"Ei, ei ja ei" hän vain sanoo kuin jurot spartalaiset persialaisten lähettiläille, eikä anna mitään lisävihjeitä, miten urheasti - kuin Leonidaan ennenaikaiseen kuolemaan johtamat nuorukaiset (josko lienee joukossa ollut muutama iäkkäämpikin hopliitti, huomatkaa siis: hopliitti, ei hobitti, ne ovat kaksi eri asiaa vaikka voihan hobittikin olla hopliitti jos hänet asianmukaisesti varustaa, ei siinä mitään, mutta enpä ole moisesta kuullut, en ole moista nähnyt enkä varsin lukenutkaan) aikoinaan - tahansa koetammekin arvata oikeaa vastausta kuin sfinksin vuoripolulle pysäyttämät matkalaiset. Lienee päivänselvää, kirkasta kuin kupari Mykenen kuningashautaan lasketussa kuolinnaamiossa Agamemnonin hautajaispäivänä kauan, ylen kauan sitten, että olemme kaikki täysin hakoteillä kuin Odysseus aikoinaan, peräti kymmenen vuoden ajan, mikä on merkittävä saavutus haahuilun alalla jopa kreikkalaiselle, joten kyllä nyt saisi antaa vihjeen, πλίς, edes yhtä hämärän ja monitulkintaisen kuin Delfoin oraakkeli parhaimmillaan tai Herakleitos kaiken aikaa.
Mutta vaikka olenkin toivoton kuin Oidipus Kolonoksessa, arvaan silti vielä kerran ennen kuin sfinksi minut poskeensa popsii (koska en kuitenkaan muista, mikä ihmeotus se sellainen on, joka kulkee aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella ja illalla kolmella, eihän siinä ole mitään tolkkua, kuka sellaisesta voisi selvän saada? Mutta toisaalta täytyyhän sfinksinkin jostakin elantonsa saada, lihansyöjä kun on, eikä vuoripoluille enää kovin moni uskaltaudu, sillä kovin harva sieltä palajaa, nimetön kauhu nimittäin siellä asuu, tai siis ei nimetön vaan Sfinksihän se siellä sfinksuttelee aivan sfinksin sfonksin ja arvoituksia kyselee), niin, mitä olinkaan sanomassa? Aivan niin, vastaus arvoitukseen, ei siihen sfinksahtaneeseen arvoitukseen vaan siihen, jonka esitti Husky, tuo hirmuinen sinisilmäinen hurtta, joka Kerberoksen lailla on asettunut tiellemme, kun me pahaiset vainajat yritämme Manalasta poies päästä, hui sentään, ja murisee sangen pelottavasti. Vastaus kuuluu siis näin (tai ainakin voisi kuulua):
Kreikan kansallislaulun sanat ovat kaikista maailman kansallislauluista vanhinta vuosikertaa, koska ne on (arvaamatta mihin käyttöön tekstinsä on kerran joutuva) laatinut muuan antiikin kreikkalainen kirjailija, jonka nimi tosin pakenee päästäni kuin Pallas Athene Zeuksen otsasta. (Pakenee ja pakenee, mitä vielä, ei sieltä voi paeta, missä ei ole koskaan ollutkaan, siitä ovat yhtä mieltä varmasti kaikki filosofit, vaikka eivät muuten voisi sietää toisiaan paremmin kuin Menelaos Parista.)
Nyt vaikenen (niin kuin Kassandran olisi kannattanut tehdä hermojaan säästääkseen, mutta eipähän tehnyt ja siksi menetti ne, hermonsa siis) kunnes minut kenties johdatetaan hienovaraisesti oivaltamaan totuus kuten Sokrates tapasi tehdä oppilailleen, ellei hän sitten ollut pelkästään ilkeä vanha pukki, ei mikään party-Pukki, joka sylkee maaleja Armenian ja Euroopasta pian erkanevan Britannian korkeimman sarjatason ammattilaisliigan joukkueiden maaliverkkoon kuin kyklooppi ahmimiensa merimiesten luita suupielestään: ptui, maali, ptui, sääriluu, niin se menee, niin se kulkee.