Aina hukassa

Missä avaimet? Missä puhelin? Missä lompakko, sukka, kampa, autonavain, kamera, nastalaatikko, teippi, sakset, kynä jne. Ihmisillä (ja varmasti hobiteilla, lohikäärmeillä ja jopa velhoilla) on tapana hukata paljon tavaraa. Joskus jopa ajatus on hukassa. Yleensä nuo asiat löytyvät mitä merkillisimmistä paikoista ja juuri siinä tilanteessa kun niitä ei enää tarvita.

Minulla on nyt eilisestä asti ollut harja hukassa ja olen varma että se löytyy jostain ihan liian selvästä paikasta josta en muista ottaa sitä käteeni enkä enää seuraavana päivänä muista missä sen näin.
Työkaveri hukassi eräänä päivänä molemmat työpaikan kalenterit ja niitä etsittiin kaikkien työntekijöiden voimin.
Joskus on ollut kissa hukassa, mutta se ei ole niin kummallista sillä sillä on kuitenkin kolme jalkaa joilla se pääsee kulkemaan aikavauhtia. Suurempi ihme on missä kolossa se oli pari tuntia kun luulin tutkineeni kaikki mahdolliset ja mahdottomat kolot.
Minulla on myös useita kertoja ollut hukassa joku tietty kohta kirjasta. Olen ihan varmasti lukenut että siinä sanotaan jotakin ja selaan ja selaan ja lopulta asia ratkeaa vain lukemalla koko kirja tai luovuttamalla ja antamalla olla. Joskus taas kyseistä kohtaa ei edes löydy. Eli ajatukseni on ollut ihan hukassa.
Eräässä dokumentissa neuvottiin että avaimet löytää varmasti kun aina laskiessaan ne kädestään kuvittelee että ne räjähtävät. Olen yrittänyt tätä, mutta aina ei voi olla varma mitä hukkaa ja jos taas miettii jokaisen esineen kohdalla että se räjähtää niin tekniikka menettänee tehonsa.

Nyt sitten hukkaamistarinoita ja erityisesti niksejä muistaa asioita. Mitä teet jos joku on hukassa. Mikä on ollut hukassa ja mistä se löytyi. vai oletko itse kokonaan hukassa?

Minä hukkaan jatkuvasti kaikkea, toisinaan se on sangen raivostuttavaa. Ja etsiminen se vasta raivostuttavaa onkin. Yksi toisinaan tepsivä keino pitkällisen etsinnän lopettamiseksi on katsoa uudestaan sieltä, mistä ensimmäiseksi hukkunutta tavaraa haki. Usein se on juuri siellä, mutta syystä tahi toisesta sitä ei vain hoksannut eka kertaa katsoessaan. Ei toki ole läheskään varma keino, mutta tyhjää parempi.

Silmälasit. Ne ovat hukassa juuri sillä hetkellä on kiire tai kun pitäisi lähteä ajamaan autolla. Yleensä ne sitten löytyy sängyn jalkapäädystä tippuneena, josta en kuitenkaan niitä ensimmäisenä lähde etsimään. Koko talo tulee tutkittua ja äidiltä kysyttyä onko hän ottanut lasini vahingossa, mutta aina ne ovat vahingossa tippuneet sängyn jalkopäästä lattialle (laitan lasini sängylle ja tadaa! käyn nukkumaan ja heitä peiton niin johan lasit katoavat!). Myös ne tärkeät™ paperit katoavat mystisesti…

Viimeksi eilen oli hunajapurkki hukassa. Kansi oli kyllä pöydällä, joten tiesin etten ollut kuvitellut sen olemassaoloa. Löytyihän se lopulta, mikroaaltouunista...
Onneksi en nopeasti vilkaisten luullut sitä keltaiseksi teemukiksi ja kääntänyt tehoja päälle. Mikroaaltouunini kun monesti sisältää sinne aiemmin lämpenemään laitetun vanhan teen (joka täytyy sitten lämmittää uudelleen).

Ja kuinka monta kertaa olenkaan lähtökiireessä pakannut tavaroita ja puhunut samalla puhelimessa ja etsinyt kännykkää.

Muistamiseen kehitin muksuna päänsisäisen listan joka piti käydä läpi ennen kuin lähdin kotoa. Sitä on sitten tullut muokattua vuosien varrella, mutta vieläkin se tulee ulko-ovella selkärangasta ja pakottaa tarkistamaan ainakin avaimen, kännykän, bussilipun ja rahapussin mukanaolon.

Kun perheessä on kaksi lasta, joista isompi pudottelee käyttämänsä tavarat minne sattuu sitten kun ei enää niitä tarvitse ja pienempi koluaa heti vanhempien silmän välttäessä kaikki ulottuvillaan olevat laatikot ja kaapit, kiskoo ulos kaiken mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja yleensä säilöö sen sitten jonnekin muualle, lienee selvää, että meillä on hyvin usein tavaroita hukassa. Varsinkin kun me aikuisetkaan emme ole ihan hirveän huolellisia sen suhteen, että tavarat tulisivat takaisin omille paikoilleen käytön jälkeen. Meillä on todellakin ihan kaikki mahdollinen vähän väliä hukassa, Pichun astmalääkkeestä sauvasekoittimeen ja Pikku-ukon uimalaseista minun piirustusvälineisiini.

Konsteja kadonneiden löytämiseen on monia. Jos kyse on jostain omasta tavarastani, jonka todennäköisesti olen ihan itse hukannut, yritän muistaa, missä sitä viimeksi käytin. Sitten menen paikalle, kuvittelen piteleväni kyseistä tavaraa ja tarvitsevani sille äkkiä jonkin laskupaikan. Yleensä läheltä löytyykin joku paikka (hyllyssä olevien kirjojen yllä oleva rako, kirja- tai dvd-pinon päällinen, sopiva kolo kahden kirjapinon välissä tms.), johon käsi luontevimmin hakeutuu ja josta kadonnut tavara myös usein löytyy. Jos tämä metodi ei auta, käyn systemaattisesti läpi kaikki ne paikat, joihin minulla yleensä on tapana laittaa tavarat käsistäni. Jos sekään ei auta, tarkistan, olisinko saanut päähäni laittaa tavaran todella talteen, esim. paperien kyseessä ollessa piirustuslehtiön väliin tai harpin kyseessä ollessa ihan omalle paikalleen piirustusvälinelaatikkoon eikä suinkaan keittiön ylimpään laatikkoon tai keskimmäiseen pöytälaatikkoon, joihin usein läimäisen piirustus- ja askartelutavaroita käytön jälkeen kun en ehdi tai jaksa tai viitsi kaivaa niiden omaa laatikkoa esiin.

Jos mikään näistä ei tuota tulosta, on aika epäillä Pichua. Silloin ensimmäiset tarkastettavat paikat ovat ns. drop zonet sohvasänkymme molemmissa päissä. Pichun mielestä on nimittäin todella hauskaa pudotella tavaroita sängyltämme näihin kahteen pieneen vaatekaapin ja kirjahyllyjen rajaamaan loukkoon, joissa on muutenkin kaikenlaista tavaraa erilaisissa säilytyspakkauksissa. Sieltä seasta löytyy usein kaikenlaista Pichun sinne säilömää. Ja jos etsittävänä on pieni tai litteä esine, kannattaa tsekata myös sängyn takaa, koska rako seinän ja sohvasängyn selkänojan välissä on Pichun mielestä aivan erityisen kiehtova. Jos näissä paikoissa ei tärppää, on aika suunnata katse niihin kaappeihin ja laatikoihin (ja usein myös laukkuihin), joihin Pichu yltää. Esim. omasta laatikostani kadonnut deodorantti löytyi lopulta miehen sukkalaatikosta, ja kerran puoli vaippapakettia oli tyhjänä ja kadonneet vaipat löytyivät siististi miehen kameralaukkuun pakattuina.

Kokonaan oma lukunsa ovat katoilevat keittiötarvikkeet. Ne onneksi löytyvät yleensä aina samasta paikasta: keittiön kaappien alta. Minua jaksaa hymyilyttää se hienoinen absurdius, että ruuanlaittomme ei yleensä pääse alkamaan ennen kuin ainakin yksi väline tai raaka-ainepurkki on ongittu jomman kumman kaapiston alta ja puhdistettu käyttökuntoon. Toki keittiön kadonneita tvaroita löytyy myös välillä muihin kaappeihin tai laatikoihin siirrettyinä, mutta se on nykyään harvinaisempaa. Pichu on ilmeisesti tullut siihen tulokseen, että kaappien alusta sopii säilytyspaikaksi ihan kaikelle.

Lisäksi tulevat tietysti miehen ja esikoisen itse hukkaamat tavarat. Mies on onneksi vihdoin päässyt aiemmasta ikävästä tavastaan syyttää automaattisesti minua, kun joku hänen tavaroistaan on hukassa (kun tavarat sitten lähes aina löytyivät jostain, mihin hän oli ihan selkeästi itse ne laittanut, hän vetosi siihen, että yleensä ne ovat hukassa, koska minä siirtelen niitä). Tapa lienee saanut alkunsa siitä, että hänen lapsuudenkodissaan siisteysintoilijaäiti poimi salamannopeasti talteen kaiken väärään paikkaan unohtuneen ja lisäksi huolehti poikansa huoneen siivouksesta vielä tämän teini-iässäkin, siinä sivussa järjestellen tavarat oman mielensä mukaan ja heittäen pois kaiken tarpeettomaksi katsomansa. Kai siinä menossa kuka tahansa tulisi vähän vainoharhaiseksi tavaroidensa suhteen. Minä taas olen pitkälti päässyt aiemmasta tavastani heittäytyä täysin rinnoin etsintään mukaan, se kun käytännössä lähinnä ärsyttää miestä. Annan siis etsinnän venyessä yhä kiukkuisemmaksi käyvän miehen puhista itsekseen ja enintään kurkkailen salavihkaa sellaisiin paikkoihin, joista voisin kuvitella kaivatun esineen löytyvän. Yleensä se sitten löytyy jostain, mistä minä en olisi sitä etsinyt.

Pikku-ukon tavarat... voi taivas. Sillä pojalla ei ole siivousintoilijaäitiä, ja se kyllä näkyy. Pojan oma huone on aina hyrskyn myrskyn jo omasta takaa, ja sinne aina tilaisuuden tullen livahtava pikkuveli vielä pahentaa sotkua pudottelemalla tavaroita hyllyiltä, kaapeista ja pöydältä. On aina pieni seikkailu lähteä etsimään jotain, minkä Pikku-ukko on hukannut, varsinkin kun kyseisellä jäpikkäällä harvemmin on mitään muistikuvaa siitä, missä on kadottamaansa tavaraa viimeksi käyttänyt. Lisäksi hänen omat etsintäkykynsä ovat hyvin rajalliset: jos tavara ei ole siinä missä hän olettaa sen olevan, hän ei yleensä näe sitä, vaikka se olisi nenän edessä. Pikku-ukon tavaroiden etsintään ei edes ole mitään kunnon metodia, koska ne voivat olla ihan missä vain, hänen itsensä ja/tai pikkuveljen jäljiltä tai treenikamojen kyseessäollessa myös autoon tai pahimmassa (ja onneksi hyvin harvinaisessa) tapauksessa jollekin harjoituskentälle unohtuneina. Niitä pitää siis etsiä systemaattisesti ihan joka paikasta.

Lopputulemana kaikesta edellä kertomastani voin vain todeta, että onneksi pidän etsintäprojekteista. Varsinkin kun niiden sivutuotteena löytyy usein kaikkea muuta mielenkiintoista.

Tavaroiden tallessa pitämiseen en osaa mitään ihmeempiä niksejä jakaa. Lähinnä se perinteinen on tarjolla: jokaisella tavaralla on oma paikka, jonne se palautetaan aina käytön jälkeen. Ei kylläkään toimi meillä

Itse olen mestari hukkaamaan kännykkäni. Ja aina soitan siihen.

Amroth sanoi:

Itse olen mestari hukkaamaan kännykkäni. Ja aina soitan siihen.

Click to expand...

Meillä tähän voi yleensä lisätä, että soittokaan ei auta, kun kännykkä on...
a) äänettömällä
b) kiinni
c) akku loppu

Vaihtoehdot a ja b koskevat minua itseäni, kun joudun töiden takia joko sulkemaan kännykän tai laittamaan sen äänettömälle. Vaihtoehto c on yleisin jälkikasvulle.

Kuvasin juuri yhdelle työkaverille, että kotimme on yksi ääretön musta aukko.

Kun ottaa huomioon yleisen epäjärjestelmällisyyteni, voisi olettaa minun hukkaavan enemmänkin tavaroita. Nykyisellään kun tavaraa yksinkertaisesti on vähemmän, ja kun asun siistimmän puoliskon kanssa, yllättäen tavarat löytyvät melkein aina oikeilta paikoiltaan. Kirjoituspöytäni on ehkä sotkuisin paikka koko huushollissa, mutta siinäkin tiedän tasan tarkkaan, mitä kasasta löytyy.

Tavallisin etsimäni tavara on sakset, sekin lähinnä koska unohdan että keittiön veitsitelineessä on vielä yhdet sakset, joita voi parempien kadoksissa ollessa käyttää. Konsti sekin: Hankkii varaparin kaikkea, mitä yleensä hukkaa. Valitettavasti ei toimi ainakaan kännykän, eikä aina avaintenkaan suhteen. Työpaikalla tuskin annettaisiin ilolla kaksi avainta työntekijälle, joka kirkkain silmin toteaa aina hukkaavansa niitä ja siksi tarvitsevansa useamman... Silmälasien kanssa voi toimia, jos saa hyvän diilin kuten minä (kahdet + aurinkolasit yksien hinnalla, mutta firma menikin sitten konkkaan saman tien).

Avainten kanssa minua ihan selvästi auttaa avainnaula heti oven vieressä. Harvemmin kuin kolme kertaa kuussa avaimet päätyy jonnekin muualle kuin avainnaulaan, kun se on loogisin ja helpoin paikka mihin ne laittaa.

Kotiin tullessani hukkaan joko avaimet, silmälasit, kukkaron tai kännykät (työ & oma), jos en heti sisälle päästyäni tyhjennä taskujen ja olkalaukun sivutaskun sisältöjä omaan Elfakorilaatikkooni (sijaitsee keittiössä). Vaarana on, että lasken em. tavarat käsistäni jonnekin, ja sitten pitää kääntää koko huusholli ympäri niiden löytämiseksi. Mm. kukkaro on löytynyt jääkaapista, avaimet kirjahyllystä jne. Samoin töihin lähtiessä pitää kerätä em. arsenaali keittiön sivupöydälle, josta siirrän ne taskuihin ja olkalaukkuun. Aika usein kotiin unohtuu ja häviää jonnekin kännykkä tai lukulasit.

Meillä varmaan asustaa joku ilkeä kotitonttu tai muu menninkäinen, joka joutessaan siirtelee tavaroita pois niiden sovituilta vakiopaikoilta. Otuksen suosikkisiirrettäviä ovat sakset tai oven vierustan vara-avain: ne ovat hukassa, kun niitä kaikkein kipeimmin tarvitsisi.

Aikanaan isojen lasten ollessa pieniä samainen menninkäinen piilotti lasten lapaset, villapukineet, pipot tai muita kulloinkin tarpeellisia vaatteita, kun mies oli pukemassa lapsia päiväkotiin viemistä varten. Mies sai lähes poikkeuksetta hepulin, kun tarvittavia vaatekappaleita ei löytynyt mistään ja levitti koko eteisen vaatekaapin sisällön eteisen lattialle. Löysin yleensä kadonneet käsineet ja päähineet eteisen patterin päältä, missä ne olivat kuivumassa.

Töissä häviävät tärkeät ja juuri sillä hetkellä tarpeelliset paperit. Olen koettanut luoda lokerosysteemin, johon luulen laittavani varmaan talteen ja hyvään järjestykseen kaikki tarpeelliset paperit. Kun ojennan käteni ottaakseni tarvitsemani asiakirjan, en löydä sitä mistään, ja sitten sen etsiskelyyn menee tuhottomasti aikaa.

Centaurea sanoi:

Meillä varmaan asustaa joku ilkeä kotitonttu tai muu menninkäinen, joka joutessaan siirtelee tavaroita pois niiden sovituilta vakiopaikoilta. Otuksen suosikkisiirrettäviä ovat sakset tai oven vierustan vara-avain: ne ovat hukassa, kun niitä kaikkein kipeimmin tarvitsisi.

Click to expand...

Kotihirviöiden käsikirjan (kirjoittanut Stanislav Marijanovic) mukaan kyseessä on Tohtori Noutolempi:

Tri Noutolempi on kylläkin hurmaava mutta aikamoinen häirikkö. Se luikertelee perässämme huoneesta huoneeseen ja heti kun katsomme muualle, se nappaa kynän, toisen jalan sukan, palapelin palan tai pikkuauton. Sen suosikkeja ovat avaimet, tärkeät kirjeet ja ruokareseptit. Se rakastaa kaikenmoisia pikkuesineitä. Erityisesti langattomien vempainten (niin kuin television kaukosäätimien) keksiminen on avannut sille kokonaan uuden tihutyömaaston.

No, hukkumis/hukkaamislistan kärjessä ovat; puhelin, silmälasit, bussikortti, avainläpyskä kouluun ja KELA -kortti sekä muistitikut.
- Puhelin hukkuu joko taskuun, tai jollekin tasolle. Ongelmaa ei voi ratkoa soittamalla, sillä se on melkein 24/7 äänettömällä, vaikka soittoääni onkin yksi ihanimmista.
- Silmälasit löytyvät useimmiten päästä, hukkuminen siis omaa sekavuutta.
- Bussikortti on yöpöydällä, sinne se useimmiten joutuu taskusta ottamisen jälkeen.
- Avainläpyskä roikkuu kaulanauhassa korujen seassa, ja sinne se unohtuu.
- Kela -kortti bussikortin viereen, koska bussikortti-muovikotelo "liimautuu" Kela- kortin viereen.
- Muistikortit johonkin hyllyyn, sinne minne ne ensimmäiseksi törkkää.

Onhan sitä hukattu myös kirjasta sivu ja kun sitä vimmalla etsii, ei sitä löydä. Joten ainakaan omaan luonteeseeni ei voi tätä kuvausta ilmaista: "Etsivä löytää", sillä jos jotakin etsin, en kuitenkaan löydä sitä sieltä mitä etsin.

Ja tästä kaikesta saan syyttää itseäni, ja epäjärjestelmllisyyttäni.

Yllättävää kyllä kaikessa epäjärjestyksessä mikä kotonani vallitsee, yleensä kaikki löytyy melko helposti. Melko helposti päättelen mistä jotakin pitää etsiä. Ongelmia muodostuu pikemminkin siivoamisen aiheuttamasta tavaroiden siirtymisestä.
Silloin harvoin kun jokin katoaa mystisesti, saatan kyllä hyvin äkkiä tuskastua ja ahdistua käännellessäni kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat. Lompakon katoaminen huolettaa luonnollisesti eniten. Muutaman kerran sitä on tullut etsittyä, panikoitua peläten sen tulleen varastetuksi, vaikken toisaalta ole ehkä ole ollut kummemmin liikkeellä kodin ulkopuolella. Se on sitten löytynyt toisesta kassista, esim. olen unohtanut poistaa sen kauppakassista. Joskus se on saattanut olla takin taskuun tungettuna.

Viimeksi olen joku viikko sitten etsinyt kylmä/kuumapussia vimmaisesti (satuin tarvitsemaan, tosin hätätapauksessa pakastimesta löytyi kyllä unohtuneita, vanhentuneita pakasteita kylmää varten). Ihmettelin todella miksei se ollut tavallisimmassa paikassa (ei ehkä kovin järkevä paikka tosin, vaikkakin tarvitsen sitä kahden viikon välein, joten sen on hyvä olla esillä). Etsin joka paikasta tuloksetta. Jossain vaiheessa satuin sitten vilkaisemaan tarkemmin sijoituspaikan vieressä lattialla olevaan lehtikoteloon, sinnehän se oli luiskahtanut. Olin kyllä muistaakseni sitäkin päällisin puolin katsonut aiemmin, mutta sen verran ohut tuo pussi on ettei sitä papereiden välistä heti nähnyt.

Itse olen mestari hukkaamaan kännykkäni. Ja aina soitan siihen.

Click to expand...

Sama homma. Toisekseen olen mestari hajottamaan puhelimia, mutta se siitä. Kaikkein kummallisinta on, että silloin kun puhelin on hukassa, sitä tarvitsee kaikkein eniten. Hiljattain kun olin käymässä kaupungissa asioilla ja olisin tarvinnut puhelinta enemmän kuin pitkään aikaan, niin eikös se mokoma ollut hukassa, vaikka olisin voinut vannoa pistäneeni sen kotona taskuuni. No se löyty sitten kotoa nojatuolin pehmusteitten välistä, jonne se oli taskustani luiskahtanut.
Välillä on avaimet hukassa. Ne yleensä löytyy jostain merkillisestä paikasta kuten kengästä, muovikassista tms. Ja hauskaa on myös, että välillä saa raivostumiseen asti etsiä juustohöylää. Senkin voi laittaa hyvin erikoisiin paikkoihin. Tähän onneksi keksin ratkaisun ja ostin toisen höylän. Sen jälkeen vain kerran on molemmat olleet hukassa ja harkitsin tällöin kolmannen höylän ostamista. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut.

Ihme kyllä, ikinä en ole hävittänyt pysyvästi mitään vähänkään tärkeää. Aina ne löytyy jostain. Pohjimmiltani olen kuitenkin järjestelmällinen ja yleensä tiedän tarkalleen missä mikin tavara sijaitsee.

Elros sanoi:

Ja hauskaa on myös, että välillä saa raivostumiseen asti etsiä juustohöylää. Senkin voi laittaa hyvin erikoisiin paikkoihin. Tähän onneksi keksin ratkaisun ja ostin toisen höylän. Sen jälkeen vain kerran on molemmat olleet hukassa ja harkitsin tällöin kolmannen höylän ostamista. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut.

Click to expand...

Minä myös! Meillä on jo menossa se kolmas juustohöylä. Toistaiseksi ne ovat riittäneet...

En voi mennä nukkumaan, ennen kuin kännykkä, lompakko, avaimet, siskon asunnon vara-avain ja mp3-soitin ovat siististi pöydällä. Tämä siksi, että minulla on vuosien saatossa ollut useasti ongelmia löytää kyseisiä tavaroita aamukiireissäni, etenkin avaimia. On hienoa kun voi aamulla syödä aamiaisen rauhassa, kun ei tarvitse pohtia että minnekäs ne avaimet tulikaan edellisiltana survottua..

Meillä katoavat ylivoimaisesti useiten sakset. Mitä ikinä niillä tekekään, ne ovat taatusti kateissa seuraavan kerran, kun niitä tarvitsee. Viime jouluna siskon kanssa päätettiin poistaa ongelma lopullisesti ja ostettiin saksiteline, jossa on kolmet sakset. On ainakin tähän asti toiminut! Mutta ne sakset, jotka eivät kuulu tuohon telineeseen, ovat edelleen teillä tietämättömillä.

Kännykän kadotan lähinnä silloin, kun pitäisi lähteä jonnekin. Tilannetta pahentaa usein se, että minä oikeasti laitan sen todella typeriin paikkoihin, kuten kirjahyllyn hyllykölle tai muuhun huomaamattomaan paikkaan. Kerran soitin puhelimeen ja huomasin, että olin sulkenut pianon kannen ja jättänyt kännykän sinne sisään syystä x...

Lisäksi ruokaa laittaessa desimitta ei löydy koskaan!

Isilmírë sanoi:

Sitten menen paikalle, kuvittelen piteleväni kyseistä tavaraa ja tarvitsevani sille äkkiä jonkin laskupaikan.

Click to expand...

Pakko kyllä kehua tätä keinoa. Onnistuin hävittämään kamerani muutamassa minuutissa kun laskin sen käsistäni ja kävin toisessa huoneessa () ja kokeilin Isilmírën keinoa ja kamera löytyi heti. Kävin läpi kaikki paikat mihin olisin sen ehkä laittanut enkä vain pyörinyt ympyrää, kuten normaalisti teen

Olen huomannut kaikkien tärkeiden papereiden katoavan. Pitäisi ehkä kehitellä jokin kansiojärjestelmän, jotta ne löytyisi eikä tarvitsisi aina etsiä niitä ties kuinka kauan tai tilata uusia (niin kuin jouduin tekemään verokortin kanssa). Ja kun se uusi paperi tulee, niin yleensä se vanha sitten löytyy…

Kansiot ovat kyllä näppäriä, kunhan vain muistaa laittaa ne tärkeät paperit sinne kansioon. Jonkin aikaa jaksan yleensä harrastaa kansioihin laittamista, mutta sitten jostain syystä se unohtuu.

Kansioiden sijasta laiskat ihmiset voivat perustaa laatikon tai hyllyn jonne voi heitellä kaikki tärkeät paperit. Silloin tietää varmasti missä päin ne ovat. Sitä vaan joutuu sitten penkomaan, mutta aina ne vastaan tulevat lopulta. Tämäkin järjestelmä kyllä melkein vaatii lopulta kansiota kun sekamelska vie niin paljon tilaa. Vähintään kerran vuodessa pitäisi yrittää saada aikaiseksi järjestellä paperit kansioon.

Se mikä minulta tuntuu aina olevan hukassa on maalarinteippi. En tajua miksi sitä ei ikinä löydä kun tarvitsee. Joskus se voi toki olla myös lopussa, mutta muistelisin että koko ikäni olen niin kotona kuin töissäkin saanut pyöriä kyseisen rullan perässä ympäri taloa.

Olen huomannut erään hassun jutun: yksiööni tuntuu ilmestyvän asioita enemmän kuin niitä minulta menee hukkaan. Aina silloin tällöin tänne ilmestyy joku hiusharja, lapanen tai muu vastaava pieni esine, eikä minulla ole hajuakaan, mistä ne esineet tulevat, tai kenen ne ovat. : D
Toki itsekin hukkailen tavaroitani. Tärkeät jutut, kuten lompakon, avaimet tai kännykän, kykenen yleensä pitämään tallessa, mutta tärkeät paperit kadotan aina. Ei ole kovinkaan mukavaa, kun laskut ja sen sellaiset lähtevät omille teilleen. Onnistun myös jostain syystä hukkaamaan aina sakseni jonnekin. O.o

Itse olen yllättävän tarkka omien tavaroiden kanssa: niille kaikille on tietty paikka, jonne ne laitan
heti kotiin tullessani. Laitan myös aina illalla kaiken valmiiksi seuraavaa päivää varten, että
sitten jäisi aamulla aikaa dataamiseen kaikkeen
kehittävään tekemiseen.

Toisinaan unohdan kylläkin silmälasini johonkin jännään paikkaan:
yleensä sinne missä viimeksi olen lukenut. Muutoin en yleensä
kadota tavaroitani. Ja onhan tämä kämppäkin sen verran pieni,
etteivät tavarat kauaa kadoksissa ole ennenkuin ne löytyvät.