäisellä lukukerrallani en tämän luvun jälkeen enää murehtinut tulevien sivujen määrää. Ainoa huoleni oli milloin ehtisin lukea lisää. Nuoreen mieheen vetosi se ilmiselvä peitelty voima, selvästi alla piili enemmän kuin mitä haluttiin näyttää. Sänkimiesihquttajat, hold your horses! Konkarissahan on yhdistettynä ideaalilla tavalla maskuliinisuuden ultimatum. Hän on pitkä, hoikka, takkuinen tumma tukka, lujat kasvot, tarkat harmaat silmät, matala ääni. Hänellä on vanhan miehen kokemus ja viisaus yhdistettynä nuoren miehen fysiikkaan! Hän ei höpise turhia vaan puhuu harkittuja viisaita sanoja. Kaiken lisäksi hän osaa olla vaatimaton nöyristelemättä, vaikka taustaa varmasti löytyisi ylpeilyyn.
Stressaavasta ja uhkaavasta tilanteesta huolimatta Frodo ei pakene hädissään, vaan tuntee vetoa Konkaria kohtaan. Tässä yhdeksännessä luvussa tunteiden ilmeinen läsnäolo tuo tapahtumat ns. iholle ja sitä alkaa huomaamattaan eläytyä siihen miten itse mahtaisi luottaa tuohon hämärään kulkijaan. Siinä on jotain salaperäistä miten kirjailija saa kerronnan loksahtamaan kohdalleen. Eroa onnistuneen ja epäonnistuneen kerronnan välillä on vaikea tarkasti osoittaa sormella. Se piilee siinä moninaisessa kokonaisuudessa miten asiat ilmaistaan niin, että esimerkiksi tässä lukija pääsee lähelle, vaikka kerrotaan kaikkea muuta kuin lähellä lukijaa olevista asioista. Elävöitetään ympäristö niin, että se alkaa elää lukijan mielessä ilman, että tukahdutetaan teksti selityksillä. Ehkä yksi olennainen ero edelliseen lukuun on se, että tässä on saatu aivan eri tavalla tunnetta mukaan.
Kaapuhemmopainoksessa on sivun 140 loppupuolella mennyt latojalla sanat sekaisin. Siinä pitäisi lukea: Kummaa kuin Briistä kuultu, sanottiin vieläkin Itäneljännyksessä – perua niiltä ajoilta jolloin tuossa majatalossa saattoi kuulla pohjoisen, etelän ja idän uutiset ja...